Haaratoimiston kirje
Rakkaat Julistajat
Saimme äskettäin joitakin uutisia Vartiotornin maatilalta Yhdysvalloista, jossa, kuten ehkä muistattekin, Seura rakentaa uutta Beetel-kotia ja painoa. Useimmat niistä, jotka menevät Yhdysvaltoihin kesä- ja heinäkuussa, voivat nähdä ne. Siellä on ollut käynnissä melkoinen työ viime aikoina, kun yksi painorakennuksista on tehty valmiiksi ja toinen jättiläiskokoinen on tekeillä.
Ensimmäinen paino siellä on tuottanut kirjallisuutta helmikuun 2. päivästä lähtien. Kaksi painokonetta on käynnissä, ja muita on tulossa lähiaikoina. Kolme suurta rotaatiopainokonetta saapui jonkin aikaa sitten Saksasta, ja niitä asennetaan parhaillaan paikoilleen. Nämä koneet painavat lehtiä Yhdysvaltoja varten, ja kuten voitte arvata, veljet ovat hyvin onnellisia voidessaan tehdä työtä omassa maassaan asuvien veljiensä hyväksi.
Maatilalla asuvalla perheellä oli äskettäin erikoistilaisuus, kun Gilead-koulun oppilaat vierailivat siellä maaliskuun 3. päivänä. Veli Knorr vei heidät vierailulle sinne sen jälkeen kun he olivat suorittaneet loppututkintonsa koulussa. Oppilaat olivat tietystikin innostuneita nähdessään uudet tilat Vartiotornin maatilalla. Perhe maatilalla iloitsi myös puheesta, jonka veli Knorr esitti tuona päivänä, samoin kuin myös siitä erinomaisesta ohjelmasta, jonka oppilaat esittivät heille. Koulun päättäjäispäivänä, 5. maaliskuuta, he toistivat ohjelman Beetel-perheelle ja heidän ystävilleen ja sukulaisilleen, jotka kokoontuivat New Yorkiin. Ohjelma oli virkistävä ja innostava, ja siihen kuului kaksi erinomaista raamatullista näytelmää. Molemmat niistä kuuluvat osana ”Jumalan voiton” konventin ohjelmaan, joten mekin voimme pian nähdä ne. Älkää menettäkö tätä tilaisuutta!
Meillä on ollut täällä toimistossa kiireistä aikaa tehdessämme kaikki matkajärjestelyt niitä 587 veljeämme ja sisartamme varten, jotka ovat tähän mennessä ilmoittautuneet matkoille Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Italiassa pidettäviin konventteihin. Seura on tehnyt erikoisjärjestelyt matkoista kaikkiin näihin maihin, ja me toivomme tämän virkistävän ja kannustavan kaikkia mukana olevia. Jotkut ovat myös suunnitelleet matkustamista Palestiinaan elokuussa. Jos joku teistä on vielä kiinnostunut näistä matkoista, voitte soittaa tai kirjoittaa matkaosastollemme Seuran osoitteella.
Tietystikin me kaikki tulemme olemaan läsnä Helsingissä. Konventin majoitustyö on jo täydessä käynnissä täällä Helsingissä, ja monet meistä Beetel-perheen jäsenistäkin ovat olleet mukana etsimässä huoneita talosta taloon. Rakennustyömme täällä edistyy jatkuvasti hyvin, ja toivomme voivamme ottaa käyttöön ainakin yhden kerroksen uudesta rakennuksestamme touko- tai kesäkuussa, koska tilat painossamme ovat nyt erittäin ahtaat. Tämä kaikki pitää meidät kiireisinä, kuten arvaatte, mutta myös onnellisina. Toivomme, että tulette pian vierailemaan luonamme ja tutustumaan uusiin tiloihimme.
Olkaa vakuuttuneita rakkaudestamme teitä kaikkia kohtaan.
Veljenne,
TIKKURILAN HAARATOIMISTO