Vartijat, korottakaa äänenne!
”Kuule! Vartijasi korottavat äänensä.” – JESAJA 52:8.
1, 2. a) Mikä kysymys herää Jesajan 52:8:n yhteydessä? b) Minkä tunnustuksen eräs pappi teki?
KEITÄ ovat tässä mainitut vartijat? Ovatko he kristikunnan uskontojen vartijoita? Mitä kristikunnan papit sanovat nykyään Jumalan valtakunnasta? Seuraava esimerkki voi auttaa meitä vastaamaan tuohon kysymykseen.
2 Eräs arvostettu teologian tohtori Aberdeenin yliopistosta Skotlannista esitti seuraavan valituksen:
”Menneiden kuudentoista vuoden aikana [1963–1978] voin muistaa kuulleeni vain kaksi kertaa nimenomaan Jumalan valtakunnan teemalle omistetun saarnan. – – Minusta tämä vaitiolo on melko yllättävää, koska Uuden testamentin tutkijat ovat kautta maailman yhtä mieltä siitä, että Jumalan valtakunta oli evankeliumien ja Jeesuksen opetuksen keskeinen teema. – – Mikseivät ihmiset saarnaa Jumalan valtakunnasta? Oletan, että yksi ilmeinen vastaus on yksinkertaisesti: ’Koska meille ei ole opetettu, miten siitä tulisi saarnata.’”
3. Miten Jesajan 56:10, 11:n sanat soveltuvat nykyään?
3 Ilmeisesti papit, jotka eivät saarnaa Jumalan valtakunnasta, eivät ole ymmärtäneet hyvän uutisen todellista merkitystä. He eivät ole noudattaneet Jesajan kehotusta herätä. He eivät voi julistaa hyvää uutista mistään paremmasta, sillä he eivät tiedä mitään parempaa kuin maailmallisen uskonnon uskontunnustukset ja muodollisuus. He ovat ’sokeita vartijoita’, joita Jesajan 56:10, 11 osuvasti kuvailee.
4. a) Miten Jesajan 52:8:n vartijat ovat nykyajan pappien vastakohta? b) Miksi meidän tulisi olla kiitollisia Suurenmoiselle Opettajallemme?
4 ”Meille ei ole opetettu, miten siitä tulisi saarnata.” Tällaisen syyn tuo teologian tohtori esittää siihen, ettei Jumalan valtakunnasta saarnata. Mutta onneksi on vartijoita, jotka nykyään saarnaavat Jumalan valtakunnasta, ja he pystyvät saarnaamaan siitä vakuuttavasti, koska heitä on opetettu ja opetetaan jatkuvasti. He ovat niitä, joita Jumalan profeetta tarkoittaa kirjoittaessaan: ”Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat! – – Ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi. Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: ’Tässä on tie, sitä käykää’.” – Jesaja 30:18, 20, 21.
5. a) Miten Jehova on pannut järjestönsä auttamaan kansaansa? b) Missä mielessä Jehovan todistajat nykyään muistuttavat Valtakunnan suhteen Jeesusta ja hänen apostoleitaan?
5 Jehovan todistajat eivät saa Jumalan valtakuntaa koskevaa opetusta kristikunnan lahkojen teologisissa seminaareissa, vaan teokraattisessa palveluskoulussa ja muissa viikoittaisissa kokouksissaan valtakunnansaleissaan. Heitä valmennetaan saarnaamaan Valtakunnasta tehokkaasti talosta taloon ja johtamaan raamatuntutkisteluja oppivaisille ihmisille, jotka haluavat saada tietoa Valtakunnasta. Tämä opetus tulee Jehovalta hänen järjestönsä välityksellä, järjestön jolle hän sanoo: ”Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.” Jehovan todistajat tietävät, mikä Valtakunta on ja että se tuo sanoin kuvaamattomia siunauksia täällä maan päällä oleville ihmisille. Jeesuksen ja hänen apostoleittensa tavoin he rukoilevat, että Jumalan valtakunta tulisi, ja saarnaavat innokkaasti Valtakunnan toivosta. – Jesaja 54:13; Matteus 4:17; 6:10; 10:7; 12:21; 24:14.
Vartijat, huutakaa!
6. a) Ketkä muodostavat nykyään vartija-luokan, ja mitä palvelusta he suorittavat? b) Mitä varoitusta vartija nykyään kaiuttaa, ja mitä välinettä se käyttää?
