Kristillisyys toiminnassa levottomuuksien keskellä
KAIKKI alkoi yhtäkkiä eräänä huhtikuun päivänä vuonna 1994. Burundin ja Ruandan presidentit saivat surmansa lento-onnettomuudessa. Muutamassa tunnissa kauhistuttaviin mittoihin paisunut väkivalta hukutti Ruandan alleen. Vähän yli kolmen kuukauden kuluessa yli 500 000 ruandalaista – miestä, naista ja lasta – kuoli. Jotkut puhuvat tässä yhteydessä ”kansanmurhasta”.
Puolet Ruandan 7,5 miljoonasta asukkaasta joutui pakenemaan. Heistä 2,4 miljoonaa ihmistä etsi turvaa naapurimaista. Se oli nykyhistorian suurin ja nopein maastapako. Pakolaisleirejä pystytettiin kiireesti Zairessa (nykyään Kongon demokraattinen tasavalta), Tansaniassa ja Burundissa. Jotkin näistä leireistä, jotka olivat maailman suurimpia, tarjosivat suojan 200 000 ihmiselle.
Pakolaisten joukossa oli monia Jehovan todistajia, rauhaa rakastavia ihmisiä, jotka noudattavat Raamatun periaatteita elämässään. Asuvatpa he missä maassa tahansa, he ovat ehdottoman puolueettomia ja toimivat seuraavissa Jesajan 2:4:n sanoissa ilmenevän periaatteen mukaisesti: ”Heidän on taottava miekkansa auranvantaiksi ja keihäänsä vesureiksi. Kansakunta ei nosta miekkaa kansakuntaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotaa.” Jehovan todistajat tunnustetaan laajalti uskonnolliseksi ryhmäksi, joka ei osallistunut Ruandan kansanmurhaan.
Jeesus Kristus sanoi, että hänen seuraajansa ”eivät ole osa maailmasta”. Koska he kuitenkin ovat ”maailmassa”, he eivät voi aina välttyä kansakuntien levottomuuksilta. (Johannes 17:11, 14.) Ruandan kansanmurhan aikana noin 400 todistajaa menetti henkensä. Noin 2 000 todistajaa ja Valtakunnan sanomasta kiinnostunutta ihmistä joutui pakolaisiksi.
Merkitseekö se, että Jehovan todistajat eivät ole osa maailmasta, sitä, että he eivät tee mitään, kun sattuu onnettomuus? Ei. Jumalan sanassa sanotaan: ”Jos joku veli tai sisar on alastomana ja sen päivän ruokaa vailla ja silti joku teistä sanoo heille: ’Menkää rauhassa, pysytelkää lämpiminä ja hyvin ravittuina’, mutta ette anna heille heidän ruumiinsa tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” (Jaakobin kirje 2:15–17.) Lähimmäisenrakkaus saa todistajat auttamaan myös niitä, joilla ei ole samanlaisia uskonnollisia näkemyksiä kuin heillä (Matteus 22:37–40).
Vaikka Jehovan todistajat kaikkialla maailmassa halusivat sydämestään auttaa koviin koettelemuksiin joutuneita ruandalaisia uskonveljiään, avustustyön koordinointi annettiin Länsi-Eurooppaan. Kesällä 1994 ryhmä vapaaehtoisia eurooppalaisia todistajia matkusti kiireesti auttamaan Afrikassa asuvia kristittyjä veljiään ja sisariaan. Ruandalaispakolaisille pystytettiin hyvin organisoituja leirejä ja kenttäsairaaloita. Suunnattomia määriä vaatteita, huopia, ruokaa ja raamatullista kirjallisuutta lähetettiin heille lentoteitse tai muilla tavoin. Yli 7 000 ahdinkoon joutunutta – lähes kolme kertaa ruandalaistodistajien silloinen määrä – hyötyi avustustyöstä. Tuon vuoden joulukuuhun mennessä tuhannet pakolaiset, myös useimmat Jehovan todistajista, palasivat Ruandaan rakentamaan elämäänsä uudelleen.
