Kiistakysymys herää

STRATTON on Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitseva pieni kunta lähellä Ohiojokea, joka erottaa Ohion Länsi-Virginiasta. Se luetaan kyläksi, ja sillä on kunnanjohtaja. Tässä alle 300 asukkaan pikkukunnassa heräsi yllättäen vuonna 1999 kiistakysymys, kun paikalliset viranomaiset yrittivät velvoittaa muun muassa Jehovan todistajat hankkimaan kirjallisen luvan, ennen kuin nämä saisivat käydä paikkakunnan taloissa puhumassa ihmisille Raamatusta.

Miksi tämä on tärkeä kysymys? Kuten kertomuksemme edetessä tulee esiin, tämäntyyppiset viranomaisten laatimat järjestyssäännöt ja valvontatoimet rajoittaisivat todellisuudessa paitsi Jehovan todistajien myös kaikkien Yhdysvalloissa asuvien ihmisten sananvapautta.

Konflikti kehittyy

Strattonilaisten luona oli jo vuosikausia käynyt Wellsvillen seurakunnan Jehovan todistajia, ja näillä oli ollut talosta-taloon-palvelusta koskevia ongelmia muutaman paikallisen viranomaisen kanssa aina vuodesta 1979 lähtien. 1990-luvun alussa muuan poliisi ajoi ryhmän todistajia pois kylästä ja sanoi saatteeksi: ”En välitä oikeuksistanne tipan tippaa.”

Tilanne kärjistyi vuonna 1998, kun neljä Jehovan todistajaa joutui vastatusten Strattonin kunnanjohtajan kanssa. He olivat ajamassa autolla kylästä pois käytyään tapaamassa uudelleen sellaisia asukkaita, jotka olivat olleet kiinnostuneita raamatullisista keskusteluista. Yhden ryhmään kuuluneen naisen mukaan kunnanjohtaja sanoi, että jos he olisivat miehiä, hän heittäisi heidät vankilaan.

Uusimman yhteentörmäyksen syynä oli kylän järjestyssääntö, joka koski yksityisalueelle tulevia kaupustelijoita ja muita kutsumattomia kävijöitä ja vaati jokaista ovelta-ovelle-toimintaan osallistuvaa hankkimaan kunnanjohtajalta ilmaisen luvan. Jehovan todistajat katsoivat järjestyssäännön loukkaavan sananvapautta, uskonnon vapaata harjoittamista ja painovapautta. Niinpä kun kylä kieltäytyi muuttamasta käytäntöään järjestyssäännön soveltamisessa, todistajat veivät asian liittovaltion tuomioistuimeen.

Asia käsiteltiin 27. heinäkuuta 1999 Ohion eteläisen piirin piirioikeudessa. Tuomari katsoi kylän järjestyssäännön olevan perustuslain mukainen. Sitten 20. helmikuuta 2001 myös Yhdysvaltain kuudennen ylioikeuspiirin ylioikeus vahvisti järjestyssäännön perustuslaillisuuden.

Kysymyksen ratkaisemiseksi New Yorkissa rekisteröity Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura sekä Jehovan todistajien Wellsvillen seurakunta anoivat, että Yhdysvaltain korkein oikeus tutkisi asian uudelleen.

Korkein oikeus ottaa tapauksen käsiteltäväkseen

KORKEIN OIKEUS on viime vuosina suostunut antamaan virallisen kirjallisen päätöksen 80–90 oikeustapauksessa yli 7000 hakemuksesta vuosittain eli vain hieman yli prosentissa tapauksista.

Jehovan todistajat hakivat asiaansa muutoksenhakulupaa korkeimmalta oikeudelta toukokuussa 2001. Hakemuksessa kysyttiin: ”Ovatko uskonnolliset sananpalvelijat, jotka Raamattuun perustuvan, satoja vuosia vanhan tavan mukaisesti käyvät kertomassa uskonkäsityksistään ovelta ovelle, perustuslain mukaan rinnastettavissa kaupustelijoihin ja velvollisia valmiiksi määritetyn rajoituksen mukaisesti hankkimaan kunnalta luvan voidakseen puhua Raamatusta tai tarjota raamatullista kirjallisuutta ilmaiseksi?”

