Ruandan murhenäytelmän uhreista huolehditaan

AFRIKAN sydämessä sijaitsevaa Ruandaa on sanottu ”Afrikan Sveitsiksi”. Vehreä kasvillisuus, jonka ihmiset ovat nähneet lentäessään tämän maan yli, on tuonut heidän mieleensä Eedenin puutarhan. Ei mikään ihme, että he ovat kuvailleet Ruandaa paratiisiksi.

Yhteen aikaan jokaista kaadettua puuta kohti istutettiin kaksi puuta. Yksi päivä vuodesta oli omistettu metsänistutukselle. Hedelmäpuita istutettiin teiden varsille. Eri puolilla maata sai matkustaa vapaasti, ja se oli vaivatonta. Päätiet, jotka yhdistivät eri prefektuurit pääkaupunkiin Kigaliin, olivat asfaltoituja. Pääkaupunki kasvoi nopeasti. Keskivertotyömies ansaitsi riittävästi peittääkseen menonsa kuukauden lopussa.

Myös Jehovan todistajien kristillinen toiminta kukoisti Ruandassa. Aiemmin tänä vuonna yli 2600 todistajaa vei Jumalan valtakunnan hyvää uutista tälle noin kahdeksanmiljoonaiselle kansalle, josta valtaosa on katolilaisia (Matteus 24:14). Maaliskuussa todistajat johtivat yli 10000:ta raamatuntutkistelua ihmisten kodeissa. Lisäksi Kigalissa ja sen ympäristössä oli 15 seurakuntaa.

Eräs Jehovan todistajien matkavalvoja totesi: ”Marraskuussa 1992 palvelin 18:aa seurakuntaa. Mutta maaliskuuhun 1994 mennessä niiden määrä oli noussut 27:ään. Myös tienraivaajien (kokoaikaisten sananpalvelijoiden) määrä nousi joka vuosi.” Lauantaina 26. maaliskuuta 1994 Kristuksen kuoleman muistojuhlassa oli läsnä 9834 henkeä.

Sitten Ruandan tilanne muuttui yhdessä yössä traagisesti.a

Vakiintunut järjestys romahtaa yllättäen

6. huhtikuuta 1994 noin kello 18 kuolivat Ruandan ja Burundin presidentit, jotka olivat molemmat hutuja, lento-onnettomuudessa Kigalissa. Tuona yönä poliisin pillin vihellyksiä kuului kaikkialla kaupungissa ja tiet suljettiin. Sitten varhaisina aamutunteina sotilaat ja viidakkoveitsin aseistautuneet miehet alkoivat tappaa ihmisiä, jotka olivat tutseja. Ntabana Eugène, Jehovan todistajien Kigalin-kaupunginvalvoja, hänen vaimonsa, poikansa ja tyttärensä olivat ensimmäisten verilöylyn uhrien joukossa.

Eräs eurooppalainen Jehovan todistaja -perhe oli tutkinut Raamattua useiden naapureidensa kanssa, jotka olivat tutseja. Yhdeksän noista naapureista pakeni turvaan näiden eurooppalaisten kotiin, kun hillittömät tappajat etenivät talosta taloon. Joidenkin minuuttien kuluttua talossa oli nelisenkymmentä ryöstelijää, jotka hajottivat tavaroita ja kaatoivat huonekaluja. Valitettavasti nämä tutsinaapurit tapettiin. Todistajaperheen henki kuitenkin säästettiin ja heidän annettiin paeta, vaikka he olivat yrittäneet suojella ystäviään.

Teurastus jatkui viikkoja. Lopulta arviolta yli 500000 ruandalaista tapettiin. Tuhansia ihmisiä, joista suurin osa oli tutseja, pakeni henkensä edestä. Jehovan todistajien Zairen-haaratoimisto ilmoitti ranskalaisille veljille avuntarpeestaan. ”Pyysimme yhtä kontillista käytettyjä vaatteita”, kerrotaan Zairen haaratoimistosta. ”Ranskalaiset veljet ovat lähettäneet meille viisi kontillista pääasiassa uusia vaatteita ja kenkiä.” 11. kesäkuuta lähetettiin noin 65 tonnia vaatteita. Myös Kenian haaratoimisto lähetti pakolaisille vaatteita ja lääkkeitä sekä Vartiotorni-lehtiä heidän omalla kielellään.

Heinäkuuhun mennessä tutsien hallitsemat joukot, joita sanotaan Ruandan isänmaalliseksi rintamaksi, olivat lyöneet hutujen hallitsemat hallituksen joukot. Sen jälkeen sadattuhannet hutut alkoivat paeta maasta. Syntyi kaaos, kun ainakin kaksi miljoonaa ruandalaista etsi turvaa naapurimaihin kiireellä pystytetyistä leireistä.

