Haaratoimiston kirje
Rakkaat Julistajat
Olette epäilemättä panneet merkille, että Seura on jonkin aikaa korostanut Raamatun käyttämistä. On huomattu, että kaikkien veljiemme on tarpeellista tutustua paremmin Raamattuun henkilökohtaisen tutkimisen ja kristillisten kokousten yhteydessä ja oppia käyttämään sitä paremmin hyödyksi ongelmia ratkaistaessa sekä hyvää uutista saarnattaessa kenttäpalveluksessa.
Olet todennäköisesti pannut myös merkille, että Valtakunnan Palveluksemme on kannustanut käyttämään Raamattua julkisessa palvonnassamme milloin se vain on mahdollista. Se ei ainoastaan leimaa meitä Kristuksen opetuslapsiksi, vaan siitä lukeminen suoraan antaa myös sanoillemme voimaa ja arvovaltaa. Tutustuakseen paremmin Jumalan sanaan monet veljemme ovat lisänneet sen lukemista päivittäin.
Maissa, joissa Uuden maailman käännös on ollut saatavissa paikallisella kielellä, sitä on yleensä tarjottu kenttäpalveluksessa kahdesti vuodessa. Meillä on nyt ensimmäisen kerran etu tarjota Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöstä yleisölle. Eikö olekin sopivaa, että siten suomme alueemme ihmisille mahdollisuuden saada Jumalan sanaa, sillä olemmehan me Raamattuun perustautuva seurakunta? On kiinnostavaa tietää, että vuodesta 1942 vuoteen 1976 on Brooklynissa valmistettu Raamattuja, koko Raamattuja tai osia siitä, 34330375 kappaletta. Useimmat niistä ovat olleet Uuden maailman käännöksiä. Ja täällä Suomessa olemme painaneet näitä Raamattuja tähän mennessä kaikkiaan 100000 kappaletta.
Hallitseva elin on tehnyt muutoksen, jonka mukaan Beetel-perheet lopettavat työnsä puoli tuntia aikaisemmin. Tämä antaa Beetel-perheen jäsenille hieman enemmän aikaa kokouksiin valmistautumiseen ja kenttäpalvelukseen. Veljien on hyvä ottaa huomioon, että 31.5. lähtien toimisto suljetaan klo 17.10. Osittain Beetel-perheen jäsenille varataan myös mahdollisuus saada vapaa lauantai, joten lauantaisin kaikki koneet eivät ole toiminnassa, mikä vierailijoiden on hyvä ottaa huomioon.
Haaratoimistokomitea on harkinnut mahdollisuutta ottaa jonkin verran lisää veljiä rakennustyöhön, jotta uusi asuntolarakennus saataisiin mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Olemme halukkaita ottamaan työhön myös hieman iäkkäämpiä veljiä, joilla on kokemusta rakennustyössä. Tarvitsemme lisää kirvesmiehiä, peltiseppiä, sähkömiehiä, maalareita ja sekatyömiehiä. Joillekin nuoremmille veljille saattaa tarjoutua mahdollisuus jäädä vakituisesti Beetel-perheen jäseniksi. Pyydämme halukkaita veljiä kirjoittamaan meille tai ottamaan yhteyttä puhelimitse.
Olemme todella iloisia saadessamme palvella kanssanne, veljet, valmistaa Raamattuja ja raamatullista kirjallisuutta, ja pidämme etuna työskennellä kanssanne sen yhteydessä, mitä tarvitsette kenttäpalveluksessa. Olkoon Jehova jatkuvasti kaikkien meidän kanssamme. Lähetämme lämpimät, kristilliset terveisemme.
Veljenne
SUOMEN HAARATOIMISTOSSA