Onko ihmisen ”uusi maailmanjärjestys” lähellä?
1. Miten viime vuosina on ilmennyt halua saada enemmän poliittista vapautta?
NYKYÄÄN miljoonat ihmiset ovat väärän uskonnon orjuudessa, ja monet haluavat pysyäkin siinä. Samanaikaisesti yhä useammat vaativat poliittisia vapauksia. Viime vuosien aikana Itä-Euroopassa ja muualla sattuneet poikkeukselliset tapahtumat ovat osoittaneet, että ihmiset haluavat vapaampia hallitusmuotoja. Siksi monet sanovat, että uusi vapauden aikakausi on käsillä. Yhdysvaltain presidentti on sanonut sitä ”uudeksi maailmanjärjestykseksi”. Maailman johtajat tosiaankin kaikkialla ovat puhuneet siitä, että kylmä sota ja kilpavarustelu ovat loppuneet ja että uusi rauhan aika on valjennut ihmiskunnalle. (Vrt. 1. Tessalonikalaisille 5:3.)
2, 3. Millaiset olosuhteet ovat todellisen vapauden esteenä?
2 Mutta vaikka ihmisten ponnistuksin saataisiinkin aseet vähenemään ja luotaisiin vapaampia hallitusmuotoja, niin vallitsisiko silloinkaan todellinen vapaus? Ei, koska kauhistavat ongelmat vaivaavat yhä kaikkia kansoja, myös demokraattisia kansoja, joissa köyhien määrä kasvaa ja miljoonat ihmiset kamppailevat tullakseen taloudellisesti toimeen. Erään Yhdistyneiden kansakuntien raportin mukaan huolimatta luonnontieteen ja lääketieteen edistysaskeleista koko maailmassa kuolee joka päivä keskimäärin 40 000 lasta aliravitsemuksen tai estettävissä olevien sairauksien vuoksi. Eräs tämän alan asiantuntija sanoi: ”Köyhyyteen alkaa liittyä rakenteellisia tunnuspiirteitä, jotka todella uhkaavat ihmissuvun tulevaisuutta.”
3 Lisäksi useammat ihmiset kuin koskaan ennen joutuvat jatkuvasti raaistuvan rikollisuuden uhreiksi. Rotujen, poliittisten ryhmien ja uskontojen välinen viha pirstoo monia maita. Paikoittain tilanne muistuttaa sitä tulevaa aikaa, jota kuvailtiin Sakarjan 14:13:ssa. Sen mukaan ihmiset olisivat ”niin hämmennyksissään ja peloissaan, että jokainen tarttuu häntä lähinnä olevaan ja hyökkää hänen kimppuunsa” (Today’s English Version). Huumeiden väärinkäyttö ja sukupuoliteitse tarttuvat taudit leviävät kautta maailman. Miljoonat ihmiset ovat saaneet aids-tartunnan; pelkästään Yhdysvalloissa aidsiin on kuollut jo yli 120 000 ihmistä.
Synnin ja kuoleman orjuus
4, 5. Millainen orjuus pitää kaikkia otteessaan nykyisistä vapauksista huolimatta?
4 Mutta vaikkei edellä kerrottuja huonoja olosuhteita olisikaan, niin ihmisillä ei silti olisi todellista vapautta. Kaikki olisivat yhä orjuudessa. Minkä vuoksi? Valaisemme asiaa: Mitä jos joku diktaattori ottaisi orjakseen jokaisen maan päällä olevan ihmisen ja murhaisi heidät kaikki? Juuri näin todellisuudessa tapahtui ihmiskunnalle, kun ensimmäiset vanhempamme kapinoivat Jumalaa vastaan ja joutuivat Saatanan sortavan hallinnon orjuuteen (2. Korinttolaisille 4:4).
