Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • Onko Raamattu Jumalan henkeyttämä?
    Tuleeko koskaan sodatonta maailmaa?
    • ajanjakson käsittävässä sukuluettelossaan Esran 7:1–5:ssä. Kyseessä ei ole eroavuus, vaan pelkkä tiivistys. Lisäksi kun kirjoittaja pani muistiin jonkin tapahtuman, hän saattoi tarkoitusperiensä mukaan korostaa, supistaa, sisällyttää tai jättää pois yksityiskohtia, jotka joku toinen raamatunkirjoittaja ilmaisi eri tavalla puhuessaan samasta tapahtumasta. Tällöin ei ole kyse ristiriidoista vaan pikemminkin erilaisista kertomuksista, joista heijastuvat kirjoittajan näkökulma ja se, millaiselle lukijakunnalle hän kirjoitti.b

      11 Näennäiset epäjohdonmukaisuudet voidaan usein selvittää vain tarkastelemalla tekstiyhteyttä. Monesti esimerkiksi kuulee kysyttävän, mistä Kain sai vaimonsa. Tällä kysymyksellä halutaan osoittaa, että Raamatun kertomus on ristiriitainen. Aadamilla ja Eevalla luullaan olleen vain kaksi poikaa, Kain ja Aabel. Ongelma tulee helposti korjatuksi lukemalla hieman eteenpäin. 1. Mooseksen kirjan 5:4:ssä sanotaan: ”Aadam eli Seetin syntymän jälkeen kahdeksansataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.” Kain siis avioitui jonkun sisarensa tai ehkä veljen- tai sisarentyttärensä kanssa, mikä oli täysin sopusoinnussa Jumalan alkuperäisen tarkoituksen kanssa ihmissuvun lisääntymisen ja laajenemisen suhteen (1. Mooseksen kirja 1:28).

      12 Ihmiskunnan historiassa on varmasti monia yksityiskohtia, joita ei kirjoitettu Jumalan historiankirjaan. Siihen on kuitenkin kirjoitettu jokainen yksityiskohta, joka on ollut tarpeen niin sitä ensimmäiseksi lukeneille kuin meille nykyään elävillekin, tekemättä sitä raskaaksi ja mahdottomaksi lukea.

      Vain oppineidenko ymmärrettäväksi?

      13–15. a) Miksi jotkut otaksuvat, ettemme voi ymmärtää Raamattua? b) Mistä tiedämme, että Jumala tarkoitti Sanansa ymmärrettäväksi?

      13 Oletko koskaan kysynyt, miksi on niin monia keskenään ristiriitaisia raamatunselityksiä? Kuultuaan uskonnollisten auktoriteettien kiistelevän toinen toisensa kanssa jotkut vilpittömät ihmiset hämmentyvät ja lannistuvat. Lukuisat ihmiset ovat tehneet sen päätelmän, että Raamattu on sekava ja ristiriitainen kirja. Monet ovat sen tähden hylänneet sen kokonaan, koska he otaksuvat, ettei sitä pysty lukemaan eikä ymmärtämään. Toiset ovat tämän uskonnollisten tulkintojen kirjon edessä haluttomia tutkimaan vakavasti Raamattua. Jotkut taas sanovat: ”Oppineet ovat opiskelleet vuosikausia uskonnollisissa oppilaitoksissa. Miten minulla voisi olla mitään perusteita asettaa heidän opetuksensa kyseenalaisiksi?” Mutta ajatteleeko Jumala tällä tavoin?

      14 Antaessaan Lain Israelin kansalle Jumala ei osoittanut, että kyseessä olisi palvontajärjestelmä, jota sen jäsenet eivät voisi ymmärtää, joka olisi jätettävä teologiaan perehtyneiden viisaiden tai ”oppineiden” käsiin. Jumala julisti Mooseksen kautta 5. Mooseksen kirjan 30:11, 14:ssä: ”Tämä käsky, jonka minä tänä päivänä sinulle annan, ei ole sinulle vaikea täyttää eikä liian kaukana. Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää.” Koko kansaa, ei pelkästään sen johtajia, kehotettiin: ”Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.” (5. Mooseksen kirja 6:6, 7.) Jumalan käskyt, jotka tuli kirjoittaa muistiin, olivat kyllin selviä koko kansan, sekä vanhempien että lasten, noudatettaviksi.c

      15 Uskonnolliset johtajat joutuivat jo Jesajan päivinä Jumalan tuomitsemiksi, koska he katsoivat asiakseen tulkita Hänen lakejaan ja tehdä niihin lisäyksiä. Profeetta Jesaja kirjoitti: ”Tuo kansa on lähestynyt minua suullaan ja kunnioittanut minua huulillaan, mutta se on pitänyt sydämensä minusta kaukana, ja palvonta, jota se on suorittanut minulle, on ollut ulkoa opittuja ihmiskäskyjä.” (Jesaja 29:13, Tanakh.) Heidän palvontansa oli vaihtunut ihmisten eikä Jumalan käskyiksi (5. Mooseksen kirja 4:2). Juuri nämä ”ihmiskäskyt”, heidän omat tulkintansa ja selityksensä, olivat ristiriitaisia. Jumalan sanat eivät olleet. Samoin on laita nykyään.

      Onko suulliselle Tooralle mitään raamatullisia perusteita?

      16, 17. a) Mitä jotkut ajattelevat suullisesta laista? b) Mitä voimme päätellä suullisesta laista Raamatun perusteella?

