Toivoa epätoivoisille

”KAIKKI, mikä ennen kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetukseksi, jotta meillä kestävyytemme ja Raamatun kirjoitusten lohdutuksen avulla olisi toivo.” (Roomalaisille 15:4) Nämä apostoli Paavalin sanat palautuvat mieleemme, kun saamme tietää, että itsemurhaa hautovien ihmisten suuri ongelma on epätoivo, toivottomuus. Hälventääkö ”Raamatun kirjoitusten lohdutus” epätoivon? Lukemattomissa tapauksissa hälventää. Ajattele esimerkiksi seuraavaa:

Eräs nuori nainen oli jo avannut kaasuhanan surmatakseen itsensä, kun muuan Jehovan todistaja koputti hänen ovelleen ja antoi hänelle uutta toivoa Raamatusta.

Eräs toinen tyttö, jonka tulevaisuudentoiveet murskaantuivat hänen halvaantuessaan auto-onnettomuudessa, teki useita itsemurhayrityksiä. Sitten Jehovan todistajat auttoivat häntä saamaan ”Raamatun kirjoitusten lohdutusta”, ja jälleen kerran hän pystyi toivomaan.

Erään vanhan miehen vaimo oli kuollut juuri ennen heidän 50-vuotishääpäiväänsä. Mies oli hyvin masentunut ja valmisti parhaillaan myrkkyä, jota hän suunnitteli ottaa. Silloin Jehovan todistajat tulivat hänen ovelleen ja osoittivat hänelle, miten Raamatun sanoma saattoi antaa hänelle uuden tarkoituksen elämässä.

Nämä ihmiset oppivat ’panemaan toivonsa Jehovaan; olemaan rohkeita’. (Psalmit 27:14, UM) He oppivat turvautumaan häneen voiman saamiseksi, ’heittämään murheensa Herran huomaan, joka pitää heistä huolen’. (Psalmit 55:23) He saivat myös tietää Jehovan tarkoituksista tulevaisuuden suhteen, ja kun nuo suurenmoiset näköalat avautuivat heidän edessään, heidän nykyinen tilanteensa näytti vähemmän tärkeältä, vähemmän ylivoimaiselta. ”Raamatun kirjoitusten lohdutus” pelasti tosiaan heidän henkensä.

Entä jos joku kärsii voimakkaista syyllisyydentunteista tai menettää ilonsa ja päättelee, että ”Jumala, joka antaa toivoa”, on varmaan hylännyt hänet? (Roomalaisille 15:13) Löytyykö sellaiselle ihmiselle lainkaan ”Raamatun kirjoitusten lohdutusta”. Löytyy. ”Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.” (Psalmit 34:19) Hän ei tosiaankaan hylkää heitä.

Syyllisyydentunteet

On aivan ymmärrettävää, että esimerkiksi sellainen, joka on tehnyt vakavan synnin, epäilee, antaako Jumala koskaan hänelle anteeksi. Kun hän järkytyksekseen todella tajuaa, mitä on tapahtunut, hän saattaa tuntea itsensä maailman pahimmaksi ja arvottomimmaksi ihmiseksi. Mutta vaikka Jehova vihaa syntiä, hän on armollinen sellaisia synnintekijöitä kohtaan, jotka ovat todella pahoillaan ja lopettavat väärän menettelynsä. Sellaisille ihmisille hänellä on ”paljon anteeksiantamusta”. – Jesaja 55:7.

Muinainen kuningas Daavid tiesi tämän. Hän kirjoitti: ”Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.” (Psalmit 86:5) Daavid ilmaisi pitkän elämänsä aikana uskollisuutta, mutta hän teki sen aikana myös joitakin hyvin vakavia syntejä. Mutta joka kerta, kun hän tuli järkiinsä ja tajusi mitä oli tehnyt, hän katui vilpittömästi ja lähestyi Jumalaa rukouksessa luottaen siihen, että Jumala antaisi hänelle anteeksi. – Psalmit 51:11–14.

Vaikkemme haluakaan jäljitellä kuningas Daavidin syntejä, niin jos teemme syntiä, voimme jäljitellä hänen syvää, sydämestä lähtevää katumustaan ja myöntää auliisti, että olemme tehneet väärin, ja uskoa siihen, että Jehova haluaa antaa meille anteeksi. – 1. Johannes 2:1, 2.