5 Kun Jumala loi ihmiset, hänen tarkoituksensa oli, että he asuisivat ikuisesti täydellisinä maan päällä paratiisissa, kuten 1. Mooseksen kirjan 1. ja 2. luku osoittavat. Mutta koska esi-isämme Aadam kapinoi Jumalaa vastaan, niin me kaikki olemme hedelmöitymishetkestämme saakka kuolemantuomion alaisia: ”Yhden ihmisen [Aadamin, ihmisperheen pään] kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin.” Kuten Raamatussa sanotaan, ”kuolema hallitsi kuninkaana”. (Roomalaisille 5:12, 14.) Olemmepa siis henkilökohtaisesti kuinka vapaita tahansa, me kaikki olemme synnin ja kuoleman orjuudessa.
6. Miksi odotettavissa oleva elinikä ei ole paljoakaan pidentynyt siitä pitäen, kun Psalmi 90:10 kirjoitettiin?
6 Lisäksi nykyinen elämämme on hyvin lyhyt. Onnekkaimmillakin se kestää vain muutamia vuosikymmeniä, kovaonnisilla vain muutamia vuosia tai vähemmän. Ja eräässä uudessa tutkimuksessa todettiin: ”Luonnontiede ja lääketiede ovat venyttäneet ihmisen odotettavissa olevan eliniän sen luonnolliseen rajaan saakka.” Tällainen raja on olemassa siksi, että epätäydellisyys ja kuolema kuuluvat Aadamin synnin vuoksi luonnostaan perimäämme. Miten surullista onkaan, että jos elämme 70- tai 80-vuotiaiksi, jolloin meidän pitäisi vähitellen olla viisaampia ja kyetä paremmin nauttimaan elämästä, elimistömme luhistuu ja me päädymme tomuun! (Psalmi 90:10.)
7. Miksi ihmiset eivät voi koskaan olla niiden todellisten vapauksien lähteenä, joita me kaipaamme ja tarvitsemme?
7 Millainen ihmishallitus voi estää tämän synnin ja kuoleman orjuuden? Ei minkäänlainen. Ketkään hallitusviranomaiset, tiedemiehet tai lääkärit eivät voi vapauttaa meitä sairauden, vanhuuden ja kuoleman kirouksista, eikä kukaan voi poistaa turvattomuutta, epäoikeudenmukaisuutta, rikollisuutta, nälkää eikä köyhyyttä. (Psalmi 89:49.) Onpa ihmisillä siis kuinka hyvä tarkoitus tahansa, he eivät pysty olemaan niiden todellisten vapauksien lähteenä, joita me kaipaamme ja tarvitsemme (Psalmi 146:3).
Tahdonvapauden väärinkäyttö
8, 9. Mikä saattoi ihmiskunnan sen nykyiseen surulliseen tilanteeseen?
8 Ihmisperhe on tässä surullisessa tilanteessa, koska Aadam ja Eeva käyttivät väärin tahdonvapauttaan. Pietarin 1. kirjeen 2:16:ssa sanotaan The Jerusalem Bible -käännöksen mukaan: ”Käyttäytykää kuin vapaat ihmiset, älkääkä koskaan käyttäkö vapauttanne pahuuden puolusteluna.” On siis selvää, ettei Jumala tarkoittanut ihmisen vapauden olevan rajatonta. Sitä piti käyttää Jumalan lakien rajoissa, ja nuo lait olivat vanhurskaita ja vaikuttaisivat jokaisen hyödyksi. Nuo rajat olivat myös kyllin väljät antaakseen paljon henkilökohtaista valinnanvapautta, niin että Jumalan hallitusvallasta ei koskaan tulisi sortavaa. (5. Mooseksen kirja 32:4.)
9 Ensimmäiset vanhempamme halusivat kuitenkin itse päättää, mikä oli oikein ja mikä oli väärin. Koska he siirtyivät tahallaan Jumalan hallitusvallan ulkopuolelle, hän epäsi heiltä tukensa (1. Mooseksen kirja 3:17–19). Siten heistä tuli epätäydellisiä, ja se johti sairauteen ja kuolemaan. Vapauden asemesta ihmiset joutuivat synnin ja kuoleman orjuuteen. He joutuivat myös epätäydellisten ja usein julmien ihmishallitsijoiden oikkujen armoille (5. Mooseksen kirja 32:5).