He yrittivät auttaa toisiaan

Kaksi kuudesta Kigalissa sijaitsevan Jehovan todistajien käännöskeskuksen työntekijästä oli tutseja: Ananie Mbanda ja Mukagisagara Denise. Hutuveljet onnistuivat suojelemaan heitä joitakin viikkoja. Toukokuun lopussa 1994 nämä kaksi tutsitodistajaa kuitenkin surmattiin.

Vaarantaen ja jopa uhraten oman elämänsä Jehovan todistajat yrittivät suojella kristittyjä tovereitaan, joiden etninen tausta on erilainen (Johannes 13:34, 35; 15:13). Esimerkiksi Mukabalisa Chantal on tutsi. Kun Ruandan isänmaallisen rintaman jäsenet etsivät hutuja eräältä stadionilta, missä sisar Chantal tilapäisesti asui, tämä puuttui tilanteeseen hutuystäviensä puolesta. Vaikka hänen yrityksensä suututtivat kapinallisia, eräs heistä huudahti: ”Teidän Jehovan todistajien välillä vallitsee todella murtumaton veljeys. Teidän uskontonne on paras uskonto!”

Vapaita etnisten ryhmien välisestä vihamielisyydestä

Tämä ei tarkoita sitä, että Jehovan todistajat olisivat täysin immuuneja niille etnisten ryhmien välisille vihamielisyyksille, jotka ovat olleet vallalla satoja vuosia tällä Afrikan alueella. Eräs avustustyöhön osallistunut ranskalaistodistaja totesi: ”Jopa kristittyjen veljiemmekin täytyy taistella voimakkaasti välttyäkseen saastumasta siitä vihamielisyydestä, joka on johtanut sanoin kuvaamattomiin verilöylyihin.

Tapasimme veljiä, joiden perhe oli teurastettu heidän silmiensä edessä. Esimerkiksi eräs kristitty sisar oli ollut naimisissa vain kaksi päivää, kun hänen aviomiehensä surmattiin. Jotkut todistajat näkivät lastensa ja vanhempiensa tappamisen. Muuan sisar, joka on tällä hetkellä Ugandassa, näki, miten hänen koko perheensä teurastettiin, hänen aviomiehensä mukaan lukien. Tämä kertoo kaunistelematta siitä henkisestä ja ruumiillisesta kärsimyksestä, joka on vaikuttanut jokaiseen Jehovan todistaja -perheeseen.”

Kaikkiaan noin 400 Jehovan todistajaa on menettänyt henkensä näissä etnisten ryhmien välisissä väkivaltaisuuksissa. Mutta yksikään heistä ei ole kuollut toisten Jehovan todistajien käsissä. Roomalaiskatoliseen ja protestanttiseen kirkkoon kuuluvat tutsit ja hutut ovat kuitenkin teurastaneet tuhansia ihmisiä. Jehovan todistajat eivät missään päin maailmaa ota lainkaan osaa tämän maailman sotiin, vallankumouksiin tai muihin selkkauksiin, mistä on runsaasti todisteita (Johannes 17:14, 16; 18:36; Ilmestys 12:9).

Sanoin kuvaamatonta kärsimystä

Viime kesänä ihmiset ympäri maailman saivat nähdäkseen kuvia, jotka kertoivat lähes uskomattomalta tuntuvista inhimillisistä kärsimyksistä. Satojentuhansien ruandalaispakolaisten nähtiin virtaavan naapurimaihin ja elävän erittäin epähygieenisissä oloissa. Ranskasta tehdyllä avustusmatkalla mukana ollut Jehovan todistaja kuvaili seuraavalla tavalla tilannetta, jonka hänen delegaationsa näki 30. heinäkuuta.

”Kohtaamamme näkymät olivat aivan hirvittäviä. Ruumiita lojui teiden varsilla kilometri toisensa jälkeen. Tuhansien kuolleiden ruumiit täyttivät joukkohaudat. Kuhisevista ihmiskasoista, joiden välitse kuljimme, lähti sietämätön haju, ja lapset leikkivät ruumiiden vieressä. Joukossa oli sellaisten vanhempien ruumiita, joiden lapset olivat yhä elossa ja riippuivat kiinni heidän selässään. Tällaiset näkymät, jotka toistuivat yhä uudelleen, jättivät syvän jäljen mieleemme. Täydellinen toivottomuuden tunne valtaa ihmisen, eikä kauheuksien ja hävityksen laajuus voi olla koskettamatta häntä.”

