Kristillisen rakkauden osoittaminen iäkkäitä kohtaan
SAMUEL JOHNSON, 1700-luvulla elänyt kirjailija, kertoi nuoresta miehestä, joka käydessään ystäviensä luona unohti, mihin hän oli pannut hattunsa. Kukaan ei sanonut mitään hänen hajamielisyydestään. ”Mutta jos samanlaista hajamielisyyttä havaitaan vanhuksessa”, Johnson jatkoi, ”ihmiset kohauttavat olkapäitään ja sanovat: ’Hän on menettämässä muistinsa.’”
Johnsonin kertomus havainnollistaa sitä, että iäkkäät, ehkäpä samoin kuin muutkin vähemmistöryhmät, joutuvat epäoikeudenmukaisen yleistyksen kohteeksi. Vaikka iäkkäiden tarpeista huolehtiminen onkin haastavaa, siitä koituu hyötyä kaikille asianosaisille. Mitkä ovat haasteet ja siunaukset, ja miksi tämä aihe koskee yhä useampia ihmisiä?
Tilastojen mukaan kuusi prosenttia maailman väestöstä on 65-vuotiaita tai vanhempia, ja teollisuusmaissa määrä on prosentuaalisesti kaksi kertaa suurempi. Euroopan yhteisössä, joka nimitti vuoden 1993 ”Eurooppalaiseksi vanhusten ja sukupolvien välisen yhteisymmärryksen vuodeksi”, joka kolmas asukas on yli 50-vuotias. Euroopan maissa, niin kuin useimmissa teollistuneissa maissa, syntyvyyden vähenemisen ja eliniän pidentymisen vuoksi iäkkäiden osuus väestöstä kasvaa. Heistä huolehtiminen tällaisissa olosuhteissa on selvästikin valtava tehtävä. Miten toisenlainen tilanne olikaan ennen vanhaan itämailla!
”Tiedon haltijoita”
Raamatun historiaa käsittelevässä käsikirjassa Handwörterbuch des Biblischen Altertums für gebildete Bibelleser osoitetaan, että ennen muinoin itämailla ”iäkkäitä pidettiin perinteisten arvojen ja korkeamman tiedon säilyttäjinä, minkä vuoksi nuorempia kehotettiin etsimään heidän seuraansa ja oppimaan heiltä”. Eräässä Raamatun sanakirjassa selitetään: ”Yksityiselämässä – – [iäkkäitä] arvostettiin tiedon haltijoina – – [Nuoret] antoivat heidän ilmaista kantansa ensin.” (Smith’s Bible Dictionary.)
Kunnioitus iäkkäitä kohtaan heijastui Mooseksen laista 3. Mooseksen kirjan 19:32:sta: ”Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta.” Iäkkäillä oli siis etuoikeusasema yhteiskunnassa, ja heihin suhtauduttiin kuin arvokkaaseen omaisuuteen. Mooabilainen Ruut kohteli ilmeisesti juuri näin israelilaista anoppiaan Noomia.
Ruut päätti lujasti seurata Noomia Mooabista Israeliin ja kuunnella siitä pitäen huolellisesti Noomin neuvoja. Heidän päästyään Betlehemiin juuri Noomi huomasi, että Jehovan käsi ohjasi asioita, ja sitten juuri hän neuvoi Ruutia, miten tämän tuli menetellä (Ruut 2:20; 3:3, 4, 18). Ruut sai elämälleen teokraattisen suunnan, kun hän sai opetusta kokeneelta Noomilta. Hänen anoppinsa osoittautui tiedon haltijaksi.
Nuoret kristityt naiset voivat hyötyä samoin nykyään olemalla seurakunnan iäkkäämpien naisten seurassa. Joku sisar saattaa harkita avioliittoa tai kamppailla jonkin itsepintaisen henkilökohtaisen ongelman kanssa. Olisi todella viisasta pyytää neuvoa ja hakea tukea joltakulta kypsältä iäkkäältä sisarelta, jolla on kokemusta asiasta.