Vartiotorni-seuran lakiosastolle ilmoitettiin 15. lokakuuta 2001, että Yhdysvaltain korkein oikeus oli hyväksynyt uudelleen tutkittavaksi oikeustapauksen New Yorkissa rekisteröity Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura ry. vastaan Strattonin kylä.

Korkein oikeus rajoitti asian käsittelyn sananvapautta koskevaan erityiskysymykseen, nimittäin siihen, sisältääkö ensimmäisen perustuslainmuutoksena suojaama sananvapaus oikeuden puhua toisille jostakin asiasta tarvitsematta ensin ilmoittautua hallintoviranomaisille.

Seuraavaksi tapaus käsiteltäisiin suullisesti Yhdysvaltain korkeimman oikeuden yhdeksän tuomarin edessä. Jehovan todistajilla olisi omat asianajajansa ja Strattonin kylällä omansa. Miten asia ratkaistaisiin tuossa foorumissa?

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 5]

ENSIMMÄINEN PERUSTUSLAINMUUTOS

”1. PERUSTUSLAINMUUTOS (USKONNOLLISEN YHDYSKUNNAN PERUSTAMINEN; USKONNON-, SANAN-, PAINO-, KOKOONTUMIS- JA HAKEMUSVAPAUS) Kongressi älköön säätäkö lakia, joka koskee uskontokuntien perustamista tai kieltää uskonnon vapaan harjoittamisen; tai rajoittaa sananvapautta tai painovapautta; tai ihmisten oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen ja oikeutta hakea viranomaisilta korjausta epäkohtiin.” (Yhdysvaltain perustuslaki)

”Ensimmäinen perustuslainmuutos on demokraattisen menettelyn perusta Yhdysvalloissa. Se kieltää kongressia säätämästä lakeja, jotka rajoittavat sananvapautta, painovapautta tai oikeutta kokoontua rauhanomaisesti tai jättää hakemus. Sananvapautta pidetään laajalti kansalaisten tärkeimpänä perusoikeutena ja kaikkien muiden oikeuksien perustana. Ensimmäinen perustuslainmuutos kieltää kongressia myös säätämästä lakeja, joilla muodostettaisiin valtionuskonto tai rajoitettaisiin uskonnonvapautta.” (The World Book Encyclopedia.) On kiinnostavaa, että oikeustapauksessa Cantwell vastaan Connecticut (1940), joka oli myös Jehovan todistajiin vaikuttanut merkittävä ratkaisu, Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että ensimmäisen perustuslainmuutoksen takeet estävät paitsi kongressia (liittohallitusta) myös paikallisia viranomaisia (osavaltioita ja kuntia) laatimasta lakeja, jotka perustuslain vastaisesti loukkaisivat ensimmäiseen perustuslainmuutokseen sisältyviä oikeuksia.

[Kuvat s. 5]

Herätetty kysymys vaikuttaa ovelta-ovelle-toiminnan eri muotoihin

[Kuvan lähdemerkintä s. 4]

Franz Jantzen, Collection of the Supreme Court of the United States

Ensimmäinen vaihe – suullinen käsittely korkeimmassa oikeudessa

ASIAN SUULLINEN KÄSITTELY korkeimman oikeuden presidentin William Rehnquistin ja sen kahdeksan muun jäsenen edessä oli 26. helmikuuta 2002. Jehovan todistajia edusti neljä asianajajaa.

Jehovan todistajien johtava asianajaja aloitti perustelunsa johdannolla, joka vangitsi kuulijoiden huomion: ”Kello on yksitoista lauantaina aamupäivällä Strattonin kylässä. [Asianajaja koputti pöytään kolme kertaa.] ’Hyvää huomenta. Viimeaikaiset tapahtumat saivat minut tulemaan ovellenne kertomaan siitä, minkä profeetta Jesaja sanoi olevan jotain parempaa. Kyseessä on hyvä uutinen, josta Kristus Jeesus puhui, hyvä uutinen Jumalan valtakunnasta.’”

