Opettiko alkukirkko että Jumala on kolminaisuus?
3. osa – Opettivatko apologeetat kolminaisuusoppia?
Vartiotornin numeroissa 1.11.91 ja 1.2.92 osoitettiin, ettei Jeesus, eivät hänen opetuslapsensa eivätkä ensimmäisen vuosisadan lopulla ja toisen vuosisadan alussa eläneet apostoliset isät opettaneet kolminaisuusoppia. Opettivatko kirkonmiehet sitä myöhemmin toisella vuosisadalla?
AJANLASKUMME toisen vuosisadan puolivälin vaiheilta sen lopulle saakka oli kirkonmiehiä, joita kutsutaan nykyään apologeetoiksi. Kirjoituksissaan he puolustivat tuntemaansa kristillisyyttä senaikaisessa roomalaisessa maailmassa vallinneita vihamielisiä filosofioita vastaan. He toimivat sen aikakauden lopulla ja jälkeen, jolloin apostoliset isät kirjoittivat teoksensa.
Kreikaksi kirjoittaneiden apologeettojen joukossa olivat Justinus Marttyyri, Tatianus, Athenagoras, Teofilos ja Klemens Aleksandrialainen. Tertullianus oli apologeetta, joka kirjoitti latinaksi. Opettivatko he nykyistä kristikunnan kolminaisuutta – että Jumalassa on kolme yhdenvertaista persoonaa (Isä, Poika ja Pyhä Henki), että jokainen on tosi Jumala, mutta että kuitenkaan ei ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala?
”Poika on alempi”
Kirjassaan ”Kristillisen kirkon lyhyt historia” tri H. R. Boer huomauttaa apologeettojen opetuksen keskeisistä suuntaviivoista:
”Justinus [Marttyyri] opetti, että ennen maailman luomista Jumala oli yksin ja että ei ollut Poikaa. – – Kun Jumala halusi luoda maailman, – – hän synnytti toisen jumalolennon luomaan maailman hänen puolestaan. Tätä jumalolentoa nimitettiin – – Pojaksi, koska hän syntyi; häntä nimitettiin Logokseksi, koska hänet oli otettu Jumalan Järjestä eli Mielestä. – –
”Justinus ja muut apologeetat opettivat siksi, että Poika on luomus. Hän on korkea luomus, jolla oli riittävästi voimaa maailman luomiseen, mutta siitä huolimatta hän on luomus. Teologiassa tätä Pojan suhdetta Isään sanotaan subordinationismiksi. Poika on alempi, toisin sanoen Isää vähäisempi, Isästä riippuvainen ja Isän olemassaoloon saattama. Apologeetat olivat subordinationisteja.” (A Short History of the Early Church.)1
Kirjassa ”Kristillisen opin kehitys” tri Martin Werner sanoo, millainen oli varhaisin näkemys Pojan suhteesta Jumalaan:
”Tuo suhde ymmärrettiin kiistatta ’subordinaatioksi’ eli niin, että Kristus on Jumalaa alempi. Kun Uudessa testamentissa tarkastellaan Jeesuksen suhdetta Jumalaan, Isään, – – se aina käsitetään ja esitetään ehdottomasti subordinaatioksi. Ja synoptisten evankeliumien mukaan Uuden testamentin päättäväisin Subordinationisti oli Jeesus itse – –. Koska tämä alkuperäinen kanta oli luja ja selvä, se saattoi pitää pintansa pitkän aikaa. ’Kaikki Nikean kirkolliskokousta edeltäneet suuret teologit edustivat kantaa, jonka mukaan Logos oli Jumalaa alempi.’” (The Formation of Christian Dogma.)2
Tämän mukaisesti R. P. C. Hanson sanoo kirjassa ”Kristillisen jumala-opin etsintä”:
”Idän tai lännen kirkossa ei ole ennen areiolaisen kiistan puhkeamista [300-luvulla] yhtäkään teologia, joka ei jossakin mielessä pidä Poikaa Isää alempana.” (The Search for the Christian Doctrine of God.)3
Tri Alvan Lamson lisää oman todistuksensa siitä, mitä kirkon auktoriteetit opettivat ennen Nikean kirkolliskokousta (325 eaa.):
”Nikean kirkolliskokousta edeltäneistä kirkkoisistä vakuuttivat useimmat, elleivät peräti kaikki, Pojan olevan vähäisempi – –. Se, että he pitivät Poikaa Isästä erillisenä, ilmenee siitä, että he vakuuttavat selvästi hänen olevan vähäisempi. – – He pitivät häntä erillisenä ja alempana.” (The Church of the First Three Centuries.)4
Samoin kirjassa ”Jumalia ja Yksi Jumala” Robert M. Grant sanoo apologeetoista seuraavaa:
”Apologioiden samoin kuin Uuden testamentinkin kristologia [oppi Kristuksen persoonasta] on pohjimmiltaan subordinationistinen. Poika on aina alempi Isää, joka on Vanhan testamentin ainoa Jumala. – – Emme siis havaitse näiden varhaisien kirjailijoiden opettavan kolminaisuusoppia – –. Ennen Nikeaa kristillinen teologia oli lähes kaikissa tapauksissa subordinationistista.” (Gods and the One God.)5
Kristikunnan kolminaisuusopetuksen mukaan Poika on yhdenvertainen Isän, Jumalan, kanssa iankaikkisuudessa, voimassa, asemassa ja viisaudessa. Apologeetat kuitenkin sanoivat, että Poika ei ollut yhdenvertainen Isän, Jumalan, kanssa. Heidän mukaansa Poika oli alempi. He eivät siis opettaneet kolminaisuutta.
Heijastuksia ensimmäisen vuosisadan opetuksesta
Apologeettojen ja muiden varhaisten kirkkoisien kirjoitukset heijastelevat suuressa määrin sitä, mitä ensimmäisen vuosisadan kristityt opettivat Isän ja Pojan suhteesta. Huomaa, miten tämä ilmaistaan kirjassa ”Kristillisen opin kehitys”:
”Varhaiskristillisenä aikakautena ei ollut merkkejä minkäänlaisesta kolminaisuusongelmasta tai -kiistasta, jollainen myöhemmin aiheutti voimakkaita ristiriitoja kirkossa. Tämä epäilemättä johtuu siitä, että alkukristillisyydelle Kristus oli – – korkeaan taivaalliseen enkelimaailmaan kuuluva olento, jonka Jumala oli luonut ja valinnut tehtäväänsä saattamaan aikojen lopulla voimaan – – Jumalan valtakunnan.” (The Formation of Christian Dogma.)6
Eräs Raamatun tietosanakirja myöntää edelleen varhaisten kirkkoisien opetuksesta:
”Varhaisimpina aikoina kirkossa oltiin taipuvaisia Isästä, Jumalasta, puhuttaessa käsittämään Hänet ennen kaikkea, ei Jeesuksen Kristuksen Isäksi, vaan kaiken olevaisen alkulähteeksi. Siksi Isä Jumala on niin sanoaksemme varsinainen Jumala. Häntä voidaan kuvailla sellaiseksi, jolla ei ole alkua, joka on kuolematon, muuttumaton, sanoin kuvaamaton, näkymätön ja luomaton. Juuri Hän on tehnyt kaiken, luomakunnan rakennusaineetkin, tyhjästä. – –
”Tämä näyttäisi viittaavan siihen, että yksin Isä on oikeastaan Jumala ja että Poika ja Henki ovat sellaisia vain toissijaisesti. Monet varhaiset lausunnot näyttävät tukevan tätä käsitystä.” (The International Standard Bible Encyclopedia.)7
