Lukijoiden kysymyksiä

◼ Onko kristityn sopivaa metsästää tai kalastaa?

Metsästystä koskeviin erilaisiin mielipiteisiin liittyy usein voimakkaita tunteita. Kristittyjen on siksi parasta pyrkiä ymmärtämään ja soveltamaan Raamatusta löytyviä Jehova Jumalan ajatuksia tästä asiasta.

Jumala antoi ihmisten hallintaan sekä ”karjaeläimet” että ”metsäeläimet”. Aluksi ihmisillä ei ollut Luojan lupaa eikä ehkä mitään fyysistä tarvettakaan tappaa eläimiä ravinnoksi. (1. Mooseksen kirja 1:24, 29, 30) Vasta vedenpaisumuksen jälkeen Jumala antoi ihmiskunnalle oikeuden syödä eläimen lihaa, josta oli asianmukaisesti vuodatettu pois ”sen sielu, sen veri”. (1. Mooseksen kirja 9:3, 4) Liha saattoi olla joko karja- tai metsäeläinten lihaa.

Israelilaiset kasvattivat eläimiä, esimerkiksi lampaita ja nautakarjaa, jotka voitiin teurastaa ravinnoksi, kun he halusivat lihaa. He myös metsästivät ja kalastivat hankkiakseen ravintoa. (5. Mooseksen kirja 12:20–24; 14:4–20) Tämä on sopusoinnussa niiden Jumalan vertauskuvallisten sanojen kanssa, kun hän sanoi lähettävänsä ’monta kalastajaa kalastamaan hänen kansaansa kuuluvia ja monta metsästäjää metsästämään heitä’. (Jeremia 16:16) Myöhemmin Jeesus otti apostoleikseen kalastajia ja ohjasi itse kalastamista. – Matteus 4:18–22; 17:27; Luukas 5:2–6; Johannes 21:4–7.

Kun iäkäs patriarkka Iisak pyysi herkullista liha-ateriaa, hänen poikansa Jaakob oli halukas tappamaan kaksi nuorta vuohta tehdäkseen niistä hänelle aterian. Eesau kuitenkin metsästi villieläimen saadakseen riistaa isälleen. Pane merkille, että Iisak pyysi riistaeläimen lihaa vaikka kotieläinten lihaa oli saatavissa. Huomaa myös, että molemmat pojat tappoivat eläimiä ruoaksi, ei heille itselleen vaan jollekulle toiselle. – 1. Mooseksen kirja 27:1–19.

Eläimiä saatettiin tappaa myös muista syistä kuin niiden lihan vuoksi. Niiden nahasta voitiin tehdä vaatteita. (2. Kuningasten kirja 1:8; Markus 1:6; Heprealaisille 11:37) Eläinten nahasta tehtiin myös suojapeitteitä ja astioita, sellaistenkin eläinten nahasta, jotka ravinnoksi olivat epäpuhtaita ja joita israelilaiset eivät syöneet. – 2. Mooseksen kirja 39:33, 34; 4. Mooseksen kirja 24:7; Tuomarien kirja 4:19; Psalmi 56:9.

Sen Jumalan vaatimuksen, että surmattujen eläinten veri tulee vuodattaa maahan, tulisi muistuttaa metsästäjiä siitä, että eläinten elämä on lähtöisin hänestä ja että siihen pitää siksi suhtautua kunnioittavasti, ei vastuuttomasti. (3. Mooseksen kirja 17:13) Nimrod epäilemättä teurasti eläimiä ja luultavasti kerskui metsästystaidostaan, saaliidensa suuruudesta tai lukumäärästä tai voitonmerkeistä, joita hän oli kenties tehnyt niistä. Hän oli ”mahtava metsästäjä Jehovaa vastustamassa”. – 1. Mooseksen kirja 10:9, UM.

Tällainen metsästämiseen tai eläinten tappamiseen tai ylenmääräiseen kalastamiseen liittyvä jännitys voisi kehittyä kristityssä. Monet metsästäjät tai kalastajat, jotka ovat tutkineet sydäntään, ovat huomanneet, että ’tappamisen ilo’ oli tarttunut heihin. Tällainen jännitys kulkee käsi kädessä vastuuttoman eläinten elämän halveksinnan kanssa. Vaikkei metsästäminen ja kalastaminen siis ole väärin (kun joku käyttää saaliin ravinnoksi tai johonkin muuhun sopivaan tarkoitukseen), se olisi sopimatonta, jos kristityllä olisi samankaltainen henki kuin Nimrodilla. On kuitenkin olemassa muitakin vaaroja kuin jännityksen saaminen takaa-ajosta, kaadosta tai voitonmerkkien hankkimisesta.

Vartiotorni 15. lokakuuta 1983 käsitteli sitä, miksi tosi kristityt eivät kanna tai pidä hallussaan aseita käytettäväksi toisia ihmisiä vastaan tai itsensä suojelemiseen heiltä. (Sivut 23–26) Noiden neuvojen mietiskeleminen on saanut jotkut Jehovan todistajat harkitsemaan uudelleen, onko syytä edes pitää metsästysaseita. Melko monet ovat päättäneet hankkiutua kokonaan eroon aseistaan tai välttäneet pitämästä niitä esillä ja paikassa, josta ne voidaan helposti ottaa. Nämä kristityt eivät siten antaisi sellaista kuvaa, että he ovat ylpeitä aseistaan tai luottavat niihin. Lisäksi se, ettei edes omista metsästysaseita tai pidä niitä helposti saatavilla, voi ehkäistä murhenäytelmän. Tappavat aseet eivät siten joudu lasten ulottuville, jotka voisivat vahingossa haavoittaa jotakuta tai tappaa jonkun, eikä aseita olisi käsillä, jos joku olisi äärimmäisen peloissaan tai masentunut. – Vrt. Sananlaskut 22:3.

Jotkut kristityt saattavat pitää jonkin riistaeläimen tai kalan mausta, ja käytännöllisin tapa saada sellaista ruokaa on metsästäminen tai kalastaminen. Toiset nauttivat raittiista ilmasta ja liikunnasta, jota saa metsästäessä, tai pitävät kalastamisen hiljaisia hetkiä rentouttavina. Raamattu ei kiellä tällaista, joten ei ole tarvetta tuomita toisia siitä, nauttivatko he tällaisista asioista vai eivät. Ja Iisakin ja hänen poikiensa esimerkki osoittaa, ettei ole tarvetta tehdä kiistakysymystä siitä, kuka syö saaliin. – Matteus 7:1–5; Roomalaisille 14:4.

Apostoli Pietari ilmeisesti piti kalastamisesta melko paljon. Kun lähellä lojui joitakin kaloja, ylösnoussut Jeesus auttoi häntä erittelemään tunteitaan kalojen tai kalastamisen suhteen. Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua enemmän kuin [näitä, UM, engl.].” – Johannes 21:1–3, 9–15; ks. Vartiotorni 1.11.1988 s. 31.

Samalla tavoin kristityllä, joka hyvin omintunnoin päättää metsästää tai kalastaa, tulisi olla asioilleen arvojärjestys. Jos esimerkiksi metsästys- tai kalastuskauden olisi määrä alkaa samaan aikaan, kun seurakunnalla on kokous, mitä hän tekisi? Tai näkyykö hänen puheistaan, että hän on ylpeä metsästys- tai kalastustaidoistaan? Miten suurenmoista onkaan, jos kypsä kristitty, joka toisinaan päättää mennä metsästämään tai kalastamaan, voi sanoa vakaumuksellisesti: ”Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olen kiintynyt sinuun [enemmän kuin näihin harrastuksiin].” – Johannes 21:16.