Ei Jumalan sanan kaupustelijoita
”MYIMME sananpalvelustamme rahasta.” Näin sanoi entinen ”puhelinrukouspalvelija”, jota haastateltiin Yhdysvaltojen televisioevankelistoja käsitelleessä reportaasissa loppuvuodesta 1991.
Tuo ohjelma keskittyi kolmeen Yhdysvaltojen televisiossa saarnaavaan sananpalvelijaan. Siinä paljastettiin, että pelkästään nämä kolme kiskoivat ihmisiltä kymmeniä miljoonia dollareita joka vuosi. Yhtä ”sananpalvelijaa” kuvailtiin ”huippuunsa kehitetyksi tehtaaksi lahjoitusten vastaanottoa varten”. Kaikki olivat sekaantuneet lukuisiin petoksiin. Järkyttääkö tämä sinua?
Uskonto tarkastelun kohteena
Paitsi televisioevankelistat myös tavanomaiset, keskitietä noudattavat uskonnot ovat hallitusten, yksityisten asianajotoimistojen ja suuren yleisön huomion kohteena. Joissakin tapauksissa kirkon arvopaperisalkut, uskonnon avulla rahoitetut poliittiset hankkeet ja isopalkkaisten pappien ylellinen elintapa ovat herättäneet kysymyksiä siitä, miten sopivaa tällainen toiminta on.
Missä määrin jotkut uskonnolliset johtajat vastaavat sitä ylevää kristityn sananpalvelijan kuvaa, jonka apostoli Paavali esitti lähes 2 000 vuotta sitten? Hän kirjoitti: ”Me emme ole Jumalan sanan kaupustelijoita, niin kuin monet ovat, vaan me puhumme vilpittöminä, Jumalan lähettäminä, Jumalan nähden, Kristuksen seurassa.” (2. Korinttolaisille 2:17.) Keihin tämä kuvaus sopii nykyaikana?
Jotta asiaa olisi helpompi punnita, tarkastelkaamme lähemmin sitä, miten Paavalin ja hänen tovereidensa kristillinen palvelus rahoitettiin. Millä tavalla se erosi hänen aikalaistensa rahoituskeinoista?
Ensimmäisen vuosisadan matkustavat saarnaajat
Paavali ei ollut ainoa matkustava saarnaaja. Noina päivinä monet lähtivät liikkeelle tehdäkseen tunnetuksi uskonnolliset ja filosofiset näkemyksensä. Raamatunkirjoittaja Luukas puhuu ”eräistä kuljeksivista juutalaisista, jotka harjoittivat demonien ulos ajamista” (Apostolien teot 19:13). Tuomitessaan fariseukset Jeesus Kristus lisäsi: ”Te kuljette meret ja mantereet ristiin rastiin tehdäksenne yhden käännynnäisen.” (Matteus 23:15.) Jeesus itse oli matkustava sananpalvelija. Hän valmensi apostolinsa ja opetuslapsensa saarnaamaan hänen mallinsa mukaisesti ei vain Juudeassa ja Samariassa vaan ”maan ääriin asti” (Apostolien teot 1:8).
Jeesuksen seuraajat tapasivat matkoillaan ei-juutalaisia saarnaajia. Ateenassa Paavali törmäsi epikurolaisiin ja stoalaisiin filosofeihin (Apostolien teot 17:18). Kyynikot yrittivät kaikkialla Rooman valtakunnassa taivutella ihmisiä mahtipontisilla saarnoillaan. Isiksen ja Serapiksen palvojat saivat vaikutusvaltaa naisten ja orjien keskuudessa lupailemalla uskonnollista ja yhteiskunnallista tasa-arvoa vapaiden miesten kanssa. Itämaiset hedelmällisyyskultit tarjosivat ponnahduslaudan lukemattomille kreikkalais-roomalaisen maailman mystisille uskonnoille. Lupaus syntien sovittamisesta ja kaipuu päästä osalliseksi jumalallisista salaisuuksista vetivät seuraajia väärien jumalien Demeterin, Dionysoksen ja Kybelen puoleen.
Miten kustannukset peitettiin?
