Miten kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia?
ONKO kaikista kansoista olevien miesten ja naisten mahdollista pitää toisiaan tasavertaisina – ja toimia sen mukaisesti? Ei, jos nykyinen maailmanjärjestys on kaikki mitä voimme odottaa. Mutta me voimme rohkaista mielemme, sillä se on mahdollista. Miten niin? Koska miljoonat kristityt ovat todistaneet sen.
Tosi kristillisyyteen on tunnustetusti yhdistetty tasa-arvoisuus. Apostoli Paavali esimerkiksi kirjoitti: ”Emme ole enää juutalaisia tai kreikkalaisia tai orjia tai vapaita tai edes pelkkiä miehiä tai naisia, vaan me olemme kaikki samanlaisia – olemme kristittyjä.” (Galatalaisille 3:28, The Living Bible) Mutta oliko tämä vain idealistista puhetta? Miten tämä toimi käytännössä eriarvoisuutta täynnä olevassa maailmassa eläneiden varhaiskristittyjen keskuudessa?
Siitä suunnattomasta vaikutuksesta, joka varhaiskristityillä oli aikansa maailmaan heidän noudattaessaan Jeesuksen opettamaa veljeyttä, on kirjoitettu paljon. Eberhard Arnold sanoo kirjassaan The Early Christians After the Death of the Apostles (Varhaiskristityt apostolien kuoleman jälkeen):
”Kristittyjen yhtäläisestä arvonannosta, jota osoittamalla he pitivät kaikkia lähimmäisiään veljinään ja jakoivat heidän kanssaan saman tuomion ja saman kutsumuksen, oli seurauksena tasa-arvoisuus ja yhteenkuuluvuus kaikessa. Tämä yhtäläinen arvonanto johti siihen, että kaikkia puhuteltiin yhtäläisesti, kaikilla oli yhtäläinen velvollisuus tehdä työtä ja kaikilla oli yhtäläiset mahdollisuudet elämässä. – – Tuon ajan kristittyjen keskinäisestä arvonannosta oli seurauksena sosiaalinen solidaarisuus, joka perustui rakkauteen, täydellisen synnynnäisen tasa-arvon perustalle.”
Mikä verraton todiste Jumalalta peräisin olevasta ykseydestä!
Yhdenvertaisia yksimielisessä ruumiissa
Varhaiskristilliseen seurakuntaan kuuluneilla yksilöillä oli erilaisia luonnonlahjoja ja kykyjä. Jotkut ovat saattaneet olla hyvin musikaalisia, kun taas toisilla oli ehkä parempi muisti tai vahvemmat lihakset. Tällaisten eroavuuksien lisäksi pyhä henki jakoi erilaisia lahjoja ja kykyjä, vaikkakin ne täydensivät toisiaan. Paavali saattoi siksi kirjoittaa: ”Sillä niin kuin ruumis on yksi, mutta siinä on monta jäsentä, ja kaikki tuon ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin. Sillä totisesti meidät kaikki kastettiin yhdellä hengellä yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita.” (1. Korinttolaisille 12:11–13) Kaikki olivat saarnaajia, vaikka ”lahjoissa ihmisinä”, kuten niitä jotka paimensivat seurakuntaa profeetallisesti kuvailtiin, ilmenikin runsaasti vaihtelua. – Efesolaisille 4:8; Psalmit 68:19.
Valvojat olivat hengellisesti kypsiä, ja heitä kutsuttiin kreikaksi sanalla epískopoi. W. E. Vine kirjoittaa tähän sanaan liittyvästä verbistä episkopéo (valvoa) seuraavaa: ”Sana ei merkitse sellaiseen vastuuseen asettumista vaan sen täyttämistä. Ei ole kysymys aseman omaksumisesta vaan velvollisuuksien täyttämisestä.” Näiden nimitettyjen valvojien kanssa työskentelivät ”palvelijat”, ”avustavat palvelijat” tai ”diakonit”, joiksi kreikankielinen sana diákonoi on käännetty. W. E. Vine sanoo, että tämä sana ”merkitsee etupäässä joko orjan työtä tekevää tai vapaata palvelusta suorittavaa palvelijaa viittaamatta nimenomaisesti työn luonteeseen”. Pääasia kummassakin tehtävässä oli palvelusedut. Asemaa ei korostettu, sillä Jumalan palvojina he olivat tasa-arvoisia ja kaikki hänen palvelijoitaan.
