Pyri edistymään palveluksessa
1 Apostoli Paavali kehotti kristittyjä vaeltamaan Jumalan tiellä ja ”jatkamaan siinä yhä täydemmin” (1. Tess. 4:1). Miten voimme noudattaa tätä kehotusta? Muun muassa siten, että etsimme jatkuvasti tapoja lisätä hengellistä toimintaa ja yritämme aina ”suorittaa palveluksemme täydelleen” (2. Tim. 4:5).
2 Vaikutin. Edistymisemme vaikuttimena on halu palvella Luojaa entistä paremmin. Haluamme kasvaa hengellisesti ja etsiä tapoja parantaa palvelustamme. Oikean vaikuttimen lisäksi hyvät hengelliset tottumukset auttavat meitä saavuttamaan teokraattisia tavoitteita (Ps. 1:1, 2; Fil. 4:6; Hepr. 10:24, 25).
3 Jotta voisimme laajentaa palvelustamme, meidän täytyy kehittää uhrautuvaa henkeä. Tällaista henkeä voi kehittää mietiskelemällä rukouksen hengessä Jeesuksen hienoa esimerkkiä (Matt. 20:28). Koko maanpäällisen palveluksensa ajan Jeesus sai suurta iloa toisten palvelemisesta (Apt. 20:35). Voimme jäljitellä häntä ilmaisemalla henkilökohtaista kiinnostusta ihmisiä kohtaan ja käyttämällä valppaasti tilaisuudet edistyä palveluksessa (Jes. 6:8).
4 Vanhempien osa. Halu palvella toisia ja laajentaa palvelusta voidaan istuttaa lapsiin jo varhain. Lapset panevat merkille sen, että muut perheenjäsenet ponnistelevat ahkerasti ja pyrkivät aktiivisesti laajentamaan palvelustaan. Erään veljen haluun edistyä vaikutti se, että hän osallistui pienenä teokraattiseen toimintaan isoisänsä kanssa. Isoisän uutteruus ja ilo saivat tämän nuoren miehen etsimään tilaisuuksia palvella veljiään. Nykyään hän on avustava palvelija.
5 Veljiä tarvitaan. ”Jos joku tavoittelee valvojan virkaa, niin hän haluaa hyvää työtä.” (1. Tim. 3:1.) Nämä sanat kannustavat veljiä tavoittelemaan palvelustehtäviä Jehovan järjestössä. Se ei vaadi mitään erikoislahjoja eikä poikkeuksellisia luontaisia kykyjä. Veljen, joka tavoittelee palvelustehtäviä, tulee etsiä ensin Valtakuntaa ja osallistua innokkaasti kenttäpalvelukseen (Matt. 6:33; 2. Tim. 4:5). Hän pyrkii olemaan esimerkillinen.
6 Maailmanlaajuisesti. Jehova jouduttaa elonkorjuutyötä (Jes. 60:22). Kentällä tarvitaan kipeästi niitä, jotka Jeesuksen esimerkin mukaisesti pyrkivät työskentelemään palveluksessa entistä täysipainoisemmin. Palvelusvuoden 2006 maailmanlaajuisesta raportista käy ilmi, että kasteella kävi 248327. Uusia tuli siis keskimäärin 680 joka päivä! Etsikäämme kaikki edelleen tapoja työskennellä palveluksessa yhä täydemmin.