Mutta todistaako se, että kristitty ei jostakin syystä tunne iloa eikä mielenrauhaa, että Jumalan henki on poistunut hänestä? Ei välttämättä. Vaikka kristityt ovatkin iloisia ihmisiä, he saattavat silti toisinaan kärsiä tuskaa. Jeesuskin kärsi tuskaa esimerkiksi Getsemanen puutarhassa juuri ennen kuolemaansa. Raamatun kertomus mainitsee: ”Mutta jouduttuaan suureen tuskaan hän rukoili rukoilemistaan yhä hartaammin, ja hänen hikensä tuli kuin veripisaroiksi, jotka putosivat maahan.” (Luukas 22:44) Tunnetko koskaan syyllisyyttä sen vuoksi, että koet joskus henkistä tuskaa eteesi tulevien erilaisten koettelemusten vuoksi? Jos tunnet, niin sinun tulisi etsiä lohdutusta Jehovalta, samoin kuin Jeesus etsi.

Mutta eikö ole paha, että kristitty haluaa kuolla? Muistatko miltä Jobista tuntui, kun hän oli masentunut? Hän kärsi tuskallisesta sairaudesta, häntä kiusasivat väärät ystävät ja hän uskoi, että Jehova oli hylännyt hänet. Siksi hän valitti ääneen: ”Minun sieluni on kyllästynyt elämään.” (Job 10:1; 14:13) Kuolema näytti Jobista pakopaikalta, jossa hän saisi levätä tuskastaan, sen sijaan että se olisi tuntunut viholliselta, joka se todellisuudessa on. – 1. Korinttolaisille 15:26.

Jos Job olisi vaivoissaan mennyt niin pitkälle, että olisi yrittänyt lopettaa elämänsä, se olisi ollut vakava synti. Mutta kun ihminen on epätoivoisen onneton ja tunneperäisesti häiriintynyt, hän ei voi aina hallita mieleensä tulevia ajatuksia. Joka tapauksessa jos havaitsemme ajatustemme askartelevan kuolemassa tai toivomme alituiseen kuolemaa, meidän tulisi pitää sitä varoituksena. On aika tehdä jotakin nopeasti. Mitä?

’Etsi apua’

Eräällä nuorella naisella oli suuria taloudellisia ja avio-ongelmia. Erään kriisin aikana hän otti liian suuren annoksen lääkkeitä, mutta onneksi säilyi hengissä. Muistellessaan sitä, miksi hän teki sen, hän nyt sanoo: ”Luulen ongelmani olleen siinä, etten kertonut kenellekään, miltä minusta tuntui. En suunnitellut itsemurhaa. Paineet vain kasaantuivat, kunnes tein hetken mielijohteesta tämän.” Hän neuvoi: ”Etsi toisilta apua, ennen kuin joudut niin pitkälle.”

Se on viisas neuvo. Tunneperäisen paineen alaisina ollessamme taakkamme saattavat joskus tuntua liian painavilta. Syyllisyytemme, murheemme tai toivottomuutemme saattavat olla aivan liian raskaita kantaa. Mutta meidän ei odoteta kantavan taakkojamme yksin. Jehova Jumala kehottaa apostoli Paavalin välityksellä: ”Kantakaa edelleen toistenne taakkoja.” (Galatalaisille 6:2) Toiset haluavat auttaa. Heillä voi olla velvollisuus auttaa. Mutta useinkaan he eivät tiedä, kuinka paljon tarvitset apua, ellet kerro heille.

Eräs nuori tyttö, jonka ystävistä kolme teki itsemurhan, kysyi tuskaisena: ”Mistä olisimme saattaneet tietää? – – Miten olisimme voineet olla siellä silloin, kun he tarvitsivat meitä, jos emme koskaan tienneet, miltä heistä tuntui?” Sinun voi olla tuskallisen vaikeata puhua toisille ongelmistasi. Mutta saatat yllättyä, miten helposti sanat virtaavat, kun olet päässyt alkuun. Voit myös olla varma siitä, että toiset haluavat auttaa. Katsokaamme, keitä jotkut näistä toisista ovat.

[Tekstiruutu s. 7]

Ajattele toisia

Eräs nuori tyttö, joka harkitsi itsemurhaa, selitti mikä esti häntä tekemästä sitä: ”Itsemurhat jättävät jälkeensä tuskaa, surua ja syyllisyyttä; ne ovat paljon tuhoisampia ja pitkäaikaisempia kuin ne ongelmat, jotka asianomaisesta tuntuivat kestämättömiltä.” – Matteus 7:12.

[Tekstiruutu s. 7]

Tilanne paranee

”Mikään ei tässä maailmassa kestä ikuisesti. – – Me tiedämme, että vapautus on aivan lähellä.” Tämä ajatus sai erään henkilön luopumaan itsemurha-ajatuksesta.

[Tekstiruutu s. 8]

Mielenmuutos

Tri Herbert Hendin kertoo tulleensa vuosien mittaan tuntemaan neljä ihmistä, jotka olivat hypänneet korkeista rakennuksista ja säilyneet hengissä. Kaksi heistä sanoi, että he juuri hyppäämishetkellä halusivat muuttaa mielensä. – Lääket. tri Herbert Hendin, Suicide in America.