Miten voi saavuttaa vanhurskaan aseman Jumalan edessä?

”JUMALA sanoo, että minä olen ihan okei.” Näin esittää ”vanhurskautuksen” hiljattain valmistunut Uuden-Guinean pidginenglanninkielinen ”Uuden testamentin” käännös. Niin omalaatuiselta kuin se saattaakin kuulostaa, tässä jakeessa ilmaistaan sen sanan perusajatus, joka monissa raamatunkäännöksissä käännetään ”vanhurskautukseksi” tai ”vanhurskaaksi julistamiseksi”, kuten ilmenee Roomalaiskirjeen 5:16:sta.

Toisaalta jotkut sanovat: ’Elän säädyllistä elämää. Teen hyvää toisille aina kun voin. Olen valmis kohtaamaan Luojani.’ He ymmärtävät vanhurskautuksen ilmeisesti merkitsevän omavanhurskautusta. Raamatun mukaan ”vanhurskauttamisoppi” liittyy siihen, mitä Jumala ajattelee meistä ja miten hän kohtelee meitä. Jehova on Luoja. (Jesaja 40:28) Hän on ”kaiken maan tuomari”. (1. Mooseksen kirja 18:25) Mikään ei siksi voisi olla tärkeämpää kuin se, millaisena hän meitä pitää.

Miksi meidät täytyy saattaa vanhurskaiksi Jumalan silmissä?

Raamattu sanoo Jehovasta: ”Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on.” (5. Mooseksen kirja 32:4) Hän on vanhurskauden personoituma. Luojana ja Elämänantajana hänellä on oikeus asettaa mittapuu eli normi sen määrittämiseksi, mikä on oikein ja mikä väärin. Se, mikä on sopusoinnussa Jumalan mittapuun kanssa, on vanhurskasta eli oikeudenmukaista.

Täten Jumala siis asettaa mitan, johon hänen älyllisten luomustensa täytyy yltää, mikäli he haluavat elää sopusoinnussa Luojansa kanssa. Sitä, että epäonnistuu eli ei täytä tuota mittapuuta, sanotaan Raamatun alkukielissä synniksi. Synti on siksi epävanhurskautta eli epäoikeanmukaisuutta. Se on sitä, ettei mukaudu Jumalan määritelmään oikeasta ja väärästä. Synti on niin muodoin myös yksi epäjärjestyksen ja laittomuuden muoto. – 1. Johannes 5:17; 3:4.

Jehova ei ”ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala”. (1. Korinttolaisille 14:33) Alun perin kaikki hänen taivaassa ja maan päällä olevat luomuksensa olivat täydellisiä. Heille annettiin vapaa tahto. (2. Korinttolaisille 3:17) He saivat nauttia ”Jumalan lasten loistoisasta vapaudesta”. (Roomalaisille 8:21) Niin kauan kuin hänen vanhurskaita mittapuitaan kunnioitettiin, koko maailmankaikkeudessa vallitsi rauha ja järjestys. Epäjärjestys tunkeutui maailmankaikkeuteen, kun jotkut luomukset, ensin taivaissa ja myöhemmin maan päällä, rikkoivat Jumalan lakia ja kielsivät hänen oikeutensa hallita heitä. He poikkesivat Jumalan oikeaa ja väärää koskevasta mittapuusta. He epäonnistuivat ja tekivät siten itsestään synnintekijöitä.

Näin oli ensimmäisten ihmisvanhempiemme Aadamin ja Eevan laita. (1. Mooseksen kirja 3:1–6) ”Sen vuoksi – – synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12) Heidän kapinastaan lähtien synti ’on hallinnut kuninkaana kuoleman ohella’, koska kaikki Aadamin jälkeläiset ”ovat tehneet syntiä” eivätkä ole täyttäneet Jumalan vanhurskaita mittapuita. (Roomalaisille 5:21; 3:23) Siksi meidät täytyy saattaa vanhurskaiksi Jumalan silmissä.

Katolinen näkemys ”vanhurskautuksesta”

Kaikki kristityiksi tunnustautuvat kirkot ymmärtävät, että ihmisen sovittaminen Jumalan kanssa on tarpeellista. Käsitys siitä, miten sovitukseen päästään ja millainen asema kristityllä on Jumalan edessä, eroaa kuitenkin katolisessa ja protestanttisessa opissa.

Katolinen tietosanakirja (Catholic Encyclopedia) sanoo katolisesta dogmista: ”Vanhurskautus merkitsee sitä sielussa tapahtuvaa muutosta eli muuttamista, jossa ihminen siirretään alkuperäisen synnin tilasta, johon hän Aadamin lapsena syntyi, Jeesuksen Kristuksen, toisen Aadamin, välityksellä armon ja jumalisen lapseuden tilaan.” Katolinen sanakirja (A Catholic Dictionary) selittää lisäksi: ”Rajoitumme tässä tapahtumaan, jossa aikuiset korotetaan kuoleman ja synnin tilasta Jumalan suosioon ja ystävyyteen, sillä pikkulapsista kirkko opettaa, että heidät vanhurskautetaan kasteessa ilman mitään heidän omaa tekoaan.”

