Rauha ja turvallisuus – mistä lähteestä?
VAIKKA Yhdistyneet Kansakunnat onkin tehnyt arvokkaita palveluksia joillakin aloilla, niin jokaisen uutisia seuraavan täytyy myöntää, että se on tähän asti epäonnistunut rauhan ja turvallisuuden alueella. Järjestön innokkaimmatkin kannattajat myöntävät tämän avoimesti.
Niinpä Dag Hammarskjöld, Yhdistyneiden Kansakuntien silloinen pääsihteeri, tunnusti jo vuonna 1953, vain kahdeksan vuotta järjestön perustamisen jälkeen: ”Siinä missä edeltäjämme uneksivat uudesta taivaasta, meidän suurin toiveemme on, että meidän sallittaisiin pelastaa vanha maa.” 26 vuotta myöhemmin Yhdysvaltain apulaisulkoministerin C. William Maynesin oli pakko myöntää: ”Turvallisuusneuvoston ja yleiskokouksen päätarkoitus oli kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen. – – Todisteet osoittavat, että järjestö on epäonnistunut keskeisimmässä tarkoituksessaan.”
Miten merkityksellistä?
Totuus on, että useimmat huomattavat rauhaa ja turvallisuutta koskevat päätökset on kuluneiden 40 vuoden aikana tehty suureksi osaksi Yhdistyneiden Kansakuntien ulkopuolella. Pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllar valitti vuonna 1982 sitä, että ”me olemme tänä vuonna nähneet kerran toisensa jälkeen, miten järjestö on syystä tai toisesta jätetty syrjään tai torjuttu kylmästi tilanteissa, joissa sillä olisi pitänyt ja voinut olla tärkeä ja rakentava osa”. Miksi näin on tapahtunut?
Jotkut selittävät syyksi järjestön jäsenmäärän ilmiömäisen kasvun. Jäsenten määrä on lisääntynyt 51 alkuperäisestä jäsenestä yli 150:een, joista kullakin on yhtäläinen äänioikeus yleiskokouksessa. Jotkut näistä valtioista ovat kuitenkin hyvin pieniä. Näin ollen järjestön 158. jäsenvaltion, Saint Christopherin ja Nevisin saarivaltion, väkiluku on vajaat 50 000 ja kuitenkin sillä on sama äänimäärä kuin Kiinalla, jonka väkiluku on lähes miljardi. Tämä järjestely tosin antaa pienille valtioille tilaisuuden tulla kuulluiksi, mutta kannustaa tuskin suurvaltoja suhtautumaan järjestön päätöksiin vakavasti.
Shirley Hazzard mainitsee toisen ongelman: ”Yhdistyneiden Kansakuntien järjestölle ei suotu valtuuksia pakotteisiin, paitsi mikäli ne olisivat juuri niillä jäsenillä, jotka todennäköisimmin tarvitsisivat pakottamista.” Toisin sanoen järjestö voi tehdä päätöksiä, mutta se ei useimmiten voi saattaa niitä väkisin voimaan. Tärkeistä maailman ongelmista keskustellaan laajasti säännöllisin väliajoin. Päätöslauselmia hyväksytään juhlallisesti – ja sitten ne unohdetaan. Vuonna 1982 tilanne sai YK:n pääsihteerin surkuttelemaan, että ’kunnioituksen puutetta sen päätöksiä kohtaan osoittavat juuri ne, joille päätökset on osoitettu’.
Nämä ovat järjestötason ongelmia, ja niiden lisäksi analyytikot ovat maininneet muita ongelmia. On kuitenkin vielä syvempiä ja vakavampia syitä siihen, miksi Yhdistyneet Kansakunnat on epäonnistunut.
Syvemmät ongelmat
”Silloin tuntui mahdolliselta luoda tärkeysjärjestyksessä kaikkein ensimmäiseksi järjestelmä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi Peruskirjan ehtojen nojalla”, sanoi Javier Pérez de Cuéllar muistellessaan järjestön perustajajäsenten idealismia. ”Mitä tuolle majesteettiselle haaveelle on tapahtunut? Suurvaltojen erimielisyydet peittivät sen pian alleen. – – Lisäksi maailma osoittautui monimutkaisemmaksi ja paljon järjestäytymättömämmäksi kuin oli toivottu.”
Yhdistyneillä Kansakunnilla ei itse asiassa ole koskaan ollut mitään mahdollisuutta saada aikaan rauhaa ja turvallisuutta. Se on ollut aivan liian vaikea tehtävä. Pääsihteerin huomautukset palauttavat mieleen profeetta Jeremian sanat: ”[Ei ole] miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa.” (Jeremia 10:23) Ihmisten viisaus ja kyvyt ovat rajalliset, eivätkä he siksi pysty koskaan ratkaisemaan niitä ongelmia, joita rauhan ja turvallisuuden takaaminen kaikille sisältää.