Vaikka tämä tietosanakirja sitten vähättelee näitä totuuksia ja väittää, että kolminaisuusoppi hyväksyttiin tuona varhaisena aikana, niin tosiasiat ovat ristiriidassa tämän väitteen kanssa. Harkitsehan tunnetun katolisen teologin, kardinaali John Henry Newmanin, sanoja:
”Myönnettäköön, että alkukirkko tunnusti johdonmukaisesti ja yksituumaisesti koko Herraamme koskevan oppijärjestelmän – –. Mutta se ei varmasti sovellu katoliseen kolminaisuusoppiin. En tajua, missä mielessä voidaan sanoa varhaisten [kirkon auktoriteettien] kannattaneen sitä yksimielisesti – –
”Noiden alkuaikojen uskontunnustuksissa ei mainita – – [kolminaisuutta] laisinkaan. Niissä kyllä mainitaan Kolme, mutta sitä, että tuossa opissa olisi jokin salaisuus, että Kolme on Yksi, että He ovat yhdenvertaisia, yhtä iankaikkisia, kaikki luomattomia, kaikki kaikkivoipia, kaikki käsittämättömiä, ei mainita eikä koskaan voitaisi päätellä niistä.”8
Mitä Justinus Marttyyri opetti
Varhaisimpiin apologeettoihin kuului Justinus Marttyyri, joka eli noin vuodesta 110 vuoteen 165. Ainoassakaan hänen jäljellä olevista kirjoituksistaan ei mainita, että yhdessä Jumalassa olisi kolme yhdenvertaista persoonaa.
Esimerkiksi Sananlaskujen 8:22–30:ssä sanotaan katolisen Jerusalem Bible -käännöksen mukaan siitä, millainen Jeesus oli ennen ihmiseksi tulemistaan: ”Jahve loi minut, kun hänen tarkoituksensa ensiksi paljastui, ennen hänen varhaisimpia töitään. – – Syvyyttä ei ollut, kun synnyin – –. Ennen kukkuloita minä synnyin – –. Olin hänen [Jumalan] rinnallaan, mestarikäsityöläisenä.” Käsitellessään näitä jakeita Justinus sanoo:
”Raamatussa on sanottu, että Isä synnytti tämän Jälkeläisen ennen kuin kaikki luotiin; ja jokainen myöntää, että se, mikä synnytetään, on numeerisesti eri kuin se, joka synnyttää.” (Dialogue With Trypho.)9
Koska Poika syntyi Jumalasta, Justinus käyttää Pojan yhteydessä ilmausta ”Jumala”. Hän sanoo: ”Kaikkeuden Isällä on Poika; koska hän on Jumalan ensiksi synnyttämä Sana, hän on jopa Jumala.” (First Apology.)10 Raamattukin käyttää Jumalan Pojasta arvonimeä ”Jumala”. Jesajan 9:5:ssä häntä nimitetään ”Väkeväksi Jumalaksi”. Mutta Raamatussa nimitetään ”jumaliksi” myös enkeleitä, ihmisiä, vääriä jumalia ja Saatanaa. (Enkelit: Psalmi 8:6; vrt. Heprealaisille 2:6, 7. Ihmiset: Psalmi 82:6. Väärät jumalat: 2. Mooseksen kirja 12:12; 1. Korinttolaisille 8:5. Saatana: 2. Korinttolaisille 4:4.) Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa ”Jumalaa” vastaava sana ’El merkitsee yksinkertaisesti ’Väkevää’ tai ’Voimakasta’. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa vastaava sana on the·osʹ.
Lisäksi Jesajan 9:5:ssä käytetty heprealainen sana osoittaa selvän eron Pojan ja Jumalan välillä. Siinä Poikaa nimitetään ”Väkeväksi Jumalaksi” ʼEl Gib·bōrʹ, ei ”Kaikkivaltiaaksi Jumalaksi”. Tätä vastaava heprealainen sana on ʼEl Šad·dajʹ ja soveltuu yksinomaan Jehova Jumalaan.