6 Jumalan profeetat mainitsevat vartijat useissa raamatunkohdissa. Muinaisina aikoina he tähystivät alituisesti valmiina kaiuttamaan varoituksen vihollisen tunkeutumisesta. Jesajan 21:8:ssa yksi heistä ilmoittaa: ”Tähystyspaikalla, Herra, minä seison alati, päivät pitkät, pysyn vartiopaikallani kaiket yöt.” Nykyään vartijaluokka, Herraa Jeesusta Kristusta täällä maan päällä edustava voideltu ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja”, suorittaa sellaista palvelusta. Tämä vartija tarkkailee, miten tapahtumat maan päällä kehittyvät Raamatun profetioiden täyttymykseksi, kaiuttaa varoituksen uhkaavasta ”suuresta ahdistuksesta, jollaista ei ole sattunut maailman alusta”, ja julistaa ”hyvää uutista paremmasta”. Vartiotorni, jonka jokaisen numeron maailmanlaajuinen levikki on 10 200 000 kappaletta, on yksi niistä välineistä, joita vartija käyttää julistaessaan tätä hyvää uutista. – Matteus 24:14, 21, 45–47; Jesaja 52:7.
7. Ketkä palvelevat ”vartijoiden” tukena, ja miksi heidän apuaan tarvitaan?
7 Vartijana toimivalla ”orja”-luokalla on paljon uskollisia tukijoita hyvän uutisen julistamisessa. Kuten edellisessä kirjoituksessa muistonvietossa vuonna 1983 läsnä olleiden raportin yhteydessä osoitettiin, voidellusta ”orjasta” on nykyään jäljellä maan päällä vain vähän yli 9 000. He tarvitsevat apua saadakseen saarnaamistyön suoritettua tehokkaasti. Ja tätä apua on annettu! Miljoonat muut kokoontuvat heidän rinnalleen, ja hekin korottavat äänensä Jesajan 52:8:ssa kuvailtujen ”vartijoiden” rinnalla. Hyvin todellisessa mielessä nämä sulauttavat äänensä ”vartijoiden” ääneen kaiuttaessaan hyvää uutista.
8. a) Mitä sivuilla 16 ja 17 oleva taulukko osoittaa Valtakunnan laajennuksesta? b) Millainen tilanne vallitsee alueilla, joissa Valtakunnan työlle on asetettu rajoituksia?
8 Kun katsot tämän lehden sivuja 16 ja 17, näet, että Jehova siunaa maailmanlaajuisessa mitassa näitä vartijoita ja heidän uskollisia tovereitaan. He ovat ’korottaneet äänensä’ siinä määrin, että kaikkialla saadaan nauttia suurenmoisesta julistajien määrän lisääntymisestä. Tämä onkin odotettavissa nykyään, jolloin Kristus Jeesus hallitsee Isänsä valtakunnassa, sillä eikö Jesajan 9:5, 6 sano tästä ”Rauhanruhtinaasta”: ”Hänen hallituksensa ja rauhan lisääntymisellä ei ole loppua oleva”? (Kuningas Jaakon käännös) Kuten taulukko osoittaa, on olemassa joitakin maapallon osia, joitakin varsin väekkäitäkin, joissa Valtakunnan saarnaamistyölle on asetettu tiukkoja rajoituksia. Näillä alueilla olevat todistajat tekevät voitavansa Jehovan hengen avulla. (Sakarja 4:6) Vastustavilla hallitusviranomaisilla ja niitä tukevilla yhdyskunnilla on raskas verivelka, kun suuri ahdistus iskee. – Vrt. Hesekiel 3:17–19.
Hyvän uutisen tienraivaajajulistajat
9. a) Mitä sanoisit taulukon perusteella tienraivaajien määrän lisääntymisestä? b) Millaisia iloisia raportteja Vartiotorni-seuran haaratoimistot ovat lähettäneet?
