Jehovan nykyiset pelastustoimet
RAAMATTU kertoo Jehovasta seuraavaa: ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista” ja ”Jehova tietää, miten vapauttaa jumalisen antaumuksen ihmiset koettelemuksesta” (Psalmit 34:20; 2. Pietarin kirje 2:9).
Miten Jehova tulee kansansa apuun heidän ollessaan ahdingossa? Hän ei kumoa luonnonvoimia jollakin ihmeellä tai puutu asioihin yliluonnollisella tavalla, kuten monien mielestä hänen pitäisi tehdä, vaan auttaa sellaisen voiman välityksellä, jota useimmat eivät täysin käsitä: rakkauden avulla. Jehova rakastaa kansaansa, ja hän on kasvattanut heissä niin vahvaa rakkautta toinen toistaan kohtaan, että hän kykenee tekemään heidän hyväkseen sellaista, mikä näyttää miltei ihmeeltä (1. Johanneksen kirje 4:10–12, 21).
Jotkut voivat väittää, että hädän hetkellä tarvitaan ruokaa, lääkkeitä ja muita tarvikkeita – ei rakkautta. Ruoka, lääkkeet ja tarvikkeet ovat tietenkin tärkeitä. Apostoli Paavali kuitenkin todistelee seuraavasti: ”Jos minulla on kaikki usko siirtääkseni vuoria, mutta minulla ei ole rakkautta, en ole mitään. Ja jos annan kaiken omaisuuteni ravitakseni toisia ja jos luovutan ruumiini voidakseni kerskua, mutta minulla ei ole rakkautta, en hyödy mitään.” (1. Korinttolaisille 13:2, 3.)
Saamme usein lukea siitä, miten avustustarvikkeet jäävät laitureille pilaantumaan tai rottien ruoaksi samalla kun puutteenalaiset ihmiset menehtyvät sairauksiin ja nälkään. Tai pahemmassa tapauksessa lähetykset joutuvat ahneiden ja häikäilemättömien ihmisten käsiin ja he hankkivat niillä henkilökohtaista voittoa. On siis aivan eri asia järjestää avustustarvikkeita käytettäväksi kuin nähdä ahdingossa olevien ihmisten hyötyvän niistä. Aito rakkaus ja huolenpito voivat muuttaa tilanteen.
Toimiva rakkaus
Syyskuussa 1992 iski hirmumyrsky Iniki Havaijiin kuuluvan Kauain saaren päälle, jossa on 55 000 asukasta. Tuulet puhalsivat 210:n, puuskittain jopa 260 kilometrin tuntinopeudella. Myrskyssä menehtyi 2 henkeä ja 98 loukkaantui, 75 prosenttia taloista vaurioitui, 8 000 ihmistä jäi kodittomiksi ja vahinkoja koitui arviolta vajaan kuuden miljardin markan arvosta. Tuolla pienellä saarella asui myös likimain 800 Jehovan todistajaa, jotka kuuluivat kuuteen eri seurakuntaan. Miten he selviytyivät?
Seurakuntien vanhimmat olivat ottaneet matkavalvojien johdolla yhteyden kaikkiin seurakuntalaisiin jo ennen kuin Iniki ehti alueelle, ja tarkistaneet, että nämä olivat turvassa ja valmiita kohtaamaan myrskyn. Tällainen rakkaudellinen huolenpito vaikutti osaltaan siihen, että Jehovan todistajat välttyivät vakavilta vammoilta eikä kukaan heistä kuollut. (Vrt. Jesaja 32:1, 2.)
Viestintä- ja liikenneyhteydet katkesivat pahasti, mutta siitä huolimatta Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuran Honolulussa sijaitsevan haaratoimiston kolme edustajaa saapuivat ensimmäisten joukossa tapahtumapaikalle hirmumyrskyn jälkeen, sillä he olivat saaneet väestönsuojeluviranomaiselta erikoisluvan lentää Kauaihin. He ottivat heti yhteyden paikallisiin todistajiin ja järjestivät seuraavana aamuna kokouksen, jossa suunniteltiin avustustoimia. Perustettiin avustuskomitea, jonka tehtävänä oli selvittää tarpeet ja hankkia tarvikkeet Honolulun haaratoimiston kautta. Komitea työskenteli kellon ympäri ohjatessaan tuota hankintatyötä ja vahingoittuneiden talojen puhdistusta ja korjausta.