Lisäksi vanhimmisto voi hyötyä keskuudessaan olevien iäkkäiden kokemuksesta. Voimme oppia siitä, että Loot ei tehnyt näin. Aabrahamin ja Lootin karjapaimenten välisen riidan vuoksi oli tehtävä ratkaisu, joka vaikuttaisi jokaiseen. Loot valitsi epäviisaasti. Kuinka paljon parempi olisikaan ollut kysyä ensin Aabrahamilta neuvoa! Loot olisi saanut kypsää ohjausta ja olisi voinut säästää perheensä hätäisen valintansa aiheuttamalta murheelta. (1. Mooseksen kirja 13:7–13; 14:12; 19:4, 5, 9, 26, 29.) Kuunteletko sinä tarkkaavaisesti, mitä kypsät vanhimmat sanovat, ennen kuin teet oman ratkaisusi kysymyksessä?
Lukemattomat iäkkäät ovat jatkuvasti innokkaita Jehovan työssä, niin kuin olivat ensimmäisellä vuosisadalla eläneet Simeon ja Hanna (Luukas 2:25, 36, 37). Se, että iäkkäät, jopa hyvin vanhat, otetaan mukaan seurakunnan toimintoihin siinä määrin kuin heillä riittää voimia, kertoo kunnioituksesta ja huolehtivasta asenteesta. Joku nuori tarvitsee ehkä apua puheen valmistamisessa teokraattiseen palveluskouluun. Valpas vanhin saattaa tulla siihen tulokseen, että ihanteellinen neuvonantaja olisi joku seurakunnan ikääntynyt jäsen, jolla on kokemuksen myötä tullutta viisautta, hyväntahtoinen tyyli ja aikaa käytettävissään.
Iäkkäiden erityistarpeista huolehtimiseen sisältyy kuitenkin enemmän. Monia vaivaavat yksinäisyys, rikollisuuden pelko ja taloudelliset vaikeudet. Kun vanhusten voimat lisäksi hupenevat, näihin ongelmiin yhdistyvät heikkenevä terveys ja pettymys siitä, että heidän tarmonsa katoaa. He tarvitsevat silloin osakseen paljon enemmän huomiota. Miten yksilöiden ja koko seurakunnan tulisi reagoida?
Harjoittakaa ”jumalista antaumusta”
Paavali henkeytettiin kirjoittamaan ensimmäisellä vuosisadalla 1. Timoteuksen kirjeen 5:4, 16:een: ”Jos jollakulla leskellä on lapsia tai lapsenlapsia, niin oppikoot nämä ensin harjoittamaan jumalista antaumusta omassa huonekunnassaan ja maksamaan jatkuvasti asianmukaista korvausta vanhemmilleen ja isovanhemmilleen, sillä tämä on otollista Jumalan silmissä. Jos jollakulla uskovalla naisella on leskiä, niin hän avustakoon heitä, älköönkä seurakunta olko taakan alaisena. Silloin se voi avustaa niitä, jotka ovat todella leskiä.” Iäkkäistä huolehtiminen oli perheasia. Jos joku seurakunnan iäkäs jäsen tarvitsi apua vielä sen jälkeen, kun perhe oli tehnyt voitavansa, vastuu oli seurakunnalla. Nämä periaatteet eivät ole muuttuneet.
Mikä on auttanut kristittyjä osoittamaan kristillistä rakkautta iäkkäitä kohtaan ja harjoittamaan jumalista antaumusta omassa huonekunnassaan? Kiinnitä seuraavaksi huomiota joidenkin niiden Jehovan todistajien lausuntoihin, joilla on kokemusta siitä, millaista on huolehtia ikääntyneistä.
Säännöllinen huolehtiminen hengellisistä tarpeista
”Päivän tekstin tarkasteleminen yhdessä oli korvaamaton apu”, muistelee Felix, joka auttoi vaimoaan huolehtimaan tämän vanhemmista. ”Henkilökohtaiset kokemukset ja toiveet nivoutuivat yhteen Jehovan periaatteiden kanssa.” Jotta voisi vastata haasteeseen huolehtia iäkkäistä sukulaisistaan, tärkeää on tosiaankin kiinnittää asianmukaista huomiota heidän rakentamiseensa hengellisesti. Tämä on johdonmukaista Matteuksen 5:3:ssa olevien Jeesuksen sanojen valossa: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan.” Päivän tekstin lisäksi voidaan lukea säännöllisesti Raamattua, keskustella Raamattuun perustuvista julkaisuista ja rukoilla. ”Iäkkäät näyttävät pitävän säännöllisyydestä”, huomauttaa Peter.
