Välittääkö Jumala mielisairaista?
FLORENCE oli viehättävä nuori nainen. Hän oli juuri päässyt alkuun jännittävällä mannekiininurallaan, kun yhtäkkiä häneen iski mielisairaus. Hän masentui syvästi ja sulkeutui vanhempiensa asuntoon. Hän menetti elämänhalunsa eikä välittänyt vähääkään ulkonäöstään. Lopulta hän suunnitteli itsemurhaa.
Florence ei ole ainoa, jolle on käynyt näin. Monet ihmiset ovat eri puolilla maailmaa kohdanneet samanlaisen murhenäytelmän. Mielenhäiriöt ovat todellisuudessa aikamme yleisimpiä sairauksia. Mitä Jumala ajattelee mielisairaista? Välittääkö hän tosiaan heistä?
Jotkut ovat taipuvaisia ajattelemaan, että Jumala on tekemisissä vain sellaisten kanssa, joita pidetään henkisesti normaaleina. Jotkut pitävät mielisairautta jopa yhtenä Jumalan suoranaisen rangaistuksen muotona. Mutta tuleeko siitä syyttää Jumalaa? Mistä mielisairaus todellisuudessa johtuu?
Perussyy
Menneinä aikoina melkein kaikkien mielenhäiriöitten syyn uskottiin yleisesti olevan yliluonnollinen, ja jotkut ajattelevat, että tämä on myös Raamatun kanta mielenhäiriöistä tai mielenvikaisuudesta. Raamattu tosin kertoo tapauksista, joissa ihmiset olivat näkymättömien pahojen henkien vallassa, mutta tämä ei merkitse sitä, että kaikki erilaisista mielenhäiriöistä kärsivät olisivat Raamatun mukaan demonien vallassa.
On tietysti muistettava, ettei Raamattu ole lääketieteellinen kirja, joka kuvailisi eri sairauksien syyt. Mutta se selittää, mikä on kaikkien ihmisten sairauksien, niin henkisten kuin fyysistenkin sairauksien, yhteinen syy. Se osoittaa, että me kärsimme kuolemaan johtavasta epätäydellisyydestä, jonka syntinen esi-isämme Aadam siirsi ihmissuvulle. Apostoli Paavali selittää sen näin: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12) Tämä merkitsee sitä, että jokainen Aadamin jälkeläinen on epätäydellinen ja siksi jossain määrin vajavainen sekä henkisesti että ruumiillisesti. Mielenhäiriöt ovat siis vain meillä kaikilla olevan perinnöllisen heikkouden äärimmäisiä muotoja.a
Jumalan huolenpito mielisairaista
Jumalan tekemät järjestelyt osoittavat, että hän välittää mielisairaista. Ensinnäkin hän asettaa heistä huolehtimisen heidän läheisimpien perheenjäsentensä velvollisuudeksi. 1. Timoteuksen kirjeen 5:8:sta me luemme: ”Totisesti jos joku ei varaa ylläpitoa omaisilleen ja varsinkaan niille, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa.” Sairaitten perheenjäsenten suhteen ei tehdä mitään poikkeusta.
Tämä merkitsee sitä, että aviopuolisoilla on tällainen velvollisuus toisiaan kohtaan. Eräs kristitty vaimo, joka päätti auliisti huolehtia vakavaan mielitautiin sairastuneesta aviomiehestään kotona, sanoi: ”Avioliiton tulee kestää niin myötä- kuin vastoinkäymisetkin.” Hän huolehti rakkaudellisesti miehestään vuosikausia tämän kuolemaan asti.
Jumala velvoittaa samoin vanhemmat huolehtimaan sairaista lapsistaan. Vanhemmat ovat saattaneet siirtää heihin jonkin perinnöllisen heikkouden. Eräs ruotsalainen pariskunta sanoi kolmivuotiaasta pojastaan, joka oli parantumattoman, synnynnäisen kromosomivian vuoksi vakavasti kehitysvammainen: ”Hän on meidän lapsemme. Me olemme saattaneet hänet maailmaan. Emme voi ajatellakaan, että jättäisimme hänet jonkun muun hoiviin. Rakastamme häntä niin syvästi. Haluamme auttaa häntä nauttimaan elämästä mahdollisimman paljon. Se on työlästä, mutta hän tosiaan edistyy, ja se tekee meidät onnellisiksi.”
Sama pitää paikkansa, kun jonkun vanhemmat tarvitsevat hoitoa. Jumalan sana osoittaa, että aikuisilla lapsilla on myös velvollisuus huolehtia iäkkäistä, vammaisista vanhemmistaan, myös niistä, jotka eivät enää ole mieleltään täysin terveitä. – 1. Timoteukselle 5:4.