Matkustaminen oli kuitenkin kallista. Kuljetusmaksujen ja laivamatkojen kustannusten lisäksi matkasaarnaajat tarvitsivat ruokaa, majoituksen, polttopuita, vaatteita ja terveydenhuoltoa. Saarnaajat, opettajat, filosofit ja mystikot huolehtivat näistä tarpeistaan pääasiassa viidellä tavalla. He 1) opettivat korvauksesta, 2) suorittivat vähäarvoisia tehtäviä ja harjoittivat jotakin ammattia, 3) nauttivat vieraanvaraisuudesta ja ottivat vastaan vapaaehtoisia lahjoituksia, 4) sitoutuivat varakkaiden isäntien palvelukseen, usein opettajina, sekä 5) kerjäsivät. Kuuluisa kerjäläiskyynikko Diogenes pyysi almuja jopa elottomilta patsailta ollakseen valmistautunut töykeisiin kieltoihin.
Paavali tiesi eräitä saarnaajia, jotka väittivät olevansa kristittyjä sananpalvelijoita mutta jotka joidenkin kreikkalaisten filosofien tavoin pitivät yllä suhteita rikkaisiin ja ryöstivät köyhiä. Hän moitti Korinton seurakuntaa sanoen: ”Te kestätte – – ketä tahansa joka ahmii sen mitä teillä on, ketä tahansa joka kahmaisee sen mitä teillä on.” (2. Korinttolaisille 11:20.) Jeesus Kristus ei koskaan kahminut mitään, eivätkä niin tehneet Paavali tai hänen työtoverinsakaan. Korinton ahneet evankelistat olivat sen sijaan ”vääriä apostoleita, vilpillisiä työntekijöitä” ja Saatanan palvelijoita (2. Korinttolaisille 11:13–15).
Jeesuksen opetuslapsilleen antamat ohjeet sulkivat pois mahdollisuuden opettaa korvausta vastaan. ”Ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa”, hän neuvoi (Matteus 10:8). Vaikka kerjääminen oli tavallista, sitä halveksittiin tuohon aikaan. Jeesus kertoo yhdessä kuvauksessaan erään taloudenhoitajan sanovan: ”Kerjätä häpeän.” (Luukas 16:3.) Emme löydäkään Raamatun kertomuksesta yhtään kohtaa, jossa kerrottaisiin Jeesuksen uskollisten seuraajien pyytävän rahaa tai tavaraa. He elivät seuraavan periaatteen mukaisesti: ”Jos joku ei tahdo tehdä työtä, älköön hän syökökään.” (2. Tessalonikalaisille 3:10.)
Jeesus kannusti opetuslapsiaan huolehtimaan tarpeistaan kahdella tavalla. Ensinnäkin he saattoivat ”elää hyvästä uutisesta”, kuten Paavali asian esitti. Miten? Nauttimalla vieraanvaraisuudesta, jota osoitetaan halukkaasti. (1. Korinttolaisille 9:14; Luukas 10:7.) Toiseksi he saattoivat itse hankkia elatuksensa (Luukas 22:36).
Paavalin soveltamia periaatteita
Miten Paavali sovelsi edellä mainittuja periaatteita? Luukas kirjoitti apostolin toisesta lähetysmatkasta seuraavaa: ”Lähdimme – – merelle Troaasta ja tulimme suoraan Samothrakeen, mutta seuraavana päivänä Neapoliiseen, ja sieltä Filippiin, siirtokuntaan, joka on Makedonian piirikunnan huomattavin kaupunki. Tässä kaupungissa viivyimme muutamia päiviä.” Kaikesta tähän liittyneestä matkustamisesta, ruoasta ja majoituksesta he huolehtivat itse. (Apostolien teot 16:11, 12.)
Lopulta Lyydia-niminen nainen otti vastaan ”sen, mitä Paavali puhui. Kun sitten hänet ja hänen huonekuntansa oli kastettu, hän sanoi hartaasti pyytäen: ’Jos olette katsoneet minun olevan uskollinen Jehovalle, niin astukaa talooni ja jääkää.’ Ja hän suorastaan pakotti meidät tulemaan.” (Apostolien teot 16:13–15.) Kenties ainakin osittain juuri Lyydian vieraanvaraisuuden takia Paavali saattoi kirjoittaa toisille uskoville Filippiin: ”Kiitän aina Jumalaani joka kerta kun teitä muistan jokaisessa rukouksessani kaikkien teidän puolestanne, samalla kun esitän rukoukseni iloiten, sen avustuksen takia, jonka olette antaneet hyvälle uutiselle ensimmäisestä päivästä lähtien tähän hetkeen saakka.” (Filippiläisille 1:3–5.)
