Onko kaikki valittaminen pahasta?

Ovatko mitkään harmit tuskallisempia kuin ne, joista emme voi valittaa? (Markiisi de Custine, 1790–1857)

NAINEN oli kahden vuoden ajan joutunut kestämään työtoverin seksuaalista ahdistelua. Hänen vastalauseensa tuottivat herjauksia ja kylmäkiskoisuutta. Patoutuneet paineet alkoivat vaikuttaa hänen terveyteensä, mutta mitä hän saattoi tehdä? Samaan tapaan luokkansa parhaimpiin kuuluva oppilas erotettiin koulusta, koska hänen omatuntonsa ei sallinut hänen osallistua koulun vaatimiin taistelulajiharjoituksiin. Molemmat henkilöt tunsivat kokeneensa vääryyttä, mutta pitäisikö heidän valittaa? Toisiko se tilanteeseen helpotusta, vai pahentaisiko se vain asioita?

Muun muassa tällaiset valituksen aiheet ovat nykyään tavallisia, elämmehän epätäydellisten ihmisten parissa maailmassa, joka ei ole kovin ihanteellinen. Valittaminen käsittää koko kirjon passiivisen paheksunnan, surun, tuskan tai suuttumuksen ilmaisemisesta jonkin tilanteen johdosta aina toista osapuolta vastaan esitettävään viralliseen syytökseen saakka. Useimmat mieluummin välttävät valittamista ja yhteenottoja. Mutta onko aina pysyttävä hiljaa? Mikä on Raamatun kanta?

Huonoja seurauksia itselle ja muille

Ei ole epäilystäkään siitä, että ainainen valittava henki on vahingollista, ja se tuomitaan Raamatussa. Valittaja vahingoittaa itseään fyysisesti ja hengellisesti sekä aiheuttaa mielipahaa niille, joista hän valittaa. Raamatun sananlasku sanoo valittavasta vaimosta: ”Vuotava katto, joka karkottaa pois jatkuvan sateen päivänä, ja riitaisa vaimo ovat toisiinsa verrattavissa.” (Sananlaskut 27:15.) Erityisen moitittavaa on Jehovaan tai johonkin hänen järjestelyynsä kohdistuva valittaminen. Kun Israelin kansakunta valitti mannasta, jota se sai ihmeen välityksellä 40-vuotisen erämaavaelluksensa aikana, kutsuen sitä ”viheliäiseksi leiväksi”, Jehova lähetti epäkunnioittavien valittajien kimppuun rangaistukseksi myrkkykäärmeitä, ja monet menehtyivät (4. Mooseksen kirja 21:5, 6).

Lisäksi Jeesus varoitti seuraajiaan valittamasta sellaisten virheiden ”korresta”, joita huomaamme toisissa ihmisissä, ja neuvoi olemaan täysin selvillä suuremmasta omien puutteittemme ”hirrestä” (Matteus 7:1–5). Samoin Paavali katsoi, että toisen tuomitseminen (yksi valittamisen muoto) ei ”ole puolustettavissa, – – koskapa sinä, joka tuomitset, harjoitat samoja tekoja”. Näiden valittamista koskevien varoitusten pitäisi saada meidät välttämään tarpeetonta kriittisyyttä ja valittavan hengen kehittämistä. (Roomalaisille 2:1.)

Tuomitaanko kaikki valittaminen?

Pitäisikö meidän sitten päätellä, että kaikenlainen valittaminen on tuomittavaa? Ei pitäisi. Raamattu osoittaa, että tässä puutteellisessa maailmassa on monia epäkohtia, jotka aivan aiheellisesti vaativat korjaamista. Jeesus kertoi eräässä kuvauksessaan epävanhurskaasta tuomarista, joka vastahakoisesti jakoi oikeutta sorretulle leskelle, ’jottei tämä vähän väliä tulisi ja rusikoisi häntä loppuun’ (Luukas 18:1–8). Joissakin tapauksissa myös meidän täytyy valittaa hellittämättä, kunnes vääryydet oikaistaan.

