Ihmisen epäinhimillisyys ihmistä kohtaan
TAPAHTUMAPAIKKANA on eräs maa Länsi-Afrikassa vuonna 1961. Sotapoliisit tulevat pistimet ojossa keskeyttämään yhtäkkiä rauhallisen kristillisen kokouksen. He panevat läsnä olevat miehet käsirautoihin ja lyövät heitä sitten raa’asti, kunnes he ovat ”melkein lihamöykkyjä”. Kokouksen johtajaa isketään niin monta kertaa nuijalla, että hän oksentaa verta kolme kuukautta. Poliisi odottaa miehen kuolevan.
”Ihmisen epäinhimillisyys ihmistä kohtaan” on katkera, toistuva teema historiassa. Muinaiset assyrialaiset ripustivat sotavankinsa paaluihin, jotka työnnettiin vatsan läpi rintakehään. Roomalaisilla oli oma tapansa käyttää paalua. Heidän uhrejaan ruoskittiin ensiksi niin ankarasti, että liha irtosi usein luista. Sitten heidät sidottiin tai naulattiin pystytettyihin paaluihin ja jätettiin kuolemaan – hitaasti ja tuskallisesti.
Papit ovat usein osoittaneet tyrmistyttävää tunteettomuutta ja julmuutta. Meksikon atsteekit uhrasivat ihmisuhreja jumalalleen Huitzilopochtlille repimällä irti elävien uhriensa sydämen. 1500-luvulla Hernán Cortés Espanjasta tosin voitti atsteekit. Oliko hänen uskontonsa parempi? Noihin aikoihin inkvisitio Espanjassa käytti hirvittäviä kidutuskammioita ja surmasi ”kerettiläisiä” polttamalla. Piinapenkki, yleinen kidutusmuoto, venytti uhrin raajoja kunnes ne irtosivat nivelistään. Jotkut muut menetelmät olivat vielä kauheampia – mutta me säästämme sinua.
’Mutta tuo kaikki kuuluu menneisyyteen’, jotkut ajattelevat. ’Ihmiset ovat nykyään inhimillisempiä ja sivistyneempiä.’ Onko asia niin?
Kidutus ei ole missään tapauksessa jäänyt pois käytöstä. On totta että kauhistuttavat julkiset polttamiset, joilla sadistiset, tunteettomat ihmisjoukot ja papisto kerran hekumoivat, kuuluvat menneisyyteen. Mutta vankilasellien kätköissä kidutusta harjoitetaan yhä säännöllisesti ja usein – monesti pitkälle kehitetyin menetelmin, joista ei jää jälkeäkään todisteeksi. Eräässä Etelä-Amerikan maassa uhri, joka oli joutunut kokemaan nykyaikaista kidutusta väkivaltaisten sähköšokkien muodossa, sanoi seuraavaa: ”Ainoa asia, joka tulee mieleen, on se että he repivät lihani irti. Mutta eivät he repineet irti lihaani. – – He eivät jättäneet edes jälkiä.”
Eräs sanomalehtiselostus väittää, että monet maat ovat ”pahamaineisia poliittisten vankien kiduttamisen ja kuolemantapausten vuoksi”. Selostus jatkaa: ”Ihmisiä on myös ’kadonnut’ pidätysten jälkeen – heitä ei enää koskaan nähdä.” Yhdistyneitten Kansakuntien ihmisoikeuksien komitea on merkinnyt mustalle listalle ”sorron ja tyrannian konnina” yli sata YK:n jäsenvaltiota.
Joukkomurhat ovat olleet yleisiä kautta tämän vuosisadan. Vuosina 1915–1916 maahan hyökännyttä armeijaa käytettiin karkottamaan voimakeinoin useimmat armenialaisista asukkaista, minkä operaation aikana mahdollisesti miljoona armenialaista teurastettiin. On laskettu, että Venäjän vallankumouksen vuoksi kuoli 14 miljoonaa siviilihenkilöä vuosien 1914 ja 1926 välillä. Kiinassa vuosina 1949–1958 menehtyi 15–30 miljoonaa ihmistä ”poliittisissa likvidointikampanjoissa”. Juutalaisten joukkomurhia on tapahtunut toistuvasti monina vuosisatoina, mutta mikään niistä ei ole ollut niin karmean kylmäverinen tai laajamittainen kuin yli kuuden miljoonan juutalaisen murhaaminen Hitlerin hallinnon alaisuudessa.
Synti voi kuitenkin olla niin tekemättä jättämistä kuin tekemistäkin. Epäinhimillisyys voi ilmetä yksinkertaisesti silmiensä ummistamisena toisten vaikeuksilta. Etelä-Afrikassa tehtiin hiljattain koe, jossa nainen makasi liikkumattomana autonsa vieressä valtatien reunassa nähdäkseen, pysähtyisikö kukaan auttamaan. Kukaan ei pysähtynyt kahden päivän aikana.
Epäinhimillisyys on ilmeistä myös maissa, joissa nautitaan ruoan paljoudesta. Mitä sille tapahtuu? Paljon ruokaa hävitetään. Ja kuitenkin YK:n vuoden 1982 raportin mukaan 40 000 pientä lasta kuolee aliravitsemukseen ja tartuntoihin – joka päivä!
”Ihmisen epäinhimillisyys ihmistä kohtaan” jatkuu sen tähden jopa meidän ”valistuneena” aikanammekin. Mutta miten tämä kaikki alkoi? Voiko kukaan lopettaa sitä?