Luukas mainitsee lukemattomia esimerkkejä ihmisistä, jotka ottivat nämä kristityt työntekijät tervetulleina vastaan (Apostolien teot 16:33, 34; 17:7; 21:7, 8, 16; 28:2, 7, 10, 14). Henkeytetyissä kirjeissään Paavali antoi tunnustusta ja kiitosta vieraanvaraisuudesta ja lahjoista, joita hän oli saanut (Roomalaisille 16:23; 2. Korinttolaisille 11:9; Galatalaisille 4:13, 14; Filippiläisille 4:15-18). Kuitenkaan hän ei tovereineen vihjannutkaan, että heille pitäisi antaa lahjoja tai taloudellista tukea. Jehovan todistajat voivat sanoa, että tämä erinomainen asenne on yhä nähtävissä heidän matkavalvojiensa keskuudessa.
Riippumattomia vieraanvaraisuudesta
Paavali ei ollut riippuvainen vieraanvaraisuudesta. Hän oli opetellut työn, joka vaati kovaa uurastusta ja paljon aikaa mutta josta koituva palkka oli pieni. Kun apostoli saapui Korinttoon lähetystyöntekijänä, ”hän tapasi erään – – Akylas-nimisen juutalaisen – – ja hänen vaimonsa Priskillan – –. Niin hän meni heidän luokseen, ja koska hänellä oli sama ammatti, hän jäi heidän kotiinsa, ja he tekivät työtä, sillä he olivat ammatiltaan teltantekijöitä.” (Apostolien teot 18:1–3.)
Myöhemmin Efesoksessa Paavali ahkeroi yhä työnteossa (vrt. Apostolien teot 20:34; 1. Korinttolaisille 4:11, 12). Hän on voinut erikoistua työstämään ciliciumia, karheaa, vuohenkarvasta valmistettua telttamateriaalia, jota saatiin hänen kotikaupunkinsa seutuvilta. Voimme kuvitella Paavalin istuvan tuolissa työpöytänsä ylle kumartuneena leikkaamassa ja ompelemassa yömyöhään asti. Koska työskentely oli luultavasti lähes äänetöntä ja oli helppoa puhella aherruksen lomassa, Paavalilla oli ehkä mahdollisuus todistaa työpajan omistajalle, tämän työntekijöille, orjille, asiakkaille ja ystäville. (Vrt. 1. Tessalonikalaisille 2:9.)
Lähetystyöntekijä Paavali ei suostunut tekemään palveluksestaan kaupallista tai antamaan millään tavalla sellaista vaikutelmaa, että hän eli Jumalan sanan kustannuksella. Hän kertoi tessalonikalaisille: ”Tiedätte itse, millä tavalla teidän pitää jäljitellä meitä, koska emme käyttäytyneet häiritsevästi teidän keskuudessanne emmekä syöneet kenenkään ruokaa ilmaiseksi. Päinvastoin me työskentelimme vaivaa nähden ja uurastaen yötä päivää ollaksemme sälyttämättä kallista taakkaa kenellekään teistä. Ei niin, ettei meillä ole valtaa, vaan jotta tarjoutuisimme teille esimerkiksi jäljitelläksenne meitä.” (2. Tessalonikalaisille 3:7–9.)
Jäljittelijöitä 1900-luvulla
Jehovan todistajat jäljittelevät Paavalin erinomaista esimerkkiä vielä nykyäänkin. Vanhimmat ja avustavat palvelijat eivät saa palkkaa eivätkä edes palkkiota niiltä seurakunnilta, joita he palvelevat. Sen sijaan he elättävät perheensä samalla tavalla kuin kaikki muutkin, useimmiten työskentelemällä ulkopuolisen työnantajan palveluksessa. Myös kokoaikaiset tienraivaajapalvelijat hankkivat toimeentulonsa itse; monet heistä työskentelevät juuri sen verran, että he saavat perustarpeensa tyydytetyksi. Joka vuosi jotkut todistajat matkustavat omalla kustannuksellaan saarnaamaan etäisille alueille, missä hyvää uutista kuullaan harvoin. Jos paikalliset perheet kutsuvat heidät syömään tai tarjoavat yösijan, he arvostavat tätä mutta eivät käytä väärin sellaista vieraanvaraisuutta.
