Johda edistyviä ovensuu- ja puhelintutkisteluja
1. Mikä on tavoitteemme, kun johdamme raamatuntutkistelua?
1 On hienoa aloittaa raamatuntutkistelu! Raamatun tutkimisesta kiinnostuneen ihmisen löytäminen on kuitenkin vasta alku. Tutkistelun tarkoitus on auttaa häntä tulemaan Kristuksen aidoksi opetuslapseksi (Matt. 28:19, 20). Miten voimme saavuttaa tämän tavoitteen?
2. Mitä ovat ovensuu- ja puhelintutkistelut, ja miksi ne ovat tehokkaita?
2 Kiireiset ihmiset. Ihmiset ovat nykyään entistä kiireisempiä. Joissakin paikoissa vain harva on aluksi halukas varaamaan Raamatun tutkimiseen täyttä tuntia. Voidaksemme auttaa tällaisia ihmisiä meitä on kannustettu aloittamaan ja johtamaan raamatuntutkisteluja ovensuussa tai puhelimitse. Nämä tutkistelut voivat aluksi olla suhteellisen lyhyitä, ja niissä käsitellään ehkä vain muutama raamatunkohta käyttämällä apuna yhtä tai kahta kappaletta jostain julkaisusta, esimerkiksi Raamattu opettaa -kirjasta. On kiitettävää, että monet julistajat johtavat nykyään tällaisia tutkisteluja ovensuussa tai puhelimitse.
3. Miksi voisi olla hyvä tutkia jopa ovensuussa kerralla pitempään?
3 Pitäisikö meidän kuitenkaan tyytyä johtamaan tutkistelua jatkuvasti vain ovensuussa? Ei. Vaikka meidän ei tutkistelun alkuvaiheessa olekaan viisasta viipyä ovensuussa liian kauan, toukokuun 1990 Valtakunnan Palveluksemme -lehtisessä sivulla 8 todettiin: ”Kun tutkistelu on aloitettu ja ovenavaajan kiinnostus on herännyt, voidaan käyttää enemmän aikaa tutkimiseen.” Tämä on tärkeää. Valaistaanpa asiaa: nälkää näkevälle lapselle annetaan ensin pieniä annoksia ruokaa, kunnes hänen ruokahalunsa palautuu, mutta tuskin odottaisimme hänen voimiensa palautuvan täysin ja hänen kasvavan normaalisti, jos hänelle annettaisiin tällaisia pieniä ruoka-annoksia kuukausi toisensa perään. Samoin raamatuntutkisteluoppilas tarvitsee muodollisempaa ja säännöllisempää tutkistelua kasvaakseen kypsäksi Jumalan palvelijaksi. (Hepr. 5:13, 14.)
4. Mitä hyötyä on siitä, että tutkistelua johdetaan sisällä kotona?
4 Tutkistelut sisällä kodissa. Suositeltavinta on johtaa tutkistelua jossain yksityisessä paikassa, kuten kotona. Tämä helpottaa oppimista, ja oppilas tajuaa paremmin Jumalan sanan merkityksen (Matt. 13:23). Opettajan on myös helpompi mukauttaa tutkisteluaineisto vastaamaan oppilaan tarpeita. Lisäksi kun tutkistelukerta on pitempi, Jumalan sanaa voidaan tarkastella perusteellisemmin ja tutkistelu vahvistaa uskoa enemmän (Room. 10:17).
5. Mitä voimme tehdä päästäksemme tutkimaan ovensuusta sisälle kotiin?
5 Mitä voit tehdä päästäksesi tutkimaan ovensuusta sisälle kotiin? Voisit joidenkin lyhyiden tutkistelukertojen jälkeen yksinkertaisesti ehdottaa, että tutkisitte vähän pitempään, jonkin määräajan. Tai voisit kysyä hienovaraisesti: ”Olisiko sinulla tänään aikaa istua alas keskustelemaan tästä yhdessä?” tai: ”Miten kauan voit tänään käyttää aikaa tästä aiheesta keskustelemiseen?” Mikäli et onnistu yrityksissäsi, jatka toki lyhyitä ovensuututkisteluja. Yritä sopivan ajan kuluttua uudelleen siirtyä tutkimaan sisälle kotiin.
6. Mikä tavoite meillä tulee olla palveluksessamme, ja miten tämän kirjoituksen ehdotukset voivat auttaa saavuttamaan tuon tavoitteen?
6 Kun jatkamme arvollisten etsimistä, älkäämme unohtako työmme tarkoitusta: aloittaa ja johtaa raamatuntutkisteluja. Tavoitteemme on auttaa vilpittömiä ihmisiä tulemaan vihkiytyneiksi ja kastetuiksi Jehovan palvelijoiksi. Siunatkoon hän ponnistelujamme, kun suoritamme palvelustamme tämä tavoite mielessämme (2. Tim. 4:5).