Hän jatkoi: ”Strattonin kylässä on rikos kulkea ovelta ovelle ja esittää tätä sanomaa, ellei ole ensin hankkinut siihen lupaa kylän viranomaisilta.”

Etteivätkö pyydä rahaa?

Tuomari Stephen G. Breyer esitti Jehovan todistajille keskeisiä kysymyksiä. Hän kysyi: ”Onko niin, että asiakkaanne eivät pyydä penniäkään rahaa eivätkä myy Raamattuja tai mitään muutakaan? Sanovatko he tosiaan vain: ’Haluan keskustella kanssanne uskonnosta’?”

Jehovan todistajien asianajaja vastasi: ”Tunnetut tosiasiat puhuvat selvää kieltään: Jehovan todistajat eivät pyytäneet Strattonin kylässä rahaa. Muissakin tuomiopiireissä tosiasiat osoittavat yhtä selvästi, että joskus he mainitsevat mahdollisuuden antaa vapaaehtoinen lahjoitus. – – Emme pyydä ihmisiltä rahaa. Haluamme vain puhua heidän kanssaan Raamatusta.”

Tarvitaanko viranomaisten lupaa?

Tuomari Antonin Scalia kysyi tarkkanäköisesti: ”Eikö näkemyksenne ole se, ettei kunnanjohtajalta tarvitse pyytää lupaa puhua toiselle ihmiselle jostakin mielenkiintoisesta asiasta?” Jehovan todistajien asianajaja vastasi: ”Tämän tuomioistuimen ei mielestämme pitäisi vahvistaa viranomaisten järjestyssääntöä, joka vaatii kansalaista hankkimaan luvan voidakseen puhua toiselle kansalaiselle tämän kodissa.”

Vastapuolen perustelu, toinen tunnelma

Nyt oli Strattonin kylän vuoro esittää kantansa. Johtava asianajaja selitti kylän järjestyssääntöä: ”Stratton käyttää poliisivaltuuksiaan pyrkiessään suojaamaan asukkaidensa yksityiselämää ja ehkäisemään rikollisuutta. Järjestyssääntö, joka kieltää tuen pyytämisen ja varojen hankkimisen yksityisalueella, vaatii ainoastaan rekisteröitymään etukäteen ja pitämään ovelta-ovelle-toiminnassa mukana lupaa.”

Tuomari Scalia meni suoraan asian ytimeen kysyessään: ”Tiedättekö mitään muuta meillä [korkeimmassa oikeudessa] käsiteltyä oikeustapausta näin laaja-alaisesta järjestyssäännöstä, joka olisi koskenut ovelta-ovelle-toimintaa, mutta ei rahan pyytämistä eikä tavaran myymistä vaan esimerkiksi sitä, että joku haluaa puhua Jeesuksesta Kristuksesta tai luonnonsuojelusta? Onko meillä ollut sellaista tapausta?”

Hän jatkoi: ”Minä en tiedä sellaista oikeustapausta yli kahdensadan vuoden ajalta.” Tähän oikeuden presidentti Rehnquist heitti: ”Ette ole kyllä ollut elossakaan niin kauan.” Letkautus herätti naurua oikeussalissa. Tuomari Scalia tähdensi kysymyksensä ydintä: ”Asian laajuus on minulle uutta.”

Hieno ajatus?

Tuomari Anthony M. Kennedy esitti keskeisen kysymyksen: ”Onko se teistä hieno ajatus, että minun täytyy pyytää viranomaisilta lupa ennen kuin saan mennä lähikorttelin taloihin, joiden kaikkia asukkaita en tunne, sanomaan, että haluaisin puhua heidän kanssaan, koska olen huolissani jätehuollosta tai kansanedustajastamme tai jostain muusta asiasta? Täytyykö minun ensin pyytää siihen viranomaisilta lupa?” Hän lisäsi: ”Uskomatonta.”

