Lukijoiden kysymyksiä

Tehtiinkö Johannes Kastajan isä Sakarja paitsi mykäksi myös kuuroksi, kuten Luukkaan 1:62 näyttäisi osoittavan?

Jotkut ovat päätelleet Sakarjan tulleen myös kuuroksi. Raamattu kertoo: ”He aikoivat antaa sille [lapselle] nimen Sakarja sen isän nimen mukaan. Mutta sen äiti vastasi ja sanoi: ’Ei toki, vaan hänelle on annettava nimi Johannes.’ Tällöin he sanoivat hänelle: ’Sukulaisissasi ei ole ketään, jota kutsutaan sillä nimellä.’ Sitten he ryhtyivät merkein kysymään sen isältä, minkä nimen hän tahtoi sille annettavaksi. Ja hän pyysi taulun ja kirjoitti: ’Johannes on sen nimi.’” (Luukas 1:59–63.)

Tässä kertomuksessa ei kuitenkaan missään nimenomaisesti sanota, ettei Sakarja kyennyt johonkin aikaan kuulemaan.

Enkeli Gabriel oli aikaisemmin ilmoittanut Sakarjalle, että tälle syntyisi poika, jolle olisi annettava nimi Johannes. Iäkkään Sakarjan oli vaikea uskoa tätä, ja siksi enkeli sanoi hänelle: ”Katso, sinä tulet olemaan vaiti etkä kykene puhumaan siihen päivään saakka, jona nämä tapahtuvat, koska et uskonut minun sanojani, jotka määräaikanaan täyttyvät.” (Luukas 1:13, 18–20.) Enkeli sanoi, että Sakarja menettäisi puhekykynsä, ei kuuloaan.

Kertomus sanoo myös: ”Kun hän tuli ulos [pyhäköstä], hän ei kyennyt puhumaan näille [ulkona odottaneille] ihmisille, ja he tajusivat, että hän oli juuri nähnyt yliluonnollisen näyn pyhäkössä; ja hän teki heille jatkuvasti merkkejä, mutta pysyi mykkänä.” (Luukas 1:22.) Tässä ”mykäksi” käännetty kreikkalainen sana merkitsee kuuroa, mykkää tai kuuromykkää (Luukas 7:22). Miten Sakarjalle kävi? Huomaa, mitä tapahtui, kun hänet parannettiin: ”Samassa hänen suunsa avautui ja hänen kielensä vapautui ja hän rupesi puhumaan siunaten Jumalaa.” (Luukas 1:64.) Tämän perusteella olisi järkevää ajatella, että Sakarja menetti ainoastaan puhekykynsä.

Miksi sitten muut kysyivät Sakarjalta ”merkein – – minkä nimen hän tahtoi sille [lapselle] annettavaksi”? Joissakin käännöksissä sanotaan jopa ”merkkikielellä” tai ”käyttäen viittomakieltä”.

Sakarjan, joka oli ollut mykkä enkelin ilmoituksesta lähtien, oli usein turvauduttava eleisiin, eräänlaiseen viittomakieleen, ilmaistessaan itseään. Hän esimerkiksi ”teki – – jatkuvasti merkkejä” temppelissä olleille (Luukas 1:21, 22). Pyytäessään myöhemmin taulun hänen on täytynyt käyttää merkkejä tai eleitä (Luukas 1:63). Sen vuoksi on mahdollista, että hänen ympärillään tänä aikana olleet ihmiset olivat taipuvaisia itsekin käyttämään eleitä.

Luukkaan 1:62:ssa mainituille merkeille on kuitenkin todennäköisempi selitys. Elisabet oli juuri kertonut mielipiteensä poikansa nimestä. Niinpä ryhtymättä kiistelemään hänen kanssaan ihmiset saattoivat yksinkertaisesti kääntyä seuraavaksi hänen miehensä puoleen kuullakseen sopivasti tämän ratkaisun. He tekivät näin ehkä vain nyökkäämällä tai jollakin muulla eleellä. Se etteivät he kirjoittaneet kysymystään Sakarjalle luettavaksi, saattaisi jopa osoittaa, että hän oli kuullut vaimonsa sanat. Sen vuoksi pelkkä nyökkäys tai jokin muu vastaava hänelle osoitettu merkki ehkä riitti sanomaan: No, me kaikki (myös sinä, Sakarja) kuulimme hänen ehdotuksensa, mutta mikä on sinun lopullinen päätöksesi lapsen nimestä?

Heti tämän jälkeen tapahtui toinen ihme, joka muutti tilanteen kokonaan: ”Samassa hänen suunsa avautui ja hänen kielensä vapautui ja hän rupesi puhumaan.” (Luukas 1:64.) Hänen kuulostaan ei tarvinnut mainita mitään, jos se oli koko ajan pysynyt ennallaan.