9 Koko maailman käsittävä taulukko osoittaa myös tienraivaajien määrän lisääntyneen kautta maailman vuoden 1983 aikana. Tämä on todella hämmästyttävää! Kuten alla olevat muutamat, näytteeksi otetut raportit osoittavat, Vartiotorni-seuran haaratoimistot iloitsevat kaikkialla maailmassa niiden suuresta määrästä, jotka astuvat esiin osallistuakseen osa-aikaiseen, vakituiseen ja (siellä missä tarvitaan) erikoistienraivauspalvelukseen:
Barbados: Osa-ajan tienraivaajien määrä huhtikuussa oli 292 vuonna 1981, 529 vuonna 1982 ja 740 vuonna 1983.
Belgia: Anomukset vakituiseen tienraivaukseen lisääntyivät 30 prosenttia vuonna 1983.
Chile: Osa-ajan tienraivaajien keskimäärä oli 987: 40 prosentin lisäys.
Norsunluurannikko: Vakituisten tienraivaajien määrä kohosi 15 prosenttia viime vuodesta.
Portugali: Todella hämmästyttävä oli huhtikuussa saatu 3 064 osa-ajan tienraivaajan huippu, 140 prosentin lisäys edelliseen huippuun.
Ruotsi: Kaikkien aikojen huippu: 796 vakituista tienraivaajaa raportoi.
Thaimaa: Huhtikuussa 23 prosenttia 821 julistajastamme raportoi olleensa tienraivaajina.
Venezuela: Yli 200 aloitti vakituisen tienraivauksen vuonna 1983.
10. Mikä osoittaa, ettei vaino voi vaientaa vartijoita?
10 Maat, joissa Valtakunnan työ on tiukkojen rajoitusten alainen, raportoivat myös lisäystä julistajien ja tienraivaajien määrässä. Eräs Afrikan maa, jossa vaino oli noin 15 vuotta sitten erittäin ankaraa, saavutti 616 vakituisen ja 207 osa-ajan tienraivaajan huipun palvelusvuoden 1983 aikana. Ja samalla mantereella eräässä maassa, jossa 75 veljeä on vangittuna, julistajien määrä lisääntyi 35 prosenttia edellisen vuoden keskimäärästä, ja huhtikuussa oli 151 prosenttia enemmän osa-ajan tienraivaajia kuin oli edellinen huippu. ”Vartijat” ja heidän toverinsa korottavat siis hellittämättä äänensä!
11. Miten tienraivaustoiminta hyödyttää seurakuntaa samoin kuin koko maailman kenttää?
11 Tällainen innokas tienraivaustoiminta edistää suurenmoisesti Valtakunnan työtä. Sen ansiosta esimerkiksi alueet käydään perusteellisemmin ja käytetään paljon enemmän tunteja hyvän uutisen julistamiseen. Valtakunnan maailmanlaajuiseen saarnaamiseen vuonna 1983 yhteensä käytetty aika nousi 436 720 991 tuntiin, mikä merkitsi huomattavaa 13,5 prosentin lisäystä! Yhä useampia tutkisteluja aloitetaan – osa-ajan tienraivaajat aloittavat monia niistä – ja useampia kiinnostuneita johdatetaan Jumalan järjestön yhteyteen.
12. Mitä henkilökohtaista hyötyä tienraivauksesta on?
12 Tienraivauksesta on myös henkilökohtaista hyötyä. Osa-ajantienraivauskuukauden aikana julistaja oppii puhumaan Valtakunnan sanomaa toisille paljon tehokkaammin ja sujuvammin! Toisten kanssa osallistuminen tähän palvelukseen ja sen näkeminen, että lehtien levitys, uusintakäynnit ja tutkistelut lisääntyvät, tuottaa myös paljon iloa. Monet ovat nauttineet näistä ajoittaisista osa-ajantienraivauskuukausista niin paljon, että ovat tehneet tarpeelliset järjestelyt lähteäkseen vakituisiksi tienraivaajiksi. Toiset ovat osa-ajan tienraivaajia säännöllisesti.
13. Millaista rohkaisua voimme saada kahdesta Pakistanissa sattuneesta kokemuksesta?
13 Kerrotaan, että Pakistanin muslimialueella on melko vaikea työskennellä. Ja silti tuosta maasta tulee tällainen raportti:
Eräs veli, joka on työskennellyt osa-ajan tienraivaajana säännöllisesti viimeiset kaksi ja puoli vuotta, mainitsi: ”Nyt näyttää siltä, että imdadi (urdunkielinen osa-aikaista tienraivausta tarkoittava sana) on iskostunut minuun erittäin lujasti, ja siitä luopuminen – jos joskus sitä haluaisin – tuottaisi suuria vaikeuksia. Minulle on tullut tavaksi käyttää ainakin kaksi tuntia päivässä todistamiseen toisille; siitä on tullut jokapäiväinen osa elämääni.”