Sota Kongossa
Vuonna 1996 puhkesi sota Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa. Tämä alue on Ruandan ja Burundin rajalla. Taas raiskattiin ja tapettiin ihmisiä. Luotien viuhuessa ja kylien palaessa ihmiset pakenivat henkensä edestä. Jotkut Jehovan todistajat jäivät loukkuun keskelle levottomuuksia, ja noin 50 kuoli. Harhaluodit surmasivat joitakuita. Toisia tapettiin siksi, että he kuuluivat johonkin nimenomaiseen etniseen ryhmään tai heitä erehdyttiin pitämään vihollisina. Eräs kylä, jossa asui 150 todistajaa, poltettiin poroksi. Toisissa kylissä poltettiin kymmeniä taloja ja joitakin valtakunnansaleja. Kodittomiksi ja puille paljaille jääneet todistajat pakenivat muille alueille, ja uskonveljet auttoivat heitä siellä.
Sotaa seuraa nälkä, kun sadot tuhoutuvat, ruokavarastot ryöstetään ja tarvikkeiden kuljetus katkaistaan. Saatavissa oleva ruoka on kallista. Toukokuun alussa 1997 Kisanganissa piti kilosta perunoita maksaa noin 15 markkaa, mikä ylitti reippaasti useimpien maksukyvyn. Enemmistöllä oli varaa vain yhteen ateriaan päivässä. Elintarvikepulaa seuraavat tietysti sairaudet. Vajaaravitsemus heikentää ruumiin kykyä vastustaa malariaa, ripulitauteja ja vatsavaivoja. Erityisesti lapset kärsivät, ja heitä kuolee.
Tarpeiden arviointi
Eurooppalaiset Jehovan todistajat reagoivat jälleen nopeasti. Huhtikuussa 1997 maahan lensi todistajista koostuva avustusryhmä, muiden muassa kaksi lääkäriä, tuomaan lääkkeitä ja rahaa. Gomassa paikalliset todistajat olivat jo organisoineet avustuskomiteat arvioimaan tilannetta, jotta apua voitaisiin antaa heti. Ryhmä tutki kaupungin ja sen ympäristön. Joitakuita lähetettiin hankkimaan tietoja kaukaisemmista paikoista. Tietoja hankittiin myös Kisanganista, joka sijaitsee noin 1 000 kilometrin päässä Gomasta länteen. Paikalliset veljet auttoivat koordinoimaan avustustyötä Gomassa, jossa asuu noin 700 todistajaa.
Yksi Goman kristityistä vanhimmista sanoi: ”Olimme syvästi liikuttuneita nähdessämme veljemme, jotka olivat tulleet niin kaukaa auttamaan meitä. Ennen heidän tuloaan autoimme toinen toistamme. Veljien piti paeta maaseudulta Gomaan. Jotkut olivat menettäneet kotinsa, ja he jättivät peltonsa. Otimme heidät koteihimme ja jaoimme vaatteemme ja vähäisen ruokamme. Emme pystyneet paikallisesti tekemään paljonkaan. Jotkut meistä kärsivät aliravitsemuksesta.
Eurooppalaiset veljet toivat kuitenkin rahaa, jolla saatoimme ostaa ruokaa; se oli silloin vähissä ja hyvin kallista. Elintarvikkeet tulivat ratkaisevalla hetkellä, sillä monilla ei ollut mitään syötävää kotonaan. Jaoimme ruoan sekä todistajille että muille. Ellei apua olisi tuolloin tullut, olisi kuollut paljon useampia, erityisesti lapsia. Jehova pelasti kansansa. Tämä teki suuren vaikutuksen niihin, jotka eivät olleet todistajia. Monet puhuivat ykseydestämme ja rakkaudestamme. Jotkut myönsivät, että meillä on tosi uskonto.”
Vaikka paikallisesti ostettiin ruokaa ja toimitettiin lääkkeitä, tarvittiin enemmän. Piti saada vaatteita ja huopia sekä enemmän elintarvikkeita ja lääkkeitä. Tarvittiin apua myös tuhottujen kotien jälleenrakentamiseen.
Anteliaita lahjoituksia
Euroopan veljet olivat jälleen innokkaita auttamaan. Louviersissa Ranskassa sijaitseva Jehovan todistajien toimisto ilmoitti asiasta seurakunnille, jotka toimivat Rhônejoen laaksossa, Normandiassa ja osassa Pariisia. Kuvaan tuli mukaan taas yksi Raamatun periaate: ”Joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää. Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” (2. Korinttilaisille 9:6, 7.)
