Miksi sinun tulisi myöntää väärintekosi?
”VAIN kuolleet eivät tee erehdyksiä.” Näin on sanottu epätäydellisistä ihmisistä. Ja kun asiaa ajattelee, niin kukapa ei toisinaan tekisi väärin tai erehtyisi?
Jumalan sana, Pyhä Raamattu, osoittaa selvästi meidän kaikkien olevan erehtyväisiä, sillä se sanoo: ”Ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä.” Raamatussa ”synniksi” käännetyt heprealaiset ja kreikkalaiset sanat merkitsevät kirjaimellisesti ’harhaan osumista’ – väärin tekemistä Jumalan vaatimusten suhteen. – Saarnaaja 7:21.
Mutta niin yleistä kuin erehtyminen, väärin tekeminen – toisin sanoen synnin tekeminen – onkin, niin kuinka vaikeata onkaan myöntää sitä! Jos olet aviomies ja isä, niin etkö etsikin innokkaasti verukkeita, ettet joutuisi myöntämään vaimollesi tai lapsillesi tehneesi väärin? Jos olet valvojan asemassa, etkö olekin haluton myöntämään alaisillesi tehneesi väärin? Sama pitää paikkansa vaimoista, lapsista, työntekijöistä ja muissa asemissa olevista.
Mistä voi johtua, ettemme myönnä sitä
Ihmisille näyttää olevan luonteenomaista yrittää vapautua syyllisyydestä. Miten vaikeata vanhempiemme olikaan nuorina ollessamme saada meitä myöntämään, että olimme tehneet väärin ja että meidän piti pyytää sitä anteeksi! Me voimme aikuisina ilmaista samanlaista asennetta. Henkilö voi yrittää järkeillä, ettei hän todellisuudessa tehnyt väärin, että se oli oikeastaan jonkun toisen vika tai että syynä olivat epätavalliset olosuhteet.
Varsinkin vastuuasemissa olevien näyttää olevan vaikeata myöntää tehneensä väärin. Miksi? Epäilemättä se monissa tapauksissa johtuu ylpeydestä. He ovat huolissaan siitä, mitä toiset voivat ajatella; he haluavat ”pelastaa kasvonsa”, kuten sanotaan. Mutta toisaalta se, ettei myönnä tehneensä väärin, voi johtua myös epävarmuuden tunteista. Henkilö voi ajatella asemansa olevan vaarassa, jos hän myöntää erehtyneensä.
Epäilemättä jotkut ovat haluttomia myöntämään olevansa tai olleensa väärässä sen hinnan vuoksi, jonka he ehkä joutuvat maksamaan erehdyksestään. Esimerkiksi rautatieläinen on voinut laiminlyönnillään aiheuttaa vakavan onnettomuuden. Mutta jos hän myöntää tehneensä erehdyksen, hän voi menettää työnsä tai jopa joutua vankilaan. Tai väärästä hoitotavasta syytettyä lääkäriä vastaan voidaan nostaa kallis oikeusjuttu, ja sen myöntäminen, että hän teki väärin, voi maksaa hänelle tai hänen vakuutusyhtiölleen paljon.
Jonkun saattaa myös olla vaikeata nähdä asioita oikeassa valossa. On niin kuin Raamattu sanoo: ”Erhetykset kuka ymmärtää?” Lisäksi sydän voi helliä tunteita, jotka estävät meitä myöntämästä erehdystämme. ”Petollinen on sydän ylitse kaiken . . . kuka taitaa sen tuntea?” – Psalmit 19:13; Jeremia 17:9.
Haitallisia seurauksia
Lyhytnäköinen itsekkyys voi saada meidät puolustelemaan itseämme sen sijaan että myöntäisimme tehneemme väärin. Mutta järkeilymme ei estä niitä haitallisia seurauksia, jotka koituvat siitä, että emme tunnusta väärintekoamme. Esimerkiksi se voi kiristää suhteita perheenjäseniimme tai niihin, joiden kanssa työskentelemme tai palvomme. Jos emme suostu myöntämään tehneemme väärin, me joko koettelemme toisten kärsivällisyyttä tai menetämme heidän kunnioituksensa. Ja varsin todennäköisesti aikaansaamme välitöntä kanssakäymistä häiritsevän muurin.
Vielä vakavampaa on se, että jos emme tunnusta väärintekoamme, saamme taakaksemme syyllisen omantunnon, varsinkin jos jotakuta toista syytetään siitä, mitä me olemme tehneet. Ja jos kieltäydymme kerran myöntämästä väärintekoamme, siitä voi tulla tapa. Kun emme ole myöntäneet pieniä erehdyksiä, pian emme myönnä suuriakaan, ja siitä on meille huonot seuraukset. Silloin omatuntomme voi jopa vakavaan syntiin syyllistyessämme turtua ikään kuin se olisi poltinraudalla merkitty. (1. Timoteukselle 4:1, 2) Ennen kaikkea sellainen menettely vahingoittaa varmasti suhdettamme Luojaamme, Jehova Jumalaan.