”Ainakin kaksi tuntia” päivässä Valtakunnan palveluksessa – siinä kaikki, mitä osa-ajan tienraivaajalta vaaditaan. Voisitko sinä tehdä sen? Se voisi tehdä sinut terveemmäksi ja onnellisemmaksi, kuten seuraava Pakistanista tullut kokemus antaa ymmärtää:
Eräs toinen veli, joka jäi eläkkeelle ansiotyöstä 58-vuotiaana ja on siitä lähtien kuulunut osa-ajan tienraivaajien riveihin, sanoo seuraavaa: ”Olen ollut todistaja 28 viime vuotta, mutta en ole koskaan aikaisemmin nauttinut niin paljon todistajana olemisesta ja arvostanut sitä niin paljon kuin kahdeksan viime kuukauden aikana ollessani vakituisesti osa-ajan tienraivaajana. Kun entiset työtoverini kysyvät, miksi näytän olevan sihatmand (terveempi, urduksi) ja khush (onnellisempi, urduksi) jäätyäni eläkkeelle, kerron heille vastaukseksi, että tosi Jumalan, Jehovan, palveleminen täydemmin antaa minulle iloa ja tyytyväisyyttä ja saa toiset huomaamaan, että olen sihatmand ja khush.”
Etkö sinäkin haluaisi olla sihatmand ja khush? Jos haluat, niin käytä täysin määrin hyväksesi mahdollisuuksiasi olla osa-ajan tienraivaajana!
Tienraivauksen tuomien siunausten tavoitteleminen
14. Mitä voidaan sivuilla 20–23 olevan taulukon perusteella panna merkille julistajien ja tienraivaajien edistymisestä, ja kuinka monilla alueilla?
14 Kääntäkäämme esiin tämän lehden sivuilla 20–23 oleva Jehovan todistajien maailmanlaajuisen toiminnan raportti palvelusvuodelta 1983. Nämä neljä sivua kertovat meille paljon muutakin kuin pelkkiä lukuja. Ne todistavat, miten valtaviin ponnistuksiin Valtakunnan julistajat ovat ryhtyneet 205 maassa ja alueella saarnatakseen hyvää uutista. Kuljeta sormeasi pitkin saraketta ”Keskimäärin tienraivaajajulistajia”, niin näet miten erinomaisesti tätä palvelusta on tuettu monissa maissa. Seurakunnanjulistajat ovat puolestaan uskollisesti tukeneet tienraivaajia. Heillä on ollut sama innokkaan palveluksen henki, vaikka joidenkuiden osallistumista siihen voitaisiin verrata ’lesken ropoon’. – Markus 12:41–44.
15. Miten perheet voivat saada siunauksia tukiessaan tienraivausponnisteluja?
15 Perheet, jotka rakentavat elämänsä tienraivauspalveluksen ympärille, ovat tosiaan siunattuja. Jotkin perheet ovat asettaneet tavoitteekseen olla tienraivaaja-perhe, ja he ovat saavuttaneet tuon tavoitteen tekemällä perheenä jotakin osa-ajan työtä, joka ’pitää perheen leivässä’. Jotkin perheet taas elättävät yhdessä yhden perheenjäsenen, joka on vakituisessa tienraivaustyössä, ja siten perheeseen tuleva tienraivaushenki hyödyttää jokaista.
16. a) Miten vanhemmat voivat ilmaista kiinnostusta lastensa hengelliseen edistymiseen? b) Minkä erinomaisen esimerkin havaitsemme tarkastellessamme Jeesuksen varhaista elämää?
