Käytä uutta kirjaa toisten auttamiseen
1 Me kaikki olimme hyvin innostuneita viime kesänä saadessamme uuden kirjan Yhdistetyt ainoan tosi Jumalan palvonnassa, kun se julkaistiin ”Valtakunnan ykseyden” piirikonventeissa. Tuon kirjan sivulla 2 sanotaan: ”Miljoonat ihmiset tuntevat Raamatun perusopetukset, mutta voidakseen kokea tosi Jumalan yhdistettyyn palvontaan osallistumisesta koituvan ilon heidän täytyy edistyä kristilliseen kypsyyteen. Tämä kirja on valmistettu auttamaan kaikkia sellaisia ihmisiä laajentamaan ja syventämään Jumalan sanan ymmärtämistään ja soveltamaan sitä entistä täydemmin elämäänsä.” Olemmeko me tämän kirjan saatuamme toimittaneet sen jonkun sellaisen käsiin, joka voisi hyötyä siitä tuolla tavoin?
2 Olisi huomaavaista tarjota sitä jokaiselle, jolle pidät Raamatun kotitutkistelua. Vaikka joku ei olisikaan vielä muutamaan kuukauteen valmis tutkimaan toista kirjaa, tämän kirjan saaminen voi kiihottaa ruokahalua. Se voi myös kannustaa heitä lukemaan enemmän, ja se taas voi nopeuttaa heidän hengellistä edistymistään. Sinulla on jotakin hyvää. Älä pidäty jakamasta sitä heidän kanssaan. – Sananl. 3:27.
3 Ehdotamme, että pidät myös yhden kappaleen tätä kirjaa mukanasi osallistuessasi tavanomaiseen kenttäpalvelukseen. Miksi? Koska kiinnostuneille on levitetty kymmeniä miljoonia kappaleita Voit elää ikuisesti -kirjaa ja Totuus-kirjaa. Monille on johdettu Raamatun kotitutkistelua. Jos he osoittavat edelleen jonkin verran kiinnostusta, esitä tätä uutta kirjaa ja tarjoudu sitten tutkimaan sitä heidän kanssaan. Tämä on sopivaa milloin tahansa huolimatta siitä, mikä on kulloinkin kuukauden vakituinen kirjallisuustarjous.
4 Kuten olet huomannut, jokainen tämän uuden kirjan luku on vain seitsemän tai kahdeksan sivun pituinen. Se on suunnilleen sopiva määrä seurakunnan kirjantutkisteluun. Mutta et ehkä voi tunnin pituisessa Raamatun kotitutkistelussa käsitellä tehokkaasti niin pitkää aineistoa. Kun käytät tätä kirjaa tutkistelussa, älä käy aineistoa hätäisesti läpi. Anna tutkijalle aikaa etsiä itse raamatunkohdat ja pohtia niitä. Joissakin kappaleissa viitataan useisiin raamatunkohtiin; kaikki ne ovat arvokkaita. Jos tutkistelukysymyksiisi saamasi vastaukset ovat pinnallisia, käytä lisäkysymyksiä kohdistaaksesi huomion tärkeisiin ydinkohtiin, jotka saattaisivat muuten jäädä huomaamatta. Varmistaudu siitä, että tutkija tosiaan ymmärtää, mitä tutkitaan ja miten arvokasta se on hänelle henkilökohtaisesti.
5 Auttakoon tämän erinomaisen julkaisun käyttömme vielä monia ihmisiä nauttimaan kanssamme tosi ilosta, joka tulee Jehovan, ainoan tosi Jumalan, yhdistettyyn palvontaan osallistumisesta.