Tuhannet tarttuivat iloisina tilaisuuteen antaa. Valtakunnansaleihin virtasi laatikkoja ja säkkejä, joissa oli vaatteita, kenkiä ja muita tavaroita, ja sitten ne kuljetettiin Jehovan todistajien Ranskan-haaratoimistoon. Siellä 400 vapaaehtoista oli valmiina osallistumaan ”Auta Zairea” -operaation seuraavaan vaiheeseen. Lahjoitettujen tavaroiden virratessa paikalle nämä vapaaehtoiset lajittelivat, laskostivat ja pakkasivat vaatteita laatikoihin, joita kasattiin 30 kappaletta yhdelle kuormalavalle. Lapset olivat ajatelleet pieniä afrikkalaisveljiään ja -sisariaan, ja he olivat lähettäneet leluja: kiiltäviä leikkiautoja, hyrriä, nukkeja ja teddykarhuja. Näitä pakattiin elämälle välttämättömien tavaroiden mukaan. Kaikkiaan yhdeksän 12 metrin pituista konttia täytettiin ja lähetettiin Kongoon.
Miten paljon avustustarvikkeita tuhannet todistajat Belgiasta, Ranskasta ja Sveitsistä ovat lähettäneet Keski-Afrikkaan? Kesäkuuhun 1997 mennessä oli lähetetty yhteensä 500 kiloa lääkkeitä, 10 tonnia runsasproteiinisia keksejä, 20 tonnia muita elintarvikkeita, 90 tonnia vaatteita, 18 500 paria kenkiä ja 1 000 huopaa. Myös raamatullista kirjallisuutta lähetettiin lentokoneella. Kaikkea tätä arvostettiin suuresti, sillä se lohdutti pakolaisia ja auttoi heitä kestämään koettelemuksensa. Tarvikkeet tulivat maksamaan yhteensä viitisen miljoonaa markkaa. Tällaiset lahjoitukset olivat todiste Jehovan palvelijoiden välisestä veljeydestä ja rakkaudesta.
Jakelu Kongossa
Kun tavaroita alkoi saapua Kongoon, kaksi veljeä ja yksi sisar tuli Ranskasta työskentelemään paikallisten avustuskomiteoiden kanssa. Joseline sanoi kongolaisten todistajien osoittamasta kiitollisuudesta: ”Saimme useita kiitoskirjeitä. Eräs köyhä sisar antoi minulle malakiittisen koriste-esineen. Toiset antoivat meille valokuvia itsestään. Kun olimme lähdössä, sisaret suutelivat ja halasivat minua ja itkivät. Minäkin itkin. Monet sanoivat esimerkiksi: ’Jehova on hyvä. Jehova ajattelee meitä.’ He siis ymmärsivät, että kunnia tästä antamisesta kuului Jumalalle. Kun jakelimme ruokaa, veljet ja sisaret ylistivät Jehovaa laulamalla Valtakunnan lauluja. Se oli hyvin liikuttavaa.”
Ryhmään kuului Loïc-niminen lääkäri. Monet tulivat valtakunnansaliin ja odottivat kärsivällisesti vuoroaan päästä hänen puheilleen. Koska eräs kongolainen sisar halusi hänkin tehdä jotain, hän valmisti 40 donitsia ja antoi ne lääkärin luo pääsyä odottaville. Koska odottajia oli noin 80, jokainen sai puolikkaan donitsin.
Apua ulkopuolisille
Tätä humanitaarista apua ei annettu yksinomaan Jehovan todistajille. Muutkin hyötyivät siitä, niin kuin monet hyötyivät myös vuonna 1994. Tämä on sopusoinnussa Galatalaiskirjeen 6:10:n kanssa, jossa sanotaan: ”Todellakin siis, niin kauan kuin meillä on siihen suotuisaa aikaa, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, jotka ovat meille sukua uskossa.”
Todistajat jakelivat lääkkeitä ja vaatteita useisiin alakouluihin ja erääseen orpokotiin lähellä Gomaa. Tuossa orpokodissa asuu 85 lasta. Aiemmalla matkalla, joka tehtiin tilanteen arvioimiseksi, avustusryhmä kävi tuossa orpokodissa ja lupasi toimittaa sinne 50 laatikollista runsasproteiinisia keksejä, vaatepaketteja, 100 huopaa, lääkkeitä ja leluja. Lapset asettuivat riviin pihalle ja lauloivat vieraille. Seuraavaksi he esittivät näille erikoispyynnön: voisivatko he saada jalkapallon, jotta he voisivat pelata sillä?
