Hyvän tekeminen niille joilla on erikoistarpeita
1 Kristittyjä kehotetaan ’rakastamaan toisiaan’ ja olemaan aidosti kiinnostuneita toisten hyvinvoinnista. (Joh. 13:34; Room. 15:1, 2) Me haluamme tehdä hyvää erikoisesti niille, jotka ovat meille sukua uskossa, kun meillä vielä on ”siihen suotuisaa aikaa”. (Gal. 6:10) Henkeytetyn neuvon mukaan meidän ei tule ’kieltää tarvitsevalta hyvää, milloin sitä tehdä voimme’. – Sananl. 3:27.
2 Kristillisessä seurakunnassa on isättömiä poikia, vanhuksia, leskiä, sairaita, masentuneita, vammaisia ja muita, joilla on erikoistarpeita. Perheenjäsenten ja toisten sukulaisten tulisi ensisijaisesti olla kiinnostuneita heidän auttamisestaan. Jehovaa ja hänen poikaansa Jeesusta Kristusta jäljitellen meidän kaikkien tulisi olla kiinnostuneita heistä. – 1. Tim. 5:4, 8; Hes. 34:16; Matt. 9:36.
MITÄ ME VOIMME TEHDÄ?
3 Miten me voimme olla avuksi? Joissakin tapauksissa vierailu ja ystävällinen keskustelu rohkaisevat heitä. Tai ehkä voimme järjestää heille kyydin kokouksiin, mennä heidän kanssaan kenttäpalvelukseen tai pyytää heitä mukaamme johtamaamme raamatuntutkisteluun. Voisimme kutsua jonkun iäkkään sisaren tai isättömän pojan mukaamme perhetutkisteluumme ja/tai aterioimaan kanssamme. Kaikki seurakunnan jäsenet voivat osaltaan auttaa niitä, joilla on erikoistarpeita. Teini-ikäiset ja lapset voisivat auttaa toimittamalla asioita, suorittamalla joitain jokapäiväisiä askareita tai käymällä kaupassa. Ne nuoret, joiden vanhemmista vain toinen on totuudessa, voivat aloittaa tällaisen avun antamisen omassa kodissaan. On monia tapoja, joilla voimme ja joilla meidän tulisi osoittaa aitoa kristillistä rakkautta. – Apt. 9:39; 1. Piet. 4:8–10.
4 On tavallista, että ne jotka itse tarvitsevat apua, huomaavat parhaiten toisten tarpeet. Monet ovat jopa havainneet tapoja, joilla he voivat auttaa itseään. Itsensä auttaminen on tärkeä tekijä onnellisessa ja tuottoisassa kristillisessä elämässä. Sadat tienraivaajat, jotka ovat fyysisesti sairaita, jatkavat ahkerasti saarnaamistyötä. Jotkut kokoajanpalvelijat ovat sokeita, kuuroja tai pyörätuolipotilaita. Monet äskettäin tienraivauksen aloittaneet ovat ikääntyneitä veljiä ja sisaria, jotkut ovat sairaita ja jotkut asuvat yksin. He ovat myönteisiä ja ulospäin suuntautuvia eivätkä eristäydy ja keskitä huomiota itseensä tuntien itsesääliä. He osallistuvat hyvin ahkerasti Valtakunnan sanoman kertomiseen toisille. (Apt. 18:5) Sama pitää paikkansa monista isättömistä pojista, jotka ovat astuneet tienraivauspalvelukseen, Beetel-palvelukseen tai lähetystyöhön. Tietenkään kaikki ne, joilla on erikoistarpeita, eivät voi ryhtyä kokoajanpalvelukseen. Edellä mainitut esimerkit korostavat kuitenkin sitä, millainen henki meillä kaikilla tulisi olla, sekä siitä koituvia siunauksia. – Mark. 10:28–30.
5 On monia asioita, joita kuka tahansa meistä voi tehdä pysyäkseen onnellisena ja myönteisenä. Voimme lukea säännöllisesti Raamattua, lehtiämme ja muita Seuran julkaisuja; voimme kuunnella Raamatun lukemista kaseteilta ja antaa totuuden täyttää sydämemme; voimme soittaa sairaille tai masentuneille rohkaistaksemme heitä. Voimme kirjoittaa kirjeitä ja ottaa näin aloitteen kiinnostuksen osoittamisessa toisiin, voimme asettaa itsellemme esimerkiksi sellaisia tavoitteita kuin raamatuntutkistelun aloittaminen tai osa-ajan tienraivaus, voimme tutustua paremmin ystäviin kutsumalla heitä kylään tai vierailemalla heidän luonaan. Voimme parantaa palvelustamme sekä opetus- ja puhetaitoamme ilmoittautumalla teokraattiseen palveluskouluun. Veljet voivat tavoitella palvelijana olemisen etua. (1. Tim. 3:1) Mitä enemmän teemme hyvää sekä toisten että itsemme hyväksi, sitä onnellisempia olemme. – Apt. 20:35.
6 Henkilökohtaisista tarpeistamme huolimatta meidän kaikkien tulisi pukeutua rakkauteen ja nöyryyteen. Jos meillä on erikoistarpeita, meidän tulisi välttää liian huomion kiinnittämistä itseemme tai sitä, että sallisimme ylpeyden estää meitä ottamasta vastaan rakkaudellista apua veljiltämme. Jos me itse annamme apua, meidän tulisi käyttää hyvää arvostelukykyä eikä saattaa toisia hämilleen tai jäytää heidän itsekunnioitustaan tai omanarvontuntoaan. Kenenkään meistä ei tulisi syyllistyä veljiemme vieraanvaraisuuden väärinkäyttöön tai veljiemme hyväksikäyttöön. Meillä tulisi olla myönteinen asenne ja meidän tulisi olla järkeviä, hengellismielisiä ja iloita toivossamme. (Fil. 4:4–9) Kehotus ’rakastaa veljiämme hellittämättömän hartaasti sydämestä’ koskee KAIKKIA kristittyjä, koska meillä KAIKILLA on tämä erikoistarve. – 1. Piet. 1:22.