Pääsihteeri sanoi, että Yhdistyneiden Kansakuntien perustajajäsenet havaitsivat maailman olevan ”monimutkaisempi” kuin he olivat toivoneet. Tähän tilanteeseen on olemassa eräs perussyy, jota he eivät ilmeisesti tienneet. Apostoli Johannes selittää sen näin: ”Koko maailma on paholaisen vallassa.” (1. Johannes 5:19) Raamattu kertoo, että tämän ”paholaisen”, Saatanan, takia on nykyään aihetta sanoa ”voi maata”, sillä hän on ”suuren vihan vallassa”. (Ilmestys 12:12) Saatanan olemassaolo ja hänen vaikutuksensa ovat synkkiä tosiasioita, joiden vuoksi Yhdistyneiden Kansakuntien pyrkimykset rauhan aikaansaamiseksi olivat tuhoon tuomittuja jo ennen kuin järjestöä oli edes perustettu.
On myös syytä muistaa, että Yhdistyneet Kansakunnat on tämän maailman lapsi, ja se on siksi perinyt sen luonteenpiirteet. Yksittäisille valtioille tunnusomaista heikkoutta, pahuutta ja turmeltuneisuutta esiintyy väistämättä myös Yhdistyneissä Kansakunnissa. Aleksandr Solženitsynin mainitaan sanoneen vuonna 1972: ”Neljännesvuosisata sitten syntyi Yhdistyneet Kansakunnat, johon koko ihmiskunta liitti suuria toiveita. Valitettavasti vain sekin kasvoi moraalittomassa maailmassa moraalittomaksi.” Raamattu varoittaa: ”Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo Herra.” (Jesaja 48:22) ”Moraaliton” järjestö ei voi koskaan saada aikaan rauhaa ja turvallisuutta.
Mitä on sanottava rauhasta ja turvallisuudesta
Muuttaako siis vuoden 1986 julistaminen ”kansainväliseksi rauhanvuodeksi” jotenkin asiaa? Se on hyvin epätodennäköistä, sillä ihmiset eivät voi mitenkään ratkaista edellä mainittuja ongelmia. ”Rauhanvuosi” ei saata ihmiskuntaa sen todennäköisemmin lähemmäs rauhaa ja turvallisuutta kuin ”lapsen vuosi” vuonna 1979 paransi lasten asemaa kautta maailman tai ”kansainvälinen naisten vuosi” vuonna 1975 teki maailmasta parempaa paikkaa naisille.
Mutta jos ihmiskunnan on määrä säilyä elossa, on ilmeistä, että jonkun täytyy tehdä jotakin rauhan ja turvallisuuden suhteen. Nykyiset ydinasevaltiot pystyvät tuhoamaan lähes kaiken elämän maan päältä. Pitkälle kehitetyt tavanomaiset aseet aiheuttavat kauhistuttavan määrän ihmishenkien menetyksiä vuosittain. Todellinen rauha tuntuu olevan kauempana kuin koskaan! Jos Yhdistyneet Kansakunnat ei ole kyennyt ratkaisemaan näitä ongelmia, niin kuka kykenee?
Silmäys historiaan antaa toiveikkaan vastauksen. Kuningas Daavid, soturikuningas Lähi-idästä, kirjoitti noin 3 000 vuotta sitten tulevasta hallitsijasta, joka onnistuisi saamaan aikaan kansainvälisen rauhan. Daavid sanoi tätä hallitsijaa koskevassa rukouksessaan: ”Vuoret kantakoot rauhaa kansalle, niin myös kukkulat, vanhurskauden voimasta. Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole.” – Psalmit 72:3, 7.
Kuka hallitsija voisi mitenkään saada aikaan tällaisen kestävän rauhan? Daavid ei viitannut tässä mihinkään ihmisjärjestöön vaan Jumalaansa Jehovaan, jonka vallan avulla tämä tapahtuisi. Oliko se pelkkää toiveajattelua? Ei. Daavidin poika Salomo luotti samaan Jumalaan, ja Jehova osoitti hänen hallitusaikanaan voimansa esikuvallisella tavalla tuottamalla rauhan Salomon valtakunnalle, vaikka se sijaitsi yhdellä maailman sotaisimmista alueista. Salomo ei ollut soturikuningas, ja kuitenkin hänen hallitusaikanaan ”Juuda ja Israel asuivat turvallisesti, itsekukin viinipuunsa ja viikunapuunsa alla, [pohjoisesta] Daanista [etelään] Beersebaan asti, niin kauan kuin Salomo eli”. – 1. Kuningasten kirja 4:25.
Tuo rauha ei tietenkään ollut pysyvää. Israelilaiset lankesivat moraalittoman maailman tapoihin ja menettivät Jumalalta peräisin olleen turvallisuutensa. Siitä huolimatta, kun julmat assyrialaiset yli 200 vuotta myöhemmin pyrkivät saamaan aikaan rauhan terrorin avulla, profeetta Jesaja ennusti sen Kuninkaan tulemisen, jota Salomo oli esikuvannut. Hän kirjoitti: ”Hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja – – Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton.” – Jesaja 9:5, 6.
