Lukijoiden kysymyksiä
Jeesus kehotti: ”Ponnistelkaa tarmokkaasti päästäksenne sisään ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon teille, yrittävät myöhemmin päästä sisään, mutta eivät voi.” (Luukas 13:24.) Mitä hän tarkoitti, ja miten tämä soveltuu nykypäivänä?
Voimme ymmärtää tämän kiinnostavan kohdan parhaiten tarkastelemalla sen taustaa. Puolisen vuotta ennen kuolemaansa Jeesus oli Jerusalemissa temppelin uudelleenvihkimisen vuosijuhlan aikaan. Hän kertoi olevansa Jumalan lampaiden paimen, mutta tähdensi, että juutalaiset eivät yleisesti kuuluneet noihin lampaisiin, koska he kieltäytyivät kuuntelemasta. Hänen sanottuaan, että hän oli ”yhtä” Isänsä kanssa, juutalaiset poimivat kiviä kivittääkseen hänet. Hän pakeni Pereaan Jordanin toiselle puolelle. (Johannes 10:1–40.)
Siellä eräs mies kysyi häneltä: ”Herra, onko pelastuvia vähän?” (Luukas 13:23.) Sitä olikin sopiva kysyä, sillä tuon ajan juutalaiset uskoivat, että vain rajallinen joukko ansaitsisi pelastuksen. Heidän asenteensa huomioon ottaen ei ole vaikea kuvitella, keistä he arvelivat noiden harvojen koostuvan. Miten väärässä he olivatkaan, kuten myöhemmät kehitysvaiheet osoittaisivat!
Jeesus oli parin vuoden ajan ollut heidän keskuudessaan ja opettanut, tehnyt ihmeitä ja asettanut heidän eteensä mahdollisuuden periä taivaallinen Valtakunta. Millaisin tuloksin? He ja etenkin heidän johtajansa olivat ylpeitä siitä, että he olivat Abrahamin jälkeläisiä ja heille oli uskottu Jumalan laki (Matteus 23:2; Johannes 8:31–44). He eivät kuitenkaan tunnistaneet Hyvän Paimenen ääntä eivätkä vastanneet siihen. Heidän edessään oli ollut ikään kuin avoin ovi, josta sisään astumisen suurimpana palkintona olisi ollut kuuluminen Valtakuntaan, mutta he kieltäytyivät. Vain suhteellisen harvat, pääasiassa alemmista yhteiskuntaluokista olevat, kuulivat Jeesuksen totuuden sanoman, ottivat sen vastaan ja pysyivät hänen kanssaan. (Luukas 22:28–30; Johannes 7:47–49.)
Helluntaipäivänä vuonna 33 juuri näillä oli odote tulla hengellä voidelluiksi (Apostolien teot 2:1–38). He eivät olleet Jeesuksen mainitsemien epävanhurskauden tekijöiden joukossa, jotka itkisivät ja kiristelisivät hampaitaan siksi, etteivät olleet tarttuneet heille tarjottuun tilaisuuteen (Luukas 13:27, 28).
Niinpä ensimmäisellä vuosisadalla nuo ”monet” olivat juutalaisia yleensä ja erityisesti uskonnollisia johtajia. He väittivät haluavansa osakseen Jumalan suosion – mutta vain omien normiensa ja teittensä mukaisesti, ei Jumalan. Sitä vastoin niistä suhteellisen ’vähistä’, jotka osoittivat vastakaikua vilpittömästi kiinnostuneina Valtakuntaan kuulumisesta, tuli kristillisen seurakunnan voideltuja jäseniä.
Pohditaanpa sitten laajempaa sovellusta, joka toteutuu meidän aikanamme. Lukemattomille kristikunnan kirkkoihin kuuluville ihmisille on opetettu, että he menevät taivaaseen. Tämä kaipuu ei kuitenkaan perustu Raamatun täsmällisiin opetuksiin. Niin kuin juutalaiset aiemmin hekin haluavat osakseen Jumalan suosion vain omilla ehdoillaan.
