Miten kristityt voivat auttaa iäkkäitä
”EMME lannistu, vaan vaikka se ihminen, joka olemme ulkonaisesti, riutuukin pois, niin varmasti se ihminen, joka olemme sisäisesti, uudistuu päivä päivältä. – – me emme pidä katsettamme näkyväisissä, vaan näkymättömissä. Sillä näkyväiset ovat väliaikaisia, mutta näkymättömät ovat ikuisia.” Näin sanoi apostoli Paavali toisessa kirjeessään korinttolaisille. (2. Korinttolaisille 4:16–18.)
Entisaikoina uskon miehet ja naiset pitivät katseensa näkymättömissä asioissa, joihin sisältyi kaikki se, mitä heidän Jumalansa, Jehova, oli luvannut tehdä aikanaan. Heprealaiskirjeessä Paavali puhuu arvostavasti niistä, jotka säilyttivät uskonsa kuolemaansa saakka – ja jotkut heistä elivät hyvin vanhoiksi. Hän asettaa heidät esimerkeiksi meille sanoessaan: ”Uskossa nämä kaikki kuolivat, vaikkakaan he eivät saaneet lupauksia koskevaa täyttymystä, mutta he näkivät ne kaukaa ja toivottivat ne tervetulleiksi.” (Heprealaisille 11:13.)
Me olemme nykyään hyvin lähellä noiden lupausten täyttymystä. Joukossamme on kuitenkin sairaita ja iäkkäitä, jotka eivät ole varmoja siitä, että he tulisivat näkemään tämän pahan järjestelmän lopun. Ehkä jotkut heistäkin kuolevat uskossa näkemättä kaikkien noiden lupausten täyttymistä nykyisen elämänsä aikana. Heitä Paavalin 2. Korinttolaiskirjeen 4:16–18:ssa olevat sanat voivat kannustaa suuresti.
Jehova muistaa kaikki uskollisensa, sairaat ja iäkkäät mukaan luettuina (Heprealaisille 6:10). Uskollisista vanhuksista puhutaan monessa kohdin Raamattua kunnioittavasti, ja Mooseksen laissa käsketään varta vasten kunnioittamaan iäkkäitä (3. Mooseksen kirja 19:32; Psalmit 92:13–16; Sananlaskut 16:31). Varhaiskristityt kohtelivat iäkkäitä arvostavasti (1. Timoteukselle 5:1–3; 1. Pietarin kirje 5:5). Eräässä Raamatun kirjassa kuvaillaan kauniisti rakkaudellista huolenpitoa ja liikuttavaa uhrautuvaisuutta, jota muuan nuori nainen osoitti iäkästä anoppiaan kohtaan. Kirja on sopivasti nimetty tuon nuoren naisen mukaan Ruutin kirjaksi.
Uskollinen auttaja
Elämä oli kohdellut ikääntyvää Noomia kaltoin. Nälänhätä oli pakottanut hänet ja hänen pienen perheensä jättämään taakseen ystävänsä ja perintöosansa Juudaan sekä elämään Jordanin itäpuolella Mooabin maassa. Siellä Noomin mies kuoli, ja hän jäi yksin kahden poikansa kanssa. Nämä kasvoivat ja menivät aikanaan naimisiin, mutta sitten hekin kuolivat. Noomi jäi ilman perillisiä, jotka olisivat huolehtineet hänestä.
Hän oli liian vanha perustamaan uutta perhettä, eikä elämällä näyttänyt olevan paljoakaan tarjottavana. Hän halusi epäitsekkäästi lähettää Ruutin ja Orpan, kahden poikansa lesket, takaisin äitiensä kotiin, jotta he voisivat löytää puolison itselleen. Hän olisi palannut yksin synnyinmaahansa. Nykyäänkin jotkut vanhukset ovat masentuneita, varsinkin jos jotkut heille rakkaat ihmiset ovat kuolleet. He voivat Noomin tavoin tarvita jonkun huolehtimaan itsestään, mutta he eivät halua olla taakaksi.
