Kristittyjen täytyy todistaa
Kirkon johtajat ovat viime vuosina puhuneet varsin suuriäänisesti kristillisen todistamisen tarpeellisuudesta. Niin heidän tulisikin puhua, sillä kreikkalaisen sanan martýs vastine ”todistaja” esiintyy johdannaisineen 47 kertaa Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa (”Uudessa testamentissa”) Kuningas Jaakon käännöksessä. Tarkastelkaamme joitakin kristikuntaan kuuluvien esittämiä lausuntoja.
PAAVI JOHANNES PAAVALI II:n mainitaan L’Osservatore Romano -lehdessä (viikoittaisessa englanninkielisessä painoksessa 30. 4. 1984) sanoneen: ”Todistaminen, kuten edeltäjäni Paavali VI tähdensi, ’on evankelioimisen olennainen, ja yleensä sen ensimmäinen, osa’ (Evangelii Nuntiandi, nro 21). Se on erityisen tärkeää meidän aikanamme, jolloin ihmisten epätietoisuus ja arvojen hämärtyminen luovat pohjaa kriisille, joka paljastuu aina vain selvemmin koko sivistynyttä maailmaa kohtaavaksi totaaliseksi kriisiksi.” Vuotta aiemmin tuon saman lehden eräässä numerossa kerrottiin paavin vastaanotosta otsikon ”Runsaasti työtä kristityille todistajille” alla.
Roomalaiskatolinen kirkko tähdentää siis todistamisen tarvetta. Mutta mitä protestanttien edustajat sitten sanovat todistamisen tärkeydestä?
Kirkkojen Maailmanneuvosto, johon tätä nykyä kuuluu 301 jäsenkirkkoa, piti kuudennen yleiskokouksensa Vancouverissa Kanadassa 24.7. – 10.8.1983 ja julkaisi myöhemmin lähetyslehdessään International Review of Mission (lokakuu 1983) mm. 36-sivuisen artikkelin, jonka otsikkona oli ”Todistaminen jakautuneessa maailmassa”. Väliotsikon ”Kaikkia kristittyjä kutsutaan todistamaan” alla tuossa artikkelissa todettiin suoraan: ”Kristitylle todistamistehtävä ja sen täyttäminen on vastaus Jumalalle ja ilmaus uskollisuudesta häntä kohtaan. – – Todistaminen tapahtuu Jumalan toimeksiannosta. Me todistamme Jumalan, Luojan ja Elämänantajan, herruudesta ja rakkaudesta.”
Baptistikirkon julkaisema teologinen lehti Review and Expositor korostaa samaa asiaa sanoessaan: ”Apostolien tekojen kirjan tutkiminen paljastaa, että kirkkoon liittyi uusia uskovia, koska kristityt todistivat. Jos uusia käännynnäisiä ei liity joukkoomme, niin todennäköisesti kristityt eivät silloin todista.”
Vaikka kristikunnan lahkot ovat toivottoman jakautuneita ideologioittensa ja opetustensa suhteen, ne näyttävät olevan yhtä mieltä todistamisen tarpeellisuudesta. Mutta elävätkö niiden jäsenet todistamisvelvollisuutensa mukaisesti?
Oxfordissa Englannissa toimivan St. Aldegaten kirkon kirkkoherra Michael Green kirjoittaa tästä: ”Uskon esi-isiämme syytettiin siitä, että he ’villitsivät maailman’ sillä Jeesusta koskevalla hyvällä uutisella, jota he kertoivat ihmisille (Apostolien teot 17:6). – – Tässä kohdin me eroamme suunnattomasti alkukirkosta, jossa jokainen mies ja nainen katsoi tehtäväkseen todistaa Jeesuksesta Kristuksesta kaikin käytettävissään olevin keinoin.”
Baptistien julkaisemassa kirjasessa Witnessing in Today’s World (Todistaminen nykymaailmassa) todetaan: ”Vihkiytynyt kristitty saattaa sanoa: ’Enhän edes tietäisi, mistä aloittaa, jos yrittäisin todistaa jollekulle.’” Siinä sanotaan edelleen: ”Kun baptistikirkon jäsenille mainitaan todistamisesta, monien ensimmäinen reaktio on: ’Me maksamme pastorille siitä, että hän tekee sen.’”
Lisäksi The Christian as Communicator (Kristitty tiedon välittäjänä) -nimisessä julkaisussa tunnustetaan: ”On varsin todennäköistä, että vastuuta kertoa evankeliumia eteenpäin vältetään yksinkertaisesti siksi, ettei kristityillä ole kovinkaan paljon sanottavaa.”
On totta, ettei kristikunnan lahkoihin kuuluvilla ”ole kovinkaan paljon sanottavaa”. Siinä onkin heidän ongelmansa ydin. He eivät ole tunnistaneet sen ”tunnusmerkin” nykyistä täyttymystä, joka Jeesuksen sanojen mukaan ilmaisisi hänen ”läsnäolonsa” Valtakunnan kirkkaudessa ja ”asiainjärjestelmän päättymisen”. Ne jotka näkevät tuon ”tunnusmerkin”, tuntevat pakottavaa tarvetta todistaa siitä. Me voimme olla hyvin onnellisia siitä, että tosi kristityillä on nykyään paljon kerrottavaa heidän todistaessaan innokkaasti Jehovan tulevasta valtakunnasta, jota Kristus Jeesus hallitsee. – Matteus 24:3–14; Jesaja 43:12.