Huomaa kuitenkin, että kun Justinus nimittää Poikaa ”Jumalaksi”, hän ei kertaakaan sano, että Poika on yksi kolmesta yhdenvertaisesta persoonasta, joista jokainen on Jumala, mutta jotka kolmestaan muodostavat vain yhden Jumalan. Sen sijaan hän sanoo:
”On – – toinen Jumala ja Herra [Jeesus ennen ihmiseksi tuloaan], joka on alamainen kaiken Tekijälle [Kaikkivaltiaalle Jumalalle]. Häntä [Poikaa] sanotaan myös Enkeliksi, koska Hän [Poika] ilmoittaa ihmisille, mitä tahansa kaiken Tekijä – jonka yläpuolella ei ole yhtäkään muuta Jumalaa – haluaa ilmoittaa heille. – –
”[Poika] on selvästi erillinen Hänestä, joka teki kaiken – tarkoitan numeerisesti, ei [erillinen] tahdon ollessa kysymyksessä.” (Dialogue With Trypho.)11
Justinuksen teoksen ”Ensimmäinen apologia” 6. luvussa on kiinnostava kohta, jossa Justinus puolustautuu sitä pakanoiden syytöstä vastaan, että kristityt ovat ateisteja. Hän kirjoittaa:
”Me palvomme ja kunnioitamme sekä Häntä [Jumalaa] että Poikaa (joka tuli esiin Hänestä ja opetti meille nämä asiat, ja lukuisia muita hyviä enkeleitä, jotka seuraavat ja jotka on tehty Hänen kaltaisikseen) ja profeetallista henkeä.”12
Eräs tämän kohdan kääntäjä, Bernhard Lohse, huomauttaa: ”Ikään kuin enkelien mainitseminen tässä luettelossa sellaisina, joita kristityt kunnioittavat ja palvovat, ei olisi riittänyt, Justinus ei epäröi mainita enkeleitä ennen kuin hän mainitsee Pyhän Hengen.”13 (Ks. myös An Essay on the Development of Christian Doctrine.)14
Vaikka siis Justinus Marttyyri näyttää poikenneen puhtaasta Raamatun opista siinä, ketä kristityn tulee palvoa, hän ei selvästikään pitänyt Poikaa yhdenvertaisena Isän kanssa enempää kuin enkeleitäkään pidettiin Hänen vertaisinaan. Lainaamme jälleen Lamsonin kirjaa ”Kirkko kolmella ensimmäisellä vuosisadalla”, jossa sanotaan Justinuksesta:
”Justinus piti Poikaa Jumalasta erillisenä ja häntä vähäisempänä: ei erillisenä nykyisen käsityksen mukaan, yhtenä kolmesta hypostaasista eli persoonasta, – – vaan erillisenä olemukseltaan ja luonnoltaan; sellaisena, jolla on todellinen, konkreettinen, yksilöllinen olemassaolo, erillisenä Jumalasta, jolta hän on saanut kaikki voimansa ja arvonimensä; hänen alaisuudessaan muodostettuna ja kaikessa hänen tahtoonsa alistuvana. Isä on korkein, Poika on alempi; Isä on voiman alkulähde, Poika vastaanottaja; Isä panee alulle, Poika hänen palvelijanaan tai välikappaleenaan panee täytäntöön. Lukumääräisesti heitä on kaksi, mutta he ovat samaa mieltä eli ovat yksi tahtonsa puolesta; Isän tahto kuitenkin aina ohjaa Poikaa.” (Church of the First Three Centuries.)15
Justinus ei sitä paitsi missään sano, että pyhä henki on persoona, joka on yhdenvertainen Isän ja Pojan kanssa. Ei siis todellakaan voida rehellisesti sanoa, että Justinus opetti nykyistä kristikunnan kolminaisuutta.
Mitä Klemens opetti
Myös Klemens Aleksandrialainen (n. 150–215) nimittää Poikaa ”Jumalaksi”. Hän sanoo häntä jopa ”Luojaksi”, mitä termiä ei Raamatussa koskaan käytetä Jeesuksesta. Tarkoittiko hän sitä, että Poika oli kaikin tavoin yhdenvertainen kaikkivaltiaan Luojan kanssa? Ei. Klemens ilmeisesti viittasi Johanneksen 1:3:een, jossa sanotaan Pojasta: ”Kaikki tuli olemassaoloon hänen välityksellään.”16 Jumala käytti Poikaa välikappaleenaan luomistöissään (Kolossalaisille 1:15–17).