Sitten tuomari Sandra Day O’Connor liittyi keskusteluun kysyen: ”Entä lapset, jotka [halloween-juhlan aikana] tulevat ovelle vaatimaan kepposten uhalla makeisia? Pitääkö heidän hankkia lupa?” Tuomarit O’Connor ja Scalia jatkoivat kumpikin todisteluaan tähän tapaan. Tuomari O’Connor esitti uuden näkökulman: ”Entä jos haluaa lainata naapurista sokeria? Täytyykö minun hankkia lupa, jotta voin käydä lainaamassa naapurista sokeria?”

Pyytävätkö Jehovan todistajat asialleen tukea?

Tuomari David H. Souter kysyi: ”Miksi järjestyssääntö koskee Jehovan todistajia? Pyytävätkö he asialleen tukea, hankkivatko he varoja, tai kaupittelevatko he tavaraa tai palveluja? He eivät tee mitään tällaista.” Strattonin kylän asianajaja lainasi pitkän katkelman järjestyssäännöstä ja lisäsi, että alioikeus oli määritellyt Jehovan todistajien toiminnan olevan tuen pyytämistä heidän asialleen. Tähän tuomari Souter totesi: ”Te ilmeisesti määrittelette tuen pyytämisen hyvin väljästi, jos kerran Jehovan todistajat sisältyvät siihen.”

Seuraavaksi tuomari Breyer luki sanakirjasta kyseisen termin määritelmän osoittaakseen, ettei se soveltunut Jehovan todistajiin. Hän jatkoi: ”Kirjelmässänne ei ollut mitään mainintaa siitä, mitä varten näitä ihmisiä [Jehovan todistajia], jotka eivät ole kiinnostuneita rahasta, myymisestä eivätkä edes äänistä, vaaditaan rekisteröitymään kunnantalolla. Mikä on kunnan tarkoitus?”

Ajatustenvaihto – ”erioikeus”?

Strattonin kylän mukaan ”kunnan tarkoituksena on ehkäistä kiinteistön omistajan häirityksi tuleminen”. Asianajaja selvensi vielä, että tarkoituksena oli suojella asukkaita petoksilta ja rikollisilta. Tuomari Scalia lainasi järjestyssääntöä osoittaakseen, että kunnanjohtaja voi vaatia lisätietoja rekisteröityvästä ja hänen tarkoituksestaan voidakseen ”täsmällisesti määritellä halutun erioikeuden luonteen”. Hän lisäsi tähdentäen keskeistä kysymystä: ”Se että kulkee toisten kansalaisten luona ja pyrkii vakuuttamaan heidät jostakin asiasta, olisi siis erioikeus – täysin käsittämätöntä.”

Tuomari Scalia tiukkasi edelleen: ”Pitäisikö siis vaatia, että jokainen, joka haluaa soittaa ovikelloa, antaa ensin sormenjälkensä kunnantalolla ennen kuin voi tehdä niin? Onko vähäinen rikollisuuden riski riittävä syy vaatia, että jokainen, joka haluaa soittaa ovikelloa, käy rekisteröitymässä kunnantalolla? Ei tietenkään ole.”

Asukkaiden suojelua?

Käytettyään omat 20 minuuttiaan Strattonin kylän asianajaja luovutti puheenvuoron Ohion osavaltion lainopilliselle neuvonantajalle. Hän sanoi, että Strattonin järjestyssääntö suojeli asukkaita heidän tontilleen tulevalta tuntemattomalta ihmiseltä, joka on ”varmasti kutsumaton vieras”, ja että ”kylällä on oikeus kiinnittää huomiota tämäntyyppiseen toimintaan”.

Tuomari Scalia huomautti: ”[Strattonin] kylä siis sanoo, että niidenkin ihmisten tapauksessa, jotka ottaisivat Jehovan todistajat mielellään vastaan – he istuvat kotona yksinään ja haluaisivat kovasti puhua jonkun kanssa mistä tahansa – heidän [Jehovan todistajien] pitäisi rekisteröityä kunnanjohtajan luona saadakseen erioikeuden soittaa ovikelloa.”

