Oletko koskaan miettinyt:
Onko energiakriisiin olemassa todellisia ratkaisua?
MAAPALLOLLA on tuskin sellaista paikkaa, jossa energia ei olisi kallistumassa. Eikä ainoastaan bensiini ole kallista, vaan myös lämmitysöljy- ja sähkölaskut kasvavat. Kaikki me ottaisimme tervetulleena vastaan ratkaisun – todellisen ratkaisun – energiakriisiin.
MISTÄ ENERGIAKRIISIN AJATELLAAN JOHTUVAN?
On kaksi perustekijää: käytettävissä olevan energian määrä ja tapa, jolla sitä kulutetaan.
Monet maat ovat hyvin riippuvaisia öljystä, kaasusta ja kivihiilestä, mutta nämä energianlähteet eivät voi kestää ikuisesti. Jonakin päivänä ne ehtyvät, ja meidän on pakko käyttää jotakin muuta. Mutta niin ei ole vielä tapahtunut. Jotkut tiedemiehet arvioivat öljyn riittävän hyvin useiksi vuosikymmeniksi, ja eräässä Yhdistyneitten Kansakuntien raportissa jopa lisätään näitten vuosien määrää. Vikaa on selvästikin enemmän muualla kuin varantojen ehtymisessä.
Nykyisen energiakriisin todelliset juuret löytyvät ihmissuvun itsekkyydestä. Sekä mahtavat liikeyritykset että myös yksittäiset ihmiset ovat käyttäneet itsekkäästi samoin kuin epäviisaasti energiaa ja niitä lähteitä, joista sitä tuotetaan. Suurimmaksi osaksi ihminen itse on luomassa tätä ongelmaa.
MITÄ VOIDAAN TEHDÄ ONGELMAN HELPOTTAMISEKSI?
Uusien energianlähteiden etsintä ja niiden täysimittaisempi hyväksikäyttö ovat yksi päivänselvä keino energiakriisin lievittämiseksi. Toinen keino on tuhlaamisen sijasta säästää sitä energiaa, joka meillä jo on. Se vaatii ihmisiltä epäitsekkyyttä.
On ehdotettu useita vaihtoehtoisia energianlähteitä. On koetettu käyttää hyväksi tuulta, vuorovesiä ja valtameren aaltojen liikettä. Parhaillaan kehitetään ja tutkitaan vaihtelevista lähteistä – jopa jätteistä saatuja synteettisiä polttoaineita. Ja vaikka laitteiden hankintakustannukset ovat korkeat, yhä useammat ihmiset turvautuvat aurinkoenergiaan kotiensa ja muiden rakennusten lämmittämiseksi.
Useimmat meistä voisivat tehdä paljon enemmän energian säästämiseksi. Esimerkiksi on esitetty, että amerikkalaiset maailman suurimpina energiankäyttäjinä voisivat vähentää kulutustaan 30–40 prosenttia ilman, että taloudellinen kasvu heikkenisi tai että heidän tarvitsisi suuresti muuttaa elintapaansa. Monet tajuavat nyt, että esimerkiksi eristeiden lisääminen seiniin ja kattoihin, kolminkertaisten ikkunoiden ja tiivistenauhojen käyttö samoin kuin lämmön sulkeminen käyttämättömissä huoneissa ja tuollaisiin huoneisiin johtavien ovien kiinni pitäminen voi johtaa melkoiseen kodin lämmityskulujen pienenemiseen. Säästäminen on hyvää tervettä järkeä. Se voi säästää rahaa ja sen avulla käytettävissä olevat energianlähteet riittävät kauemmin.
TARJOAAKO OMAKOHTAINEN ENERGIAN SÄÄSTÄMINEN TÄYDELLISEN VASTAUKSEN?
Voit vähentää energiankäyttöäsi vain tiettyyn rajaan asti nykyisessä maailmassa. Vaikka eristäisitkin kotisi ja säätäisit sen termostaatin pienemmälle ja ajaisit vähemmän autollasi, sinä tarvitset yhä energiaa – ja paljon. Useimmille meistä vaihtoehtoiset energianlähteet ovat joko liian kalliita tai niitä ei ole käytettävissä. Energiakriisiin liittyy siis vielä yksi perustekijä.
