Opetettuja tekemään Jehovan tahdon
”Opeta minut tekemään tahtosi, sillä sinä olet Jumalani.” (PSALMIT 143:10)
1, 2. a) Milloin meitä pitäisi opettaa, ja mitä meidän on realistista odottaa? b) Miksi on hyvin tärkeää olla Jehovan opetettavana?
JOKAISENA päivänä, jona ihminen on elossa ja toimii, hänelle voidaan opettaa jotakin arvokasta. Tämä pitää paikkansa sinusta yhtä lailla kuin muistakin. Mutta mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee? Silloin hänelle ei voida opettaa mitään eikä hän voi oppia mitään. Raamatussa sanotaan selvästi, että kuolleet ”eivät tiedä yhtään mitään”. Šeolissa, ihmiskunnan yhteisessä haudassa, ei ole tietoa. (Saarnaaja 9:5, 10.) Merkitseekö tämä, että meitä on turha opettaa, että meidän on hyödytöntä kartuttaa tietoa? Se riippuu siitä, mitä meille opetetaan ja miten käytämme tuota tietoa.
2 Jos meille opetetaan vain maailmallisia asioita, meillä ei ole pysyvää tulevaisuutta. Onneksi kuitenkin miljoonille ihmisille kaikissa kansoissa opetetaan Jumalan tahtoa ikuinen elämä silmämääränä. Tämä toivo perustuu siihen, että on Jehovan, elämää antavan tiedon Lähteen, opetettavana (Psalmit 94:9–12).
3. a) Miksi voidaan sanoa, että Jeesus oli Jumalan ensimmäinen oppilas? b) Mikä vakuutus meillä on siitä, että Jehova opettaisi ihmisiä, ja mihin se johtaisi?
3 Jumala opetti Esikoispoikansa, ensimmäisen oppilaansa, tekemään hänen tahtonsa (Sananlaskut 8:22–30; Johannes 8:28). Jeesus vuorostaan osoitti, että hänen Isänsä opettaisi lukemattomia ihmisiä. Millaiset odotteet on niillä meistä, jotka saavat opetusta Jumalalta? Jeesus sanoi: ”Profeettoihin on kirjoitettu: ’Ja he tulevat kaikki olemaan Jehovan opettamia.’ Jokainen, joka on kuullut Isältä ja on oppinut, tulee minun luokseni. – – Totta totisesti minä sanon teille: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä.” (Johannes 6:45–47.)
4. Miten jumalallinen opetus vaikuttaa miljooniin ihmisiin, ja millaisia odotteita heillä on?
4 Jeesus lainasi Jesajan 54:13:a, joka oli osoitettu Jumalan vertauskuvalliselle vaimolle, taivaalliselle Siionille. Ennustus koskee erityisesti tuon naisen poikia, Jeesuksen Kristuksen 144 000:ta hengestä siinnyttä opetuslasta. Noiden hengellisten poikien jäännös on nykyään aktiivinen ja johtaa maailmanlaajuista opetusohjelmaa. Sen ansiosta miljoonat muut, jotka muodostavat ”suuren joukon”, hyötyvät hekin Jehovan antamasta opetuksesta. Heillä on ainutlaatuisena odotteena oppia uusia asioita kuoleman keskeyttämättä tuota prosessia. Kuinka niin? He voivat odottaa säilyvänsä elossa nopeasti lähestyvästä ”suuresta ahdistuksesta” ja saavansa elää ikuisesti paratiisimaassa. (Ilmestys 7:9, 10, 13–17.)
Jumalan tahdon tekemistä painotetaan enemmän
5. a) Mikä on vuoden 1997 vuositeksti? b) Miltä kristillisissä kokouksissa käymisen pitäisi meistä tuntua?
5 Vuonna 1997 Jehovan todistajat pitävät yli 80 000 seurakunnassa kautta maailman läheisenä mielessään psalmin 143:10 alkusanat: ”Opeta minut tekemään tahtosi.” Se on vuoden 1997 vuositekstimme. Nuo sanat, jotka ovat näkyvästi esillä valtakunnansaleissa, muistuttavat siitä, että jumalallista koulutusta saa merkittävässä määrin seurakunnankokouksissa, joissa voimme olla mukana edistyvässä opetusohjelmassa. Kun liitymme veljiemme seuraan kokouksissa Suuren Opettajamme opetettaviksi, voimme tuntea samalla tavoin kuin psalmista, joka kirjoitti: ”Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: ’Menkäämme Jehovan huoneeseen.’” (Psalmit 122:1; Jesaja 30:20.)
