Justinus – filosofi, apologeetta ja marttyyri
”VAADIMME, että kristittyjä vastaan esitetyt syytteet tutkitaan ja, jos ne osoitetaan oikeiksi, että heitä rangaistaan ansaitusti – –. Mutta jos kukaan ei voi osoittaa meitä syyllisiksi mihinkään, hyvä arvostelukyky estää teitä vahingoittamasta syyttömiä miehiä ilkeän huhun vuoksi – –. Sillä jos te ette toimi oikeudenmukaisesti saatuanne tietää totuuden, te ette voi millään tavoin puolustautua Jumalan edessä.”
Näillä sanoilla 100-luvulla elänyt kristityksi tunnustautuva Justinus Marttyyri vetosi Rooman keisariin Antoninus Piukseen. Justinus pyysi, että oikeus vakavasti tutkisi kristityiksi tunnustautuvien elämää ja uskonkäsityksiä. Tällä oikeutta vaativalla miehellä oli hyvin kiinnostava tausta ja elämänfilosofia.
Varhaisvuodet ja koulutus
Justinus oli ei-juutalainen, ja hän syntyi noin vuonna 110 Samariassa Flavia Neapolis -nimisessä kaupungissa, joka nykyään tunnetaan nimellä Nablus. Hän kutsui itseään samarialaiseksi, vaikka sekä hänen isänsä että isänisänsä olivat todennäköisesti roomalaisia tai kreikkalaisia. Hän kasvoi pakanallisissa oloissa ja janosi totuutta, ja siksi hän alkoi tutkia ahkerasti filosofiaa. Koska hän ei löytänyt etsimäänsä stoalaisilta, peripateetikoilta ja pythagoralaisilta, hän syventyi tutkimaan Platonin ajatuksia.
Eräässä teoksessaan Justinus kertoo halustaan keskustella filosofien kanssa ja sanoo: ”Antauduin erään stoalaisen opetettavaksi. Kun sitten olin viettänyt huomattavan pitkän ajan hänen luonaan enkä ollut saanut lisää tietoa Jumalasta (koska hänellä itselläänkään ei ollut sellaista tietoa), – – lähdin hänen luotaan ja menin toisen filosofin luo.” – Dialogue of Justin, Philosopher and Martyr, With Trypho, a Jew.
Seuraavaksi Justinus meni erään peripateetikon luo, joka oli kiinnostunut enemmän rahasta kuin totuudesta. Justinus kertoo: ”Oltuani hänen luonaan muutamia päiviä hän pyysi minulta palkkiotaan, jottei keskustelumme olisi kannattamatonta. Tästä syystä hylkäsin hänetkin, sillä hän ei ollut mielestäni filosofi ensinkään.”
Innokkaana kuulemaan ”parasta filosofiaa” Justinus ”tuli erään hyvin kuuluisan pythagoralaisen luo. Tämä mies opetti paljon omaa viisauttaan.” Justinus sanoo: ”Keskustellessani hänen kanssaan ja ilmaistessani haluavani tulla hänen opetuslapsekseen hän sanoi: ’Entä sitten? Oletko perehtynyt musiikkiin, astronomiaan ja geometriaan? Luuletko voivasi käsittää yhtäkään noista [Jumalaa koskevista] asioista, jotka edistävät onnellisuutta elämässä, jollet ole ensin perehtynyt [näihin asioihin]?’ – – Tunnustettuani oppimattomuuteni hän lähetti minut pois.”
Masentumisestaan huolimatta Justinus jatkoi totuuden etsintää kääntymällä nimekkään platonikon puoleen. Hän kertoo: ”Olin sen jälkeen mahdollisimman paljon erään äskettäin kaupunkiimme muuttaneen kanssa. Hän oli viisas mies, jolla oli korkea asema platonikkojen keskuudessa. Edistyin päivittäin mitä suurimmassa määrin – – niin että vähän ajan kuluttua luulin tulleeni viisaaksi; ja se oli minun tyhmyyttäni”, toteaa Justinus lopuksi.
Justinus ei ollut löytänyt totuutta ollessaan kosketuksissa filosofeihin. Mutta ollessaan mietiskelemässä merenrannalla hän tapasi erään iäkkään kristityn, ”erään vanhan miehen, joka ei suinkaan ollut halveksittavan näköinen ja joka esiintyi nöyrästi ja arvokkaasti”. Heidän välilleen sukeutuneessa keskustelussa Justinuksen huomio kohdistettiin sellaisiin Raamatun perusopetuksiin, jotka tähdentävät sitä, että on tarpeellista saada täsmällistä tietoa Jumalasta. – Roomalaisille 10:2, 3.
