Kuoleman tieltä elämän tielle
MONIEN vuosien ajan elämääni pilasi riippuvaisuuteni huumeista. Aloitin käyttämällä lieviä huumeita ja päädyin lopulta kovempiin huumeisiin, esimerkiksi LSD:hen. Huumeista tuli kaikenlaisista henkilökohtaisista ja yhteiskunnallisista ongelmista vapautumisen symboli. Surullista kyllä, kannustin toisiakin nuoria liittymään seuraani kuolemaan johtavalle tielle.
Koska minut tunnettiin huumekauppiaana, poliisi piti minua silmällä. Minun täytyy myöntää olleeni peloissani, sillä tiesin, että pidätetyksi joutuminen olisi merkinnyt vuosikausien viettämistä vankilassa. Vaikka tällainen ahdistus leimasi elämääni, se ei saanut minua muuttamaan tapojani.
Vanhempani yrittivät auttaa minua viemällä minut hoitoon mielisairaalaan. Siellä saamieni lääkkeiden ja hoidon toivottiin ratkaisevan ongelmani, mutta heti kun pääsin pois, vanhempani tajusivat, ettei edes lääkehoito voisi muuttaa minua. He yrittivät vielä auttaa minua järjestämällä minulle tilaisuuden keskustella papin kanssa. Siitäkään ei ollut apua. Poltin marihuanaa ja join alkoholia hänen nähtensä, aivan kuin hän ei olisi ollut läsnä. En vain halunnut muuttua!
Morsiameni Oriana vastusti voimakkaasti elämäntapaani, enkä halunnut hänen jättävän minua. Päällisin puolin katsottuna tämä vaikutti hyvältä kannustimelta, joka voisi saada minut muuttumaan. Mutta sen sijaan jatkoin huumeiden käyttämistä ottamalla niitä salaa. Uskottelin Orianalle olevani sairas. Pian minusta tuli todellinen ihmisraunio. Lupasin kerta toisensa jälkeen itselleni lopettavani ja pystyväni siihen, mutta se oli hyödytöntä. Kuljin vain yhä kauemmaksi kuolemaan johtavalla tiellä.
Koska halusin mennä naimisiin Orianan kanssa mahdollisimman pian, otimme yhteyttä erääseen sisustusarkkitehtiin, jotta hän tekisi joitakin sisustustöitä asuntoomme. Hänen vaimonsa oli Jehovan todistaja ja kertoi meille uskostaan. Aluksi keskustelu vaikutti syvemmin Orianaan kuin minuun, mutta sen edistyessä tajusin Jehovan todistajien uskovan lujasti siihen, että Jumala tekee pian tästä maapallosta paratiisin ja että ihmiset asuvat täällä ikuisesti rauhassa.
Halusin ottaa selville, pitikö paikkansa, että ”nykyäänkin Jehovan todistajat osoittavat rakkautta ja kunnioitusta toisiaan kohtaan”, niin kuin tuo nainen oli sanonut. Sen vuoksi menin Orianan kanssa valtakunnansaliin. Tunsin oloni vaivautuneeksi pitkän tukkani ja nukkavierujen vaatteitteni takia, mutta se millä tavalla todistajat ottivat meidät vastaan, sai minut heti tuntemaan oloni kotoisaksi. Tunsin voivani luottaa heihin. Oli selvää, että aito rakkaus ja kunnioitus toisia kohtaan olivat jo todellisuutta heille.
Tuosta päivästä lähtien aloin käydä säännöllisesti kristillisissä kokouksissa ja aloin tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Leikkautin tukkani ja muutin ulkoasuani, ja suurin ponnistuksin pystyin lopettamaan tupakanpolton ja huumeiden käytön. (2. Korinttolaisille 7:1) Elämässäni oli kuitenkin vielä yksi vakava ongelma. Minusta oli huomaamattani tullut alkoholisti. Jouduin vaikeuksiin juotuani itseni humalaan. Riitelin ihmisten kanssa ja tulin hyvin mustasukkaiseksi Orianasta. Vajosin syvään onnettomuuden tilaan. (Sananlaskut 23:29–35) Ponnistelin päästäkseni eroon tuosta tavasta, ja Jehovan, rukouksen voiman ja kristillisten veljien avulla pystyin juurimaan tämän huonon tavan pois elämästäni.
Vaimoni ja minut kastettiin 23. elokuuta 1974. Totuuden ansiosta elämällämme oli nyt tarkoitus. Koska olin saanut takaisin itseluottamukseni, sain osakseni kunnioitusta työpaikalla. Vaimoni ja minä ansaitsimme paljon rahaa, mutta sitten tajusimme, että pyhälle palveluksellemme jäi vain vähän aikaa. Jos haluaisimme nauttia läheisemmästä suhteesta Jehovaan, meidän täytyisi tehdä muutoksia elämässämme. Muutoin oli olemassa se vaara, että ensi rakkautemme totuuteen viilenisi. Niinpä vuonna 1979 aloitimme tienraivauksen ja omistauduimme täydemmin saarnaamistyöhön.
Mikä sai minut tekemään tämän ratkaisun? Missä olisinkaan ilman totuuden valoa? Ne jotka kulkivat kanssani kuolemaan johtavalla tiellä, ovat nyt joko alkoholisteja tai heillä ei ole enää perhettä tai he ovat vankilassa – tai kuolleet. Juuri Raamatun sanoma kuitenkin vapautti minut. Mikään hoito ja tahdonvoima eivät kerta kaikkiaan riittäneet. Tarvittiin voimakas vaikutin. Se että pyrin kehittämään todellisen ystävyyden Jehovaan, Luojaan, tarjosi tällaisen vaikuttimen. Nyt vilpitön haluni on tehdä kaikkeni auttaakseni niitä, jotka ovat huumeiden orjia, sekä niitä, jotka kärsivät tai etsivät poispääsytietä ongelmistaan. Osallistumalla ahkerasti kristilliseen sananjulistamiseen vaimoni ja minä olemme tehneet juuri sitä. Meillä on ollut etu auttaa monia ihmisiä elämään johtavalle tielle. Näiden joukossa on kolme sellaista, jotka olin saanut käyttämään huumeita. Tällä hetkellä palvelen kierrostyössä Italian pohjoisosassa.
Seuraava asia on varma: huumeiden käyttäminen on samaa kuin kulkisi tietä, joka ennemmin tai myöhemmin johtaa kuolemaan tai ainakin sisällyksettömään elämään, jolla ei ole tulevaisuutta. Sanat eivät riitä ilmaisemaan kiitollisuuttani Jehova Jumalalle! Hän osoitti minulle tien ulos pimeydestä, jossa elin, ja ohjasi minut erittäin valoisalle elämän tielle, joka johtaa ikuiseen tulevaisuuteen. – Kertonut Ruggero Polotti.