”Hyvin pieni rajoitus”

Kyselyn aikana tuomari Scalia esitti painavan näkökohdan sanoessaan: ”Jokainen meistä tietää, että maailman turvallisimmat yhteiskunnat ovat totalitaarisia diktatuureja. Niissä on hyvin vähän rikollisuutta. Tämä on tunnettu tosiasia. Vapauden hintana on muun muassa jonkin verran suurempi rikollisuuden riski, ja kysymys kuuluu, ehkäiseekö tämä toimenpide rikollisuutta siinä määrin, että ovikellon soittamisesta kannattaa tehdä erioikeus.” Siihen lainopillinen neuvonantaja sanoi, että kyseessä on ”hyvin pieni rajoitus”. Tuomari Scalia vastasi sen olevan niin pieni, että ”yksikään kunta ei tiettävästi ole laatinut vastaavaa järjestyssääntöä. Minusta tämä ei ole pientä.”

Viimein lainopillisen neuvonantajan oli erään tuomarin painostamana pakko myöntää: ”En kovin herkästi sanoisi, että ovikellojen soittaminen tai oveen koputtaminen pitäisi suoranaisesti kieltää.” Hänen puheenvuoronsa päättyi tähän.

Vastatodistelun aikana Jehovan todistajien asianajaja toi esiin, ettei järjestyssääntöön sisältynyt keinoa tarkistaa hakijan väitteitä. ”Voin mennä kunnantaloon, sanoa olevani se ja se, saada luvan ja lähteä oville.” Hän mainitsi myös, että kunnanjohtajalla on valta evätä lupa henkilöltä, joka kieltää kuuluvansa mihinkään järjestöön. ”Tämä on mielestämme ilmeistä harkintavallan käyttöä”, hän sanoi ja jatkoi: ”Esitän täten kunnioittavasti, että toimintamme [Jehovan todistajien toiminta] kuuluu ensimmäisen perustuslainmuutoksen ydinkysymysten piiriin.”

Pian tämän jälkeen oikeuden presidentti Rehnquist päätti suullisen käsittelyn sanoin: ”Asia alistetaan [korkeimman oikeuden ratkaistavaksi].” Koko oikeudenkäynti oli kestänyt vain runsaan tunnin. Tuon tunnin tärkeys ilmenisi kirjallisesta päätöksestä, joka julkistettaisiin kesäkuussa.

[Kuvat s. 6]

Korkeimman oikeuden presidentti Rehnquist

Tuomari Breyer

Tuomari Scalia

[Lähdemerkinnät]

Rehnquist: Collection, The Supreme Court Historical Society/Dane Penland; Breyer: Collection, The Supreme Court Historical Society/Richard Strauss; Scalia: Collection, The Supreme Court Historical Society/Joseph Lavenburg

[Kuvat s. 7]

Tuomari Souter

Tuomari Kennedy

Tuomari O’Connor

[Lähdemerkinnät]

Kennedy: Collection, The Supreme Court Historical Society/Robin Reid; O’Connor: Collection, The Supreme Court Historical Society/Richard Strauss; Souter: Collection, The Supreme Court Historical Society/Joseph Bailey

[Kuva s. 8]

Oikeussali

[Lähdemerkintä]

Franz Jantzen, Collection of the Supreme Court of the United States

Korkein oikeus puolustaa sananvapautta

RATKAISEVA PÄIVÄ koitti 17. kesäkuuta 2002, jolloin korkein oikeus julkaisi kirjallisen päätöksensä. Mikä sen ratkaisu oli? Se kävi ilmi lehtien uutisotsikoista. The New York Times ilmoitti: ”Oikeus kaatoi yritykset estää Jehovan todistajien käynnit.” Ohiossa ilmestyvä The Columbus Dispatch kirjoitti: ”Korkein oikeus mitätöi lupavaatimuksen.” Clevelandissa Ohiossa ilmestyvä The Plain Dealer sanoi: ”Ovelta ovelle kulkijat eivät tarvitse kunnantalon lupaa.” USA Today -lehden pääkirjoitusaukeamalla julistettiin: ”Sananvapaus voitti.”