Nimeltä mainitsematon kristitty sanoi Justinukselle: ”Kauan ennen tätä aikaa eli tiettyjä miehiä, jotka edelsivät niitä, joita pidetään filosofeina. He olivat vanhurskaita miehiä ja rakkaita Jumalalle, joka – – ennusti tulevia asioita, jotka nyt tapahtuvat. Heitä kutsutaan profeetoiksi. Vain he ymmärsivät ja ilmoittivat totuuden, joka tarkoitettiin ihmisiä varten, – – Pyhän Hengen täyttäminä.” Kristitty kiihotti edelleen Justinuksen tiedonhalua ja sanoi: ”Heidän kirjoituksensa ovat edelleen olemassa, ja se, joka lukee ne, saa paljon lisätietoa asioiden alusta ja lopusta.” (Matteus 5:6; Apostolien teot 3:18) Tämän ystävällisen miehen kehotuksesta Justinus tutki ahkerasti Raamattua, ja hän näyttää kehittäneen melkoisesti arvostusta Raamattua ja sen ennustuksia kohtaan, kuten hänen kirjoituksistaan käy ilmi.
Tarkempi silmäys hänen teoksiinsa
Justinukseen teki vaikutuksen se, miten pelottomasti kristityt kohtasivat kuoleman. Hän arvosti myös Raamatun heprealaisten kirjoitusten totuudellisia opetuksia. Tukeakseen todisteluaan Justinus lainaa teoksessaan Keskusteluja Tryfonin kanssa 1., 2., 3. ja 5. Mooseksen kirjaa, 2. Samuelin kirjaa, 1. Kuningasten kirjaa, Psalmeja, Jesajaa, Jeremiaa, Hesekieliä, Danielia, Hooseaa, Jooelia, Aamosta, Joonaa, Miikaa, Sakarjaa ja Malakiaa sekä evankeliumeja. Hänen arvostuksensa näitä Raamatun kirjoja kohtaan käy ilmi Tryfonin kanssa käydyistä keskusteluista, joissa Justinus käsittelee juutalaisuutta, jossa uskottiin Messiaaseen.
Justinuksen kerrotaan olleen evankelista, joka julisti hyvää uutista joka tilaisuudessa. Hän todennäköisesti matkusti laajalti. Osan ajastaan hän vietti Efesoksessa, ja luultavasti hän asui Roomassa melko pitkään.
Justinuksen kirjalliseen tuotantoon sisältyy myös apologioita eli puolustuskirjoituksia, joissa puolustetaan kristillisyyttä. Hän pyrkii teoksessaan Ensimmäinen apologia hälventämään pakanafilosofian sakean pimeyden Raamatusta lähtevän valon avulla. Hän julistaa, että Jeesuksen vakuuttavien sanojen ja tekojen vastaisesti filosofien viisaus on valheellista ja tyhjää. (Vrt. Kolossalaisille 2:8.) Justinus puhuu halveksittujen kristittyjen puolesta, joihin hän samastaa itsensä. Kääntymyksensä jälkeen hän esiintyi edelleen filosofina ja sanoi löytäneensä ainoan tosi filosofian.
Koska 100-luvulla eläneet kristityt eivät palvoneet pakanajumalia, heitä pidettiin ateisteina. Justinus esitti vastalauseen: ”Emme ole ateisteja, sillä me palvomme kaikkeuden Tekijää – –. Meille on opettanut näitä asioita Jeesus Kristus – –. Hän on – – tosi Jumalan Poika.” Epäjumalanpalveluksesta Justinus sanoi: ”He tekevät sen, mitä he kutsuvat Jumalaksi, mikä meidän mielestämme ei ole ainoastaan järjetöntä, vaan vieläpä häpäisee Jumalaa – –. On todella järjetöntä, että hillittömiä miehiä käskettäisiin valmistaa jumalia teidän palvottavaksenne.” – Jesaja 44:14–20.
Viitaten lukuisia kertoja Raamatun kreikkalaisiin kirjoituksiin Justinus ilmaisee uskovansa ylösnousemukseen, kristilliseen moraaliin, kasteeseen, (erityisesti Jeesusta koskeviin) Raamatun ennustuksiin ja Jeesuksen opetuksiin. Justinus viittaa Jeesukseen lainatessaan Jesajaa: ”Hänen [Kristuksen] hartioillaan tulee olemaan hallitusvalta.” Justinus sanoi myös: ”Jos asettaisimme toivomme johonkin ihmishallitukseen, kieltäisimme samalla Kristuksemme.” Hän käsittelee kristittyjen koetuksia ja velvollisuuksia, osoittaa, että oikea Jumalan palveleminen edellyttää Hänen tahtonsa tekijänä olemista, ja sanoo lisäksi, että ”Hän lähettäisi – – ihmisiä jokaiseen kansaan julistamaan näitä asioita”.