Eikö Jeesus kannustaessaan rukoilemaan Jumalan valtakunnan tuloa kehottanut meitä myöntämään, että tämä nykyinen maailma on puutteellinen, ja ’huutamaan Jumalan puoleen’ pyytäen parannuskeinoa? (Matteus 6:10.) Kun ”valitushuuto” muinaisen Sodoman ja Gomorran asukkaiden jumalattomuudesta tuli Jehovan korviin, hän lähetti sanansaattajiaan nähdäkseen, ”toimivatko he täysin sen mukaan, mistä huuto on tullut”, ja puuttuakseen asiaan (1. Mooseksen kirja 18:20, 21). Hävittämällä nuo kaksi kaupunkia ja niiden moraalittomat asukkaat Jehova sitten korjasi tilanteen niiden helpotukseksi, jotka hänelle olivat valittaneet.

Kristillinen seurakunta

Pitäisikö asioiden olla eri tavalla kristillisen seurakunnan veljien keskuudessa? Vaikka kristityt ovat epätäydellisiä miehiä ja naisia, he pyrkivät vilpittömästi palvelemaan Jumalaa rauhassa ja ykseydessä. Silti heidän keskuudessaan syntyy tilanteita, jotka antavat aihetta valittaa jonkin verran ja vaativat parannusta. Ensimmäisellä vuosisadalla voideltujen seurakunnassa syntyi eräs tilanne pian helluntain jälkeen. Monet vastakääntyneet kristityt jäivät Jerusalemiin saamaan lisää opetusta ja rohkaisua. Ruokavarat jaettiin. Mutta ”kreikankielisten juutalaisten keskuudessa syntyi nurinaa hepreankielisiä juutalaisia vastaan, koska heidän leskiään syrjittiin päivittäisessä jakelussa”. Sen sijaan että apostolit olisivat tuominneet nämä valittajat häiriköiksi, he ryhtyivät toimiin korjatakseen tilanteen. Ne jotka valvovat seurakuntaa, tosiaan kuuntelevat nöyrästi aiheellisia valituksia, jotka esitetään asianmukaisen kunnioittavasti ja oikeassa hengessä, ja toimivat niiden perusteella. (Apostolien teot 6:1–6; 1. Pietarin kirje 5:3.)

Valitukset oikealle taholle

Panitko merkille edellä olevista esimerkeistä, että valitukset pitäisi esittää oikeassa hengessä ja oikealle taholle? Olisi esimerkiksi turhaa valittaa poliisille raskaasta verotaakasta tai tuomarille fyysisistä vaivoista. Samoin olisi sopimatonta valittaa jostakin tilanteesta seurakunnan sisä- tai ulkopuolella sellaiselle, jolla ei ole valtaa eikä kykyä auttaa.

Useimmissa maissa on nykyään tuomioistuimia ja muita sopivia auktoriteetteja, joihin voidaan vedota helpotuksen toivossa. Kun kirjoituksen alussa mainittu oppilas vei valituksensa oikeuteen, tuomarit ratkaisivat asian hänen hyväkseen, hänet otettiin takaisin oppilaslistoille ja koulu esitti hänelle anteeksipyynnön. Samaten seksuaalista ahdistelua kokenut naistyöntekijä sai helpotusta naisten ammattiliiton kautta. Koululautakunta pyysi häneltä anteeksi. Hänen työnantajansa ryhtyivät toimiin tehdäkseen lopun seksuaalisesta ahdistelusta.

Ei kuitenkaan pitäisi odottaa, että kaikki valitukset johtavat samanlaiseen lopputulokseen. Viisas kuningas Salomo esitti realistisen havainnon: ”Käyräksi tehtyä ei voida suoristaa.” (Saarnaaja 1:15.) Meidän on hyvä ymmärtää, että joidenkin asioiden täytyy vain odottaa, kunnes Jumala oikaisee ne omana määräaikanaan.

[Kuva s. 31]

Vanhimmat kuuntelevat aiheellisia valituksia ja toimivat niiden perusteella