Uskonto – kielletty puheenaihe?

”ON KAKSI aihetta, joista en koskaan keskustele: uskonto ja politiikka!” Tällaisen vastauksen Jehovan todistajat kuulevat tämän tästä puhuessaan ihmisille Raamatusta. Näkemys onkin ymmärrettävä.

Kun ihmiset väittelevät politiikasta, tunteet saattavat kuumeta ja väittely muuttua riitelyksi. Monet näkevät tyhjien lupausten läpi ja tajuavat, että poliitikot tavoittelevat usein vain valtaa, mainetta ja rahaa. Ikävä kyllä, joskus poliittiset eroavuudet synnyttävät väkivaltaa.

Ehkä kuitenkin ajattelet, että sama pätee uskontoon. Eikö uskonnollinen kiihko ole monien nykyisten konfliktien takana? Pohjois-Irlannissa ovat katolilaiset ja protestantit taistelleet pitkään toisiaan vastaan. Balkanilla maasta taistelevat ortodoksit, katolilaiset ja muut. Mihin se on johtanut? Julmuuksiin ja jatkuvaan vihanpitoon.

Kuolemanuhan edessä monet yrittävät pitää omat ja perheensä uskomukset salassa. Vuosisatoja kestäneet vihamielisyydet kristikunnan edustajien ja muiden ulkomaisten sekä heimouskontojen kannattajien välillä saivat afrikkalaiset vanhemmat antamaan lapsilleen kaksi nimeä, jotka soivat näille jonkinlaisen suojan, ja tapa on yhä käytössä. Siten nuori poika voi esiintyä joko kirkkoon kuuluvana tai jotakin muuta uskontoa tunnustavana riippuen siitä, kumpaa nimeä hän käyttää. Jos ihmisen uskonkäsitykset voivat maksaa hänelle hänen henkensä, ei ole mikään ihme, ettei hän uskalla puhua uskonnosta avoimesti.

Joillekin ihmisille uskonto on kielletty puheenaihe, vaikkei heidän henkensä olekaan vaarassa. He pelkäävät, että omista käsityksistään keskusteleminen johonkin toiseen uskontoon kuuluvan kanssa johtaa hyödyttömään väittelyyn. Toiset taas pitävät kaikkia uskontoja hyvinä. Heidän mukaansa on aivan turhaa keskustella eroavuuksista niin kauan kuin ihminen on tyytyväinen katsomukseensa.

Yksimielisyyteen eivät pääse edes ne, jotka tutkivat vakavasti uskonnon luonnetta. Eräässä tietosanakirjassa myönnetään: ”Oppineet ovat – – harvoin päässeet yksimielisyyteen aiheen [uskonnon] luonteesta – –. Siksi aiheeseen on kautta sen historian liittynyt riitoja.” (The New Encyclopædia Britannica, ”The Study and Classification of Religions”.)

Eräässä sanakirjassa uskonto määritellään ”ilmaukseksi ihmisen uskosta kaikkeuden luojaksi ja hallitsijaksi tunnustettuun yli-inhimilliseen mahtiin ja hänen kunnioituksestaan sitä kohtaan”. Tämän perusteella uskonnolla pitäisi olla tärkeä osuus elämässä. Se onkin vaikuttanut kaikkialla ihmiskunnan historiaan. ”Ei ole ollut yhteiskuntaa, joka ei olisi pyrkinyt luomaan elämään järjestystä ja merkitystä jonkinlaisen uskonnon välityksellä”, todetaan eräässä hakuteoksessa (Oxford Illustrated Encyclopedia of Peoples and Cultures). Koska uskontoon liittyy sellaisia perusasioita kuin elämän ”järjestys” ja ”merkitys”, se varmasti ansaitsee jotakin muuta kuin että siitä väitellään. Se on keskustelun – perusteellisen tarkastelun – arvoinen. Mutta kenen kanssa keskustella, ja mitä hyötyä siitä voisi olla?