Menneisyyden esimerkkejä
Jos emme myönnä tehneemme väärin ja yritämme sysätä syyn toisille, meidät voidaan rinnastaa eräisiin huonoihin esimerkkeihin. Ensimmäinen mies Aadam syytti tottelemattomuudestaan ’vaimoa, jonka Jumala antoi hänelle’. Eeva vuorostaan syytti käärmettä. Jumala ei kuitenkaan hyväksynyt näitä puolusteluja, vaan piti ensimmäistä ihmisparia tilivelvollisena. Kuningas Saul taas ei toimeenpannut täysin Jumalan tuomiota jumalattomia amalekilaisia vastaan. Kun Saulilta kysyttiin syytä siihen, hän syytti kansaansa. Mutta Jumala ei hyväksynyt sitäkään puolustelua. – 1. Mooseksen kirja 3:12–19; 1. Samuelin kirja 15:15–23.
Toisaalta Raamattu osoittaa meille esimerkein, että meidän tulisi aina myöntää väärintekomme. Yksi näistä on Juudan esimerkki. Hän kohteli väärin leskeksi jäänyttä miniäänsä Taamaria. Kun Juudalle esitettiin selvät todisteet siitä, että hän oli vastuussa miniänsä raskaudesta, Juuda myönsi: ”Hän on oikeassa minua vastaan.” (1. Mooseksen kirja 38:26) Mutta hän ainakin myönsi tehneensä väärin.
Kuningas Daavid on yksi esimerkki. Hän yritti monin tavoin peitellä Batseban kanssa tekemäänsä syntiä. Profeetta Naatanin edessä Daavid tunnusti: ”Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” (2. Samuelin kirja 12:13) Daavid myönsi siten syyllistyneensä väärintekemiseen.
Hyviä tuloksia
Meidän on hyvä muistaa nämä vanhan ajan esimerkit ja myöntää väärintekomme. Se parantaa muun muassa suhteitamme toisiin perheemme jäseniin. Me tulemme myös paremmin toimeen yläpuolellamme olevien kanssa, kun emme kovin paljon koettele heidän kärsivällisyyttään. Raamatussa on paljon puhuvat sanat: ”Jos hallitsijassa nousee viha sinua kohtaan, niin älä jätä paikkaasi; sillä sävyisyys pidättää suurista synneistä” – siis hyvin vakavistakin väärinteoista. – Saarnaaja 10:4.
Entä jos olemme vastuuasemassa? Olemalla halukkaita myöntämään väärintekomme ansaitsemme alaistemme kunnioituksen. Lisäksi sellainen asenne auttaa meitä edistymään heikkouksiemme voittamisessa.
Erityisen tärkeätä on, että säilytämme puhtaan omantunnon Jumalamme edessä ja hyvän suhteen häneen. Niinpä jos olemme hairahtuneet vakavasti, myöntäkäämme aivan ensiksi tehneemme syntiä. Rukoilkaamme hartaasti taivaalliselta Isältämme armollista anteeksiantoa Jeesuksen Kristuksen välityksellä. (Psalmit 103:10–14; 1. Johannes 2:1, 2) Käyttäkäämme myös täysin hyödyksemme saatavillamme olevaa hengellistä apua. (Jaakob 5:13–16) Tämä on viisas menettelytapa, sillä Jumalan sana sanoo: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” – Sananlaskut 28:13.
Apukeinoja väärän taipumuksen voittamiseksi
Tarvitsemme varmastikin apua voittaaksemme taipumuksen olla myöntämättä väärintekojamme. Usein huumorintajusta on apua, varsinkin jos väärinteko tai erehdys ei ole kovin vakava. Eräälle taitavalle perheenemännälle sattui esimerkiksi kerran niin, että hän kompastui päivällislautasia kantaessaan, ja ne kaikki putosivat ja särkyivät. Hän purskahti nauramaan, sillä hänestä tuntui aivan mahdottomalta, että jotain sellaista voi sattua hänelle. Ja silti niin sattui! Huumorintaju estää meitä siis usein suhtautumasta itseemme liian vakavasti, mikä on usein pohjimmainen syy siihen, ettemme halua myöntää erehtyneemme.
Rehellisyys ja empatia liittyvät myös asiaan. Jos joillakuilla on oikeus tietää, että olemme erehtyneet, meidän tulisi olla halukkaita myöntämään väärintekomme. Varsinkin empatian pitäisi saada meidät myöntämään se, jos jotakuta toista muutoin syytettäisiin ja hän joutuisi kärsimään erehdyksemme vuoksi. Tähän soveltuvat Jeesuksen sanat: ”Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää samalla tavoin heille.” – Luukas 6:31.
Myös nöyryys auttaa meitä myöntämään väärintekomme. Eikö väärinteon myöntämättä jättäminen olekin pohjimmaltaan lähellä ulkokultaisuutta? Ylpeä ja ulkokultainen ihminen ei saa Jumalan hyväksymystä. – Sananlaskut 21:4; Jaakob 3:17.
Läheisen suhteen säilyttäminen Jehovaan auttaa meitä eniten olemaan halukkaita myöntämään väärintekomme. Mistä se johtuu? Siitä, että me kerromme mielellämme kaikista huolistamme ja erehdyksistämme hänelle nöyrässä rukouksessa. Silloin kun luotamme hänen apuunsa ja armoonsa, meillä on verraton ”Jumalan rauha”. – Filippiläisille 4:6, 7.
Koska me kaikki siis hairahdumme, tunnustakaamme erehdyksemme. Kun olemme tehneet väärin, myöntäkäämme se nöyrästi. Ryhtykäämme sitten myönteisiin ponnisteluihin erehdyksemme suhteen omaksi hyödyksemme ja toisten hyödyksi.
[Kuva s. 9]
Daavid tunnusti: ”Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.”