Säännöllisyys on todella välttämätöntä hengellisten asioiden ollessa kyseessä. Iäkkäät arvostavat rutiinia paitsi hengellisissä asioissa myös jokapäiväisessä elämässä. Niitäkin, jotka tuntevat itsensä jonkin verran raihnaisiksi, voidaan lämpimästi kannustaa ”nousemaan ylös vuoteesta ja pukeutumaan kunnolla joka päivä”, huomauttaa Ursula. Haluamme tietenkin välttää antamasta sellaista vaikutelmaa, että komentelemme iäkkäitä. Doris myöntää, että hänen hyvää tarkoittavat yrityksensä menivät usein pahasti vikaan. ”Tein kaikenlaisia virheitä. Kerran pyysin isääni vaihtamaan päivittäin paitansa. Silloin äitini muistutti minulle: ’Hän on yhä minun mieheni!’”
Vanhat ovat kerran olleet nuoria, mutta nuorien on suunnattoman vaikeaa asettua iäkkäiden asemaan. Juuri se on kuitenkin heidän erityistarpeidensa ymmärtämisen avain. Iän karttuminen aiheuttaa turhautumista. Gerhard selittää: ”Appeni kimpaantui itseensä, koska hän ei pystynyt enää tekemään kaikkea sitä, mitä oli aikaisemmin tehnyt. Tilanteeseen sopeutuminen oli hänelle äärimmäisen tuskallista. Hänen persoonallisuutensa muuttui.”
Olosuhteiden muuttuessa on melko tavallista, että vanhus purkaa patoutunutta turhautuneisuuttaan arvostelemalla toisia, varsinkin niitä, jotka huolehtivat hänestä. Tähän on olemassa yksinkertainen syy. Heidän rakkaudellinen huolenpitonsa muistuttaa vanhusta hänen oman tarmonsa puuttumisesta. Miten sinun pitäisi suhtautua tähän epäoikeudenmukaiseen kritiikkiin tai valittamiseen?
Muista, etteivät tällaiset kielteiset tunteet kerro siitä, mitä Jehova ajattelee ponnisteluistasi. Jatka hyvän tekemistä ja säilytä hyvä omatunto, vaikka saisitkin toisinaan palkaksi epäoikeudenmukaisia kommentteja (vrt. 1. Pietarin kirje 2:19). Paikallinen seurakunta voi tukea sinua suuresti.
Seurakunnan osuus
Monilla seurakunnilla on syytä olla syvästi kiitollisia rakkaiden iäkkäiden veljiemme ja sisartemme aikaisemmista ponnisteluista. Kenties juuri he ovat olleet perustamassa seurakuntaa ja tukemassa sitä vuosikymmeniä sitten, jolloin siihen kuului vain muutama julistaja. Missä seurakunta olisi ilman heidän aikaisempaa innokasta toimintaansa ja ehkäpä heidän nykyistä taloudellista tukeaan?
Kun on välttämätöntä alkaa huolehtia enemmän jostakusta ikääntyneestä julistajasta, sukulaisten ei tarvitse jäädä yksin huolehtimaan tuosta vastuusta. Toiset voivat auttaa toimittamalla asioita, valmistamalla ruokaa, siivoamalla, viemällä ikääntynyttä kävelylle, tarjoamalla kuljetusta kristillisiin kokouksiin tai vain keskustelemalla hänen kanssaan valtakunnansalissa. Kaikki voivat olla mukana auttamassa, vaikka tehokkuus ja rutiini saavutetaankin parhaiten järjestelmällisen toiminnan avulla.
Vanhimmat voivat pitää mielessään juuri yhteistyön, kun he järjestävät paimennuskäyntejä. Jotkin seurakunnat antavat tästä hyvän esimerkin, kun vanhimmat pitävät huolta siitä, että ikääntyneiden ja heikkojen luo – ja jopa niiden luo, joista heidän perheensä huolehtivat hyvin – tehdään säännöllisesti paimennuskäyntejä. Näyttää kuitenkin siltä, että joidenkin seurakuntien pitäisi tiedostaa paremmin velvollisuutensa iäkkäitä kohtaan.
Eräästä uskollisesta veljestä, joka oli jo pitkälti yli 80-vuotias, pitivät huolta hänen tyttärensä ja vävynsä, jotka lähtivät sitä varten Beetelistä. Toisten seurakunnan jäsenten käynnit olivat silti tärkeitä hänelle. ”Kun ennen kävin sairaiden luona”, veli pahoitteli, ”rukoilin heidän kanssaan. Kukaan ei ole kuitenkaan koskaan rukoillut minun kanssani.” Sukulaisten rakkaudellinen hoiva ei vapauta vanhimpia vastuusta paimentaa ”huolenpidossaan olevaa Jumalan laumaa” (1. Pietarin kirje 5:2). Niitä, jotka huolehtivat iäkkäistä, täytyy lisäksi kannustaa ja rohkaista jatkamaan hyvää työtään.
