Jumalan sana on elävä
Voiko maailman loppu olla lähellä?
VÄHÄN ennen Jeesuksen kuolemaa neljä hänen apostoliaan kysyi häneltä: ”Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” (Matteus 24:3, Kirkkoraamattu) Sen jälkeenkin kristityt ovat olleet kiinnostuneita tästä seikasta. Ilmaus ”maailman loppu” ei tietystikään merkitse maapallon loppua. Se tarkoittaa sitä vastoin ”asiainjärjestelmän päättymistä”, kuten nykyaikaiset raamatunkäännökset osoittavat.
Jeesus vastasi apostoleiden pyyntöön esittämällä heille yhden tunnusmerkin. Hän ei maininnut vain yhtä tapahtumaa, esimerkiksi sotia, ”tunnusmerkkinä”. Hän kertoi monista eri tapahtumista ja tilanteista. Kaikki nämä ennustetut tapahtumat toteutuisivat aikana, jota raamatunkirjoittajat sanoivat ”viimeisiksi päiviksi”. (2. Timoteukselle 3:1; 2. Pietari 3:3, 4) Tarkastellessasi näitä Jeesuksen ennustuksen piirteitä pane merkille, miten ne ovat täyttyneet joidenkin nykyään elossa olevien ihmisten elinaikana.
”KANSA NOUSEE KANSAA VASTAAN JA VALTAKUNTA VALTAKUNTAA VASTAAN.” – Matteus 24:7.
Vuosien 1914 ja 1918 välisenä aikana käyty ensimmäinen maailmansota oli paljon suurempi kuin vuotta 1914 edeltäneiden 2 400 vuoden aikana käydyt suuret sodat yhteensä. Toinen maailmansota puhkesi kuitenkin vain 21 vuotta tuon sodan päättymisen jälkeen. Se oli neljä kertaa niin tuhoisa kuin ensimmäinen maailmansota. Toinen maailmansota päättyi vuonna 1945, mutta sen jälkeen eri puolilla maailmaa on käyty noin 150 muuta sotaa, jotka ovat vaatineet yli 25 miljoonaa kuolonuhria.
”NÄLÄNHÄTÄÄ . . . TULEE OLEMAAN PAIKASSA TOISENSA JÄLKEEN.” – Matteus 24:7.
Ensimmäistä maailmansotaa seurasi kaikkien aikojen pahin nälänhätä, mutta toisen maailmansodan jälkeinen elintarvikepula oli vieläkin ankarampi. Neljäsosa maailmasta näki silloin nälkää. Nälkään kuolee nykyäänkin miljoonia ihmisiä – noin 50 miljoonaa joka vuosi! Joissakin maissa monilla ei ole varaa ostaa elintarvikkeita, vaikka niitä onkin runsaasti.
”RUTTOTAUTEJA . . . PAIKASSA TOISENSA JÄLKEEN.” – Luukas 21:11.
Pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen kuoli espanjantautiin enemmän ihmisiä kuin mihinkään kulkutautiin ihmiskunnan historiassa. Se vaati noin 21 miljoonaa kuolonuhria! Ruttotaudit ja sairaudet riehuvat vieläkin. Sydäntauteihin ja syöpään kuolee joka vuosi miljoonia ihmisiä. Sukupuolitaudit leviävät nopeasti. Maassa toisensa jälkeen esiintyy muita kammottavia sairauksia.
”MAANJÄRISTYKSIÄ TULEE OLEMAAN PAIKASSA TOISENSA JÄLKEEN.” – Matteus 24:7.
Vuodesta 1914 lähtien meidän aikaamme asti on sattunut paljon enemmän suuria maanjäristyksiä kuin minään muuna vastaavana ajanjaksona muistiin merkityssä historiassa. Vuosien 856 ja 1914 välisenä yli 1 000 vuoden pituisena aikana sattui vain 24 suurta maanjäristystä, joissa kuoli noin 1 973 000 ihmistä. Mutta vuosien 1915 ja 1978 välisinä 63 vuotena sattuneissa 43 suuressa maanjäristyksessä on kuollut yhteensä noin 1 600 000 ihmistä.
”LAITTOMUUDEN LISÄÄNTYMINEN.” – Matteus 24:12.
Laittomuus ja rikollisuus lisääntyy kaikkialla maailmassa. Väkivaltarikoksia, esimerkiksi murhia, raiskauksia ja pahoinpitelyjä, ei enää pystytä hillitsemään.
”IHMISET TULEVAT VOIMATTOMIKSI PELOSTA.” – Luukas 21:26.
Pelko on luultavasti voimakkain erillinen tunne ihmisten elämässä nykyään. Pian ensimmäisten ydinpommien räjäyttämisen jälkeen atomitiedemies Harold C. Urey sanoi: ”Me syömme pelossa, nukumme pelossa, elämme pelossa ja kuolemme pelossa.” Ihmiset pelkäävät rikollisuutta, saastumista, sairauksia, inflaatiota ja monia muita asioita, jotka uhkaavat heidän turvallisuuttaan ja heidän henkeään.
Vaikka tähän tunnusmerkkiin liittyy monia muitakin piirteitä, niin näiden lueteltujen seikkojen pitäisi riittää todistamaan, että me todella elämme Raamatun ennustamia ”viimeisiä päiviä”. Tämä merkitsee, että Jumala lopettaa pian tämän pahan asiainjärjestelmän. Ne jotka palvelevat Jumalaa, tulevat kuitenkin säilymään elossa ja saavat nauttia elämästä puhdistetun maan päällä.