Liikeyritykset, jotka pumppuavat ja myyvät öljyä, tajuavat sen arvon. Näyttää siltä, että ne ovat päättäneet puristaa kaiken mahdollisen hyödyn niistä, jotka ovat hyvin riippuvaisia öljystä. Tuntuuko sinusta siltä, että tällaiset ryhmät vain muuttuvat itsestään ja kääntävät auliisti suuntauksen päinvastaiseksi? Luuletko, että ne suhtautuisivat suopeasti laajamittaiseen vaihtoehtoisiin energianlähteisiin siirtymiseen? Ajattelehan niitä miljardeja markkoja, jotka nämä jättiläiset ovat sijoittaneet jalostamoihin, laitteisiin ja vuokraustoimiin. Seisoisivatko ne toimettomina sivussa katselemassa, kun kaikki tämä tulee arvottomaksi? Tuskinpa. Ja muista, että ne ovat erittäin mahtavia yhtiöitä.
Ajattele myös niitä miljoonia ihmisiä, joille nämä öljy-yhtiöt antavat työtä. Äkillinen siirtyminen muihin energianlähteisiin vaikuttaisi tuhoisasti heidän toimeentuloonsa. Nykyisen järjestelmän toimintatapa siis varmasti mutkistaa tätä ongelmaa. Me voimme tehdä vain vähän siinä suhteessa.
Ratkaisu vaatisi kaikkein ensimmäiseksi kunnioitusta herättävän voiman käyttöä. Miksi? Koska todellisuudessa ihmisten nykyinen asioiden hoitotapa täytyisi muuttaa perusteellisesti. Lisäksi vaadittaisiin korkeimmanlaatuista viisautta paremman järjestelmän aikaansaamiseksi.
KENELLÄ ON KEINOT LOPULLISEN RATKAISUN TARJOAMISEKSI?
Kaikki me olemme yhtä mieltä siitä, että kaikkeus on täynnä energiaa. Sen Luoja kuvaillaan Raamatussa sellaiseksi, jolla on ’runsaasti dynaamista energiaa ja voimaa’. (Jes. 40:26, UM) Jumalalla on siis varmasti voimaa ja teknistä taitoa energiaongelmasta selviytymiseksi. Raamattu sanoo selvästi, että hän tulee pian käyttämään kumpaakin.
Raamatussa selitetään myös, miten Jumala tulee tekemään sen. ”Herra varjelee kaikkia, jotka häntä rakastavat, mutta kaikki jumalattomat hän hukuttaa.” (Ps. 145:20) Jumalan tarkoitus on hävittää nykyinen järjestelmä täydellisesti. Hän tulee olemaan tekemisissä itsekkäitten ihmisten kanssa, jotka kieltäytyvät muuttumasta, käyttäen sitä ainoaa, jonka he ymmärtävät – voimaa. Poistamalla sellaiset ihmiset hän tasoittaa tietä niille, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka arvostavat tätä kaunista maata ja sen luonnonvaroja, jotta nämä säilyisivät elossa maailmaan, joka on täynnä vanhurskautta. – 2. Piet. 3:13; Ilm. 11:18.
Varmasti Jumala, joka ylläpitää koko kaikkeutta, kykenee täydellisesti antamaan asianmukaista ohjausta tai sellaisia energiamuotoja, joiden turvin kaikki voivat silloin elää miellyttävästi. Hänen Sanansa sanoo hänestä: ”Ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.” (Ps. 84:12) Hän antaa ihmiselle kaiken sen energian, jonka hän tarvitsee! Et varmastikaan menetä mitään, jos tutkit lähemmin tätä suurenmoista odotetta. Tulet päinvastoin saamaan paljon.
[Kuva s. 3]
Lämmityskustannukset
Öljyvoitot