Klemens sanoo Korkeinta Jumalaa ”Herramme Jeesuksen Jumalaksi ja Isäksi”17 ja sanoo, että ”Herra on Luojan Poika”.18 Hän sanoo myös: ”Kaiken Jumala on vain yksi hyvä, oikeudenmukainen Luoja, ja Poika [on] Isässä.”19 Hän siis kirjoitti, että Pojalla on Jumala yläpuolellaan.
Klemens sanoo Jumalaa ”ikuisen elämän ensimmäiseksi ja ainoaksi jakajaksi. Poika, joka sai elämän Häneltä [Jumalalta], antaa sen meille.”20 Ikuisen elämän alkuperäinen Antaja on selvästi ylempänä sitä, joka ikään kuin ojentaa sen eteenpäin. Siksi Klemens sanoo, että Jumala ”on ensimmäinen ja korkein”.21 Edelleen hän sanoo, että Poika on lähinnä ”Häntä, joka yksin on Kaikkivaltias”, ja että Poika ”määrää kaikesta Isän tahdon mukaisesti”.22 Yhä uudelleen Klemens osoittaa, että Kaikkivaltias Jumala on Poikaa ylempi.
Kirjassa ”Kirkko kolmella ensimmäisellä vuosisadalla” sanotaan Klemens Aleksandrialaisesta:
”Voisimme lainata Klemensin kirjoituksista useita kohtia, joissa vakuutetaan selvästi Pojan aseman olevan vähäisempi. – –
”Meistä on hämmästyttävää, että joku voisi Klemensin kirjoituksia tavanomaisen tarkkaavaisesti luettuaan kuvitella hetkeäkään, että hän olisi pitänyt Poikaa numeerisesti identtisenä – yhtenä – Isän kanssa. Hänen riippuvainen ja vähäisempi luontonsa, kuten meistä näyttää, tunnustetaan kaikkialla. Klemens uskoi Jumalan ja Pojan olevan numeerisesti erillisiä, toisin sanoen kaksi olentoa – toinen korkein ja toinen alempi.” (The Church of the First Three Centuries.)23
Lisäksi voitaisiin jälleen sanoa: vaikka Klemens näyttää joskus menevän yli sen, mitä Raamattu sanoo Jeesuksesta, hän ei missään puhu kolminaisuudesta, jonka muodostaisi kolme yhdessä Jumalassa olevaa yhdenvertaista persoonaa. Sellaisilla apologeetoilla kuin Tatianuksella, Teofiloksella ja Athenagoraalla, jotka elivät Justinuksen ja Klemensin välisenä aikana, oli samanlaisia näkemyksiä. Lamson sanoo, että he ”eivät olleet sen enempää kolminaisuusopin kannattajia kuin Justinus itsekään: toisin sanoen he eivät uskoneet mihinkään jakamattomaan, yhdenvertaiseen Kolmikkoon, vaan opettivat oppia, jota oli mahdoton yhdistää tähän uskomukseen.”24
Tertullianuksen teologia
Tertullianus (n. 160–230) käytti ensimmäisenä latinalaista sanaa trinitas ’kolmeus’. Kuten Henry Chadwick huomautti, Tertullianuksen mukaan Jumala on yksi substanssi, joka koostuu kolmesta persoonasta.25 Mutta tämä ei merkitse sitä, että hänellä oli mielessään kolme yhdenvertaista ja yhtä iankaikkista persoonaa. Kolminaisuusopin syntyyn myötävaikuttaneet myöhemmät kirjoittajat käyttivät kuitenkin hänen ajatuksiaan perustuksena, jolle he rakensivat.
