Helmikuu

Mikä ”työ” kestävyyden täytyy saada täydelliseksi? Kestävyys auttaa meitä olemaan ”täydellisiä ja joka suhteessa terveitä”, niin ettemme ole ”minkään puutteessa”. (Jaak. 1:4.) Koettelemukset paljastavat usein heikkouksiamme – persoonallisuutemme piirteitä, joita meidän täytyy vielä hioa. Kun kestämme noita koetuksia, kristillinen persoonallisuutemme tulee täydellisemmäksi tai terveemmäksi. Meistä saattaa esimerkiksi tulla kärsivällisempiä, arvostavampia tai myötätuntoisempia. Koska kestävyys muovaa osaltaan meistä parempia kristittyjä, emme halua toimia vastoin Raamatun periaatteita tehdäksemme lopun koetuksestamme. Mitä jos esimerkiksi taistelet epäpuhtaita ajatuksia vastaan? Sen sijaan että antaisit periksi kiusaukselle, pyydä, että Jehova auttaisi sinua torjumaan väärät halut. Siten kasvatat itsehillintääsi. Vastustaako sinua ei-uskova perheenjäsen? Älä taivu paineen alla, vaan päätä jatkaa kokosydämistä palvontaasi. Muista, että saadaksemme Jehovan hyväksynnän meidän täytyy kestää. (Room. 5:3–5; Jaak. 1:12.) w16.04 2:15–16

Tiedämme, että kohtuuton ylpeily heimosta, kulttuurista tai kansallisuudesta on ristiriidassa sen kanssa, miten Jehova suhtautuu ihmisiin ja heidän hallituksiinsa. Jumala ei tietenkään odota meidän kääntävän selkäämme kulttuuritaustallemme. Kulttuurierot kuvastavat ihmisperheen suurenmoista monipuolisuutta. Meidän täytyy silti muistaa, että Jumalan silmissä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia (Room. 10:12). Kohtuuton ylpeily kotipaikasta synnyttää usein kansallismielisyyttä ja voisi johtaa siihen, että joku tinkii puolueettomuudestaan. Kristityt eivät ole immuuneja tällaiselle ylpeydelle, koska jopa jotkut ensimmäisen vuosisadan seurakuntaan kuuluvat syrjivät veljiään kansallisuuden vuoksi (Apt. 6:1). Mistä tiedämme, onko tällaista sopimatonta ylpeyttä juurtumassa meihin? Kuvittele, että toisesta maasta lähtöisin oleva veli tai sisar ehdottaisi sinulle jotakin. Torjuisitko ehdotuksen heti ja ajattelisitko, että asiat hoidetaan paremmin kotimaassasi? Meidän kaikkien pitäisi noudattaa päivän tekstin henkeytettyä neuvoa. w16.04 4:12–13

Jeesus saarnasi ”valtakunnan hyvää uutista”, ja sitä hän odottaa myös opetuslastensa saarnaavan. Mikä ihmisryhmä julistaa tuota sanomaa ”kaikissa kansakunnissa”? (Matt. 28:19.) Vastaus on ilmiselvä: vain Jehovan todistajat. Muuan lähetyspappi kertoi eräälle veljelle, että hän oli asunut monissa maissa ja kaikissa niissä kysynyt Jehovan todistajilta, mitä sanomaa nämä saarnasivat. Miten hänelle oli vastattu? Pappi sanoi kaikkien todistajien olleen niin yksinkertaisia, että he esittivät saman vastauksen: ”Valtakunnan hyvää uutista.” Nuo todistajat olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin ”yksinkertaisia”. He puhuivat yksimielisesti, kuten tosi kristittyjen tuleekin (1. Kor. 1:10). He myös julistivat samaa sanomaa kuin Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja. Tämä lehti on saatavissa 254 kielellä, ja jokaista numeroa valmistetaan keskimäärin lähes 59 miljoonaa kappaletta, joten se on maailman laajalevikkisin lehti. w16.05 2:6

