Pidä rentoutuminen sille kuuluvalla paikalla
1 Näinä vaikeina aikoina me kaikki kaipaamme aika ajoin muutosta elämänrytmiimme. Sopiva määrä virkistäytymistä onkin paikallaan. Toisaalta ajan käyttäminen liiaksi rentoutumiseen, huvitteluun ja seuranpitoon voi saada meidät käyttämään yhä vähemmän aikaa hengellisiin toimiin. Meidän täytyy siksi pitää rentoutuminen sille kuuluvalla paikalla (Matt. 5:3). Miten se on mahdollista? Noudattamalla Efesolaiskirjeen 5:15–17:ssä olevaa neuvoa.
2 Aseta rajat. Paavali kirjoitti, että kristittyjen tulee ’pitää tarkoin silmällä’ sitä, miten viisaasti he elävät elämäänsä. Voidaksemme rajoittaa rentoutumiseen käytettävän ajan siihen, mikä todella on tarpeellista, meiltä vaaditaan malttia ja itsekuria. On hyvä pohtia vakavasti, millä tavoin käytämme vapaa-aikaamme. Virkistäytymisen tulee palvella jotakin hyödyllistä tarkoitusta, sen ei pidä uuvuttaa meitä tai saada meitä tuntemaan, että olemme tuhlanneet aikaamme. Jos virkistäytymisen jälkeen tunnemme olomme tyhjäksi, tyytymättömäksi ja jossain määrin syylliseksi, se on merkki siitä, että meidän on tarpeen tehdä muutoksia ajankäyttömme suhteen.
3 Ole järkevä. Paavali kehotti ’ostamaan sopivan ajan’ tärkeämmille asioille ja varoitti meitä tulemasta ”järjettömiksi”. Vihkiytyneet kristityt eivät voi antaa rentoutumisen tulla elämänsä keskipisteeksi. Vaikka lepo ja ajanviete voivat virkistää meitä fyysisesti, hengellisen energian lähde on Jumalan vaikuttava voima (Jes. 40:29–31). Saamme hänen henkeään teokraattisten toimien – Raamatun tutkimisen, kokousten ja kenttäpalveluksen – yhteydessä, emme virkistäytymisen välityksellä.
4 Pane asiat tärkeysjärjestykseen. Paavali neuvoi kristittyjä ’tajuamaan kaiken aikaa, mikä Jehovan tahto on’. Jeesus opetti, että Jumalan valtakunnan tulisi olla tärkeimmällä sijalla elämässämme ja että toimiemme tulisi keskittyä sen ympärille (Matt. 6:33). On välttämätöntä, että teemme ensin asiat, jotka osoittavat meidän elävän vihkiytymisemme mukaisesti. Silloin rentoutuminen voidaan säilyttää sille kuuluvalla paikalla. Näin sillä on terve vaikutus ja nautimme siitä enemmän (Saarn. 5:12).