Tertullianuksen käsitys Isästä, Pojasta ja pyhästä hengestä poikkesi suuresti kristikunnan kolminaisuudesta, sillä hän oli subordinationisti. Hän katsoi Pojan olevan Isää alempi. Hän kirjoitti:
”Meidän ei tulisi olettaa, että olisi ketään muuta syntymätöntä ja luomatonta olentoa kuin Jumala yksin. – – Miten mikään Isää lukuun ottamatta voisi olla vanhempi ja näin ollen tosiaan jalompi kuin Jumalan Poika, ainosyntyinen ja ensiksi syntynyt Sana? – – sillä [Jumalalla], joka ei tarvinnut Tekijää antamaan sille olemassaoloa, on paljon korkeampi asema kuin sillä [Pojalla], jolla oli tekijä saattamassa sen olemassaoloon.” (Against Hermogenes.)26
Hän osoittaa, että Poika eroaa Kaikkivaltiaasta Jumalasta ja on häntä alempi, kun hän sanoo:
”Isä on kokonainen substanssi, mutta Poika on otettu tästä kokonaisuudesta, osa siitä, kuten Hän itse myöntää: ’Isäni on suurempi kuin minä.’ – – Siten Isä on Pojasta erillinen, suurempi kuin Poika, samoin kuin Hän, joka synnyttää, on yksi, ja Hän, joka on synnytetty, on toinen; ja Hän, joka lähettää, on yksi, ja Hän, joka lähetetään, on toinen; ja jälleen Hän, joka tekee, on yksi, ja Hän, jonka välityksellä jokin tehdään, on toinen.” (Against Praxeas.)27
Tertullianus sanoo edelleen, että oli aika, jolloin Poikaa ei ollut olemassa persoonana, ja tämän mukaan hän ei pitänyt Poikaa ikuisena samassa merkityksessä kuin Jumala oli ikuinen (Against Hermogenes).28 Kardinaali Newman sanoi: ”Tertullianusta täytyy pitää heterodoksina [harhaoppisena] Herramme iankaikkisuudessa tapahtunutta syntymää koskevan opin suhteen.”29 Lamson sanoo Tertullianuksesta:
”Tämä järki eli Logos, kuten kreikkalaiset sitä nimittivät, muutettiin jälkeenpäin, kuten Tertullianus uskoi, Sanaksi eli Pojaksi, toisin sanoen todelliseksi olennoksi, joka oli ollut olemassa ikuiset ajat vain Isän ominaisuutena. Tertullianus kuitenkin asetti hänet Isän alapuolelle – –
”Minkä tahansa nykyään yleisesti hyväksytyn kolminaisuusselityksen mukaan olisi toivotonta yrittää pelastaa Tertullianusta [kerettiläiseksi] tuomitsemiselta. Hän ei kestäisi kokeessa hetkeäkään.”30
Ei kolminaisuutta
Jos lukisit kaikki apologeettojen kirjoitukset, huomaisit, että vaikka he joissakin suhteissa poikkesivat Raamatun opetuksista, yksikään heistä ei opettanut, että Isä, Poika ja pyhä henki olivat yhdenvertaisia iankaikkisuudessa, voimassa, asemassa ja viisaudessa.
