Miten perheenjäsenet voivat olla yhteistoiminnassa osallistuakseen täysin määrin seurakunnan kokouksiin
1 Kristittyjen perheiden on noudatettava käskyä kokoontua yhteen seurakunnan kokouksiin (Hepr. 10:24, 25). Kun kaikki perheenjäsenet ovat yhteistoiminnassa, he voivat paitsi valmistautua kokouksiin myös olla niissä läsnä ja osallistua niihin. Perheiden olosuhteet ovat erilaiset, mutta on olemassa tapoja, joilla kristitty aviomies, uskova vaimo tai yksinhuoltaja voi edistää perheen yhteishenkeä hengellisissä asioissa riippumatta kotona olevien lasten lukumäärästä ja iästä (Sananl. 1:8).
2 Varatkaa aikaa valmistautumiseen. Perheenjäsenet huolehtivat yhdessä siitä, että jokainen on asianmukaisesti valmistautunut. Monet tutkivat perheenä Vartiotornin viikoittaisen tutkisteluaineiston. Jotkut valmistautuvat seurakunnan kirjantutkisteluun tai lukevat viikoittaisen raamatunlukuosuuden yhdessä. Tavoitteena on painaa pääkohdat mieleen ennen kokouksiin menoa. Siten kaikki hyötyvät kuulemastaan enemmän ja ovat valmiita osallistumaan, kun siihen tulee tilaisuus. (1. Tim. 4:15.)
3 Ottakaa tavoitteeksi osallistua. Jokaisen perheenjäsenen tulisi pyrkiä julistamaan toivoaan muiden edessä vastaamalla kokouksissa (Hepr. 10:23). Tarvitseeko joku perheeseen kuuluva tässä apua tai rohkaisua? Millaista apua kukin tarvitsee teokraattisen palveluskoulun tehtävien valmistamisessa? Vaimo arvostaa sitä, että hänen miehensä on kiinnostunut hänen osuudestaan ja esittää ehkä jonkin ehdotuksen sopivasta kuvauksesta tai käytännöllisestä asetelmasta. Vanhempien ei tarvitse tuntea velvollisuudekseen valmistaa lastensa tehtäviä. Se voisi tukahduttaa lasten aloitteellisuuden. Vanhemmat voivat kuitenkin auttaa lapsiaan ja kuunnella, kun nämä harjoittelevat ääneen. (Ef. 6:4.)
4 Tehkää järjestelyjä ollaksenne läsnä. Lapsia voidaan opettaa jo pienestä pitäen olemaan määrättyyn aikaan pukeutuneina ja valmiina lähtemään kokouksiin. Perheenjäsenten tulee huolehtia yhdessä kotiaskareista, jotta vältytään viivytyksiltä. (Ks. ehdotuksia Perheonni-kirjan s. 112 ja Nuoret kysyvät -kirjan s. 316, 317.)
5 Sekä vanhemmat että lapset voivat mietiskellä muinoin eläneen Joosuan sanoja: ”Minä ja minun huonekuntani palvelemme Jehovaa.” Päättäkää siis olla yhteistoiminnassa osallistuaksenne täysin määrin seurakunnan kokouksiin. (Joos. 24:15.)