      16 Jotkut uskovat Mooseksen saaneen ”kirjoitetun Tooran” lisäksi ”suullisen Tooran”. Tämän uskomuksen mukaan Jumala ohjasi asioita niin, että joitakin käskyjä ei kirjoitettu muistiin vaan ne välitettiin suusanallisesti sukupolvelta toiselle, ja siten ne säilyivät ainoastaan suullisena perinteenä. (Ks. tekstiruutua s. 10.) Raamatun kertomuksessa osoitetaan kuitenkin selvästi, ettei Moosesta koskaan käsketty välittämään suullista lakia. 2. Mooseksen kirjan 24:3, 4:ssä sanotaan: ”Mooses tuli ja kertoi kansalle kaikki Herran sanat ja kaikki hänen säädöksensä. Niin koko kansa vastasi yhteen ääneen ja sanoi: ’Kaiken, mitä Herra on puhunut, me teemme’.” Sitten Mooses ”kirjoitti kaikki Herran sanat”. Lisäksi 2. Mooseksen kirjan 34:27:ssä kerrotaan: ”Ja Herra sanoi Moosekselle: ’Kirjoita itsellesi nämä sanat, sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt liiton sinun ja Israelin kanssa’.” Kirjoittamattomalla suullisella lailla ei ollut mitään sijaa siinä liitossa, jonka Jumala teki Israelin kanssa. (Ks. tekstiruutua s. 8.) Yhdessäkään raamatunkohdassa ei viitata suullisen lain olemassaoloon.d Ja mikä vielä tärkeämpää, sen opetukset ovat ristiriidassa Raamatun kanssa ja vahvistavat niin muodoin sitä väärinkäsitystä, että Raamattu on sisäisesti ristiriitainen (ks. tekstiruutua s. 22). Jumala ei kuitenkaan ole vastuussa tästä hämmennyksestä vaan ihminen. (Jesaja 29:13.) (Ks. tekstiruutuja s. 20, 21.)

      17 Päinvastoin kuin ihmisten ristiriitaiset tulkinnat, on itse Raamattu selvä ja luotettava. Jumala on antanut meille Sanassaan lukuisia todisteita siitä, että Jesajan 2:2–4:ssä kuvailtu rauhaisa maailma ei ole pelkkä unelma vaan lähestyvää todellisuutta. Sitä ei saa aikaan kukaan muu kuin profetioiden ja Raamatun Jumala.

  • Mikä on Jumalan tarkoitus ihmiskunnan suhteen?
    Tuleeko koskaan sodatonta maailmaa?
    • Mikä on Jumalan tarkoitus ihmiskunnan suhteen?

      1–4. a) Mikä oli Jumalan alkuperäinen tarkoitus ihmiskunnan suhteen? b) Miksi ihminen osoittautui tottelemattomaksi? (Ks. tekstiruutua s. 13.)

      SODATONTA maailmaa koskeva lupaus Jesajan 2:2–4:ssä ja Miikan 4:1–4:ssä ei ainoastaan anna meille vankkaa toivoa vaan kertoo meille lisäksi jotain erittäin tärkeää Luojastamme. Hän on tarkoituksen Jumala. Jesajan 2. luvun ennustus kuuluu todellisuudessa pitkään profetioiden sarjaan, joka alkaa Raamatun ensilehdiltä ja jatkuu sen viimeisille sivuille asti sekä valottaa meille sitä, miten Jumala toteuttaa alkuperäisen tarkoituksensa.

      2 Luotuaan ensimmäiset ihmiset Jumala kertoi heille selvästi, mikä oli hänen heitä koskeva tarkoituksensa. 1. Mooseksen kirjan 1. luvun jakeessa 28 sanotaan: ”Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet’.” Kun tarkastelemme tätä käskyä sen rinnalla, mitä 1. Mooseksen kirjan seuraavassa luvussa sanotaan – ”Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä” – huomaamme selvästi Jumalan tarkoittaneen, että ensimmäinen ihmispari laajentaisi jälkeläistensä kanssa paratiisin Eedenin puutarhan rajojen ulkopuolelle, niin että se käsittäisi lopulta koko maapallon (1. Mooseksen kirja 2:15).a

      3 Kuinka kauan ihmiset saisivat nauttia paratiisikodistaan? Raamatussa annetaan ymmärtää, että ihminen luotiin elämään maan päällä ikuisesti. He kuolisivat ainoastaan siinä tapauksessa, että he olisivat tottelemattomia Luojalleen, kuten sanotaan 1. Mooseksen kirjan 2. luvun jakeissa 16 ja 17: ”Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ’Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman’.” Näin ollen on järkevää ajatella, että jos he olisivat pysyneet tottelevaisina, he olisivat saaneet elää jatkuvasti, ikuisesti, näissä paratiisillisissa oloissa (Psalmit 37:29; Sananlaskut 2:21, 22).

      4 Eräs enkeli, jota kutsutaan myöhemmin Saatanaksi (tarkoittaa ’vastustajaa’), sai kuitenkin tuon ensimmäisen ihmisparin käyttämään väärin tahdonvapauttaan, niin että he päättivät olla tottelematta

Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
Kirjaudu ulos
Kirjaudu
  • Suomi
  • Jaa
  • Asetukset
  • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
  • Käyttöehdot
  • Tietosuojakäytäntö
  • Evästeasetukset
  • JW.ORG
  • Kirjaudu
Jaa