10. Miten Jehova on rakkaudellisesti hoitanut asioita?
10 Jumala on antanut ihmisten kokeilla tätä oletettua täydellistä vapautta vain rajallisen ajan. Hän tiesi, että tulokset osoittaisivat täysin kiistattomasti, että Jumalasta riippumaton ihmishallinto ei voi menestyä. Koska tahdonvapaus on oikein käytettynä hyvin suuri aarre, Jumala rakkaudellisesti salli tilapäisesti sen, mitä on tapahtunut, sen sijaan että hän olisi ottanut pois tahdonvapauden lahjan.
Ihminen ei voi ohjata askeleitaan
11. Miten historia on vahvistanut Raamatun paikkansapitävyyden?
11 Historia on osoittanut paikkansapitäviksi Jeremian 10. luvun jakeiden 23 ja 24 sanat: ”Ihmisen tie [ei] ole hänen vallassansa, eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa. Kurita minua, Herra.” Historia on myös osoittanut Saarnaajan 8:9:n paikkansapitävyyden. Siinä sanotaan: ”Ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.” Kuinka totta se onkaan! Ihmisperhe on ajautunut onnettomuudesta toiseen, ja kaikki ovat päätyneet hautaan. Apostoli Paavali kuvaili tilannetta osuvasti sanoessaan Roomalaiskirjeen 8:22:n mukaan: ”Me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokailee ja on jatkuvassa tuskassa tähän saakka.” Riippumattomuus Jumalan laeista on tosiaan ollut tuhoisaa.
12. Mitä jotkin maalliset lähteet sanovat täydellisestä vapaudesta?
12 Eräässä kirjassa (Inquisition and Liberty) sanottiin vapaudesta seuraavaa: ”Riippumattomuus ei sinänsä ole välttämättä hyve: se ei ole sellaista, mistä voisi varauksetta olla ylpeä. Se voi olla pelkästään yksi itsekkyyden alhaisemmista muodoista. – – Ihminen ei ole eikä naurettavuuksiin menemättä voi edes pyrkiä olemaan täysin riippumaton luomus.” Ja Englannin prinssi Philip sanoi kerran: ”Vapaus tyydyttää jokainen oikku ja halu voi houkutella, mutta kokemus on opettanut yhä uudelleen, että vapaus ilman itsehillintää – – ja toisista piittaamaton käytös on varmin tapa pilata elämänlaatu yhteisöltä, onpa se kuinka vauras tahansa.”
Kuka tietää parhaiten?
13, 14. Ainoastaan kuka voi antaa todellisen vapauden ihmissuvulle?
13 Kuka tietää parhaiten, miten koti tulisi järjestää – rakkaudelliset, pystyvät, kokeneet vanhemmat vai pienet lapset? Vastaus on päivänselvä. Samoin ihmisten Luoja, taivaallinen Isämme, tietää, mikä on parasta meille. Hän tietää, miten ihmisyhteiskunta tulisi järjestää ja miten sitä pitäisi hallita. Hän tietää, miten tahdonvapautta tulisi säännellä, jotta jokainen hyötyisi todellisesta vapaudesta. Ainoastaan kaikkivaltias Jumala Jehova tietää, miten nostaa ihmissuku sen orjuudesta ja antaa kaikille todellinen vapaus. (Jesaja 48:17–19.)
14 Sanassaan, Roomalaiskirjeen 8:21:ssä, Jehova esittää innostavan lupauksen: ”Itse luomakuntakin vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen.” Jumala tosiaan lupaa täysin vapauttaa ihmissuvun sen nykyisestä kurjasta tilasta. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan sitä, miten tämä tapahtuu.
Miten vastaisit?
(Kertaus sivuista 3–8.)
◻ Miksi ihmiset haluavat kiihkeästi vapautta?
◻ Miten ihmisiä on orjuutettu läpi historian?
◻ Miksi Jehova on niin pitkään sallinut tahdonvapauden väärinkäyttöä?
◻ Ainoastaan kuka voi saada aikaan todellisen vapauden koko ihmiskunnalle ja miksi?
[Kuva s. 7]
Ihmisen elinikä on usein juuri se, mikä mainittiin 3 500 vuotta sitten Psalmissa 90:10
[Lähdemerkintä]
British Museumin luvalla