Toisten saarten Jehovan todistajat reagoivat nopeasti veljiensä hätään. 70 todistajaa lensi apuun heti kun Kauain lentokenttä avattiin. Paikalle lähetettiin vajaan 600 000 markan arvosta avustustarvikkeita: generaattoreita, retkikeittimiä, lyhtyjä ja ruokaa. Yhteen saaren valtakunnansaliin perustettiin varasto, mutta sen pelättiin joutuvan ryöstelyn kohteeksi. Silloin valtakunnansalille ilmestyi muutamia armeijan kuorma-autoja, ja kuljettajat pyysivät saada pysäköidä ne salin paikoitusalueelle. Autojaan vartioivat sotilaat poistivat samalla sen ongelman, että avustustarvikkeita tultaisiin ryöstelemään.
Veljet kuljettivat generaattoreita talosta taloon ja käyttivät niitä joka kodissa pari kolme tuntia, niin että pakastimet eivät päässeet sulamaan. Veljien ryhmiä lähetettiin kiireesti taloihin auttamaan puhdistus- ja korjaustöissä. Heidän työskennellessään sellaisen sisaren talossa, jonka aviomies oli aiemmin vastustanut häntä kiihkeästi, tuo mies liikuttui siinä määrin, ettei hän kyennyt muuhun kuin katselemaan sivusta ja itkemään. Kun muuan mantereelta tullut vierailija näki yhden todistajien ryhmän työn touhussa, sen käytös ja järjestyksellisyys tekivät häneen niin suuren vaikutuksen, että hän lähestyi todistajia ja kysyi, miksi he olivat niin erilaisia. Yksi veljistä selitti sen johtuvan heidän rakkaudestaan Jumalaan ja toisiin kristittyihin, jolloin mies halusi tietää: ”Miten voin oppia tuntemaan Jumalan?” (Matteus 22:37–40.) Sitten hän lisäsi: ”Te todistajat olette niin hyvin järjestäytyneitä, että luultavasti joku teistä on jo odottamassa minua, kun palaan Floridaan!”
Kaiken kaikkiaan Jehovan todistajat auttoivat 295 talon puhdistus- ja korjaustöissä Kauaissa. Niistä 207 taloa kaipasi pientä korjausta, mutta 54 oli vaurioitunut pahoin ja 19 oli tuhoutunut kokonaan. Lisäksi käytiin tiettävästi saaren kaikkien todistajien luona varmistamassa, että jokaisesta huolehdittiin. Kun eräs sisar sai avustustarvikkeita, hänen buddhalainen naapurinsa totesi, ettei itse ollut saanut edes teepussia omalta yhteisöltään. Muuan nainen, jonka talon todistajaryhmä puhdisti, sanoi: ”Olette käyneet ovellani jo pitkään, ja pidin teitä hyvinä lähimmäisinä, mutta tämä lähimmäisenrakkauden ilmaus kertoo minulle, mitä maata järjestönne on. Kiitos kaikesta kovasta työstänne.”
Sen lisäksi että avustustyöstä vastaavat veljet huolehtivat kaikkien kristittyjen tovereidensa aineellisista tarpeista, heitä kiinnosti myös näiden hengellinen hyvinvointi. Vajaan kahden päivän kuluttua hirmumyrskystä oli jo useilla seurakunnilla kokous. Pienet kirjantutkisteluryhmät olivat pian taas toiminnassa. Kauaihin saapui muilta saarilta kymmenen vanhinta auttamaan paikallisia vanhimpia, niin että voitiin tehdä paimennuskäyntejä saaren jokaisen todistajan luo. Kaikki kuusi seurakuntaa pitivät seuraavana sunnuntaina kokouksen, johon sisältyi Vartiotornin tutkistelu, avustuskomiteaan kuuluvan veljen puolituntinen puhe avustustoimista sekä lopuksi puolen tunnin pituinen puhe, jonka piti tätä tarkoitusta varten Honolulusta tullut haaratoimistokomitean jäsen. Erään läsnä olleen kirjoittamassa raportissa kerrotaan: ”Hyvät ohjeet rohkaisivat jokaista, ja kaikki tunsivat itsensä hengellisesti valmiiksi käymään käsiksi jäljellä oleviin ongelmiinsa. Ohjelman päättyessä eivät monenkaan silmät olleet jääneet kuiviksi ja yleisö puhkesi spontaanisti suosionosoituksiin.”
Maailmanlaajuinen veljesseura
Tällainen rakkaus ja huolenpito on ominaista Jehovan kansalle maailmanlaajuisesti. Kun hirmumyrsky Val pyyhkäisi yli Länsi-Samoan noin vuotta aikaisemmin, se aiheutti melkoisesti vahinkoja, mutta Jehovan todistajat tulivat pikaisesti muista osista maapalloa sikäläisten veljiensä avuksi. Kun hallitus myöhemmin antoi kaikille uskontokunnille – myös Jehovan todistajille – varoja niiden tilojen kunnostustöihin, todistajat palauttivat rahat ja sanoivat niiden mukana lähettämässään kirjeessä, että kaikki heidän rakennustensa vauriot oli jo korjattu ja rahat voitaisiin käyttää joidenkin valtion rakennusten korjaamiseen. Tästä teosta kerrottiin paikallisessa sanomalehdessä. Muuan hallituksen virkamies pani tämän merkille ja kertoi eräälle todistajalle häpeävänsä oman kirkkonsa puolesta, koska se oli ottanut hallituksen rahan vastaan, vaikka kaikki sen omat hirmumyrskyn aikana vaurioituneet rakennukset oli vakuutettu.