6. Mitä tunnustamme Daavidin sanoin?
6 Haluamme tosiaan, että meitä opetetaan tekemään Jumalan tahto eikä vastustajamme Panettelijan tai epätäydellisten ihmisten tahtoa. Siksi tunnustamme Daavidin tavoin Jumalan, jota palvomme ja palvelemme: ”Sillä sinä olet Jumalani. Sinun henkesi on hyvä; johdattakoon se minua oikeamielisyyden maassa.” (Psalmit 143:10.) Daavid ei halunnut mennä valheen miesten seuraan, vaan hän oli mieluummin siellä, missä harjoitettiin Jehovan palvontaa (Psalmit 26:4–6). Kun Jumalan henki ohjasi Daavidin askeleita, hän saattoi astella vanhurskauden jälkiä (Psalmit 17:5; 23:3).
7. Miten Jumalan henki on toiminut kristillisessä seurakunnassa?
7 Suurempi Daavid, Jeesus Kristus, vakuutti apostoleille, että pyhä henki opettaisi heille kaikki ja palauttaisi heidän mieleensä kaiken, minkä hän oli heille sanonut (Johannes 14:26). Jehova on helluntaista lähtien paljastanut edistyvästi ’Jumalan syviä asioita’, jotka ovat hänen kirjoitetussa Sanassaan (1. Korinttilaisille 2:10–13). Tässä hänellä on ollut välikappaleena näkyvä kanava, jota Jeesus sanoi ”uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi orjaksi”. Se tarjoaa hengellistä ruokaa, jota käsitellään kaikkialla maailmassa Jumalan kansan seurakunnille tarkoitetussa opetusohjelmassa. (Matteus 24:45–47.)
Jehovan tahtoa opetetaan kokouksissamme
8. Miksi on hyvin arvokasta osallistua Vartiotornin tutkisteluun?
8 Seurakunnan viikoittaisessa Vartiotornin tutkistelussa tarkastellaan tämän tästä Raamatun periaatteiden soveltamista. Se auttaa meitä varmasti selviytymään elämän huolista. Muissa tutkisteluissa käsitellään syvällisiä hengellisiä totuuksia tai Raamatun ennustuksia. Miten paljon meille opetetaankaan tällaisissa tutkisteluissa! Monissa maissa valtakunnansalit ovat näiden kokousten aikana täpötäynnä. Joissakin maissa kokousten läsnäolijamäärät ovat kuitenkin pienentyneet. Mistä luulet sen johtuvan? Antavatko jotkut ehkä ansiotyön häiritä sitä, että he kokoontuisivat säännöllisesti toisten kanssa yhteen kannustaakseen ”rakkauteen ja hyviin tekoihin”? Vai kuluuko ystävien kanssa olemiseen tai television katseluun monia tunteja, niin että aikatauluun ei tunnu jäävän tilaa kaikille kokouksille? Palautahan mieleesi Heprealaiskirjeen 10:23–25:n henkeytetty kehotus. Eikö yhteen kokoontuminen saamaan jumalallista opetusta olekin entistä tärkeämpää nyt, kun näemme ”sen päivän lähestyvän”?
9. a) Miten palveluskokous voi varustaa meidät sananpalvelukseen? b) Miten meidän tulisi suhtautua todistamiseen?
9 Yksi ensiarvoisen tärkeä velvollisuutemme on toimia Jumalan sananpalvelijoina. Palveluskokous on suunniteltu opettamaan meille, miten voimme suorittaa tätä työtä tehokkaasti. Opimme, miten lähestyä ihmisiä, mitä sanoa heille, miten toimia, kun ilmenee vastakaikua, ja jopa mitä tehdä, kun ihmiset torjuvat sanomamme (Luukas 10:1–11). Kun tässä jokaviikkoisessa kokouksessa tarkastellaan tehokkaita menetelmiä ja esitetään niistä näytteitä, olemme valmiimpia tavoittamaan ihmisiä paitsi kulkiessamme talosta taloon myös saarnatessamme kadulla, pysäköintialueilla, julkisissa kulkuneuvoissa, lentokentillä, liikeyrityksissä tai kouluissa. Pyyntömme ”Opeta minut tekemään tahtosi” mukaisesti haluamme käyttää jokaisen tilaisuuden hyväksemme ja tehdä niin kuin Mestarimme kehotti: ”Loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, jotta he – – kirkastaisivat Isäänne, joka on taivaissa.” (Matteus 5:16.)
