Miten kristillinen valppaus vähitellen katosi?

JEESUS käski opetuslapsiaan ’pysymään valveilla’ hänen läsnäolonsa ja Valtakuntansa tulemisen suhteen. (Markus 13:37) Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa on runsaasti todisteita siitä, että ensimmäisen vuosisadan kristityt toimivat juuri siten. Itse asiassa jotkut heistä tulivat melko kärsimättömiksi. (2. Tessalonikalaisille 2:1, 2) Estääkseen toisaalta sen, että kristityt laimenisivat odottamisessaan, Paavali, Jaakob, Pietari ja Johannes kirjoittivat kirjeitä, joissa he kehottivat veljiä pysymään hengellisesti valveilla ja odottamaan kärsivällisesti Kristuksen ”läsnäoloa” ja ”Jehovan päivää”. – Heprealaisille 10:25, 37; Jaakob 5:7, 8; 1. Pietari 4:7; 2. Pietari 3:1–15; 1. Johannes 2:18, 28.

Kristikunnan historioitsijoiden ja teologien julkaisemat hakuteokset tunnustavat tämän tosiasian. Arvovaltainen ranskalainen katolinen Raamatun sanakirja mainitsee laajassa liitteessään: ”On turha yrittää kaikin keinoin kieltää sitä, että lopun odotus ilmenee useimmissa Uuden testamentin kirjoituksissa. – – Varhaiskristillisyydessä – – parusian [läsnäolon] odotuksella oli keskeinen sija, ja se ilmenee Uudessa testamentissa sen alusta loppuun saakka.” – Dictionnaire de la Bible.

Mutta miksi jotkut kristikunnan teologit ’yrittävät kaikin keinoin kieltää’ sen, että varhaiskristityt selvästikin ’odottivat loppua’? Epäilemättä puolustaakseen sitä hengellisen uneliaisuuden tilaa, joka on nykyään ilmeinen monien niin sanottujen kristittyjen ja heidän hengellisten johtajiensa keskuudessa. Mutta miten tilanne muuttui tällaiseksi?

Miten odottaminen lakkasi?

Odotuksen laimeneminen kristittyjen keskuudessa oli yksi seuraus luopumuksesta, joka oli käynyt ilmeiseksi jo ennen Kristuksen apostolien kuolemaa. Apostoli Paavali varoitti, että luopumus oli ”jo vaikuttamassa” hänen aikansa kristillisen seurakunnan keskuudessa. (2. Tessalonikalaisille 2:3, 4, 7) Muutamaa vuotta myöhemmin apostoli Pietari valpastutti kristittyjä tovereitaan ”väärien opettajien” ja ”pilkkaajien” suhteen, jotka sanoisivat: ”Missä on se hänen luvattu läsnäolonsa? Onhan siitä päivästä asti, jona esi-isämme nukahtivat kuolemaan, kaikki pysynyt juuri sellaisena kuin luomakunnan alusta asti.” – 2. Pietari 2:1; 3:3, 4.

On kiinnostavaa, että ne, jotka uskoivat siihen Raamatun totuuteen, että Jeesuksen luvattu ”läsnäolo” ilmaisisi hänen maata koskevan tuhatvuotisen hallintonsa olevan lähellä, säilyttivät kristillisen odotteensa jonkin aikaa. Sekä Justinus Marttyyri (kuoli noin v. 165), Irenaeus (kuoli noin v. 202) että Tertullianus (kuoli vuoden 220 jälkeen) uskoivat Kristuksen tuhatvuotiseen hallitukseen ja kannustivat odottamaan innokkaasti pahan asiainjärjestelmän loppua.

Ajan kuluessa ja luopumuksen lisääntyessä toivo siitä, että koko maa muutettaisiin Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan alaisuudessa paratiisiksi, korvattiin vähitellen mielikuvituksellisella odotteella, joka perustui kreikkalaisen filosofian käsitteeseen ihmisen luontaisesta kuolemattomuudesta. Paratiisitoivon ajateltiin toteutuvan maan sijasta taivaassa kuoleman jälkeen. Siten Kristuksen parusiaa eli läsnäoloa sekä hänen Valtakuntansa tuloa koskeva kristillinen odotus laimeni vähitellen. ’Miksi tähyillä innokkaasti Jeesuksen läsnäolon tunnusmerkkiä, kun voi toivoa pääsevänsä kuollessaan Kristuksen luo taivaaseen?’ he järkeilivät.