Kun kymmenettuhannet pakolaiset virtasivat Zaireen heinäkuun puolivälissä, zairelaisia Jehovan todistajia meni rajalle, ja he pitivät esillä raamatullista kirjallisuuttaan, jotta heidän kristityt veljensä ja kiinnostuneet pystyivät tunnistamaan heidät. Sitten Ruandasta tulleet pakolaistodistajat koottiin yhteen ja vietiin lähikaupungissa Gomassa sijaitsevaan valtakunnansaliin saamaan hoitoa. Vaikka sopivista lääkkeistä ja välineistä oli puute, ne todistajat, joilla oli lääketieteellistä kokemusta, ponnistelivat kovasti lievittääkseen sairaiden kärsimyksiä.

Kärsimykseen reagoidaan nopeasti

Perjantaina 22. heinäkuuta ranskalaiset Jehovan todistajat saivat Afrikasta faksina lähetetyn avunpyynnön. Siinä kerrottiin heidän Ruandasta paenneiden kristittyjen veljiensä äärimmäisestä ahdingosta. Viidestä kymmeneen minuuttia ilmoituksen saannin jälkeen veljet olivat päättäneet lastata rahtikoneen täyteen avustustarvikkeita. Tämä täytti seuraavan viikonlopun ankaralla valmistelutyöllä, mikä oli merkittävä asia etenkin siitä syystä, ettei heillä ollut mitään kokemusta tällaisten suurten avustustoimien järjestämisestä näin lyhyellä varoitusajalla.

Tarve saada avustusvaroja herätti valtavaa vastakaikua. Yksistään belgialaiset, ranskalaiset ja sveitsiläiset todistajat lahjoittivat yli 1600000 dollaria (8000000 markkaa). Hankittiin ruokaa, lääkkeitä ja muita avustustarvikkeita. Kaikki nämä pakattiin ja pakkaukset leimattiin Jehovan todistajien toimitiloissa Louviers’ssa Ranskassa ja Brysselissä Belgiassa. Todistajat työskentelivät yötä päivää saadakseen lähetyksen valmiiksi ja voidakseen toimittaa sen Oostendeen Belgiaan. Keskiviikkona 27. heinäkuuta yli 35 tonnin lähetys lastattiin Oostenden lentokentällä rahtikoneeseen. Seuraavana päivänä lähetettiin pienempi lähetys, pääasiassa lääkintätarvikkeita. Kahden päivän kuluttua lauantaina lähetettiin lentoteitse vielä lisää lääkintätarvikkeita uhrien hoitamista varten.

Ranskalaistodistajia, joiden joukossa oli lääkäri, lähti Gomaan ennen suurimman lähetyksen toimittamista. Kun tri Henri Tallet saapui maanantaina 25. heinäkuuta Gomaan, parikymmentä todistajaa oli jo kuollut koleraan, ja toisia kuoli päivittäin. Koska lähetys oli toimitettava Bujumburan kautta, joka sijaitsee noin 250 kilometrin päässä Burundissa, se oli Gomassa vasta perjantaiaamuna 29. heinäkuuta.

Taistelu sairautta vastaan

Sillä välin noin 1600 todistajaa ja heidän ystäväänsä oli ahtautunut Gomassa sijaitsevalle tontille, jolla oli pieni valtakunnansali. Kaikkia näitä ihmisiä varten oli vain yksi käymälä; vettä ei ollut ja ruokaakin oli hyvin niukasti. Kymmenet koleraan sairastuneet ahtautuivat valtakunnansaliin. Kuolonuhrien määrä nousi.

Kolera kuivettaa ihmisen täysin. Silmät tulevat lasimaisiksi, minkä jälkeen ne kääntyvät nurin. Jos nestehukkaa aletaan hoitaa ajoissa, ihminen toipuu kahdessa päivässä. Siksi sairastuneiden veljien nestehukkaa yritettiin heti hoitaa käytettävissä olevalla pienellä määrällä lääkkeitä.

Lisäksi veljet pyrkivät eristämään sairaat, jotta nämä eivät tartuttaisi tautia muihin. He yrittivät siirtää pakolaiset pois Gomasta, missä olot olivat hirvittävät. Sopiva paikka löytyi Kivujärven läheltä, poissa pölystä ja ruumiiden hajusta, jotka leijuivat raskaana ilmassa.

Kaivettiin käymälöitä ja laadittiin tiukat puhtautta koskevat säännöt. Esimerkiksi käymälässä käynnin jälkeen oli pestävä kädet astiassa, jossa oli vettä ja kloorikalkkia. Näiden toimien tärkeyttä painotettiin, ja ihmiset noudattivat heille asetettuja vaatimuksia. Pian tämän tappavan sairauden leviäminen hidastui.

Kun suuri avustuslähetys tuli perille perjantaina 29. heinäkuuta, Gomassa sijaitsevaan valtakunnansaliin perustettiin pieni sairaala. Sinne levitettiin kuutisenkymmentä kenttävuodetta ja asennettiin vedenpuhdistusjärjestelmä. Lisäksi Kivujärven rannalle asettuneille todistajille vietiin telttoja. Vähän ajan kuluttua oli pystytetty 50 telttaa siistiin rivijärjestykseen.