Lyhyesti sanottuna katolinen kirkko opettaa, että ”vanhurskautus” on Jumalan teko, jossa katoliseen uskoon kastettava henkilö todella tehdään vanhurskaaksi ja pyhitetään Jumalan ”armon” lahjalla. Se väittää myös, että tällaista vanhurskautusta voidaan 1) lisätä omilla ansioilla tai hyvillä teoilla, 2) se voidaan menettää kuolemansynnin tai epäuskon vuoksi ja 3) saada takaisin parannuksen sakramentin avulla. Tämän järjestelyn puitteissa vanhurskautettavan katolilaisen täytyy tunnustaa syntinsä papille ja saada synninpäästö. Mikä tahansa synninpäästön jälkeinen ”ajallinen rangaistus” voidaan sovittaa hyvillä teoilla tai siitä voidaan vapautua ”aneen” avulla.a

Protestanttinen näkemys

Väärin perustein käyty anekauppa antoi 1500-luvun alussa kipinän protestanttiselle uskonpuhdistukselle. Katolinen munkki Martti Luther hyökkäsi tätä tapaa vastaan niissä 95 teesissä, jotka hän naulasi Wittenbergin linnan kirkon oveen Saksassa vuonna 1517. Mutta todellisuudessa Lutherin mielipiteet erosivat katolisen kirkon opetuksesta vieläkin enemmän. Ne koskivat kirkon koko vanhurskauttamisoppia. A Catholic Dictionary -sanakirja vahvistaa tämän sanoessaan: ”Uskomuserot siitä, miten synnintekijät vanhurskautetaan Jumalan edessä, olivat pääasiallinen kiistan aihe katolilaisten ja protestanttien välillä uskonpuhdistuksen aikaan. ’Jos tämä opinkappale’ [so. oppi vanhurskautuksesta yksin uskon välityksellä] ’kaatuu’, sanoo Luther Pöytäpuheissaan, ’kaikki on lopussa meidän kohdaltamme.’”

Mitä Luther oikeastaan tarkoittaa puhuessaan ’yksin uskon välityksellä tapahtuvasta vanhurskautuksesta’? Katolilaisena Luther oli oppinut, että ihmisen vanhurskautukseen liittyy kaste, omat ansiot ja hyvät työt sekä parannuksen sakramentti, jonka toimittava pappi kuuntelee synnintunnustuksen, antaa synninpäästön ja määrää katumusteot, joihin voi kuulua itsensä rankaiseminen.

Yrittäessään päästä rauhaan Jumalan kanssa Luther oli kokeillut kaikkia roomalaiskatolisen vanhurskauttamisopin mukaisia keinoja – mukaan luettuna paastoa, rukoilemista ja itsensä rankaisemista – mutta turhaan. Tyytymättä tähän hän luki yhä uudelleen Psalmeja ja Paavalin kirjeitä ja saavutti lopulta mielenrauhan pääteltyään, ettei Jumala vanhurskauta ihmisiä heidän omien ansioittensa, hyvien tekojensa tai parannuksen takia, vaan yksistään heidän uskonsa takia. Tämä ajatus ’yksin uskon välityksellä tapahtuvasta vanhurskautuksesta’ sai hänet niin haltioihinsa, että hän lisäsi saksalaiseen raamatunkäännökseensä Roomalaiskirjeen 3:28:aan sanan ”yksin” sanan ”uskosta” eteen.b

Useimmat protestanttiset kirkot omaksuivat pohjimmiltaan Lutherin näkemyksen jonka mukaan ”ihminen vanhurskautetaan armosta uskon välityksellä”. Ranskalainen esiuskonpuhdistaja Jacques Lefèvre d’Étaples oli itse asiassa jo ilmaissut tämän näkemyksen. Katolinen sanakirja (A Catholic Dictionary) tekee seuraavan yhteenvedon katolilaisuuden ja protestanttisuuden välisestä näkemyserosta vanhurskauttamisopin suhteen: ”Katolilaiset pitävät vanhurskauttamista tekona, jossa ihminen todella tehdään vanhurskaaksi; protestantit tekona, jossa ihminen pelkästään julistetaan vanhurskaaksi ja häntä pidetään sellaisena ja jossa toisen ansiot – nimittäin Kristuksen – siirretään hänen tililleen.”

Ei katolinen eikä protestanttinen ”vanhurskautus”

Katolinen dogmi menee Raamatun opetuksia pidemmälle väittäessään, että ”ihminen todella tehdään vanhurskaaksi” kasteessa annettavalla Jumalan armolahjalla. Kaste ei suinkaan pese pois alkuperäistä syntiä, vaan Kristuksen vuodatettu veri. (Roomalaisille 5:8, 9) Siinä on suuri ero, tekeekö Jumala jonkun todella vanhurskaaksi vai luetaanko joku vanhurskaaksi eli pidetäänkö häntä sellaisena. (Roomalaisille 4:7, 8) Kuka tahansa vilpitön katolilainen, joka käy taisteluaan syntiä vastaan, tietää ettei häntä ole todella tehty vanhurskaaksi. (Roomalaisille 7:14–19) Jos hän todella olisi vanhurskas, hänellä ei olisi lainkaan syntejä tunnustettavanaan papille.

