Vanhinten kokous kierrosvalvojan vierailun aikana
1 Joitakin kysymyksiä on herätetty kierrosvalvojan osuudesta vanhinten kokouksen yhteydessä. Puheenjohtajana tässä kokouksessa toimivan esivalvojan tulisi olla aivan yhtä huolellinen ja harkitsevainen suunnitellessaan tätä kokousta kuin neljännesvuosittain pidettäviä säännöllisiä kokouksiakin. Jos vierailu sattuu samaan aikaan yhden neljännesvuosittain pidettävän kokouksen kanssa tai lähelle sitä, esivalvoja voi katsoa sopivaksi yhdistää nämä yhdeksi kokoukseksi.
2 Järjestö-kirja käsittelee sivuilla 82–86 kierrosvalvojan vierailua seurakuntaan, mukaan luettuna tämä erikoiskokous. Sivuilla 64–67 se myös osoittaa tarpeen valmistautua sopivasti näihin tärkeisiin kokouksiin. Kirja mainitsee joukon asioita, joita voisi olla hyödyllistä käsitellä, mutta epäilemättä on muita asioita, joiden paikallinen vanhimmisto näkee vaativan huomiota, ja jokaisen vanhimman tulisi tiedottaa puheenjohtajalle joko suullisesti tai kirjallisesti, jos mahdollista hyvissä ajoin ennen kokousta, mistä seikoista hänen mielestään kannattaisi keskustella. Näiden perusteella puheenjohtajan tulisi valmistaa ohjelma, jossa on varattu aika kullekin aiheelle, ja suunnitella kokous siten, ettei se muodostu kohtuuttoman pitkäksi.
3 Kierrosvalvoja voi myös esittää ehdotuksen kokouksessa keskusteltavista asioista sen perusteella, mitä hän on havainnut seurakunnan tilasta, kun hän saavuttuaan on tarkastellut sitä esivalvojan kanssa. Jos kokous on lähellä hänen vierailunsa loppua, hänellä on ollut tilaisuus tehdä havaintoja seurakunnan tilasta, ja hänellä voi olla joitakin arvokkaita ehdotuksia esitettävänä, joten puheenjohtaja voi pyytää häntä esittämään niitä.
4 Yleensä kierrosvalvojalla on useiden vuosien kokemus Jehovan järjestössä. Ja koska hän erityisesti nimitettynä matkustavana vanhimpana käyttää paljon aikaansa sellaisissa kokouksissa eri seurakunnissa, hän on asemassa, jossa hän voi välittää vanhimmille hyödyllisiä esimerkkejä ja oppimiaan asioita. Siksi vanhinten tulisi käyttää hyväkseen hänen kokemustaan. – Room. 1:12.