10. Miten voimme todella auttaa ’arvollisia’?
10 Tällaisissa seurakunnankokouksissa meitä opetetaan myös tekemään toisista opetuslapsia. Kun löydämme kiinnostusta tai jätämme kirjallisuutta, tavoitteenamme uusintakäynneillä on aloittaa Raamatun kotitutkisteluja. Tämä on tavallaan samaa kuin se, että opetuslapset ’majailivat arvollisten luona’ opettaakseen heille, mitä Jeesus oli käskenyt (Matteus 10:11; 28:19, 20). Koska meillä on erinomaisia apuvälineitä, kuten kirja Tieto joka johtaa ikuiseen elämään, olemme tosiaankin hyvin varustettuja suorittamaan palveluksemme perusteellisesti (2. Timoteukselle 4:5). Pyri joka viikko palveluskokouksessa ja teokraattisessa palveluskoulussa ymmärtämään hyödyllisiä yksityiskohtia ja sitten käyttämään niitä; ne tekevät sinusta sellaisen, jota voidaan suositella riittävän pätevänä Jumalan palvelijana ja joka toteuttaa hänen tahtonsa (2. Korinttilaisille 3:3, 5; 4:1, 2).
11. Miten jotkut ovat ilmaisseet uskoa Matteuksen 6:33:n sanoihin?
11 Jumalan tahto on, että etsimme ”jatkuvasti ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan” (Matteus 6:33). Kysyhän itseltäsi: miten minä soveltaisin tätä periaatetta, jos ansiotyöni (tai puolisoni ansiotyön) asettamat vaatimukset häiritsisivät kokouksissa käyntiäni? Monet hengellisesti kypsät menisivät puhumaan asiasta työnantajalleen. Eräs kokoaikaisessa palveluksessa oleva sisar ilmoitti työnantajalleen, että hän tarvitsi joka viikko vapaata päästäkseen seurakunnankokouksiin. Työnantaja suostui pyyntöön. Mutta koska tuo mies halusi uteliaisuuttaan tietää, millaisia kokoukset ovat, hän pyysi päästä katsomaan tätä toimintaa. Kokouksessa hän kuuli ilmoituksen lähestyvästä piirikonventista. Se sai hänet varaamaan itselleen kokonaisen päivän tuota konventtia varten. Mitä opit tästä esimerkistä?
Jumaliset vanhemmat opettavat Jehovan tahtoa
12. Mitä kristittyjen vanhempien pitäisi tehdä kärsivällisesti ja lujasti opettaakseen lapsille Jehovan tahtoa?
12 Seurakunnankokoukset ja konventit eivät kuitenkaan ole ainoita tilaisuuksia, joissa opetetaan tekemään Jumalan tahto. Jumalisia vanhempia käsketään valmentamaan, kurittamaan ja kasvattamaan lapsiaan, jotta nämä ylistäisivät Jehovaa ja tekisivät hänen tahtonsa (Psalmit 148:12, 13; Sananlaskut 22:6, 15). Tämä edellyttää sitä, että viemme ’pienokaisemme’ kokouksiin, missä he voivat ’kuunnella ja oppia’, mutta entä pyhien kirjoitusten opettaminen kotona? (5. Mooseksen kirja 31:12; 2. Timoteukselle 3:15.) Monissa perheissä on tunnollisesti alettu pitää säännöllistä Raamatun perhetutkistelua, mutta sitten tuo tapa on ennen pitkää höltynyt tai unohtunut. Onko teille käynyt näin? Oletteko tulleet siihen tulokseen, että suositus pitää tällainen tutkistelu säännöllisesti ei ole sopiva tai että teidän perhe on niin erilainen, ettei tutkistelusta yksinkertaisesti tule mitään teidän kohdallanne? Onpa tilanne millainen hyvänsä, lukekaapa, vanhemmat, uudelleen Vartiotornissa 1.8.1995 olleet erinomaiset kirjoitukset ”Rikas hengellinen perintömme” ja ”Hellittämättömyyden palkka”.
