Valtakunnan julistajat kertovat

Uskollisuuden palkka

VIISITOISTA vuotta sitten rouva B——, joka oli siihen aikaan 15-vuotias, oppi tuntemaan totuuden Italiassa. Hän ei kuitenkaan edistynyt ja meni siksi naimisiin epäuskoisen kanssa. Hänen sydämeensä jäi kuitenkin totuuden siemeniä, ja noin vuosi sitten hän suostui tutkimaan Raamattua erään Jehovan todistajan kanssa ja alkoi käydä kokouksissa. Hänen aviomiehensä vastusti väkivaltaisesti ja uhkasi ajaa hänet pois kotoa. Mies saattoi lyödä häntä niin ankarasti, että hän tarvitsi lääkärinhoitoa. Eräänä iltana mies ryntäsi valtakunnansaliin kokouksen aikana, löi yhtä veljeä, rikkoi oven lasin ja huusi raivoissaan.

Kun nainen palasi kotiin, hän havaitsi, että hänen miehensä oli lukinnut oven eikä päästänyt häntä sisään. Menettämättä rohkeuttaan hän meni karabinieeriasemalle (poliisiasemalle) ilmoittamaan, mitä oli tapahtunut, ja meni sitten nukkumaan tätinsä luokse. Kahden päivän kuluttua hänen aviomiehensä antoi hänen tulla kotiin.

Aviomies on kaupungissa erittäin tunnettu. Hän alkoi moittia Jehovan todistajia julkisesti sanoen, että he olivat tuhonneet hänen perheensä. Papit tukivat häntä tässä todistajien vastaisessa kampanjassa. Eräällä papilla oli tarroja, joihin oli painettu sanat: ”JEHOVAN TODISTAJAT: älkää häiritkö tämän perheen rauhaa. KIITOS!” Hän laitatti niitä kaupungin asukkaiden oviin. Kaikki puhuivat Jehovan todistajista ja ottivat heidät pilkkansa ja ivansa kohteiksi. Tästä huolimatta veljet rohkaisivat mielensä ja jatkoivat palvelustaan entistä innokkaammin. Useimmat perheet eivät halunneet tarroja oveensa. Pappi lähetti joitakuita poikia ja antoi heille 100 liiraa niiden kiinnittämisestä oviin, kerrottiin.

Sillä välin herra B—— ilmoitti vaimolleen, että tämän täytyisi lähteä kotoa, koska hän oli jo ryhtynyt toimiin laillisen asumuseron saamiseksi. Mutta asiat alkoivat muuttua kaupungissa. Paikallinen radioasema esitti ohjelman, ja toimittaja kuvaili siinä tapausta ”kyseenalaista makua ja halpamaista käytöstä osoittavaksi menettelyksi”. Veljemme selittivät ohjelmassa, että monet perheet saivat tarran väkisin. Tämän todisti se, että niitä laitettiin yöllä myös joidenkuiden Jehovan todistajien ja sellaisten perheiden oviin, jotka ottavat todistajat ystävällisesti vastaan. Radiotoimittaja kiitti Jehovan todistajia ja sanoi, että he ovat ”erittäin kohteliaita ja käyttäytyvät todella ystävällisesti”.

Lopulta tuli aika, jolloin pariskunnan täytyi saapua oikeuteen kuultavaksi aviomiehen vaatiman asumuseron saamiseksi. Tuomari kiitti rouva B——:tä siitä, ettei tämä halunnut ottaa asumuseroa, ja antoi lapset hänen holhoukseensa oikeusjutun ajaksi. He saisivat asua edelleen kotonaan, ja hänen aviomiehensä täytyisi antaa hänelle 250 000 liiraa kuussa. Aviomies vastusti sanoen: ”Talo on äitini omaisuutta, eikä vaimoni voi jäädä sinne.” Tuomari vastasi: ”Te haluatte olla aviomies ja pomo. Vaimonne täytyy aina sanoa kyllä, ja kerran hän sanoi ei. Silloin te saatatte koko kaupungin sekasorron valtaan. Jos vaimonne olisi ollut uskoton teille, voisin ymmärtää, mutta se että hän seuraa jotain tiettyä uskontoa toisen sijasta, ei ole teidän määrättävissänne.”

Rouva B—— palvelee nyt onnellisena Jehovaa. (Matteus 5:10) Kaupungin asukkaiden asenne on muuttunut, ja heidän kanssaan käydään erinomaisia raamatullisia keskusteluja. He ovat yhtä mieltä siitä, etteivät Jehovan todistajat häiritse perheiden rauhaa. Jos jossakin ovessa on yhä tarra, sillä ei ole enää mitään merkitystä.