Tämä kristillisen valppauden vähittäinen heikkeneminen sai luopiokristityt järjestäytymään monimutkaiseksi kirkkojärjestelmäksi, joka ei enää ollut kiinnostunut Kristuksen tulevasta parusiasta eli läsnäolosta vaan sen sijaan jäsentensä ja mikäli mahdollista maailman hallitsemisesta. New Encyclopædia Britannica sanoo: ”Koska parusia [näytti] viipyvän, varhaiskirkko ei enää odottanut sen toteutuvan niin pian. Samalla kun eskatologiset opetukset näin työnnettiin syrjään, kirkkolaitos astui yhä enemmän odotetun Jumalan valtakunnan sijaan. Katolisen kirkon ja sen hierarkkisen järjestelmän muodostuminen liittyy suoranaisesti siihen, ettei parusian enää odotettu olevan niin lähellä.”

Kuolinisku

Se ”kirkkoisä”, joka antoi kuoliniskun kristilliselle valppaudelle, oli epäilemättä Hippon piispa Augustinus (354–430). Tunnetussa teoksessaan De civitate Dei (Jumalan valtakunnasta) Augustinus esitti: ”Nyt maan päällä oleva kirkko on sekä Kristuksen valtakunta että taivaan valtakunta.”

Eräs Raamatun sanakirja selittää tämän näkemyksen vaikutusta katoliseen teologiaan: ”Huomattavana piirteenä roomalaiskatolisessa teologiassa on Jumalan valtakunnan ja maalliseen järjestelmään kuuluvan kirkon tunnistaminen, joka perustuu pääasiassa Augustinuksen vaikutukseen. Kristus toimii Jumalan valtakunnan Kuninkaana kirkollisen hierarkian kautta. Jumalan valtakunnan rajat ovat samat kuin kirkon vallan rajat. Taivaan valtakuntaa laajennetaan kirkon lähetystyön ja maailmassa tapahtuvan etenemisen välityksellä.” – The New Bible Dictionary.

Tämä teki täysin tarpeettomaksi ’pysyä valveilla’ sen tunnusmerkin suhteen, joka osoittaisi Jumalan valtakunnan olevan lähellä. Professori E. W. Benz vahvistaa tämän sanoessaan Britannica-tietosanakirjassa: ”Hän [Augustinus] jätti taka-alalle alkuperäisen odotteen läheisestä [Kristuksen parusiasta] julistamalla, että Jumalan valtakunta on jo saanut tässä maailmassa alkunsa kirkon perustamisen yhteydessä; kirkko on maan päällä olevan Jumalan valtakunnan historiallinen edustaja. Augustinuksen mukaan ensimmäinen ylösnousemus toteutuu kirkon yhteydessä jatkuvasti kasteen sakramentin muodossa, jonka välityksellä uskolliset ohjataan Jumalan valtakuntaan.” – New Encyclopædia Britannica.

Augustinus sai myös kristikunnan lopullisesti hylkäämään raamatullisen toivon Jeesuksen Kristuksen tuhatvuotisesta hallituskaudesta, jonka aikana Hän ennallistaa paratiisin maan päälle. (Ilmestys 20:1–3, 6; 21:1–5) Katolinen tietosanakirja (The Catholic Encyclopedia) myöntää: ”Pyhä Augustinus päätyi vakaumukseen, ettei mitään tuhatvuotiskautta tule olemaan. – – Kuusituhatvuotista historiaa seuraava tuhatvuotinen sapatti tarkoittaa koko ikuisen elämän aikaa; toisin sanoen luku tuhat on tarkoitettu ilmaisemaan täydellisyyttä.” Britannica-tietosanakirja (Macropædia, 1977) lisää: ”Hänelle [Augustinukselle] tuhatvuotiskausi oli alkanut merkitä hengellistä tilaa, johon kirkko kokonaisuutena oli astunut helluntaina. – – Mitään lähitulevaisuudessa tapahtuvaa yliluonnollista asioihin puuttumista ei odotettu.” Siten rukous ”tulkoon sinun valtakuntasi” menetti katolilaisten silmissä merkityksensä.

