Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
7. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 63
10 min. Paikalliset ilmoitukset ja sopivat ilmoitukset Valtakunnan Palveluksestamme. Liitä mukaan tiliraportti. Muistuta kaikkia tuomaan Palveluksemme-kirja seuraavan viikon palveluskokoukseen.
23 min. ”Valmenna havaintokykyäsi.” Puhe. Liitä mukaan viiden minuutin näyte kappaleen 7 yhteydessä. Noin 15-vuotias tytär kysyy isältään, voisiko hän osallistua serkkunsa vihkiäisiin, jotka pidetään kirkossa. Kysyy, hyväksyisikö Seura sen. Ehdottaa, että isä soittaisi tai kirjoittaisi asiasta. Isä auttaa häntä näkemään, että haluamme ennen kaikkea Jehovan hyväksymyksen. Seura on antanut jo ohjausta tällaisissa asioissa. Ottaa esille vuoden 1975 Vartiotornin vuosikerran hakemiston. Hakusana ”Vihkiäiset, maailmallisiin meneminen” viittaa Vartiotornissa 1.5.1975 s. 213 oleviin Lukijain kysymyksiin. Isä pyytää tytärtä lukemaan aineiston ja kertomaan sen jälkeen hänelle, vieläkö hän haluaa mennä. Puhuja lopettaa ajatuksin Vartiotornin arvosta. Auttakaamme lähimmäisiämme näkemään sen tilaamisen arvo marraskuun kuluessa. Minuutin kestävä loppunäytös, missä tytär esittää ajatuksensa, ettei Seura kiellä häntä menemästä, mutta nähtyään kaikki siihen liittyvät vaarat hän on päättänyt olla menemättä.
12 min. ”Käytä uutta kirjaa toisten auttamiseen.” Kysymyksiä ja vastauksia. Päätä kokous esittämällä lyhyesti ajatuksia siitä, mitä teokraattiseen kalenteriimme on merkitty marraskuun 12. päivän kohdalle.
Laulu 85 ja loppurukous.
14. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 49
5 min. Paikallisia ilmoituksia.
18 min. Keskustelu Palveluksemme-kirjasta, sivut 55–59. Tämän pitäisi olla keskustelu kahden tai kolmen vanhimman kesken. Sen lisäksi että keskustellaan avustavien palvelijoitten pätevyysvaatimuksista, kertokaa ketkä paikalliset avustavat palvelijat ovat ja millaisista vastuista he huolehtivat. Rakentakaa arvostusta näitä hengellisiä miehiä kohtaan ja kannustakaa toisia tavoittelemaan tällaisia vastuita seurakunnassa. – 1. Tim. 3:13.
10 min. ”Opetustaitomme parantaminen panemalla avainkohdat erottumaan.” Puhe. Valaise kohtia käyttämällä ajankohtaista kirjantutkisteluaineistoa tai Vartiotornin sunnuntain tutkisteluaineistoa.
12 min. Järjestä paikallisten tarpeitten mukaan. (Tai keskustelkaa aiheesta ”Miksi tehdään niin paljon itsemurhia?”, ”Toivoa epätoivoisille” ja ”He haluavat auttaa”, Vartiotorni 1.11.1983.)
Laulu 111 ja loppurukous.
21. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 25
5 min. Paikallisia ilmoituksia. Muistuta tuomaan Palveluksemme-kirja seuraavalla viikolla.
20 min. ”Hyvän uutisen esittäminen käymällä uudelleen tilaajien luona.” Kysymyksiä ja vastauksia. Tarkasteltaessa kappaleita 4 ja 5 esitä nimenomaisia kohtia ajankohtaisista lehdistä tai lyhyitä näytteitä.
15 min. Haastattele joitakin pitkäaikaisia Vartiotornin tilaajia siitä, miten jotkin totuudet tai kirjoitukset ovat muuttaneet heidän elämäänsä tai auttaneet heitä tekemään tärkeitä ratkaisuja elämässä. Pyydä etukäteen joitakin useita vuosia totuudessa olleita valmistautumaan ajatusten esittämiseen. Korosta sitä, miten tilaaminen auttaa kiinnostuneita ihmisiä tekemään aivan samoin.
5 min. Puhe. Kaikkialla maailmassa veljet panevat merkille, mitä marraskuun 26. päivän kohdalle on merkitty teokraattisessa kalenterissa. Kehota seurakuntaa liittymään pyhän palveluksen suorittamiseen päivin ja öin kansainvälisen veljesseuran yhteydessä. – Ilm. 7:15.
Laulu 9 ja loppurukous.
28. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 19
5 min. Paikallisia ilmoituksia. Viittaa teokraattisessa kalenterissa 4. joulukuuta olevaan merkintään.
12 min. ”Ilon saaminen henkilökohtaisesta tutkimisesta.” Puhe.
20 min. Palveluksemme-kirjan tarkastelua, sivulta 60 sivun 65 loppuun. Keskustele kuulijoiden kanssa kahdesta ensimmäisestä kappaleesta. Aineisto alaotsikon ”Valtakunnansali” jälkeen pitäisi esittää puheena. Kehota kaikkia tukemaan hankkeita valtakunnansalin kunnostamiseksi tai uuden valtakunnansalin rakentamiseksi siellä missä sellaista tarvitaan. Keskustele kuulijoiden kanssa aineistosta alaotsikon ”Seurakunnan kokoukset” jälkeen ja rakenna arvostusta Jehovan anteja kohtaan.
8 min. Esitä ajatuksia joulukuun tarjouksesta, joka on Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös ja jokin vanhempi 192-sivuinen kirja yhdessä 10 markan korvauksesta. Valmistautukaa nyt käyttämään uutta keskustelunaihetta. Ks. Valtakunnan Palveluksemme joulukuun numeroa.
Laulu 99 ja loppurukous.