Joidenkin viikkojen kuluttua avustusryhmä täytti lupauksensa tuoda tarvikkeita. Orpokodin johtajaan tämä anteliaisuus ja se, mitä hän oli lukenut saamastaan raamatullisesta kirjallisuudesta, teki niin suuren vaikutuksen, että hän sanoi olevansa tulossa Jehovan todistajaksi. No annettiinko lapsille jalkapallo? ”Ei”, vastaa Claude, Ranskasta tulleen avustusryhmän koordinaattori. ”Annoimme heille kaksi jalkapalloa.”
Pakolaisleirejä
Apua ei annettu ainoastaan Kongoon. Tuhannet pakolaiset olivat lähteneet sotavyöhykkeeltä erääseen läheiseen maahan, johon oli pystytetty häthätää kolme pakolaisleiriä. Todistajat matkustivat myös sinne katsomaan, mitä voitaisiin tehdä. Tätä raporttia valmistettaessa leireissä oli 211 000 pakolaista, useimmat Kongosta. Noin 800 oli todistajia ja heidän lapsiaan sekä Valtakunnan hyvästä uutisesta kiinnostuneita ihmisiä. Välitön ongelma leireissä oli ruokapula. Yhdellä leirillä oli riittävästi elintarvikkeita vain kolmeksi päiväksi, ja niihin sisältyi kolme vuotta vanhoja papuja.
Todistajat olivat kuitenkin hyvällä mielellä. Vaikka heillä oli vain vähän raamatullista kirjallisuutta, he pitivät säännöllisesti ulkoilmakokouksia rakentaakseen itseään hengellisesti. He myös saarnasivat ahkerasti Jumalan valtakunnan hyvää uutista toisille leireissä. (Matteus 24:14; Heprealaisille 10:24, 25.)
Todistajien tiedusteluryhmään kuului eräs lääkäri. Vaikka viranomaiset sallivat todistajien viettää kussakin leirissä vain muutamia päiviä, nämä antoivat lääketieteellistä neuvontaa. He jättivät lääkkeitä ja rahaa kristittyjen vanhinten huostaan. Näin veljet saattoivat säilyä hengissä. Lisäksi he toivoivat, että leireissä olevat todistajat voisivat pian palata kotimaahansa.
Entä tulevaisuus? Jeesus Kristus ennusti, että meidän päivämme olisivat levottomuuksien aikaa, jota leimaisivat sodat ja nälänhädät (Matteus 24:7). Jehovan todistajat tietävät, että vain Jumalan valtakunta voi tehdä lopun kärsimyksistä, jotka ovat nykyään vallalla maan päällä. Sen hallinnon alaisuudessa maallisesta kodistamme tulee rauhan, yltäkylläisyyden ja ikuisen onnellisuuden paratiisi tottelevaiselle ihmiskunnalle. (Psalmit 72:1, 3, 16.) Sillä välin todistajat julistavat hyvää uutista tuosta taivaallisesta Valtakunnasta ja lisäksi auttavat jatkuvasti uskonveljiään ja muita hädän aikoina.
[Huomioteksti s. 4]
Yksistään Euroopan Jehovan todistajat ovat vuodesta 1994 lähtien lähettäneet yli 190 tonnia ruokaa, vaatteita, lääkkeitä ja muita avustustarvikkeita Afrikan suurten järvien alueelle
[Tekstiruutu s. 6]
Kristillinen rakkaus käytännössä
Niiden joukossa, jotka osallistuivat innokkaasti ”Auta Zairea” -hankkeeseen Ranskassa, oli Ruth Danner. Lapsena hän oli kristillisen uskonsa vuoksi vangittuna natsien keskitysleireillä. Hän sanoi: ”Olimme hyvin onnellisia voidessamme tehdä jotain Afrikassa olevien veljiemme ja sisartemme hyväksi! Mutta siihen liittyi sellaista, mikä teki minut kaksin verroin onnelliseksi. Vuonna 1945, kun palasimme kotiin Saksasta, meillä ei ollut kerrassaan mitään. Yllämme olevat vaatteetkin olivat lainattuja. Pian saimme kuitenkin aineellista apua hengellisiltä veljiltämme Amerikasta. Saatoin siis tämän avustustyön ansiosta maksaa takaisin sitä ystävällisyyttä, jota oli osoitettu meitä kohtaan kauan sitten. Mikä etu onkaan kuulua tällaiseen suureen veljesperheeseen, joka osoittaa kristillistä rakkautta käytännössä!” (Johannes 13:34, 35.)
[Kuva s. 7]
Pian tulee maallinen paratiisi, jossa kaikki nauttivat yltäkylläisyydestä