Pimeä keskiaika

Britannica-tietosanakirja kertoo, että Augustinuksen tulkinta ”hyväksyttiin yleisesti keskiajalla”. Siksi kristillinen valppaus saavutti kaikkien aikojen aallonpohjansa. Me luemme: ”Keskiajan kristikunnassa Uuden testamentin eskatologia ympäröitiin oppijärjestelmällä, jonka filosofinen perusta oli aluksi platoninen [kreikkalaisen filosofin Platonin oppien mukainen] ja myöhemmin lännessä aristoteelinen [kreikkalaisen filosofin Aristoteleen oppien mukainen]. Perinteiset parusiaa, ylösnousemusta ja muuta sellaista koskevat käsitykset yhdistettiin kreikkalaisiin sielua ja sen kuolemattomuutta koskeviin käsityksiin. – – Keskiajan kristillisyys – – [ei jättänyt] juuri sijaa eskatologiselle tunteelle. Tämä tunne ei kuitenkaan hävinnyt kokonaan; se eli joissakin kerettiläisissä liikkeissä.” – Encyclopædia Britannica, vuoden 1970 laitos.

Roomalaiskatolinen kirkko puhuu väheksyen sellaisista ”kerettiläisistä liikkeistä” ja sanoo niitä ”millenistisiksi lahkoiksi”. Sen historioitsijat puhuvat halveksuen ”vuoden 1000 pelosta”. Mutta kenen syytä se oli, että monet tavalliset ihmiset pelkäsivät maailman loppuvan vuonna 1000? Tämä pelko johtui suoranaisesti katolisen ”Pyhän” Augustinuksen teologiasta. Hän väitti, että Saatana sidottiin Kristuksen ensimmäisen tulemisen aikana. Koska Ilmestyksen 20:3, 7, 8 sanoo, että Saatana sidottaisiin tuhanneksi vuodeksi ja sitten ’päästettäisiin irti eksyttämään kansoja’, ei ole mikään ihme, että jotkut 900-luvulla eläneet ihmiset pelkäsivät, mitä vuonna 1000 tapahtuisi.

Roomalaiskatolinen kirkko tietenkin virallisesti tuomitsi tällaisen pelon samoin kuin sisterssiläisapotti Joakim Fiorelainenkin, joka ennusti kristillisen aikakauden päättyvän vuonna 1260. Lopulta paavi Leo X kielsi Lateraanin viidennessä kirkolliskokouksessa vuonna 1516 virallisesti ketään katolilaista ennustamasta, milloin antikristuksen ja viimeisen tuomion ajan olisi määrä koittaa. Tuon lain rikkominen johti kirkonkiroukseen!

Protestanttien näkemys

1500-luvun uskonpuhdistuksen otaksuttiin merkitsevän Raamattuun palaamista, ja siksi sen olisi teoriassa pitänyt merkitä kristillisen valppauden elpymistä. Niin tapahtuikin joksikin aikaa. Mutta uskonpuhdistus ei tässä sen enempää kuin monissa muissakaan piirteissä täyttänyt siihen asetettuja toiveita. Se ei merkinnyt paluuta Raamatun tosi kristillisyyteen. Uskonpuhdistuksen johdosta syntyneet protestanttiset kirkot kadottivat pian kristillisen valppautensa ja pääsivät sopusointuun silloisen maailman kanssa.

Me luemme: ”Uskonpuhdistuksesta syntyneistä kirkoista tuli kuitenkin pian alueellisia [kansallisia] kirkkolaitoksia, jotka puolestaan tukahduttivat lopun ajan odotukset, ja siten ’viimeisiä tapahtumia’ koskevasta opista tuli vain dogmatiikan liite.” ”Eskatologialle ei löytynyt mitään sijaa tuohon aikaan syntyneessä uskonnollisessa liberalismissa, joka kukoisti 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla varsinkin protestanttien ja juutalaisten keskuudessa. Sen katsottiin kuuluvan perinteisen uskonnon kehittymättömiin, alkeellisiin ja aikansa eläneisiin jäänteisiin, joita ei valistuksen aikana enää voitaisi hyväksyä. Eskatologiset ajatukset hylättiin useimmiten kokonaan, ja ihmisen päämääräksi esitettiin yksinkertaisesti vain kuolemanjälkeinen sielun kuolemattomuus. Toiset teologit tulkitsivat Jumalan valtakuntaa koskevan odotteen uudelleen eettisin, puolikäsittämättömin tai sosiaalisin käsittein.” – Encyclopædia Britannica.