13. Miten perheet voivat hyötyä päivän tekstin tarkastelemisesta?
13 Perheitä kannustetaan ottamaan tavakseen tarkastella päivän teksti kirjasesta He tutkivat Raamattua päivittäin. Raamatunkohdan ja sen selityksen lukeminen on jo hyvä asia, mutta tuon paikan käsitteleminen ja soveltaminen on vielä hyödyllisempää. Jos esimerkiksi tarkasteltavana on Efesolaiskirjeen 5:15–17, perheenjäsenet voisivat pohtia, miten ’ostaa sopiva aika’ henkilökohtaiseen tutkimiseen, johonkin kokoaikaisen palveluksen muotoon ja muiden teokraattisten tehtävien hoitamiseen. Päivän tekstin käsittely perheen kesken voi tosiaan johtaa siihen, että yksi tai useammat tajuavat entistä paremmin ”kaiken aikaa, mikä Jehovan tahto on”.
14. Millaisia opettajia vanhempien tulisi olla 5. Mooseksen kirjan 6:6, 7:n mukaan, ja mitä siihen tarvitaan?
14 Vanhempien on opetettava lapsiaan väsymättömästi (5. Mooseksen kirja 6:6, 7). Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä jälkeläisilleen saarnaamisesta tai heidän käskemisestään. Isän ja äidin täytyy myös kuunnella, koska siten heillä on paremmat mahdollisuudet saada selville, mitä pitää selittää, selventää, havainnollistaa tai kerrata. Eräässä kristityssä perheessä vanhemmat edistävät avointa keskustelua kehottamalla lapsiaan kysymään, mitä nämä eivät ymmärrä tai mikä painaa heitä. Näin he saivat kerran tietää, että teini-ikäisen pojan oli vaikea tajuta, että Jehovalla ei ole alkua. Vanhemmat saattoivat käyttää Vartiotorni-seuran julkaisujen aineistoa, jossa osoitettiin, että ajan ja avaruuden tunnustetaan yleisesti olevan loputtomia. Tämä valaisi asiaa, ja se tyydytti heidän poikaansa. Varatkaa siis aikaa siihen, että vastaatte selvästi ja Raamatun perusteella lastenne kysymyksiin; näin autatte heitä huomaamaan, kuinka suurta tyydytystä voi saada siitä, että oppii tekemään Jumalan tahdon. Mitä muuta Jumalan kansalle – niin nuorille kuin vanhoillekin – opetetaan nykyään?
Opetettuja rakastamaan ja taistelemaan
15. Milloin veljellisen rakkautemme aitous voidaan koetella?
15 Jeesuksen uuden käskyn mukaisesti ’Jumala on opettanut meidät rakastamaan toisiamme’ (1. Tessalonikalaisille 4:9). Kun asiat ovat hyvin ja elämä on rauhallista, meistä saattaa tuntua siltä, että me kyllä rakastamme kaikkia veljiämme. Mutta mitä tapahtuukaan, kun syntyy mielipide-eroja tai kun loukkaannumme jonkun toisen kristityn sanoista tai teoista? Tässä vaiheessa rakkautemme aitous voi joutua koetukselle (vrt. 2. Korinttilaisille 8:8). Miten Raamattu opettaa meitä toimimaan tällaisissa tilanteissa? Yksi seikka on se, että pyrimme osoittamaan rakkautta täysimääräisesti (1. Pietarin kirje 4:8). Sen sijaan että etsisimme omia etujamme, ärsyyntyisimme vähäisistä puutteista tai pitäisimme kirjaa pahasta, meidän tulee työskennellä sen hyväksi, että antaisimme rakkauden peittää paljon syntejä (1. Korinttilaisille 13:5). Tiedämme, että tämä on Jumalan tahdon mukaista, sillä näin hänen Sanansa opettaa.
16. a) Millaiseen sodankäyntiin kristittyjä opetetaan osallistumaan? b) Miten meidät on varustettu?
16 Monet eivät yhdistäisi rakkautta ja sodankäyntiä toisiinsa, mutta meille opetetaan myös tätä jälkimmäistä, joskin kyseessä on aivan erityislaatuinen sodankäynti. Daavid tajusi olevansa riippuvainen siitä, että Jehova opettaisi hänelle, miten käydä sotaa, tosin hänen aikanaan siihen sisältyi kirjaimellinen taisteleminen Israelin vihollisia vastaan (1. Samuelin kirja 17:45–51; 19:8; 1. Kuninkaiden kirja 5:3; Psalmit 144:1). Entä meidän taistelumme nykyaikana? Aseemme eivät ole lihallisia (2. Korinttilaisille 10:4). Me käymme hengellistä taistelua, jota varten meidän täytyy pukeutua hengelliseen sota-asuun (Efesolaisille 6:10–13). Jehova opettaa meitä Sanansa ja yhteen kokoontuneen kansansa välityksellä käymään menestyksekästä hengellistä taistelua.