Tämä pitää paikkansa myös muista toisen ja kolmannen vuosisadan kirjoittajista, esimerkiksi Irenaeuksesta, Hippolytoksesta, Origeneestä, Cyprianuksesta ja Novatianuksesta. Vaikka jotkut rinnastivat Isän ja Pojan joissakin suhteissa, he pitivät muilla tavoin Poikaa alempana kuin Isää, Jumalaa. Eikä kukaan heistä koskaan esittänyt edes teoriassa sitä, että pyhä henki olisi yhdenvertainen Isän ja Pojan kanssa. Esimerkiksi Origenes (n. 185–254) sanoo, että Jumalan Poika on ”koko luomakunnan Esikoinen” ja että Raamatussa ”Hänet tunnetaan vanhimpana kaikista luomisteoista”.31
Lukemalla vähänkin objektiivisesti näiden kirkon varhaisten auktoriteettien kirjoituksia voi havaita, että kristikunnan kolminaisuusoppia ei ollut heidän aikanaan olemassa. Kirjassa ”Kirkko kolmella ensimmäisellä vuosisadalla” sanotaankin:
”Nykyään laajalle levinnyt kolminaisuusoppi – – ei saa lainkaan tukea Justinuksen kielestä; ja tämä havainto voidaan ulottaa kaikkiin Nikean kirkolliskokousta edeltäneisiin kirkkoisiin, ts. kaikkiin Kristuksen syntymästä lähtien kolmensadan vuoden kuluessa toimineisiin kristillisiin kirjoittajiin. He tosin puhuivat Isästä, Pojasta ja profeetallisesta eli pyhästä Hengestä, mutta eivät yhdenvertaisina, eivät numeerisesti yhtenä olevaisena, eivät Kolmena Yhdessä, eivät missään kolminaisuusopin kannattajien nykyään hyväksymässä merkityksessä. On aivan päinvastoin. Kolminaisuusoppi sellaisena kuin nämä Isät sen selittivät, oli olennaisesti erilainen kuin nykyinen oppi. Tämän me esitämme tosiasiana, joka voidaan panna kokeeseen, kuten mikä tahansa tosiasia ihmisten mielipiteiden historiassa.” (The Church of the First Three Centuries.)32
Ennen Tertullianusta kolminaisuutta ei todellisuudessa edes mainittu. Ja Tertullianuksen ”heterodoksinen” kolminaisuus erosi suuresti siitä, mihin nykyään uskotaan. Miten sitten kolminaisuusoppi sellaisena kuin se nykyään ymmärretään kehittyi? Tapahtuiko se Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325? Tarkastelemme näitä kysymyksiä tämän kirjoitussarjan 4. osassa, joka ilmestyy Vartiotornin tulevassa numerossa.
Lähdeluettelo:
1. Harry R. Boer, A Short History of the Early Church, 1976, s. 110.
2. Martin Werner, The Formation of Christian Dogma, 1957, s. 125.
3. R. P. C. Hanson, The Search for the Christian Doctrine of God, 1988, s. 64.
4. Alvan Lamson, The Church of the First Three Centuries, 1869, s. 70, 71.
5. Robert M. Grant, Gods and the One God, 1986, s. 109, 156, 160.
6. The Formation of Christian Dogma, s. 122, 125.
7. The International Standard Bible Encyclopedia, 1982, osa 2, s. 513.
8. John Henry Cardinal Newman, An Essay on the Development of Christian Doctrine, 6. painos, 1989, s. 14–18.
9. The Ante-Nicene Fathers, toim. Alexander Roberts ja James Donaldson, Edinburghin laitoksen uusintapainos, 1885, I osa, s. 264.
10. Sama s. 184.
11. The Ante-Nicene Fathers, I osa, s. 223.
12. Sama s. 164.
13. Bernhard Lohse, A Short History of Christian Doctrine, saksasta käänt. F. Ernest Stoeffler, 1963, toinen pehmeäkantinen painos, 1980, s. 43.
14. An Essay on the Development of Christian Doctrine, s. 20.
15. The Church of the First Three Centuries, s. 73, 74, 76.
16. The Ante-Nicene Fathers, II osa, s. 234.
17. Sama s. 227.
18. Sama s. 228.
19. Sama.
20. Sama s. 593.
21. Sama.
22. Sama s. 524.
23. The Church of the First Three Centuries, s. 124, 125.
24. Sama s. 95.
25. Henry Chadwick, The Early Church, vuoden 1980 painos, s. 89.
26. The Ante-Nicene Fathers, III osa, s. 487.
27. Sama s. 603, 604.
28. Sama s. 478.
29. An Essay on the Development of Christian Doctrine, s. 19, 20.
30. The Church of the First Three Centuries, s. 108, 109.
31. The Ante-Nicene Fathers, IV osa, s. 560.
32. The Church of the First Three Centuries, s. 75, 76.
[Kuva s. 27]
Klemens
[Lähdemerkintä]
Historical Pictures Service
[Kuva s. 28]
Tertullianus
[Lähdemerkintä]
Historical Pictures Service