Kaikki Jehovan todistajien tekemä saarnaamis- ja opetustyö on vapaaehtoista, eivätkä he koskaan veloita palveluksestaan. Kohtuulliset lahjoitukset heidän maailmanlaajuisen saarnaamistyönsä hyväksi otetaan kuitenkin vastaan ja toimitetaan edelleen Jehovan todistajat uskonnolliselle yhdyskunnalle tuota tarkoitusta varten (Matteus 24:14). Todistajien sananpalvelus on joka suhteessa epäkaupallista. Paavalin tavoin jokainen heistä voi sanoa rehellisesti: ”Julistin teille mielelläni maksutta Jumalan hyvää uutista.” (2. Korinttolaisille 11:7.) Jehovan todistajat eivät ole ”Jumalan sanan kaupustelijoita”.
[Tekstiruutu s. 27]
MITEN VALTAKUNNAN TYÖTÄ VOIDAAN TUKEA
◻ LAHJAT: Vapaaehtoiset rahalahjoitukset voidaan Suomessa panna postisiirtotilille 59 705 tai lähettää osoitteella: Jehovan todistajat, PL 68, 01301 Vantaa. Myös omaisuutta, esimerkiksi kiinteistöjä, arvoesineitä ja arvopapereita voidaan lahjoittaa. Näiden lahjoitusten yhteydessä tulisi selvästi mainita, että ne ovat lahjoituksia.
◻ EHDOLLISET LAHJOITUKSET: Rahaa voidaan antaa Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan haltuun sillä ehdolla, että lahjoittaja voi saada siitä takaisin tarpeen mukaan.
◻ VAKUUTUKSET: Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta voidaan nimetä henkivakuutuksen edunsaajaksi. Kaikista sellaisista järjestelyistä pitäisi ilmoittaa haaratoimistoon.
◻ TESTAMENTIT: Omaisuutta tai rahaa voidaan testamentata Jehovan todistajat uskonnolliselle yhdyskunnalle. Testamentti tai sen kopio tulisi lähettää haaratoimistoon.
Saadaksesi lisätietoja tai neuvoja näistä asioista kirjoita osoitteeseen: Jehovan todistajat, PL 68, 01301 Vantaa.
[Tekstiruutu s. 29]
HÄN HALUSI AUTTAA
YKSITOISTAVUOTIAS Tiffany on Baton Rougessa Louisianassa Yhdysvalloissa asuva koulutyttö. Hiljattain tämä nuori Jehovan todistaja kirjoitti kouluaineen aiheesta ”Koulutus Amerikassa”. Sen johdosta hänen todistajavanhempansa saivat koulun rehtorilta seuraavan kirjeen:
”Amerikan koulutusviikolla luemme keskusradiossa kultakin luokka-asteelta yhden ansiokkaan aineen. Minulla oli tänä aamuna ilo lukea Tiffanyn aine. Hän on todellakin hieno nuori tyttö: tasapainoinen, itseensä luottava, lahjakas ja viehättävä. Harvoin olen nähnyt kuudesluokkalaista, jolla olisi näin monia noista ominaisuuksista. Tiffany on lahja koulullemme.”
Tiffany voitti ainekirjoituskilpailussa ensimmäisen palkinnon. Sen jälkeen hän kirjoitti Vartiotorni-seuralle ja sanoi: ”Luultavasti voitin kilpailun ainoastaan julkaisun Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia ansiosta. – – Käytin koulutusta käsitteleviä lukuja. – – Paljon kiitoksia siitä, että olette julkaisseet tämän hyödyllisen ja innostavan kirjan. Voitin kilpailuaineellani seitsemän dollaria. Lahjoitan nämä 7 dollaria sekä 13 dollaria lisää eli yhteensä 20 dollaria maailmanlaajuisen saarnaamistyön hyväksi. – – Toivon lisäksi, että kun olen kasvanut isoksi, voin tarjoutua Beetel-palvelukseen.”
[Kuva s. 26]
Toisinaan Paavali hankki toimeentulonsa tekemällä telttoja