ARAD
1. Yksi niistä Benjaminin heimon päämiehistä, jotka asuivat aikanaan Jerusalemissa (1Ai 8:15, 28).
2. Kanaanin etelärajalla sijainnut kaupunki, jonka kuningas hyökkäsi israelilaisten kimppuun näiden lähestyessä Kanaania. Israelilaiset vihkivät alueen tuhon omaksi ja antoivat sen nimeksi ”Horma”, joka merkitsee ’tuhoon vihkimistä’. (4Mo 21:1–3; 33:40.) He eivät kuitenkaan silloin asettuneet asumaan sinne, ja ilmeisesti jotkut sen asukkaat säästyivät tuholta. Näin ollen Aradin kuningas mainitaan niiden 31 kuninkaan luettelossa, jotka myöhemmin kärsivät tappion Joosuan käymässä salamasodassa (Jos 12:14). Keniläiset asettuivat sittemmin asumaan Aradin eteläpuolella sijaitsevaan erämaahan (Tu 1:16).
Linnoituksen rauniot Tel ʽAradissa. Eräässä tämän alueen lähistöltä löydetyssä hepreankielistä kirjoitusta sisältävässä saviastian kappaleessa mainitaan ”Jehovan huone”
Israelilaisten asuttamana Aradina pidetään yleisesti nykyistä Tel ʽAradia, joka on yksi Negevin seudun mahtavimmista kummuista. Se sijaitsee kumpuilevalla tasangolla n. 28 km Beersebasta itään. Tel ʽAradissa suoritetuissa kaivauksissa löydettiin n. 200 ostrakonia, joista puolet sisälsi hepreankielistä ja puolet arameankielistä kirjoitusta. Eräässä tällaisessa ruukunsirpaleessa, jossa on hepreankielistä kirjoitusta ja jonka sanotaan olevan peräisin seitsemännen vuosisadan jälkipuoliskolta eaa., lukee: ”Herralleni Eljasibille: Jehova kysyköön rauhaasi. – – Hän asuu Jehovan huoneessa.” (Kuva, 1. osa, s. 325.)
Koska Tel ʽAradista ei ole löydetty myöhäiskanaanilaisia jäännöksiä, niin Y. Aharoni arvelee, että kanaanilainen Arad sijaitsi Tell el-Milhissä (Tel Malhata), 12 km Tel ʽAradista lounaaseen.