Ruut ei kuitenkaan jättänyt anoppiaan. Hän rakasti tätä iäkästä naista, ja hän rakasti Jehovaa – Jumalaa, jota Noomi palvoi. (Ruut 1:16.) Niinpä he lähtivät yhdessä matkalle takaisin Juudaan. Tuossa maassa oli Jehovan lakiin perustuva rakkaudellinen järjestely, jonka mukaan köyhät saattoivat poimia pelloilta kaiken, mitä sadonkorjaajilta oli jäänyt. Ruut oli nuoremmakseen halukas tekemään tämän työn sanoessaan: ”Anna minun mennä.” Hän työskenteli uutterasti molempien hyväksi. (Ruut 2:2, 17, 18.)
Ruutin uskollisuus ja rakkaus Jehovaan kannustivat suuresti Noomia, joka alkoi ajatella myönteisesti ja rakentavasti. Siitä, että tämä tunsi Lain ja myös maan tavat, oli nyt hyötyä. Noomi neuvoi uskollista auttajaansa viisaasti, jotta tämä nuorempi nainen voisi lankousavioliiton kautta saada takaisin suvun perintöosuuden ja voisi jatkaa sukua. (Ruutin 3. luku.) Ruut on erinomainen esimerkki niille, jotka tekevät uhrauksia huolehtiakseen sairaista tai vanhuksista (Ruut 2:10–12). Samoin seurakunnassa voidaan nykyään tehdä paljon sairaiden ja iäkkäiden auttamiseksi. Millä tavalla?
Järjestetyn avun merkitys
Varhaiskristillisessä seurakunnassa pidettiin luetteloa leskistä, jotka tarvitsivat aineellista tukea (1. Timoteukselle 5:9, 10). Nykyäänkin vanhimmat voisivat joissakin tapauksissa tehdä listan niistä sairaista ja iäkkäistä, jotka tarvitsevat erityishuomiota. Joissakin seurakunnissa yhtä vanhinta on pyydetty ottamaan tämä asia erikoisesti vastuulleen. Koska monet iäkkäät eivät ole taipuvaisia pyytämään apua, kuten ei Noomikaan ollut, kyseisen veljen tulee olla taitava arvioimaan tilanne sekä huolehtia tahdikkaasti ja hienotunteisesti, että kaikki tarpeellinen tehdään. Hän voisi esimerkiksi varmistautua siitä, että valtakunnansalissa on otettu huomioon sairaiden ja iäkkäiden tarpeet. Jos tuntuu käytännölliseltä, hän voisi harkita sellaisia seikkoja kuin pyörätuoliluiskaa, asianmukaisia varusteita WC:hen, kuulokkeita huonokuuloisille ja erikoisrakenteisten tuolien paikkaa. Veli voisi myös huolehtia siitä, että ne, jotka eivät pääse tulemaan valtakunnansaliin, voivat lainata nauhoitetut ohjelmat tai olla puhelinyhteydessä kokouksiin.
Voi olla myös tarpeen järjestää kuljetus kokouksiin ja konventteihin. Eräälle iäkkäälle sisarelle tuli ongelma, kun se, joka tavallisesti kuljetti häntä kokouksiin, ei ollut paikalla. Hänen täytyi soittaa monille ystäville, ennen kuin hän lopulta sai kyydin, ja hän tunsi näin olevansa vaivaksi. Jos jollekin vanhimmalle olisi annettu tehtäväksi huolehtia tuollaisista asioista, sisar ei olisi tuntenut oloaan niin kiusaantuneeksi.
Sama vanhin voisi myös kysyä, olisiko eri perheiden mahdollista käydä vuorollaan iäkkäiden luona. Siten lapset oppisivat, että iäkkäistä huolehtiminen kuuluu kristityn elämään. Lasten on hyvä oppia kantamaan tämä vastuu. (1. Timoteukselle 5:4.) Muuan kierrosvalvoja kertoo: ”Kokemukseni mukaan hyvin harvat lapset tai nuoret käyvät sairaiden tai iäkkäiden luona omasta aloitteestaan.” Ehkä se ei vain tule heidän mieleensä tai ehkä he eivät tiedä, mitä tehdä tai sanoa; vanhemmat voivat opettaa heitä siinä.
Muista kuitenkin, että useimmat iäkkäät arvostaisivat, jos he tietäisivät etukäteen, milloin joku ystävä on tulossa. Vieraan odottaminen antaa heille lisäiloa. Jos vierailijat tuovat tuliaisia mukanaan – kuten kahvia tai kakun – ja puhdistavat ripeästi jälkensä, iäkkäille ei koidu ylimääräistä työtä. Eräs hyvissä voimissa oleva iäkäs pariskunta täyttää säännöllisesti pienen eväskorinsa yhtenä päivänä viikossa ja lähtee käymään seurakunnan iäkkäiden luona. Heidän käyntejään arvostetaan suuresti.