Lisäksi jos katolinen dogmi noudattaisi Raamattua, synneistään tietoinen katolilainen tunnustaisi syntinsä Jumalalle ja anoisi anteeksiantoa Jeesuksen Kristuksen välityksellä. (1. Johannes 1:9–2:2) Raamatussa ei ole mitään perustetta sille, että ihmispappi toimii ”vanhurskautuksen” välittäjänä missään sen vaiheessa, sen enempää kuin sillekään, että kootaan ansioita, mihin oppi aneista perustuu. – Heprealaisille 7:26–28.

Protestanttinen käsitys vanhurskautuksesta, jonka mukaan kristitty julistetaan vanhurskaaksi Kristuksen uhrin ansiosta, on epäilemättä lähempänä Raamatun opetusta. Jotkin protestanttiset kirkot kuitenkin opettavat ’yksin uskon välityksellä tapahtuvaa vanhurskautusta’, mikä jättää huomiotta apostoli Paavalin ja Jaakobin esittämät nimenomaiset todistelut. Heidän hengelliseltä kannalta omahyväinen asenteensa ilmenee lauseesta ”kerran pelastettu, aina pelastettu”. Jotkut protestantit uskovat, että pelastukseen riittää se, että uskoo Jeesukseen, ja että vanhurskautus on siksi kasteen edellä.

Lisäksi muutamat protestanttiset kirkot seuraavat ranskalaisen uskonpuhdistajan Jean Calvinin oppia henkilökohtaisesta ennaltamääräyksestä eli predestinaatiosta opettaessaan uskon välityksellä tapahtuvaa vanhurskautusta ja kieltävät siten Raamatun opetuksen vapaasta tahdosta. (5. Mooseksen kirja 30:19, 20) Siksi voidaan sanoa, ettei katolinen eikä protestanttinenkaan käsitys vanhurskautuksesta ole täysin sopusoinnussa Raamatun kanssa.

Mitä Raamattu opettaa?

Raamatun opetuksiin kuuluu ehdottomasti oppi ”vanhurskautuksesta” eli siitä, miten ihmiselle voidaan suoda vanhurskas asema Jumalan edessä. Havaitsimme jo aiemmin, miksi meidät täytyy saattaa oikeaan asemaan Jumalan edessä: olemmehan kaikki syntyneet ”vihan lapsina” emmekä Jumalan lapsina. (Efesolaisille 2:1–3) Se, pysyykö Jumalan viha yllämme vai ei, riippuu siitä, hyväksymmekö vai hylkäämmekö hänen armollisen järjestelynsä meidän sovittamiseksemme hänen, pyhän ja vanhurskaan Jumalan, kanssa. (Johannes 3:36) Tuo rakkaudellinen järjestely on ”Kristuksen Jeesuksen maksamat lunnaat”. – Roomalaisille 3:23, 24.

Apostoli Paavali osoitti, että Kristuksen lunastusuhrin ansiosta avautuu kaksi toivoa, toinen ”maan päällä” ja toinen ”taivaissa”. Hän kirjoitti: ”Jumala näki hyväksi kaiken täyteyden asua hänessä [Kristuksessa] ja hänen välityksellään sovittaa kanssaan kaiken muun, olkoonpa se maan päällä olevaa tai taivaissa olevaa, tekemällä rauhan hänen kidutuspaalussa vuodattamansa veren kautta.” – Kolossalaisille 1:19, 20.

Voidakseen päästä osalliseksi jommastakummasta näistä kahdesta toivosta ihmisellä täytyy olla vanhurskas asema Jumalan edessä, ja se edellyttää paljon muutakin kuin vain ”Jeesukseen uskomista”. Seuraavissa kahdessa kirjoituksessa tarkastellaan sitä, mitä se edellyttää kristityiltä, joilla on taivaallinen toivo, ja niiltä, joiden toiveena on saada elää ikuisesti paratiisissa maan päällä. Lue siis eteenpäin, äläkä epäröi pyytää sitä Jehovan todistajaa, jolta sait tämän lehden, keskustelemaan kanssasi näistä kirjoituksista Raamatun avulla.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 5]

KATOLINEN KIRKKO opettaa, että vanhurskautus tekee ihmisestä todella vanhurskaan, mutta tuo vanhurskautus voidaan menettää kuolemansynnin vuoksi tai sitä voidaan lisätä omilla ansioilla

[Huomioteksti s. 6]

MONET PROTESTANTIT uskovat vanhurskautukseen eli vanhurskaaksi julistamiseen yksin uskosta, ja he ajattelevat, että usko Jeesukseen takaa pelastuksen. Jotkut uskovat, että vanhurskautus on ennaltamäärätty

[Huomioteksti s. 7]

RAAMATTU opettaa, että ihmisellä on vapaa tahto ja että Kristuksen lunastusuhrin ansiosta avautuu kaksi toivoa, sekä taivaallinen että maallinen. Kumpaankin toivoon sisältyy vanhurskaan aseman saaminen Jumalan edessä