Alempien tuomioistuinten ratkaisut Jehovan todistajia vastaan kumottiin äänin 8 vastaan 1! Oikeuden virallinen 18-sivuinen päätös oli tuomari John Paul Stevensin kirjoittama. Ratkaisu vahvisti kiistattomasti ensimmäisen perustuslainmuutoksen takaaman suojan Jehovan todistajien julkiselle sananpalvelukselle. Lausunnossaan korkein oikeus selitti, että Jehovan todistajat eivät hakeneet lupaa, koska heidän mukaansa ”heidän valtuutuksensa saarnata tulee Raamatusta”. Sitten seurasi lainaus heidän oikeudenkäyntikirjelmästään: ”Luvan pyytäminen kunnalta saarnaamista varten tuntuisi meistä lähes Jumalan solvaamiselta.”

Korkeimman oikeuden päätöksessä sanottiin: ”[Korkein] oikeus on yli 50 vuoden ajan mitätöinyt rajoituksia, jotka ovat koskeneet tuen pyytämistä jollekin asialle ja lentolehtisten jakamista ovelta ovelle. Ei ole pelkkää historian sattumaa, että useimmat näistä oikeustapauksista ovat olleet Jehovan todistajien alulle panemia ja koskeneet ensimmäiseen perustuslainmuutokseen sisältyviä oikeuksia, sillä heidän uskontonsa antaa heille tehtäväksi viedä sanomaa ovelta ovelle. Kuten totesimme oikeustapauksessa Murdock vastaan Pennsylvania – – (1943), Jehovan todistajat ’väittävät, että he noudattavat Paavalin esimerkkiä opettaen ”sekä julkisesti että huone huoneelta”. Apostolien teot 20:20. He ottavat kirjaimellisesti Raamatun käskyn ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille”. Markus 16:15. Näin tehdessään he uskovat noudattavansa Jumalan käskyä.’”

Sitten päätöksessä lainattiin jälleen vuoden 1943 oikeustapausta: ”Tämäntyyppinen uskonnollinen toiminta on samassa korkeassa asemassa ensimmäisen perustuslainmuutoksen piirissä kuin palvonta kirkoissa ja saarnaaminen saarnastuoleista. Sillä on samanlainen oikeus suojaan kuin vakiintuneemmalla ja tavanomaisemmalla uskonnon harjoittamisella.” Päätöksessä lainattiin myös oikeustapausta vuodelta 1939 ja sanottiin: ”Sensuurin vaatiminen luvan välityksellä, joka estäisi lentolehtisten vapaan ja esteettömän jakamisen, uhkaa perustuslaillisten takeiden ydintä.” (Kursivointi heidän.)

Seuraavaksi korkein oikeus esitti merkittävän huomion: ”Nuo oikeustapaukset osoittavat, että Jehovan todistajien pyrkimykset vastustaa sananvapauden sääntelyä eivät ole olleet taistelua ainoastaan heidän oikeuksiensa puolesta.” Päätöksessä sanottiin, että todistajat ”eivät ole ainoita ’pieniä ihmisiä’, jotka Strattonin kylän järjestyssäännön kaltaiset säännöt uhkaavat vaientaa”.

Sitten päätöksessä jatkettiin viitaten Strattonin järjestyssääntöön, että on ”loukkaavaa – paitsi ensimmäisen perustuslainmuutoksen suojaamia arvoja myös koko vapaan yhteiskunnan käsitettä kohtaan – että kansalaisen täytyy jokapäiväisessä julkisessa kanssakäymisessä ensin ilmoittaa viranomaisille halustaan puhua toisille ihmisille ja sitten hankkia siihen lupa. – – laki, joka vaatii hankkimaan luvan tällaiseen puhumiseen, poikkeaa jyrkästi kansallisesta perinnöstämme ja perustuslakiperinteestämme.” Sitten päätöksessä puhuttiin ”sellaisen lupavaatimuksen tuhoisasta vaikutuksesta”.

Rikollisuuden uhka

Entä sitten se näkemys, että lupajärjestely suojelisi murtovarkailta ja muilta rikollisilta? Korkein oikeus esitti: ”Vaikka tunnustamme, että näihin huoliin on aihetta, ennakkotapauksemme osoittavat selvästi, että tasapaino on säilytettävä näiden huolten ja sen välillä, miten määräykset ja säännöt vaikuttavat ensimmäiseen perustuslainmuutokseen sisältyviin oikeuksiin.”