Monissa seurakunnissa kokoontuu yksi seurakunnan kirjantutkisteluryhmä iäkkäiden hyödyksi päiväsaikaan. Eräällä paikkakunnalla joiltakin perheiltä ja naimattomilta julistajilta kysyttiin, haluaisivatko ja voisivatko he tukea sellaista ryhmää, minkä tuloksena muodostettiin kirjantutkisteluryhmä, jossa iäkkäät ja nuoret pystyvät huolehtimaan toisistaan.
Tällaisissa asioissa aloitetta ei tulisi jättää yksinomaan iäkkäille. Meidän kaikkien täytyy ymmärtää sairaiden ja iäkkäiden tarpeet. Voimme tervehtiä heitä valtakunnansalissa ja varata aikaa jutellaksemme heidän kanssaan. Kutsu vapaamuotoiseen yhdessäoloon voi olla tervetullut. Voimme pyytää heitä mukaan retkelle tai jopa lomamatkalle. Muuan Jehovan todistaja otti usein iäkkäitä julistajia kyytiin, kun hän lähti kaupungista liikeasioille. On tärkeää auttaa iäkkäitä tuntemaan, että heitä ei ole jätetty syrjään. Älä päästä heitä eristäytymään, mihin Noomilla oli taipumusta, sillä se nopeuttaa ikääntymistä tai vanhuudenheikkoutta.
Ne jotka ovat nuorempia mutta vammaisia tai sairaita, tarvitsevat myös huomiota osakseen. Eräs todistaja, jonka kolmesta parantumattomasti sairaasta pojasta kaksi on sittemmin kuollut, sanoo: ”Seurakunnan voi olla vaikeaa osoittaa huolenpitoa jollekulle silloin kun tämän sairaus jatkuu pitkän aikaa. Miksei joillekin luotettaville nuorille julistajille voisi antaa tehtäväksi käydä joka päivä lukemassa päivän teksti ja yksi luku Raamatusta vuoteenomana olevalle ystävälleen? Nuoret – tienraivaajat mukaan lukien – voisivat käydä kukin vuorollaan.”
Kun kuolema näyttää väistämättömältä
Jehovan palvelijat ovat aina kohdanneet kuoleman urheasti, johtuipa kuolema sairaudesta tai vainosta. Kun sairaat alkavat tuntea kuoleman lähestyvän, he luonnollisesti kokevat uusia tunteita. Heidän kuoltuaan myös sukulaiset käyvät läpi sopeutumisen, surun ja hyväksymisen kauden. Sairaan ihmisen on siksi usein hyvä puhua avoimesti kuolemasta, niin kuin tekivät Jaakob, Daavid ja Paavali (1. Mooseksen kirjan luvut 48 ja 49; 1. Kuningasten kirja 2:1–10; 2. Timoteukselle 4:6–8).
Muuan todistaja, joka on lääkäri, kirjoittaa: ”Tässä asiassa täytyy olla hyvin rehellinen. En ole urallani tavannut yhtään potilasta, joka olisi hyötynyt sen salaamisesta häneltä, että hän on parantumattomasti sairas.” Meidän tulee joka tapauksessa ymmärtää, mitä potilas itse haluaa tietää ja milloin hän haluaa tietää sen. Jotkut potilaat osoittavat selvästi tuntevansa, että he ovat lähellä kuolemaa, ja haluavat kertoa siihen liittyvistä ajatuksistaan ja tunteistaan. Toiset näyttävät toivovan loppuun asti, ja heidän ystäviensä on hyvä toivoa heidän kanssaan (vrt. Roomalaisille 12:12–15).
Lähellä kuolemaa oleva ihminen voi olla niin väsynyt tai hämmentynyt, että hänen on vaikea rukoilla. Sellaista potilasta todennäköisesti lohduttaa saada tietää Roomalaiskirjeen 8:26, 27:n perusteella, että Jumala ymmärtää ”lausumattomat huokaukset”. Jehova tietää, että sellaisten paineiden alla ihmisen voi olla vaikeaa pukea rukoustaan sanoiksi.
