Raamatuntutkistelujen aloittaminen ovensuussa ja puhelimitse
1, 2. Miten voimme muokata raamatuntutkisteluohjelmaamme niin, että myös kiireiset ihmiset voivat hyötyä siitä?
1 Ihmiset ovat nykyään kiireisiä. Monet ovat kuitenkin kiinnostuneita hengellisistä asioista. Miten voimme auttaa heitä tyydyttämään hengellisen tarpeensa? (Matt. 5:3.) Monet julistajat ovat onnistuneet tutkimaan Raamattua kiinnostuneiden kanssa näiden kotiovella tai puhelimitse. Voisitko sinä laajentaa palvelustasi tällä tavoin?
2 Raamatuntutkistelun aloittaminen vaatii sitä, että olemme valmiit tarjoamaan sitä aina tilaisuuden tullen. Miten ja missä tutkistelua voidaan tarjota?
3. Miksi raamatuntutkistelu kannattaa esitellä heti ensimmäisellä käynnillä, ja miten sen voi tehdä?
3 Ovensuussa. Kun tapaat jonkun, joka on halukas keskustelemaan Raamatusta, ota tutkistelujulkaisusta esiin kappale, jota olet valmistautunut käsittelemään, esimerkiksi Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen 1. oppijakson ensimmäinen kappale, ja aloita siitä. Lue kappale ja sitten kysymys, jonka pohjalta keskustelette kappaleen aineistosta. Käsitelkää myös yhtä tai kahta lainaamatonta raamatunkohtaa. Kaikki tämä voidaan usein tehdä ovensuussa 5–10 minuutissa. Jos puhuteltavan asenne on myönteinen, sovi uusintakäynnistä, jolla tarkastelette yhden tai kaksi seuraavaa kappaletta. (Lisäesimerkkejä siitä, miten käyttää suoraa lähestymistapaa tutkistelun aloittamiseksi, on vuoden 2002 tammikuun Valtakunnan Palveluksemme -lehtisen sivulla 6.)
4. Miten voisimme aloittaa raamatuntutkistelun ovensuussa uusintakäynnillä?
4 Edellä mainitun kaltaista menetelmää voidaan käyttää myös silloin kun raamatuntutkistelu pyritään aloittamaan uusintakäynnillä. Voisit esimerkiksi ottaa esiin Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen ja kertoa Jumalan nimestä 2. oppijakson kappaleiden 1 ja 2 avulla. Seuraavalla käynnillä voisitte keskustella kappaleiden 3 ja 4 pohjalta siitä, mitä Raamattu kertoo Jehovan ominaisuuksista. Edelleen seuraavalla kerralla voisitte tarkastella kappaleita 5 ja 6 ja sivun 5 kuvaa, jotka tähdentävät sitä, miten Raamatun tutkiminen auttaa meitä hankkimaan Jehovan tuntemusta. Kaikki tämä voidaan tehdä ovensuussa.
5, 6. a) Miksi jotkut saattavat haluta tutkia Raamattua mieluummin puhelimitse? b) Miten voimme tarjota puhelintutkistelua?
5 Puhelimitse. Jotkut ihmiset saattavat haluta tutkia Raamattua mieluummin puhelimitse kuin kasvotusten. Esimerkiksi muuan sisar tapasi talosta-taloon-työssä nuoren naisen, joka on perheenäiti ja kiireinen uranainen. Sisar ei tavoittanut naista enää kotoa, joten hän päätti soittaa tälle. Nainen selitti, että hänellä ei oikeastaan ollut aikaa keskustella Raamatusta. Sisar sanoi: ”Voit oppia 10–15 minuutissa jotakin uutta puhelimessakin.” ”No jos se käy puhelimessa, kyllä sitten sopii!” vastasi nainen. Ennen pitkää naiselle johdettiin tutkistelua säännöllisesti puhelimitse.
6 Haluaisivatko jotkut sinun tapaamistasi ihmisistä tutkia puhelimitse? Voisit kokeilla edellä esitettyä lähestymistapaa tai sanoa yksinkertaisesti: ”Voimme keskustella Raamatusta myös puhelimitse, jos se tuntuu sinusta mukavammalta. Sopisiko se sinulle paremmin?” Kun mukautamme raamatuntutkisteluohjelmamme ihmisten olosuhteisiin, voimme auttaa heitä löytämään ”Jumalan tuntemuksen” (Sananl. 2:5; 1. Kor. 9:23).