16 Kaikki äskeisessä ”Valtakunnan ykseyden” piirikonventissa läsnä olleet kuulivat erinomaisen puheen tavoitteitten asettamisesta. Vanhemmat, joilla on lastensa parhaat edut sydämellään, voivat valmentaa heitä asettamaan elämälleen arvokkaita tavoitteita. (Sananlaskut 22:6) Yksi näistä voi olla tienraivauspalvelus. Muista, millaista valmennusta Jeesus itse sai varhaisvuosinaan. 12-vuotiaana hän oli oppinut niin paljon Raamatusta, että hän saattoi keskustella opettajien kanssa temppelissä. (Luukas 2:46, 47) Hän ei tavoitellut maallista uraa esimerkiksi lakimiehenä tai lääkärinä. Hän opetteli sen sijaan tekemään työtä käsillään puuseppänä ja varustautui samalla hengellisesti häntä odottavaan työhön. (Markus 6:3; Johannes 7:46) Ollessaan koulussa Jehovan todistajien lapset voivat nykyään samalla tavoin ponnistella kohti arvokkaita tavoitteita. Vanhemmat voivat rohkaista heitä siinä.
17. Mihin nuoret, uhrautuvaiset tienraivaajat voivat luottaa toisin kuin maailmalliset nuoret?
17 Monien akateemisen loppututkinnon suorittaneiden kerrotaan nykyään olevan työttömiä. Mutta usein hyvin valmennetut kristityt nuoret, jotka siirtyvät peruskoulusta tai lukiosta suoraan tienraivauspalvelukseen, huomaavat sopivaa osa-ajan työtä löytyvän juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Jehova voi antaa siunauksensa ja huolenpitonsa niille, jotka luottavat häneen samalla kun he ’etsivät jatkuvasti ensin valtakuntaa’ uhrautuvaisuuden hengessä. – Matteus 6:19–21, 31–33; Sananlaskut 3:5, 6; Malakia 3:10.
18. Miten tienraivauspalveluksesta keskusteleminen hyödytti erästä filippiiniläistä seurakuntaa?
18 Jotkut seurakunnassa olevat voivat sanoa: ’Miksi tienraivauksesta puhutaan niin paljon? Sehän on todellisuudessa mahdotonta useimmille meistä.’ Iloiset tienraivaajat voivat kuitenkin suuresti parantaa seurakunnan henkeä ja edistää työn laajenemista paikallisesti. Vartiotornissa oli 15. helmikuuta 1983 tutkistelukirjoitus aiheesta ”Kristillisen palveluksen henki”. 7. kappaleen kysymys kuului: ”Mikä kysymys jokaisen kristityn palvelijan pitäisi tehdä itselleen?” Tämä kiinnitti huomion itse kappaleessa olleeseen kysymykseen: ”Voinko tosiaan todistaa Jehovan edessä oikeaksi menettelyksi sen, että en ole tienraivaaja?” Esittäessään ajatuksia tästä kappaleesta Filippiineillä pidetyssä Vartiotornin tutkistelussa kolme eri-ikäistä läsnäolijaa sanoi toinen toisensa perästä, että tämän kysymyksen pohtiminen oli saanut heidät päättämään lähteä tienraivaajiksi. Seurakunta vastasi siihen voimakkain kättentaputuksin.
19. Miten ne, joille ei ole mahdollista olla tienraivaajana, voivat antaa arvokkaan tukensa seurakunnalle?
19 On tosin sellaisia vihkiytyneitä todistajia, joilla ei Jehovan edessä ole mahdollisuutta toimia tienraivaajina. Enemmistö seurakunnissamme olevista saattaa olla sellaisia. Tästä huolimatta nämäkin voivat arvokkaalla tavalla edistää tienraivaushenkeä seurakunnassa. Vanhimmat ja perheenpäät voivat kannustaa nuoria asettamaan tienraivauksen tavoitteekseen. Koko seurakunta voi antaa kokosydämisen tukensa niille, jotka jo ovat tienraivaajia. Sopivissa tilaisuuksissa, esimerkiksi muistonvieton aikaan, kierrosvalvojan vierailun aikana tai koulun lomien aikana monet voivat ponnistella osallistuakseen osa-ajan tienraivaukseen. Usko siihen, että Jehova voimistaa sinua ponnistellessasi tämän suhteen. ”Tapahtukoon teille uskonne mukaan.” (Matteus 9:29) Mutta jos huono terveys, vastuut tai muut seikat estävät sinua olemasta edes osa-ajan tienraivaajana, niin säilytä myönteinen asenne. Omista mahdollisuuksiesi mukaan aikaa julistaaksesi ”hyvää uutista paremmasta” ja tue ja kannusta niitä, jotka toimivat tienraivaajina.
20. a) Millaisen maailmantilanteen suhteen meidän tulisi pysyä alituisesti hereillä? b) Miten meidän siis tulisi suhtautua pelastustyöhön?
