Valtakunnan julistajat kertovat
Onnellinen jälleennäkeminen Brasiliassa
NIISTÄ 67:stä Gileadin käyneestä lähetystyöntekijästä, jotka nykyään palvelevat Brasiliassa, 63 kokoontui yhteen haaratoimistoon ja asettui tähän historialliseen kuvaan. Tämä onnellinen jälleennäkeminen tapahtui 18. marraskuuta 1986 A. D. Schroederin, Jehovan todistajien Brooklynissa New Yorkissa toimivan hallintoelimen jäsenen, vierailun yhteydessä.
Melkein päivälleen 41 vuotta aikaisemmin, 17. marraskuuta 1945, Brasiliaan saapui kaksi Vartiotornin raamattukoulun Gileadin ensimmäiseltä kurssilta valmistunutta lähetystyöntekijää. Toiselle heistä, Charles Leathcolle (takana vasemmalla), tämä oli erityisen miellyttävä jälleennäkeminen, koska hän ja vieraaksi saapunut Charlotte Schroeder olivat olleet kurssitovereita Gileadissa ja veli Schroeder oli ollut yksi heidän opettajistaan.
Tuon ensimmäisen kurssin jälkeen Brasiliaan on tullut yhteensä 258 lähetystyöntekijää. Heidän joukossaan on ollut 16 syntyperäistä brasilialaista. Yksi heistä, Augusto Machado (edessä vasemmalla), oppi totuuden eräältä varhaiselta lähetystyöntekijältä, meni Gileadiin ja palasi Brasiliaan. Hän on palvellut haaratoimistossa viimeksi kuluneet 30 vuotta ja toimii nyt haaratoimistokomitean koordinaattorina. Vaikka monet lähetystyöntekijät eivät enää palvelekaan lähetyskentällä, heidän tekemänsä hyvän työn vaikutus säilyy. Vuonna 1945 tuossa maassa oli vain 344 Valtakunnan julistajaa; nyt Brasiliassa on noin 200 000 julistajaa, sillä palvelusvuonna 1986 raportoitiin 196 948 julistajan huippu.
Mikä ilo Brasilian nuorille ja vanhoille lähetystyöntekijöille olikaan muistella kuluneiden 41 vuoden suurenmoista toimintaa tuon onnellisen jälleennäkemisen yhteydessä.