Kuka on tuo ”Rauhanruhtinas”? Yli 700 vuotta Jesajan jälkeen Rooman maailmanmahdin yrittäessä saattaa voimaan oman käsityksensä mukaisen kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden tuo kuningas ilmestyi Daavidin maahan Juudeaan Jeesuksen Kristuksen hahmossa. Hän kertoi maanmiehilleen Jumalan valtakunnasta, jonka Kuningas hänestä oli määrä tulla. Tämä Valtakunta olisi taivaallinen, ja se pystyisi siksi ratkaisemaan ongelmat, jotka aiheutuvat Saatanan vaikutuksesta ja ihmisen luontaisesta kyvyttömyydestä hallita itseään. Jeesuksen maanmiehet pitivät ilmeisesti Rooman valtaa parempana ja surmauttivat Jeesuksen tekemällä oikeusmurhan. Kuten historia selvästi vahvistaa, hänet herätettiin kuitenkin kuolleista ja hän nousi taivaaseen odottamaan Jumalan asettamaa aikaa, jolloin hän alkaisi hallita Jumalan valtakunnan Kuninkaana.
Profetioiden täyttymys osoittaa itse asiassa meidän aikamme olevan tuon suurenmoisen tapahtuman ajankohta. Juuri Jumalan valtakunnan syntyminen taivaassa ja sitä seurannut Saatanan heittäminen alas maahan sai Saatanan tuntemaan ”suurta vihaa” ja johti siihen, että sanotaan: ”Voi maata.” (Ilmestys 12:7–12) Seurauksena on ollut sotia ja monenlaista ahdinkoa, kuten Jeesus itse ennusti. Maasta on tullut ”kansojen ahdingon” näyttämö, ”kun ne eivät tunne pääsytietä”. – Luukas 21:25, 26; Matteus 24:3–13.
Ihmisen tavalla vai Jumalan tavalla?
Lähes 2 000 vuotta sitten lausutut Jeesuksen profetiat ovat kuvailleet maailman olosuhteita täsmällisemmin kuin ne optimistiset lausunnot, joita esitettiin Yhdistyneitä Kansakuntia perustettaessa 40 vuotta sitten. Se, ettei tuo järjestö ole kyennyt löytämään ”pääsytietä”, vain tähdentää Raamatun ennustusten täsmällisyyttä. Profeetta Jesajan sanat, joiden mukaan ”rauhan sanansaattajat itkevät katkerasti” turhautuneina epäonnistumisistaan, pitävät todella paikkansa. – Jesaja 33:7.
Tämä korostaa ratkaisevaa syytä siihen, miksei Yhdistyneet Kansakunnat voi koskaan onnistua tuomaan rauhaa maailmaan. Se toimii sen hyväksi täysin Jumalan tavan vastaisesti. Jehovan tarkoin ilmaistujen tarkoitusten mukaan rauha ei tule siten, että tämän maailman valtiot yhdistyvät, vaan siten, että ne korvataan tyystin Jumalan valtakunnalla. (Daniel 2:44) Dag Hammarskjöld sanoi, että hän toimi ’vanhan maan pelastamiseksi’. Jos hän tarkoitti tällä nykyistä itsenäisistä poliittisista valtioista koostuvaa maailmanjärjestelmää, niin silloin hänen toiveensa oli jo alun alkaen tuomittu epäonnistumaan. Tosiasia on, että ”vanhan maan” täytyy tehdä tilaa uudelle järjestelmälle. ”Maailma on häviämässä.” (1. Johannes 2:17) Mikään ei voi pelastaa sitä, ei edes Yhdistyneet Kansakunnat.
Valtioiden kansallismielisen itsekkyyden takia on vain yksi realistinen tapa saada aikaan rauha ja turvallisuus. Vain Jumalan valtakunta voi saada aikaan sellaisen rauhan, jota ihminen on kaivannut siitä lähtien, kun hänet karkotettiin Eedenin puutarhasta. Tässä on yksi kuvaus siitä turvallisuudesta, jonka Valtakunnan toiminta saa aikaan: ”[Jumala] on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” – Ilmestys 21:4.
Kuulostaako tämä lupaus epätodelliselta? Se on todellisuudessa meidän ainoa toivomme, ja seuraavassa Vartiotornin numerossa tarkastellaan lähemmin, miksi on niin. Tällä välin haluaisimme kiinnittää huomiosi tärkeään seikkaan: Yhdistyneiden Kansakuntien historia ei ole vielä päättynyt. Tuolla järjestöllä on tärkeä osa tulevissa tapahtumissa. Kannustamme sinua lukemaan seuraavat kaksi kirjoitusta, joissa tarkastellaan Yhdistyneiden Kansakuntien tulevaisuutta Raamatun ennustusten valossa.
[Kuva s. 5]
Rauhan aikaansaaminen on aivan liian vaikea tehtävä Yhdistyneille Kansakunnille
[Lähdemerkintä]
U.S. Army
[Kuva s. 6]
”Koko maailma on paholaisen vallassa.” Siihen sisältyy myös Yhdistyneet Kansakunnat
[Kuva s. 7]
Yhdistyneet Kansakunnat ei voi koskaan olla sen moraalisempi kuin ne yksittäiset valtiot, joista se koostuu