Aina ei tietenkään ole viisasta hoitaa mielisairasta kotona. Hän voi olla vaaraksi itselleen tai toisille, hän voi tarvita erikoishoitoa tai alituista asiantuntijoitten huolenpitoa, tai saattaa olla, ettei hän tosiaankaan halua jäädä kotiin. Hänen kotihoidostaan voi myös tulla toisille perheenjäsenille liian raskas taakka, niin että se verottaa heidän omaa terveyttään ja hyvinvointiaan. Mutta jos tällaisia esteitä ei ole, hänen paras hoitopaikkansa saattaa olla koti, jossa Jumalan rakkaudellisesti asettama perhejärjestely voi edistää suuresti sairaan toipumista.
Miten Jumalan sana auttaa
Jumala on antanut jotakin sellaista, mitä voidaan käyttää henkisesti häiriintyneiden hoidossa: heitä voidaan auttaa ammentamaan tietoa Raamatusta. Esimerkit osoittavat henkisesti häiriintyneitten saaneen paljon helpotusta jännitykseensä ja ahdistukseensa ja joskus jopa täysin parantuneen sen ansiosta, että Jumalan sanasta saatu tieto on saattanut heidän ajatuksensa oikeille raiteilleen. Miksi niin? Ennen kaikkea siksi, että Raamattu antaa ihmiselle hengellistä opastusta ja toivoa. (Roomalaisille 15:4, 13) Varsinkin masentuneille toivo on erittäin tärkeä. Myös Jumalan henki yhdessä varman toivon kanssa voi auttaa hämmentynyttä ihmistä korjaamaan ajatteluaan ja omaksumaan jälleen terveitä tapoja.
Säännöllinen Raamatun tutkiminen on siksi usein osoittautunut hyödylliseksi. Normaalista ajattelutavasta harhaantunut mieli tarvitsee säätöä niin kuin kello, joka käy jatkuvasti liian hitaasti tai liian nopeasti. Sellainen kello saattaa yhä olla käyttökelpoinen, jos se pannaan säännöllisesti oikeaan aikaan tarkan kellon mukaan. Raamatun välityksellä Jehova Jumala on antanut ihmiselle ”tarkan kellon”, oikean ajattelun mittapuun. Jos henkisesti häiriintynyttä ihmistä autetaan säännöllisesti käyttämään tätä erinomaista apuvälinettä, se antaa lohtua, uskoa ja toivoa hänen rauhattomaan mieleensä.
Juuri näin tapahtui Florencelle, tämän kirjoituksen alussa mainitulle nuorelle naiselle. Eräs tuon paikkakunnan Jehovan todistajien seurakuntaan kuuluva nainen kävi hänen vanhempiensa luona ja alkoi tutkia hänen kanssaan Raamattua viikoittain. Tuo todistaja sanoo: ”Aluksi hän oli hyvin ujo ja herkkä ja saattoi juosta pois huoneesta itkemään. Mutta vähitellen, kun hänen Raamatun tuntemuksensa lisääntyi, hän tuli tasapainoisemmaksi. Sitten tutustutin hänet toisiin, joita pyysin mukaani tutkisteluun, ja lopulta, ensi kertaa moneen vuoteen, hän uskalsi lähteä kotoa tullakseen kanssani kokoukseen. Florence viettää nyt normaalia elämää. Hän on naimisissa, hänellä on kaksi pientä lasta ja hän itse johtaa raamatuntutkisteluja toisille. Hän itse sanoi: ’En olisi koskaan enää onnistunut toipumaan ilman totuutta ja Raamatusta saatavaa toivoa.’”
Rukouksen voima
Se että henkisesti häiriintyneen henkilön kanssa rukoillaan säännöllisesti, voi myös auttaa hänen hämmentyneen mielensä saattamisessa paremmalle tolalle. Tämä Jumalan järjestely voi toimia varaventtiilinä, jonka avulla voi päästä eroon masentavista ajatuksista. Apostoli Pietari yhdisti ’tervemielisyyden’ ’valppauteen rukousten suhteen’. (1. Pietari 4:7) Rukouksessa voi päästä Jumalan luo milloin tahansa, päivällä tai yöllä. Ja hän kehottaa meitä esittämään anomuksiamme hänelle ”kaikessa”, mikä sisältää myös henkiset ongelmat. – Filippiläisille 4:6.
Rukouksen voima voidaan nähdä seuraavasta esimerkistä: Eräs belgialainen mies oli lapsuudestaan saakka kärsinyt vakavista mielenhäiriöistä. Hän suostui tutkimaan Raamattua Jehovan todistajien kanssa ja hän kirjoittaa:
”Heti kun ymmärsin, että Jehova on ainoa tosi Jumala, pyysin häntä rukouksessa auttamaan minua muuttumaan, koska ymmärsin, ettei käytökseni ollut normaalia. Siihen mennessä en ollut saanut apua mistään psykiatrisesta hoidosta, vaikka olin ollut kolme kertaa sairaalassa ja minulle oli tehty kaikenlaisia psykoanalyyseja. Havaittuani, ettei lääkkeistä ollut apua, ajattelin kieltäytyä niistä, mutta mitä löytäisin niiden tilalle?