”Vanha ja elämästä kyllänsä saanut”
Alexander von Humboldt, 1800-luvulla elänyt saksalainen tiedemies, oli jo varsin iäkäs erään nuoren naisen kysyessä häneltä, eikö vanheneminen ollut hänestä melko ikävää. ”Olette aivan oikeassa”, vastasi tuo oppinut mies. ”Ei ole kuitenkaan mitään muuta keinoa elää pitkään.” Monet veljet ja sisaret antavat samoin nykyään hyvän esimerkin siinä, että he hyväksyvät korkean iän tuomat vastoinkäymiset sen vastineeksi, että saavat elää pitkään. Heistä heijastuu samanlainen asenne kuin Aabrahamista, Iisakista, Daavidista ja Jobista, jotka olivat ”vanhoja ja elämästä kyllänsä saaneita” (1. Mooseksen kirja 25:8; 35:29; 1. Aikakirja 23:1; Job 42:17).
Vuosien karttuminen tuo mukanaan haasteen hyväksyä apua arvokkaasti ja ilmaista kiitollisuutta vilpittömästi. Viisaus vaatii sitä, että jokainen tajuaa voimiensa rajallisuuden. Tämä ei kuitenkaan tuomitse ikääntyvää ihmistä toimettomuuteen. Maria on pitkälti yli 90-vuotias, mutta hän käy yhä seurakunnan kokouksissa ja vastaa niissä. Miten hän pystyy siihen? ”En voi enää lukea, mutta kuuntelen Vartiotornin kaseteilta. Unohdan melko paljon, mutta tavallisesti pystyn vastaamaan.” Marian tavoin rakentavien asioiden parissa toimiminen auttaa pysymään toimeliaana ja säilyttämään kristillisen persoonallisuuden.
Jumalan valtakunnan alaisuudessa ei enää ole vanhuutta. Silloin niillä, jotka ovat vanhenneet tässä järjestelmässä ja kenties jopa kuolleet, tulee olemaan helliä muistoja siitä huolenpidosta ja kiinnostuksesta, jota heitä kohtaan osoitettiin. Kun tällaiset vanhukset saavat jälleen elämän ja tarmoa, he tuntevat varmasti voimakasta rakkautta Jehovaa kohtaan ja syvää kiitollisuutta niitä kohtaan, jotka pysyivät heidän rinnallaan heidän koettelemuksissaan tässä vanhassa järjestelmässä (vrt. Luukas 22:28).
Entä ne, jotka huolehtivat iäkkäistä nyt? Hyvin pian, sitten kun Valtakunta ryhtyy hallitsemaan koko maata, he muistelevat iloa ja helpotusta tuntien sitä, etteivät he laiminlyöneet velvollisuuttaan vaan harjoittivat jumalista antaumusta osoittamalla kristillistä rakkautta iäkkäitä kohtaan (1. Timoteukselle 5:4).
[Tekstiruutu s. 30]
Iäkkäät arvostavat käyntejäsi
Paljon hyvää voidaan saada aikaan sillä, että päätetään etukäteen pistäytyä vaikkapa vain 15 minuutiksi jonkun iäkkään luo kenttäpalveluksen jälkeen. On kuitenkin parasta olla jättämästä näitä käyntejä sattuman varaan, kuten seuraava kokemus osoittaa.
Brigitte ja Hannelore olivat yhdessä saarnaamassa ja keskustelivat ovella erään iäkkään miehen kanssa. Sisaret olivat keskustelleet hänen kanssaan viisi minuuttia, ennen kuin he tajusivat, että tämäkin oli Jehovan todistaja, saman seurakunnan jäsen. Miten noloa! Kokemus kuitenkin päättyi myönteiseen sävyyn. Hannelore päätti heti käydä tuon veljen luona ja auttaa häntä tulemaan seurakunnankokouksiin.
Tiedätkö sinä jokaisen sillä alueella asuvan iäkkään julistajan nimen ja osoitteen, jolla saarnaatte? Voisitko käväistä heidän luonaan? Todennäköisesti sitä arvostettaisiin suuresti.