Auta heitä aloittamaan palvelus uudelleen
1 Koska apostoli Paavali tajusi, että hänen kristittyjä tovereitaan saattoi uhata hengellinen vaara, hän kirjoitti: ”On jo hetki teidän herätä unesta, sillä nyt meidän pelastuksemme on lähempänä kuin siihen aikaan, jolloin meistä tuli uskovia.” (Room. 13:11.) Paavali oli huolissaan niistä veljistään, jotka olivat tulleet hengellisesti uneliaiksi; hän halusi hartaasti elvyttää heidät uudelleen toimintaan.
2 Voidaan totisesti sanoa, että tämän vanhan maailman yö on kulunut pitkälle ja että uuden maailman sarastus on aivan lähellä (Room. 13:12). Meillä on syytä olla huolissaan veljistä, jotka ovat lakanneet saarnaamasta kanssamme hyvää uutista. Viime palvelusvuonna Suomessa elvytettiin 273 julistajaa uudelleen toimintaan. Miten voimme auttaa muita toimettomia palvelemaan jälleen Jehovaa?
3 Mitä vanhimmat voivat tehdä: Useimmat toimettomat eivät ole hylänneet totuutta; he ovat vain lakanneet saarnaamasta masentumisen, henkilökohtaisten ongelmien, materialismin tai elämän muiden huolten vuoksi (Luuk. 21:34–36). On paljon parempi auttaa heitä jos mahdollista ennen kuin heistä tulee toimettomia. Seurakunnan sihteerin tulee kertoa kirjantutkistelun johtajalle, kun joku julistaja raportoi palveluksesta epäsäännöllisesti. Voidaan sopia paimennuskäynnistä. Heidän tulee miettiä, mikä on ongelman pohjimmainen syy ja millaista apua voidaan antaa (ks. Vartiotornia 15.9.1993 s. 20–23).
4 Miten toiset voivat auttaa: Useimmat meistä tuntevat jonkun, josta on tullut toimeton. Kenties hän oli aiemmin melko läheinen meille. Miten voimme auttaa? Miksi et piipahtaisi hänen luonaan? Kerro kaipaavasi hänen seuraansa. Ole hyväntuulinen ja myönteinen. Ilmaise huolesi vihjaamatta hänelle, että hän on hengellisesti sairas. Kerro rakentavia kokemuksia tai muita hyviä asioita, joita seurakunta on saanut aikaan. Kerro hänelle innostuneesti ”Jumalisen rauhan sanansaattajien” piirikonventista ja kannusta häntä tulemaan sinne. Se että hän tulee jälleen seurakunnan yhteyteen, saattaa auttaa häntä enemmän kuin mikään muu. Tarjoudu tulemaan hänen kanssaan kokouksiin. Kerro vanhimmille, miten hän suhtautui ehdotuksiisi.
5 Kun joku toimettomaksi jäänyt henkilö alkaa jälleen käydä kokouksissa, hän todennäköisesti tuntee olonsa vaivautuneeksi tavatessaan vanhoja tuttujaan. Älä kysy, missä hän on ollut. Yritä sen sijaan saada hänet tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Ota hänet keskusteluun mukaan. Esittele hänet sellaisille, joita hän ei tunne. Istu hänen vieressään kokouksessa ja huolehdi siitä, että hänellä on laulukirja ja tutkittavat julkaisut. Kannusta häntä tulemaan uudelleen ja tarjoa tarvittaessa apuasi.
6 Koska Jehova ja Jeesus tuntevat lämmintä kiintymystä eksyneitä kohtaan, he iloitsevat, kun joku toipuu hengellisesti (Mal. 3:7; Matt. 18:12–14). Voimme kokea samaa iloa, kun onnistumme auttamaan toisia palvelemaan jälleen Jehovaa.