17. a) Millä keinoin Panettelija yrittää hajottaa huomiomme? b) Mitä meidän on viisasta välttää?
17 Panettelija käyttää usein petollisin, viekkain tavoin maailman aineksia, luopioita ja muita totuuden vastustajia saadakseen meidät kiinnittämään huomiomme sivuseikkoihin (1. Timoteukselle 6:3–5, 11; Titukselle 3:9–11). Aivan kuin hän näkisi, ettei hänellä ole suuria mahdollisuuksia voittaa meitä suoralla hyökkäyksellä, ja siksi hän yrittää kompastuttaa meidät koettamalla saada meidät marisemaan ja kiistelemään typerästi asioista, jotka ovat hengellisesti hyödyttömiä. Valppaina sotureina meidän pitäisi olla aivan yhtä varuillamme tällaisten vaarojen varalta kuin olemme suorien hyökkäysten varalta. (1. Timoteukselle 1:3, 4.)
18. Mitä oikeastaan sisältyy siihen, ettemme elä enää itsellemme?
18 Me emme tue ihmisten haluja tai kansojen tahtoa. Jehova on opettanut meitä Jeesuksen esimerkin välityksellä, ettei meidän tulisi enää elää itsellemme, vaan sen sijaan aseistautua samalla mielenlaadulla kuin oli Kristuksella Jeesuksella ja elää Jumalan tahtoa varten (2. Korinttilaisille 5:14, 15). Olemme kenties ennen viettäneet hillitöntä, paheellista elämää ja tuhlanneet siten kallista aikaa. Tälle jumalattomalle maailmalle ovat ominaisia mässäilyt, juomingit ja moraalittomuus. Koska meitä opetetaan nyt tekemään Jumalan tahto, emmekö ole kiitollisia siitä, että olemme erossa tästä turmeltuneesta maailmasta? Käykäämme siis lujasti hengellistä taistelua, jottemme joutuisi mukaan saastuttaviin maailmallisiin tapoihin. (1. Pietarin kirje 4:1–3.)
Jehova opettaa meitä hankkimaan hyötyä itsellemme
19. Miten meitä hyödyttää se, että meille opetetaan, mikä Jehovan tahto on ja miten tehdä se?
19 On välttämätöntä nähdä, että meille on suureksi hyödyksi saada opetusta Jehovan tahdon tekemisessä. Meidän on ymmärrettävästi tehtävä osamme kiinnittämällä asiaan tarkoin huomiota, jotta oppisimme ja voisimme sitten noudattaa neuvoja, joita saamme hänen Poikansa sekä hänen Sanansa ja yhteen kokoontuneen kansansa välityksellä. (Jesaja 48:17, 18; Heprealaisille 2:1.) Se vahvistaa meitä pysymään lujina näinä vaarallisina aikoina ja selviytymään edessä olevista myrskyistä (Matteus 7:24–27). Jo nyt miellytämme Jumalaa tekemällä hänen tahtonsa ja varmistamme, että rukouksiimme vastataan (Johannes 9:31; 1. Johanneksen kirje 3:22). Saamme myös kokea aitoa onnellisuutta (Johannes 13:17).
20. Mitä sinun olisi hyvä mietiskellä, kun näet vuositekstin eri yhteyksissä vuoden 1997 aikana?
20 Vuoden 1997 aikana meillä on monia tilaisuuksia lukea psalmiin 143:10 perustuva vuositeksti ”Opeta minut tekemään tahtosi” ja pohtia sitä. Miettikäämme joskus samassa yhteydessä, mitä Jumala on tehnyt opettaakseen meitä, edellä hahmoteltuun tapaan. Ja antakaamme noiden sanojen mietiskelemisen innostaa meitä toimimaan tuon hartaan pyynnön mukaisesti, sillä tiedämme, että ”se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti” (1. Johanneksen kirje 2:17).
Miten vastaisit?
◻ Keitä nykyään opetetaan tekemään Jehovan tahto?
◻ Miten psalmin 143:10 pitäisi vaikuttaa meihin vuoden 1997 aikana?
◻ Miten meitä opetetaan tekemään Jehovan tahto?
◻ Mitä vaaditaan kristityiltä vanhemmilta, kun he opettavat lapsiaan?