Samoin kun Ouvèzejoki tulvi Kaakkois-Ranskassa syyskuussa 1992 ja teki tuhojaan Vaison-la-Romainen paikkakunnalla sekä 15 lähitaajamassa, todistajat toimivat ripeästi. Tulva oli vaatinut yhdessä yössä 40 kuolonuhria, tuhonnut 400 taloa ja vahingoittanut satoja muita sekä katkaissut tuhansilta perheiltä veden tai sähkön. Varhain seuraavana aamuna olivat paikallisten seurakuntien todistajat ensimmäisinä paikalla auttamassa tulvan uhreja. Alueen todistajaperheet ottivat rakkaudellisesti hoiviinsa ne, jotka olivat menettäneet katon päänsä päältä. Sadat todistajat saapuivat apuun läheltä ja kaukaa. Läheiseen Orangen kaupunkiin perustettiin avustuskomitea koordinoimaan neljän vapaaehtoisryhmän työtä; ne puhdistivat taloja mudasta, pesivät kasoittain kuraa valuvia vaatteita sekä valmistivat ja jakoivat ruokaa ja juomavettä koko katastrofialueelle. Ne jopa tarjoutuivat puhdistamaan vapaaehtoisesti paikallisen koulun ja useita kunnan rakennuksia. Sekä veljet että paikalliset asukkaat arvostivat ryhmien väsymättömiä ponnisteluja.
Jehovan todistajat ovat monissa muissakin paikoissa kärsineet katastrofeista, esimerkiksi tulvista, myrskyistä ja maanjäristyksistä, aivan niin kuin muutkin ihmiset. He ymmärtävät niiden johtuvan aavistamattomista, odottamattomista olosuhteista eivätkä siksi syytä niistä Jumalaa sen enempää kuin ketään muutakaan (Saarnaaja 9:11 [”kohtalo”, KR-38; ”aavistamattomat tapahtumat”, UM]). Sen sijaan he luottavat siihen, että heidän uskontovereidensa uhrautuvainen rakkaus tulee heidän avukseen, joutuvatpa he kuinka koettelevien olosuhteiden uhriksi tahansa. Sellaiset rakkaudelliset teot johtuvat heidän yhteisestä uskostaan. Opetuslapsi Jaakob selittää: ”Jos joku veli tai sisar on alastomana ja sen päivän ruokaa vailla ja silti joku teistä sanoo heille: ’Menkää rauhassa, pysytelkää lämpiminä ja hyvin ravittuina’, mutta ette anna heille heidän ruumiinsa tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” (Jaakob 2:15–17.)
Tosi suojeluksen lähde
Jehovan todistajat eivät odota jotain ihmettä, esimerkiksi jonkinlaista Jumalan väliintuloa, vaan käsittävät, että suojelus tulee heidän maailmanlaajuisesta kristillisestä veljesseurastaan. Oikeastaan se, mitä tuo veljesseura kykenee saamaan aikaan ahdingon aikana, on lähes ihme. He muistavat Jeesuksen sanat, jotka löytyvät Matteuksen 17:20:stä: ”Jos teillä on uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te sanotte tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyy, eikä mikään ole teille mahdotonta.” Vuoren kaltaiset esteet todellakin väistyvät, kun tosi kristillinen usko, rakkauden ohessa, ryhtyy toimiin.
Jehovan kansa tuntee joka puolella maailmaa Jumalansa suojelevan käden yllään näinä epävakaina ja vaarallisina aikoina. He yhtyvät psalmistaan, joka sanoi: ”Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.” (Psalmit 4:9.) He keskittyvät luottavaisina käsillä olevaan työhön: ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu.” (Matteus 24:14.) He odottavat varmoina myös sitä, että Jehovan lupaus rauhaisasta, vanhurskaasta uudesta maailmasta toteutuu; silloin he eivät enää koe minkäänlaisia sen enempää ihmisen aiheuttamia kuin luonnostaan syntyviäkään katastrofeja (Miika 4:4).
[Kuvat s. 12]
Jehovan todistajia saapui läheltä ja kaukaa auttamaan tulvan uhreja