Meidän aikanamme on kuitenkin ollut suhteellisen harvoja, jotka ovat nöyrästi osoittaneet vastakaikua Valtakunnan sanomalle ja vihkiytyneet Jehovalle ja voivat odottaa saavansa hänen suosionsa. Niin heistä on tullut ”valtakunnan poikia” (Matteus 13:38). Näitä voideltuja ”poikia” alettiin kutsua helluntaina vuonna 33. Jehovan todistajat ovat pitkään uskoneet, että sen perusteella, miten Jumala on toiminut kansansa suhteen, voidaan olettaa, että taivaallisen luokan jäsenet on pääosin kutsuttu. Siksi ne, jotka ovat oppineet Raamatun totuuden viime vuosina, ovat ymmärtäneet, että nyt on tarjolla toivo elää ikuisesti paratiisimaassa. He ovat tulleet lukuisammiksi kuin voideltujen kristittyjen pienenevä jäännös, jolla on odote päästä taivaaseen. Luukkaan 13:24 ei periaatteessa sovellu niihin, jotka eivät odota menevänsä taivaaseen, mutta se varmasti sisältää viisaan neuvon heillekin.
Kehottaessaan meitä ponnistelemaan tarmokkaasti Jeesus ei tarkoittanut, että joko hän tai hänen Isänsä panisivat tiellemme esteitä vastukseksi. Ymmärrämme Luukkaan 13:24:n perusteella kuitenkin sen, että Jumalan vaatimukset estävät arvottomia pääsemästä sisään. ’Tarmokas ponnistelu’ merkitsee kamppailua, kaikkensa tekemistä. Voisimmekin kysyä itseltämme: teenkö minä kaikkeni? Luukkaan 13:24:ää voitaisiin mukailla seuraavasti: Minun täytyy ponnistella tarmokkaasti päästäkseni sisään ahtaasta ovesta, sillä monet yrittävät myöhemmin päästä sisään, mutta eivät voi. Ponnistelenko minä siis tosiaan tarmokkaasti? Olenko niin kuin antiikin ajan stadionilla kilpaileva urheilija, joka antaa kaikkensa voittaakseen palkinnon? Sellainen urheilija ei olisi puolisydäminen eikä suhtautuisi asiaan rennon huolettomasti. Suhtaudunko minä?
Jeesuksen sanat antavat ymmärtää, että jotkut saattavat ’yrittää päästä ovesta sisään’ vain silloin kun se sopii heille, heidän omaan leppoisaan tahtiinsa. Sellainen asenne voisi vaikuttaa yksittäisiin todistajiin. Jotkut voisivat järkeillä: ”Tiedän antaumuksellisia kristittyjä, jotka tekivät kaikkensa vuosikausien ajan ja uhrasivat paljon, mutta heidän kuollessaan tämä paha järjestelmä ei ollut vieläkään päättynyt. Ehkä minun olisikin parempi hidastaa tahtiani ja elää normaalimpaa elämää.”
On helppoa ajatella näin, mutta onko se todella viisasta? Ajattelivatko esimerkiksi apostolit tällä tavoin? Eivät varmasti. He antoivat tosi palvonnalle kaikkensa – kuolemaansa saakka. Esimerkiksi Paavali saattoi sanoa: ”Häntä [Kristusta] me julistamme – –. Tätä varten teenkin kovasti työtä ja ponnistelen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa.” Myöhemmin hän kirjoitti: ”Sitä varten me työskentelemme kovasti ja ponnistelemme, koska olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikenlaisten ihmisten Pelastaja, varsinkin uskollisten.” (Kolossalaisille 1:28, 29; 1. Timoteukselle 4:10.)
Tiedämme, että Paavali teki ehdottomasti oikein ponnistellessaan. Miten tyytyväisiä me jokainen olisimmekaan, jos voisimme sanoa kuten Paavali: ”Olen taistellut hyvän taistelun, olen juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.” (2. Timoteukselle 4:7.) Sopusoinnussa Luukkaan 13:24:ssä olevien Jeesuksen sanojen kanssa kukin meistä voisi kysyä: Toiminko minä ahkerasti ja uutterasti? Annanko tosiaan runsaasti ja säännöllisesti näyttöä siitä, että suhtaudun vakavasti Jeesuksen painokkaaseen neuvoon: ”Ponnistelkaa tarmokkaasti päästäksenne sisään ahtaasta ovesta”?