Potilaan kanssa on tärkeää rukoilla, aina kun se vain on mahdollista. Muuan veli kertoo: ”Kun äitini oli kuolemaisillaan eikä jaksanut enää puhua, hän näytti ristimällä kätensä, että hän toivoi meidän rukoilevan hänen kanssaan. Rukouksemme jälkeen lauloimme yhden Valtakunnan laulun, koska äitini oli aina pitänyt hyvin paljon musiikista. Ensin hyräilimme sävelen, sitten lauloimme sanat hiljaa. Hän selvästikin nautti siitä. Epäilemättä nämä laulut, jotka yhdistämme osaksi elämäämme Jehovan todistajina, välittivät tunteita, joita olisi muutoin ollut vaikea ilmaista.”
Puhuttaessa kuolevan ihmisen kanssa tulee ilmaista rakkautta, tahdikkuutta ja myötätuntoa. Vierailija voi valmistautua kertomaan jotain rakentavaa ja uskoa vahvistavaa, ja hänen pitäisi olla varuillaan, ettei puhu kielteisesti toisista ja heidän ongelmistaan. Vierailu tulisi myös pitää järkevän ja kohtuullisen pituisena. Vaikka potilas ei näytä olevan tajuissaan, on hyvä muistaa, että hän saattaa silti kuulla, mitä puhutaan. Varo siis sanojasi.
Vastuu jonka jaamme
On raskas vastuu huolehtia sairaista ja vanhuksista. Potilaan läheisiltä se vaatii paljon sekä fyysisesti että henkisesti. He tarvitsevat ja ansaitsevat muun seurakunnan myötätunnon ja avun. Ne jotka huolehtivat sairaista perheenjäsenistään tai uskovista tovereistaan, toimivat oikein, vaikka he eivät pääsisi kaikkiin kokouksiin tai heidän osallistumisensa kenttäpalvelukseen vähenisi joksikin aikaa (vrt. 1. Timoteukselle 5:8). Se että seurakunta suhtautuu tilanteeseen ymmärtäväisesti, vahvistaa heitä. Toisinaan joku veli tai sisar voi tulla sellaisen ystävän tilalle, joka tavallisesti huolehtii potilaasta, jotta tämä pääsisi kokoukseen tai saisi viettää muutaman virkistävän tunnin saarnaamistyössä.
Jos sinä itse olet sairas, voit tietysti myös tehdä jotain. Toivottomuus ja avuttomuus, joita heikkoutesi vuoksi tunnet, voisivat katkeroittaa sinut, mutta katkeroituminen saa sinut vain eristäytymään ja karkottaa toiset pois. Voisit sen sijaan yrittää ilmaista kiitollisuutta ja olla yhteistyöhaluinen (1. Tessalonikalaisille 5:18). Rukoile toisten kärsivien puolesta (Kolossalaisille 4:12). Mietiskele Raamatun suurenmoisia totuuksia ja keskustele niistä vieraittesi kanssa (Psalmit 71:17, 18). Pysy tiukasti sen uskoa vahvistavan edistymisen tasalla, josta Jumalan kansa saa nauttia (Psalmit 48:13–15). Anna Jehovalle kiitos näistä onnellisista kehitysvaiheista. Kun mietimme sellaisia asioita, elämämme loppuhetket voivat saada ainutlaatuista kauneutta, aivan kuten aurinko laskiessaan säteilee syvempää ja lämpimämpää valoa kuin keskipäivällä.
Meidän kaikkien täytyy taistella säilyttääksemme toivon, joka erityisesti koettelevina aikoina suojelee kypärän tavoin mieltämme (1. Tessalonikalaisille 5:8). On hyvä miettiä ylösnousemustoivoa ja sitä, kuinka lujat perusteet sille on. Voimme katsoa luottavaisina eteenpäin odottaessamme innokkaasti päivää, jolloin ei enää ole vanhuudesta johtuvia sairauksia tai vaivoja. Silloin kaikki voivat hyvin. Jopa kuolleet herätetään (Johannes 5:28, 29). Nämä ”näkymättömät” asiat näemme uskon ja sydämen silmin. Älä koskaan kadota niitä näkyvistäsi. (Jesaja 25:8; 33:24; Ilmestys 21:3, 4.)