20 Me elämme nykyään väkivaltaisessa ja moraalittomassa maailmassa. Jehova on panemaisillaan toimeen tuomionsa, kuten hän pani sen toimeen muinaisina aikoina. (1. Mooseksen kirja 6:11; 18:20; Luukas 17:26–30) Nämä ovat tosiaan ”viimeisiä päiviä”. (2. Timoteukselle 3:1–5, 13) Osallistukaamme mahdollisuuksiemme mukaan tähän suurenmoiseen työhön, pelastuksen julistamiseen niille, jotka saattavat vielä tulla ulos vanhasta järjestelmästä ja asennoitua Jehovan valtakunnan puolelle. Me olemme kiitollisia siitä, että Jehova on niin runsaasti siunannut työtään menneen vuoden aikana. Yhtykäämme jälleen vuoden 1984 aikana Valtakunnan vartijoihin, jotka korottavat kaikkialla äänensä Jehovan ylistykseksi. – Jesaja 62:6.
Kertauskysymyksiä:
◻ Mitä hyvää uutista papit eivät ole saarnanneet, ja miksi?
◻ Mitä sivuilla 16 ja 17 oleva taulukko osoittaa Siionin vartijoiden toiminnasta?
◻ Mitä hyötyä tienraivauksesta on yksilölle ja seurakunnalle?
◻ Miten kaikki seurakunnassa olevat julistajat voivat edistää hyvää tienraivaushenkeä?
[Tekstiruutu s. 24]
Monille vakituiseen tienraivauspalvelukseen ryhtyminen on myös merkinnyt astumista rikkaampaan elämään. Eräs Nigeriassa toimiva vakituinen tienraivaaja kertoo seuraavaa:
”Kokoaikaisena tienraivaajana olen saanut niin paljon siunauksia, että minun täytyy luetella muutamia niistä: 1) Osaan nyt lukea sujuvammin, koska olen saarnannut jatkuvasti. 2) Vaikka en ole käynyt koulua, pystyn helposti johtamaan Raamatun kotitutkisteluja. 3) Olen vanhimpana kyennyt johtamaan Vartiotornin tutkistelua ja teokraattista palveluskoulua menestyksellisesti. 4) Pystyin Valtakunnan palveluskoulujen aikana ymmärtämään kaiken, mistä keskusteltiin englanniksi. 5) Jos joku yrittää tehdä saarnaamiseni tyhjäksi käyttämällä sivistynyttä kieltä, voin saada hänet vastauksellani ymmärtämään, että olen tehtäväni tasalla. Kaikki tämä on saanut minut tekemään sen johtopäätöksen, että tienraivaustyö on Jehovan minulle antama lahja.”
[Taulukko s. 16, 17]
Valtakunnan laajennus palvelusvuonna 1983
”Heidän äänensä kulkeutui kaikkeen maahan.” – Roomalaisille 10:18; Apostolien teot 1:8.
Tämä taulukko osoittaa lisäyksen kuukausittaisissa keskiarvoissa kautta maailman
Pohjois-Amerikka
Julistajia: 690 979; lisäys 6 %
Tienraivaajia: 58 381; lisäys 16 %
Eurooppa
Julistajia: 601 918; lisäys 5 %
Tienraivaajia: 38 978; lisäys 17 %
Latinalainen Amerikka
(Sisältää Karibianmeren saaret)
Julistajia: 472 816; lisäys 11 %
Tienraivaajia: 35 450; lisäys: 23 %
Aasia
Julistajia: 122 726; lisäys: 12 %
Tienraivaajia: 34 586; lisäys: 24 %
Tyynenmeren saaret
Julistajia: 117 816; lisäys: 8 %
Tienraivaajia: 11 386; lisäys: 24 %
Afrikka
Julistajia: 266 375; lisäys: 6 %
Tienraivaajia: 21 690; lisäys 17 %
Rajoitusten alaiset maat
Julistajia: 229 092; lisäys: 4 %
Tienraivaajia: 5 627; lisäys: 20 %
[Taulukko s. 20–23]
JEHOVAN TODISTAJIEN MAAILMANLAAJUISEN TOIMINNAN RAPORTTI PALVELUSVUODELTA 1983
(Ks. sidottu vuosikerta)