Justinuksen toinen apologia (jonka uskotaan olevan pelkästään ensimmäisen jatke) on osoitettu Rooman senaatille. Justinus vetoaa roomalaisiin kertomalla kokemuksia kristityistä, joita vainottiin sen jälkeen, kun he olivat tulleet tuntemaan täsmällisesti Jeesuksen Kristuksen. Rooman viranomaiset eivät näyttäneet arvostavan kovinkaan paljon niitä erinomaisia moraalia koskevia Jeesuksen opetuksia, jotka heijastuivat kristittyjen kansalaisten käytöksessä. He sanoivat pikemminkin, että opetuslapsena olemisesta oli turmiollisia seurauksia. Kertoessaan entisestä kristillisen opin opettajasta Justinus lainaa Lucius-nimistä henkilöä, joka kysyi: ”Miksi olette rangaisseet tätä miestä, jonka ei ole todistettu syyllistyneen aviorikokseen, tai haureuteen, tai murhaan, tai varkauteen, tai ryöstöön tai mihinkään muuhunkaan rikokseen, vaan joka on vain tunnustanut, että häntä kutsutaan kristityksi?”
Se, missä määrin kristittyihin tuohon aikaan suhtauduttiin ennakkoluuloisesti, käy ilmi seuraavista Justinuksen sanoista: ”Tämän vuoksi oletan, että jotkut nimeltä mainitsemistani juonittelevat minuakin vastaan ja panevat minut paaluun, tai ehkäpä tämän saa aikaan ylvästelyyn ja kerskailuun mieltynyt Crescens; sillä sellainen mies ei ansaitse filosofin arvonimeä, joka julkisesti todistaa meitä vastaan asioissa, joita hän ei ymmärrä, sanoen, että kristityt ovat ateisteja ja jumalattomia, ja joka tekee näin saadakseen kansan suosion ja miellyttääkseen heitä. Sillä jos hän hyökkää kimppuumme, vaikkei ole lukenut Kristuksen opetuksia, hän on täysin turmeltunut ja paljon pahempi kuin lukutaidottomat, jotka usein pidättyvät keskustelemasta tai todistamasta väärin asioista, joita he eivät ymmärrä.”
Hänen kuolemansa
Joko Crescens tai muut kyynikot antoivat Justinuksen ilmi Rooman prefektuurille kumouksellisuudesta syytettynä, ja hänet tuomittiin kuolemaan. Noin vuonna 165 hänet mestattiin Roomassa ja hänestä tuli ”marttyyri” (tarkoittaa ”todistajaa”). Tästä syystä häntä kutsutaan Justinus Marttyyriksi.
Justinuksen kirjoitustyyli ei ehkä ole niin loisteliasta ja hienotunteista kuin muiden hänen aikansa oppineiden, mutta hänen intonsa totuuden ja vanhurskauden puolesta oli selvästi aitoa. Siitä, missä määrin hän eli sopusoinnussa Raamatun ja Jeesuksen opetusten kanssa, ei ole varmuutta. Joka tapauksessa Justinuksen teokset ovat arvokkaita niiden historiallisen sisällön vuoksi ja siksi, että niissä viitataan useasti Raamattuun. Niissä annetaan selvä käsitys kristityiksi tunnustautuvien elämästä 100-luvulla.
Justinuksen yritykset osoittaa keisareille kristittyjä vastaan suunnatun vainon epäoikeudenmukaisuus ovat huomionarvoisia. Se, että hän torjui pakanauskonnon ja -filosofian ja kannatti Jumalan sanan täsmällistä tietoa, tuo mieleemme sen, kuinka Paavali puhui rohkeasti Ateenassa epikurolaisille ja stoalaisille filosofeille tosi Jumalasta ja ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta. – Apostolien teot 17:18–34.
Justinuksella itsellään oli jonkin verran tietoa tuhatvuotisen valtakunnan aikana tapahtuvasta kuolleiden ylösnousemuksesta. Raamatun totuudellinen ylösnousemustoivo on todellakin uskoa vahvistava! Kristityt ovat saaneet siitä voimaa, kun he ovat kohdanneet vainoa, ja sen avulla he ovat voineet kestää suuria koetuksia jopa kuolemaan asti. – Johannes 5:28, 29; 1. Korinttolaisille 15:16–19; Ilmestys 2:10; 20:4, 12, 13; 21:2–4.
Justinus siis etsi totuutta ja hylkäsi kreikkalaisen filosofian. Apologeettana hän puolusti kristityiksi tunnustautuvien opetuksia ja tapoja. Ja hän kärsi marttyyrikuoleman, koska hän itse tunnustautui kristityksi. Erityisen merkittävää oli se, että Justinus arvosti totuutta ja todisti rohkeasti vainosta huolimatta, sillä nykyaikana Jeesuksen aidot seuraajat ilmentävät näitä ominaisuuksia elämässään. – Sananlaskut 2:4–6; Johannes 10:1–4; Apostolien teot 4:29; 3. Johannes 4.