Sen sijaan että protestanttiset teologit olisivat siis auttaneet kristittyjä ’pysymään valveilla’ Kristuksen läsnäolon ja Jumalan valtakunnan tulemisen suhteen, he ovat näin saaneet aikaan todellisen kristillisen valppauden katoamisen. Monille heistä erään protestanttisen sanakirjan mukaan ”Jumalan valtakunta – – alkoi yhä enemmän merkitä jotakin yksilötasolla olevaa; se on ihmisten sydämessä vallitseva armo ja rauha”. Toisten mielestä ”valtakunnan tuleminen tarkoittaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja kehityksen lisääntymistä”. – The New Bible Dictionary.

Katolilaisten odotteet

Katolilaisten pitäisi ainakin teoriassa olla hengellisesti valveilla Kristuksen läsnäolon suhteen. Siitä Augustinuksen teologiasta huolimatta, jonka mukaan katolilaisten ei tullut odottaa Valtakuntaa tai tuhatvuotiskautta, Rooman kirkon opin mukaan kristityn velvollisuus on yhä odottaa Kristuksen paluuta. Esimerkiksi Vatikaanin uskonopin kongregaatio lähetti katolisille piispoille kaikkialle maailmaan paavi Johannes Paavali II:n hyväksymän 17. 5. 1979 päivätyn kirjeen, jossa sanottiin: ”Raamatun mukaisesti kirkko odottaa ’Herramme Jeesuksen Kristuksen loistoisaa ilmeiseksi tuloa’.”

Näin katolinen kirkko opettaa teoriassa. Mutta kuinka usein tavallinen katolilainen käytännössä kuulee pappinsa saarnaavan siitä, kuinka tarpeellista on pysyä valveilla Kristuksen läsnäolon ja Jumalan valtakunnan tulemisen suhteen? On kiinnostavaa, että edellä lainatun Rooman kuurian lähettämän kirjeen varsinainen tarkoitus oli ”vahvistaa kristittyjen uskoa sellaisiin asioihin, jotka on asetettu kyseenalaisiksi”. Mutta miksi niin sanotut kristityt ovat asettaneet Kristuksen paluun kyseenalaiseksi? Voisiko vastaus ilmetä seuraavista Britannica-tietosanakirjasta otetuista lainauksista: ”Kirkko on jo kauan suhtautunut välinpitämättömästi kaikkiin viimeisiä tapahtumia koskeviin opetuksiin.” ”Rooman kirkko on uskonpuhdistuksesta lähtien suhtautunut itse asiassa hyvin torjuvasti eskatologisiin liikkeisiin.” – New Encyclopædia Britannica.

Kristillinen valppaus ei kokonaan hävinnyt

Kristikunnan kirkkoihin kuuluvien valppaus heikkeni vähitellen, koska ne hylkäsivät Raamatun selvät totuudet ja päättivät seurata kreikkalaista filosofiaa ja ”Pyhän” Augustinuksen teologiaa. Seuraava kirjoitus osoittaa, että Jumalan tosi palvelijat ovat aina eläneet Kristuksen läsnäolon odotuksessa ja että nykyään on olemassa kansa, johon kuuluvat ovat vuosien ajan osoittaneet kristillistä valppautta ja ovat löytäneet uudelleen suurenmoisen toivon, joka on myös sinun ulottuvillasi. Me kehotamme sinua lukemaan edelleen ja pyytämään sitten jotakuta Jehovan todistajaa auttamaan sinua ’pysymään valveilla’ tuon Raamattuun perustuvan toivon täyttymyksen suhteen.

[Huomioteksti s. 23]

”On turha – – kieltää sitä, että lopun odotus ilmenee useimmissa Uuden testamentin kirjoituksissa”

[Kuva s. 24]

Augustinuksen käsityksen mukaan maan päällä oleva kirkko on Kristuksen valtakunta

[Kuva s. 25]

Paavi Leo X kielsi ketään katolilaista ennustamasta, milloin viimeisen tuomion aika koittaisi