Kevät on erityisen toiminnan aikaa
1 Useimmat meistä odottavat kevättä. Silloin tapahtuu virkistäviä muutoksia. Talven kylmyys väistyy, ja sijaan tulevat kevään leudot ilmat. On ilo nähdä luonnon elpyvän ja päivien pitenevän. Kuitenkin vielä suurempi syy odottaa kevättä on se, että se avaa monille meistä tilaisuuksia ponnistella enemmän palveluksessa.
2 Menneisyydessä maaliskuu, huhtikuu ja toukokuu ovat olleet monille julistajille erityisen hyviä kuukausia palvella osa-ajan tienraivaajina. Tänä vuonna kokopäivätyössä oleville maaliskuu, johon sisältyy viisi viikonloppua, saattaa olla erityisen sopiva 60:n tai useamman tunnin käyttämiseksi palveluksessa. Voitko sinä tehdä siten? Jos voit, niin tulet saaman siunauksia.
3 Eräs kokopäivätyössä oleva veli päätti, että hän voisi olla osa-ajan tienraivaaja, jos hän aloittaisi todistamisen liikealueella varhain aamulla. Tämä veli iloitsi monista hyvistä kokemuksista, muun muassa siitä, että hän saattoi aloittaa uuden raamatuntutkistelun, jota hän johti aamulla ennen ansiotyöhönsä menoa. Myös eräs toinen kokopäivätyössä oleva veli päätti, että hän voi olla osa-ajan tienraivaajana. Koska hänellä oli tämä lisävaikutin, hän keräsi rohkeutta antaakseen satunnaista todistusta työpaikallaan. Hän oli hyvin iloinen voidessaan kirjoittaa yhdeksän tilausta työtovereilleen.
HUHTIKUUN ERIKOISTOIMINTA
4 Huhtikuu on osoittautunut erikoiskuukaudeksi osa-ajan tienraivauksen suhteen. Huhtikuussa 1983 Suomessa oli 2005 osa-ajan tienraivaajaa, mikä merkitsi 90 osa-ajan tienraivaajan lisäystä huhtikuuhun 1982 verrattuna. Huhtikuussa 1984 edellisen vuoden määrä ylitettiin 287:llä, sillä tuossa kuussa oli kaikkiaan 2292 osa-ajan tienraivaajaa. Tämä merkitsee sitä, että viime huhtikuussa jokaisessa Suomen seurakunnassa oli keskimäärin, noin yhdeksän osa-ajan tienraivaajaa. He käyttivät palvelukseen aikaa yli 140000 tuntia! Mitä tapahtuu tämän vuoden huhtikuussa?
5 Usko saa aikaan poikkeuksellisia asioita. Heprealaiskirjeen 11. luku kertoo niistä suurenmoisista saavutuksista, joihin Jumalan palvelijat pystyivät uskonsa vuoksi. Epäilemättä Jehovan kansan ”uskollista työtä” siunataan samoin nykyään. (1. Tess. 1:3) Saako usko myös sinut aivan erityisesti ponnistelemaan toisten kanssa tulevassa huhtikuussa? Jos et fyysisen kuntosi tai olosuhteittesi vuoksi voi palvella osa-ajan tienraivaajana, sinun on tietenkin mahdollista osoittaa uskosi ponnistelemalla parhaasi mukaan niissä olosuhteissa, joissa olet, ja voit odottaa saavasi Jehovalta hänen hyväksymyksensä ja siunauksensa. – Hepr. 11:6.
6 Julistajat, jotka haluaisivat ehdotuksia mahdollisuuksista järjestää asiansa käytännöllisesti niin, että he voisivat palvella osa-ajan tienraivaajina, voivat keskustella asiasta palvelusvalvojan tai jonkun muun vanhimman kanssa. Vanhimmat saattavat ottaa aloitteen puhuakseen joillekuille sellaisille, joiden he tietävät täyttävän vaatimukset ja joille tämä lisäpalvelusetu olisi ehkä mahdollinen. Saattaa olla, että tarvitaan vain muutama ystävällinen rohkaisun sana tai joitakin käytännöllisiä ehdotuksia. (Sananl. 25:11) Koska päivät ovat pidempiä ja koska kenttätyötä suoritetaan enemmän, vanhinten olisi hyvä tehdä järjestelyjä illalla todistamista varten.
7 Rukoilkaamme Jehovalta siunausta tämän kevään yhteisille ponnisteluillemme, jotta vielä monet tuhannet ihmiset voisivat päästä nauttimaan ”virvoittumisen ajoista”, kun he saavat hyvän suhteen Taivaalliseen Isäämme. – Apt. 3:19.