”Lopetettuani rauhoittavien lääkkeitten käytön hermostuneisuuteni kasvoi heti niin suureksi, että pystyin tuskin pureksimaan ruokaani. Rukoilin Jehovaa monta kertaa päivässä, ja tunsin joka kerta rauhan laskeutuvan ylleni. Mieleeni tulleet Raamatun ajatukset auttoivat myös suuresti. Aluksi sain tällä tavoin helpotusta vain lyhyeksi aikaa, mutta en hellittänyt. Tajusin, että Jumalan henki tosiaan auttoi minua pääsemään vaikeuksistani. Vähitellen viikkojen, kuukausien ja vuosien mittaan nuo kohtaukset harvenivat ja laantuivat. Taistelu oli voitettu! Voin vakuuttaa, että vietän nykyään normaalia elämää, pystyn kantamaan vastuuni ja kehittämään kristillistä persoonallisuutta. Voin vain kannustaa kaikkia niitä, joilla on samanlaisia ongelmia, kääntymään Jumalamme Jehovan puoleen avun saamiseksi.”
Kristillisen seurakunnan välityksellä saatava huolenpito
On vielä eräs järjestely, joka osoittaa Jehova Jumalan välittävän mielisairaista, ja se on kristillinen seurakunta. Jumala on rakkaudellisesti huolehtinut siitä, että vanhimmat ottavat tässä johdon. He pyrkivät noudattamaan neuvoa: ”Puhukaa lohduttavasti masentuneille sieluille, tukekaa heikkoja, olkaa pitkämielisiä kaikkia kohtaan.” (1. Tessalonikalaisille 5:14) Se että kristityt vanhimmat ovat tutkineet vuosien ajan Jumalan sanaa ja saaneet käytännön kokemusta ongelmien käsittelemisestä, on tehnyt heidät päteviksi auttamaan kaikenlaisia ihmisiä, jotka tulevat heidän luokseen. He ilmaisevat aitoa kiinnostusta ja kuuntelevat kärsivällisesti kaikkea, mitä mielenrauhansa menettäneellä on sanottavaa. Kristityt vanhimmat tietävät, että on tärkeää yrittää ymmärtää ihmistä sen sijaan että kärkkäästi arvostelisi häntä tai vähättelisi hänen tunteittensa merkitystä. Omista puutteistaan ja rajoituksistaan huolimatta vanhimmat yrittävät vilpittömästi lohduttaa ja auttaa. Sairaudestaan toipunut belgialainen mies sanoi: ”Minun on korostettava sitä, että vaikka vanhimmat eivät aina ymmärtäneetkään tilannetta, he osoittivat rakkautta ja tukivat minua ja perhettäni.”
Vanhimmat haluavat auttaa mielenhäiriöistä kärsiviä myös käymään kristillisen seurakunnan kokouksissa. Koska noissa kokouksissa vallitsee rauhallinen ja raitis henki, ne tarjoavat terveellistä seuraa ja tyynnyttävän ilmapiirin kaikille, jotka haluavat hyötyä niistä.
Entä parantumattomat tapaukset?
Kaikkia mielisairaita ei tietenkään voida parantaa edellä mainituin keinoin. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että monet mieleltään tai tunneperäisesti häiriintyneet ovat toipuneet tai saaneet ainakin jossain määrin helpotusta niiden avulla. Luonnollisesti jotkin tapaukset ovat niin vakavia, ettei sairas voi omaksua Raamatun tietoa eikä ymmärtää hengellisiä asioita. Mutta silloinkin tilanne on jossain määrin helpottunut, kun henkilön on annettu olla rakkaudellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä.
Joskus tilanne saattaa tuntua toivottomalta ja vaikealta kestää. Se ei merkitse sitä, että Jumala ei välitä. Jumalan messiaanisen kuninkaan hallitusvallasta sanottiin profeetallisesti: ”Hän pelastaa köyhän, joka apua huutaa, kurjan ja sen, jolla ei auttajaa ole. Hän armahtaa vaivaista ja köyhää ja pelastaa köyhän sielun.” – Psalmit 72:1, 12, 13.
Vaikka Jumalan tarkoitus on aikaansaada pysyvä vapautus, hän on sallinut ihmisten epätäydellisyyden jatkua määräaikansa. Mutta näin ei jatku ikuisesti! Raamattu vakuuttaa meille, että kaikki ihmiselämään liittyvät epämiellyttävät piirteet poistetaan kokonaan, kun Jumalan taivaallinen Valtakunta-hallitus syrjäyttää Saatanan hallinnon ja tuo maapallolle Jumalan hallitusvallan. – Daniel 2:34, 44; Ilmestys 21:4.
Jehova Jumala poistaa siis pian kaikkien ihmisten sairauksien, sekä ruumiillisten että henkisten, syyt. Hän tosiaan välittää.
[Alaviite]
a Ks. asian yksityiskohtaisempaa käsittelyä Herätkää-lehdestä 8. 9. 1975.