Meteoran jättiläismäiset kalliot
METEORAN jättiläismäiset kalliot Thessaliassa Kreikan keskiosassa ovat todellinen ihme! Suuri Thessalian tasanko on itsekin kuin luonnon mestariteosten kokoelma. Se on kuuluisa kauneudestaan ja rehevyydestään. Lähestyttäessä tasankoa idästä päin kuljetaan henkeäsalpaavan, portin kaltaisen Tempen solan läpi valtavan suuren Olymposvuoren, 12:n kreikkalaisen jumalan kuvitellun asuinpaikan, varjossa. Vuoren juurella virtaa Peneiosjoki, ja aivan tasangon länsireunassa on Meteora.
Tämä jättiläismäinen kallioryhmä hämmästyttää, herättää ihailua, pelkoa ja iloa sekä aiheuttaa huimausta. Jotkut näistä kallioista ulottuvat 600 metrin korkeuteen. Ne kohoavat jyrkästi kuin obeliskit. Ja ne ovat varmasti valtavia todistusröykkiöitä mahtavasta Luojasta.
Joidenkuiden geologien mukaan Meteoran muodostuminen on peräisin varhaisimmilta geologisilta aikakausilta, kun koko Thessalian tasanko oli merenpohjaa, jonka rannat hankautuivat veden liikkeessä muodostaen näin aaltomaisia ja epäsäännöllisiä pintoja. Toiset tutkijat asettavat Meteoran muodostumisen todennäköisen ajankohdan vain muutaman vuosituhannen päähän taaksepäin ja pitävät sitä maanjäristysten ja veden kulutustyön seurauksena. He kaikki kuitenkin myöntävät, että näiden jättiläisten veistäjänä oli valtavalla voimalla vaikuttanut vesi. Joku voi tietenkin ihmetellä, mistä kaikki tuo vesi oli peräisin.
Vedenpaisumustaru
Muinainen Kreikan mytologia viittaa tähän alueeseen. Pindaroksen oodien ja Apollodoruksen kirjoitusten mukaan tarunomaisen Deukalionin ollessa Thessaliassa sijaitsevan Farsaloksen kuningas päätti Zeus, Olympoksen jumalien kuningas, tuhota jumalattoman ja pahan ihmiskunnan vedenpaisumuksella. Toivoen pääsevänsä jumalten vihaa pakoon Deukalion rakennutti arkin, johon hän kokosi välttämättömät elintarvikkeet. Heti sen jälkeen kun hän meni arkkiin vaimonsa Pyrrhan kanssa, puhkesi valtava vedenpaisumus, joka peitti alleen suurimman osan Kreikkaa ja hukutti ”melkein kaikki ihmiset”. Thessalian vuorien oletetaan muodostuneen tämän vedenpaisumuksen aikana. Deukalionin arkki ajelehti aalloilla edestakaisin yhdeksän päivää ja yötä, kunnes se ajoi karille Thessaliassa sijaitsevan Parnassosvuoren huipulle.
Tultuaan ulos arkista Deukalion uhrasi Zeukselle. Zeus-jumala käski Deukalionia ja Pyrrhaa heittämään kiviä taakseen. Deukalionin heittämät kivet muuttuivat miehiksi, kun taas Pyrrhan heittämät muuttuivat naisiksi. Todella vääristelty kertomus Raamattuun muistiinmerkitystä todellisesta Nooan ajan vedenpaisumuksesta! – 1. Mooseksen kirja 6:1–8:22.
Meteoran luostarit
Iso Meteora kohoaa 613 metriä Peneiosjoen pinnasta. Vuoren tasaisella huipulla sijaitsee Metamorfoseoksen luostari, joka on suurin kuudesta vielä käytössä olevasta luostarista. Sinne kiipeäminen kivettyä tietä ja kallioon hakattuja kiviportaita pitkin ei ole helppoa.
Meteoran luostareissa on nykyään kirjastoja, joissa on huomattava määrä käsikirjoituksia. Monet niistä löydettiin kätkettyinä esimerkiksi seiniin, kattoihin tai patjan alle.
Käsikirjoitusten sisältö on pääasiassa uskonnollista ja hengellistä, mutta on myös historiaa, kirjallisuutta, filosofiaa ja tieteitä käsitteleviä käsikirjoituksia. Kirjoitukset on tehty pergamentti- tai paperiarkeille, ja ne ovat peräisin 800–1800 -lukujen väliseltä ajalta. Niiden joukossa on pergamentille tehty Kreikan vanhin käsikirjoitus, Codex 591, joka on ajoitettu vuosille 861–862 ya. Siinä on 423 arkkia, ja se koostuu Matteuksen evankeliumia selittävistä tutkielmista.
Arkistoissa on myös Bysantin keisarien ja patriarkkojen kullalla koristeltuja asiakirjojen sivuja. Niitä on kaikkiaan on noin 3 000. Raamatun käsikirjoituksia on kuitenkin vain muutamia, sillä Meteoran kopioijat omistivat vain vähän aikaa senkaltaiselle työlle.
Luostarit ovat täynnä uskonnollisia kuvia (ikoneja), joissa kuvataan sekä kuviteltuja että todellisia henkilöitä ja myös niitä tapahtumia, jotka ovat osoituksena munkkien uskonnollisista käsityksistä. Esimerkiksi eräs Kristuksen toista tulemusta esittävä kuva kertoo, miten syntisiä heitetään kauheiden hirviöiden suuhun. Toisaalla, Johannes Kastajan temppelin eräässä reliefissä kuvataan ratsastaja, jonka edessä seisoo Venus-jumalatar.
Näin päättyy kiertokäyntimme Meteorassa. Mitä tahansa ajattelemmekin siellä olevista ihmisten tekemistä esineistä, tuon jättiläismäisen Thessaliassa sijaitsevan kallioryhmän mahtavuus tekee meihin syvän vaikutuksen.
[Kuvan lähdemerkintä s. 30]
Embassy of Greece Photo