Vakavasti sairaana oli samanaikaisesti noin 150 todistajaa ja heidän ystäväänsä. Elokuun ensimmäiseen viikkoon mennessä heistä oli kuollut Gomassa yli 40. Mutta lääkintätarvikkeet ja apu ehtivät perille ajoissa pelastamaan monta ihmishenkeä ja vähentämään suuresti kärsimyksiä.

Kiitollinen ja hengellinen kansa

Jehovan todistaja -pakolaiset olivat äärimmäisen kiitollisia kaikesta, mitä heidän hyväkseen tehtiin. Heihin teki vaikutuksen heidän muissa maissa asuvien kristittyjen veljiensä osoittama rakkaus sekä selvät todisteet siitä, että he tosiaan kuuluvat kansainväliseen veljesseuraan.

Vaikeuksistaan huolimatta nämä pakolaiset ovat säilyttäneet hengellisyytensä. Eräs tarkkailija totesikin, että ”he näyttävät olevan kiinnostuneempia saamaan hengellistä ravintoa kuin aineellista apua, vaikka he tarvitsevat kipeästi kaikkea”. 5000 kappaletta kinjaruandankielistä Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä -kirjaa, jonka avulla voi tutkia Raamattua, lähetettiin pyynnöstä kaikkiin pakolaisleireihin.b

Todistajapakolaiset tarkastelivat jotakin raamatunkohtaa joka päivä ja pitivät seurakunnankokouksia. Lisäksi lapsille järjestettiin koulutunteja. Opettajat käyttivät niitä hyväkseen opettaakseen puhtautta koskevia sääntöjä ja korostivat sitä, että eloon jääminen riippui niiden noudattamisesta.

Huolenpitoa tarvitaan jatkuvasti

Satoja todistajapakolaisia asettui Goman lisäksi muihin paikkoihin, esimerkiksi Rutshuruun. Näille veljille annettiin samanlaista apua. Seitsenhenkinen todistajadelegaatio lensi 31. heinäkuuta Gomasta etelään päin sijaitsevaan Bukavuun, missä oli noin 450 todistajapakolaista. Heidän joukossaan oli monia myös Burundista. Siellä oli puhjennut kolera, ja veljille annettiin apua, jotta heitä ei olisi kuollut.

Seuraavana päivänä delegaatio matkusti autolla noin 150 kilometriä Uviraan Zaireen. Reitin varrella noin seitsemässä eri paikassa oli suunnilleen 1600 todistajaa, sekä ruandalaisia että burundilaisia. Heille annettiin ohjeet siitä, miten he voivat suojautua tautia vastaan. Delegaation havaintoihin perustuvassa raportissa sanottiin: ”Se, mitä tähän mennessä on tehty, on vasta alku, ja ne 4700 henkeä, jotka parhaillaan saavat meiltä apua, tarvitsevat sitä vielä monta kuukautta.”

Satojen todistajien kerrottiin elokuussa palanneen Ruandaan. Käytännöllisesti katsoen kaikki kodit ja omaisuus oli kuitenkin ryöstetty, joten edessä on haaste jälleenrakentaa kodit ja valtakunnansalit.

Jumalan palvelijat rukoilevat edelleen hartaasti niiden puolesta, jotka ovat kohdanneet näin hirvittäviä kärsimyksiä Ruandassa. Me tiedämme, että tämän asiainjärjestelmän lopun lähetessä väkivalta voi lisääntyä. Jehovan todistajat kaikkialla maailmassa säilyttävät kuitenkin edelleen kristillisen puolueettomuutensa ja osoittavat aitoa myötätuntoa kärsiviä kohtaan.

[Alaviitteet]

[Kartta s. 12]

(Ks. painettu julkaisu)

RUANDA

Kigali

UGANDA

ZAIRE

Rutshuru

Goma

Kivujärvi

Bukavu

Uvira

BURUNDI

Bujumbura

[Kuvat s. 15]

Vasemmalla: Ntabana Eugène ja hänen perheensä surmattiin. Oikealla: Mukagisagara Denise, joka oli tutsi, tapettiin huolimatta hutuveljien yrityksistä suojella häntä

[Kuvat s. 16, 17]

Yllä: sairaista huolehditaan Gomassa sijaitsevassa valtakunnansalissa. Alla vasemmalla: Jehovan todistajat kokosivat yli 35 tonnia avustustarvikkeita ja lähettivät ne rahtikoneella. Alla: Kivujärven lähistöä, minne Jehovan todistajia siirrettiin. Alla oikealla: ruandalaispakolaisia valtakunnansalilla Zairessa