Vaikka Jeesus valitsi 12 miestä apostoleikseen, naisetkin saivat nauttia hänen seurastaan. He olivat hyvin toimeliaita, ja Maria Magdaleenan, Johannan ja Susannan kerrotaan erityisesti palvelleen Jeesusta. Myös naiset saivat pyhän hengen lahjan helluntaina vuonna 33. He pystyivät siten julkisesti puhumaan vierailla kielillä ja todistamaan kristillisen uskonsa totuuksista. Kristityt sisaret eivät kuitenkaan ottaneet seurakunnassa johtoa opettamisessa, mutta he osallistuivat veljien kanssa Jumalan sanan saarnaamiseen julkisesti. – Luukas 8:1–3; Apostolien teot 1:14; 2:17, 18; 18:26.
Kristityt muodostivat ennakkotapauksen toisten auttamisessa myös henkilökohtaisemmalla tasolla. Kun esimerkiksi Jerusalemiin tulleet vierailijat pääsivät vuoden 33 helluntain aikoihin kosketuksiin apostolien yliluonnollisen työn kanssa, he viipyivät Jerusalemissa pitempään kuin olivat aikoneet, ja heiltä loppui siksi sekä ruoka että rahat. Raamatun kertomus mainitsee kuitenkin: ”Heidän keskuudessaan ei ollut näet yksikään puutteessa, sillä kaikki ne, jotka olivat peltojen tai talojen omistajia, myivät niitä ja toivat myytyjen hinnan” jaettavaksi vapaasti apostolien ohjauksessa. Tämä erinomainen henki paljastaa noiden alkukristittyjen rakkauden ja tasavertaisuuden olleen käytännön todellisuutta! Saatettiin sanoa, että ”heillä oli kaikki yhteistä”. – Apostolien teot 4:32, 34, 35.
Käytännön tasa-arvoa nykyään
Nykyisen maailman jakaumien ja yhteiskuntarakenteiden keskellä ei ole helppoa yrittää jäljitellä noita varhaiskristittyjä. Mutta Jehovan todistajien tavoitteena on aina ollut tehdä niin. Ja on ilmeistä, että he ovat onnistuneetkin siinä melko hyvin. Encyclopedia Canadiana huomauttaa:
”Jehovan todistajien työ on sen alkukristillisyyden elvyttämistä ja uudelleen perustamista, jota Jeesus ja hänen opetuslapsensa harjoittivat ajanlaskumme ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla. – – Kaikki ovat veljiä.”
Tämä kristillinen veljesseura antaa nykyään käytännön apua vastoinkäymisten aikana aivan samoin kuin se antoi sitä 1 900 vuotta sitten. Kun ankara maanjäristys vavisutti osia Italiaa marraskuussa 1980, ensimmäinen todistajien lähettämä kuorma-autollinen tarvikkeita saapui maanjäristysalueelle vielä samana iltana. Virallisessa raportissa sanotaan:
”Veljet olivat hämmästyneitä siitä, kuinka nopeasti tarvittava apu saapui. Pystytimme heti oman keittiön, josta käsin sisarien valmistamaa ruokaa jaettiin veljille joka päivä. Kaupungin muut asukkaat eivät olleet vielä saaneet apua, ja he tekivät parhaansa selviytyäkseen itsekseen. Veljet eivät tietenkään olleet itsekkäitä, ja ruokaa jaettiin myös monille ulkopuolisille.”