Kirjallinen päätös jatkui: ”Tuntuu epätodennäköiseltä, että luvan puuttuminen estäisi rikollisia koputtamasta oviin ja käymästä keskusteluja, joita järjestyssääntö ei koske. He voivat esimerkiksi kysyä tietä tai pyytää lupaa käyttää puhelinta, – – tai he voivat rekisteröityä väärällä nimellä rangaistuksetta.”

Viitaten 1940-luvun ratkaisuihin korkein oikeus kirjoitti: ”Sanamuodot toisen maailmansodan ajan päätöksissä, jotka kerta toisensa jälkeen vapauttivat kantajien [Vartiotorni-seuran] uskontoverit ahdasmielisistä syytteistä, heijastivat korkeimman oikeuden näkemystä ensimmäiseen perustuslainmuutokseen sisältyvistä oikeuksista, joita tämä oikeustapaus koskee.”

Mikä oli korkeimman oikeuden tuomiolauselma? ”Ylioikeuden päätös kumotaan, ja asia palautetaan tämän lausunnon mukaisia jatkotoimia varten. Näin määräämme.”

Asia päättyi siis siten, että ”[korkein] oikeus tukee Jehovan todistajia”, kuten Chicago Sun-Times -lehti kirjoitti, enemmistöllä 8 vastaan 1.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Miten läheisen Wellsvillen seurakunnan Jehovan todistajat ovat suhtautuneet korkeimmassa oikeudessa saatuun voittoon? Varmastikaan ei ole mitään syytä ylpeillä siitä strattonilaisten kustannuksella. Todistajat eivät kanna kaunaa ystävällisille kyläläisille. Paikallinen Jehovan todistaja Gregory Kuhar sanoi: ”Emme me halunneet tätä oikeudenkäyntiä. Itse järjestyssääntö vain oli epäasiallinen. Emme tehneet tätä pelkästään itsemme takia vaan kaikkien hyväksi.”

Jehovan todistajat ovat selvästikin yrittäneet kovasti olla ärsyttämättä paikkakuntalaisia. Todistajiin kuuluva Gene Koontz selitti: ”Saarnasimme Strattonissa viimeksi 7. maaliskuuta 1998 eli runsaat neljä vuotta sitten.” Hän jatkoi: ”Minulle itselleni sanottiin, että minut pidätettäisiin. Poliisi on vuosien varrella uhannut meitä useita kertoja pidätyksellä. Kun pyysimme järjestyssääntöä nähtäväksemme, emme koskaan saaneet vastausta.”

Koontz lisäsi: ”Meistä olisi mukavampaa, jos meillä olisi hyvät suhteet toisiin ihmisiin. Jos joku ei halua meidän käyvän luonaan, me kunnioitamme hänen päätöstään. Mutta toiset ovat ystävällisiä ja keskustelevat kanssamme Raamatusta mielellään.”

Kuhar selitti: ”Emme vieneet asiaa oikeuteen noustaksemme strattonilaisia vastaan. Halusimme vain vahvistaa laillisesti perustuslain takaaman sananvapauden omalla kohdallamme.”

Hän jatkoi: ”Toivottavasti pääsemme jonain päivänä takaisin Strattoniin. Minusta olisi hienoa olla silloin ensimmäisenä jonkun ovella. Kaikesta huolimatta meidän täytyy palata Kristuksen käskyn mukaisesti.”

Oikeustapauksella ”Vartiotorni-seura vastaan Strattonin kylä” on ollut kauaskantoisia vaikutuksia. Lukuisten kuntien viranomaiset Yhdysvalloissa ovat korkeimman oikeuden ratkaisusta kuultuaan tulleet siihen tulokseen, ettei Jehovan todistajien evankelioimistyötä voi enää rajoittaa paikallisilla järjestyssäännöillä. Ovelta ovelle saarnaamista koskevat vaikeudet ovat ratkenneet tähän mennessä noin 90 kunnassa.