Kun Swazimaan kuningas Sobhuza II kuoli elokuussa 1982, Jehovan todistajat joutuivat kärsimään vainoa, koska he eivät ottaneet osaa perinteisiin uskonnollisiin surumenoihin. Englannissa kaksi todistajaa, toinen valko- ja toinen mustaihoinen, meni yhdessä paikalliseen Swazimaan lähetystöön pyrkiessään helpottamaan tilannetta. Kuunneltuaan heitä hetken swazivirkailija kääntyi mustan todistajan puoleen, joka oli hyvän koulutuksen saanut johtaja, ja kysyi häneltä: ”Mutta miksi te olette täällä?” Vastaus kuului: ”Koska olen huolissani maassanne asuvien kristittyjen veljieni hyvinvoinnista.” Virkailijan oli vaikea ymmärtää, miten näin varakas mies saattoi rinnastaa itsensä sellaisessa maassa asuviin afrikkalaisiin, jossa hän ei ollut edes käynyt koskaan.
Miksi et tulisi paikallisessa valtakunnansalissa pidettävään kokoukseen tai suurempaan konventtiin ja näkisi itse? Löydät seuraa, johon olet tervetullut, oletpa nuori tai vanha, rikas tai köyhä, oletpa saanut yliopistokoulutuksen tai et minkäänlaista koulutusta. Jokaista sanotaan veljeksi tai sisareksi, eikä ihmistä arvioida hänen rotunsa, taustansa tai maallisen asemansa mukaan. Jokaista arvostetaan hänen kristillisen persoonallisuutensa ja ominaisuuksiensa vuoksi.
Opetusmalli seurakunnassa, johon kuuluvat nimitetyt vanhimmat ja avustavat palvelijat, perustuu alkukristillisen seurakunnan rakenteeseen. Ja kokouksista heijastuu kaikkialla maailmassa yhdenvertaisuus ja sopusointu. Eräs Englannin kirkon pappi sanoi:
”Jokainen kokous, olkoonpa se virallinen tai epävirallinen, on kokous, jossa annetaan perinpohjaista opetusta. Jäsenten odotetaan valmistautuvan sunnuntaikokouksiinsa lukemalla läpi Vartiotorin kirjoitus, katsomalla mainitut raamatunkohdat ja etsimällä vastaukset kysymyksiin, jotka he tietävät etukäteen. Itse kokouksissa seurakunnan osanotto on vilkasta. Heitä tukee tieto siitä, että samaa opetusta annetaan kaikkialla maailmassa samaan aikaan.”
Jos otat tämän Vartiotorin numeron mukaasi paikalliseen seurakunnan kokoukseen sivulla kaksi mainittuina päivinä, voit seurata tällaista keskustelua.
Näissä keskusteluissa tarkastellaan usein seurakuntaan kuuluvien toivoa: elämää paratiisimaassa, jossa sodat loppuvat ja ihmiset käyttävät kykynsä rakentavaan toimintaan ja saavat todellakin itse nauttia ”kättensä työstä”. Kaikki tottelevaiset ihmiset elävät Jumalan valtakunta-hallinnon alaisuudessa. Nälkä ei enää vaivaa, sillä tuottoisa maa antaa yltäkyllin ruokaa. Sairauksien aiheuttamat vitsaukset kuuluvat myös menneisyyteen, ja kaikki maan asukkaat nauttivat tasapuolisesti täydellisen terveyden elinvoimasta. – Jesaja 2:4; 33:24; 65:22, 23; Sakarja 8:11, 12.
Tämä kristillinen toivo on tosiaan todellinen samoin kuin tieto siitä, että kristillisen seurakunnan nykyistä rakennetta toteutetaan maallisessa paratiisissa. Se vankka perustus, joka on jo laskettu kaikkien luokka- ja kansallisten rajojen täydelliseksi poistamiseksi, laajenee. Miksi voimme olla varmoja siitä? Koska Raamattu ennustaa, että kristittyjä ”kaikista kansakunnista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä” jatkaa silloin Jehova Jumalan tosi palvontaa. Heillä on samanarvoinen asema hänen edessään. Sinä voit perheinesi olla heidän joukossaan. – Ilmestys 7:9, 10.
[Kuva s. 7]
Havaitset tasa-arvon vallitsevan Jehovan todistajien kokouksissa