Valtakunnan julistajina haluamme ehkä aloittaa kokoaikaisen palveluksen ja ryhtyä vakituisiksi tienraivaajiksi. Jotta se olisi mahdollista, alamme yksinkertaistaa elämäämme. Samalla meitä kuitenkin askarruttaa, voimmeko olla aidosti onnellisia, jos meillä on vähemmän aineellista. Mikään Raamatun käsky ei tietenkään velvoita meitä toimimaan tienraivaajina. Voisimme jatkaa Jehovan palvelusta uskollisina julistajina. Jeesus kuitenkin vakuuttaa, että ne jotka tekevät uhrauksia Valtakunnan hyväksi, saavat runsaasti siunauksia (Luuk. 18:29, 30). Lisäksi Raamattu osoittaa Jehovan olevan hyvillään, kun annamme hänelle ”vapaaehtoisia uhrilahjoja” ja teemme iloiten parhaamme hänen palvontansa edistämiseksi (Ps. 119:108). Epäilemättä nämä raamatunkohdat auttavat meitä tajuamaan Jehovan tahdon. Pohtimalla niitä ja pyytämällä ohjausta Jehovalta voimme tehdä tilanteeseemme sopivan ratkaisun, jota taivaallinen Isämme siunaa. w16.05 3:13

Monet ongelmat, joita käsitellään nuorille kohdistetuissa julkaisuissamme, koskettavat myös muita. Meidän kaikkien täytyy puolustaa uskoamme, hallita tunteitamme, torjua haitallinen vertaispaine sekä karttaa huonoa seuraa ja epätervettä viihdettä. Näitä ja monia muita aiheita on tarkasteltu teini-ikäisille suunnitellussa aineistossa. Tulisiko aikuisten kristittyjen ajatella, että heidän on alentavaa lukea nuorille tarkoitettuja julkaisuja? Ei suinkaan! Vaikka asiat esitetään niissä nuoriin vetoavalla tavalla, niiden tiedot perustuvat ajattomiin Raamatun periaatteisiin. Me kaikki voimme hyötyä näistä hengellisistä lahjoista. Julkaisumme auttavat nuoria paitsi käsittelemään ongelmia myös kasvamaan hengellisesti ja lähestymään Jehovaa. Tästäkin on hyötyä aikuisille kristityille. (Saarn. 12:13.) w16.05 5:15–16

”Jehova, meidän Jumalamme, on yksi Jehova.” Nämä painokkaat sanat vahvistivat israelilaisia kohtaamaan vaikeudet, joita heillä oli edessään, kun he astuivat Luvattuun maahan ja ottivat sen haltuunsa. Se että painamme nämä sanat sydämeemme, antaa meille voimaa kohdata aivan edessämme olevan suuren ahdistuksen ja työskennellä sen jälkeen rauhan ja yksimielisyyden hyväksi paratiisissa. Haluamme omistaa yksinomaisen antaumuksemme Jehovalle rakastamalla ja palvelemalla häntä kokosieluisesti ja pyrkimällä hartaasti säilyttämään yksimielisyyden veljiemme kanssa. Jos toimimme edelleen näin, voimme odottaa luottavaisina aikaa, jolloin Jeesus julistaa meidät lampaiksi ja sanoo meille: ”Tulkaa, te Isäni siunaamat, perikää se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.” (Matt. 25:34.) w16.06 3:2, 20

Ylpeys voi saada meidät puolustelemaan menettelyämme ja tehdä meidät kaikkea muuta kuin helposti muovailtaviksi. Onko joku toinen kristitty joskus loukannut sinua? Oletko menettänyt joitakin tehtäviäsi? Jos vastaat myöntävästi, miten suhtauduit? Tuliko ylpeys mukaan kuvaan? Vai oliko päällimmäinen huolenaiheesi tehdä rauha veljesi kanssa ja pysyä uskollisena Jehovalle? (Ps. 119:165; Kol. 3:13.) Myös synnin harjoittaminen ja väärien tekojen salaaminen voi saada meidät torjumaan Jumalan neuvot. Väärintekemisestä voi tulla siten helpompaa. (Saarn. 8:11.) Eräs veli, jolle muodostui tavaksi katsella pornografiaa, myönsi myöhemmin: ”Huomasin asenteeni tulleen kriittiseksi vanhimpia kohtaan.” Hänen tapansa vahingoitti häntä hengellisesti. Lopulta tämän veljen teot tulivat päivänvaloon, ja hän sai kipeästi tarvitsemaansa apua. Olemme kaikki tietenkin epätäydellisiä. Mutta jos meistä tulisi kriittisiä tai jos puolustelisimme väärää menettelyämme sen sijaan että etsisimme Jumalan anteeksiantoa ja apua, sydämemme saattaisi jo olla kovettumassa. w16.06 2:5–6

Jeesuksen kuulijat olivat huolissaan asioista, joista heidän ei pitänyt kantaa huolta. Jeesuksella oli hyvä syy antaa päivän tekstinä oleva käsky. Vaikka huolenaihe olisi todellinen, liiallinen huolestuneisuus voi estää näkemästä elämän tärkeämpiä, hengellisiä asioita. Jeesus välitti opetuslapsistaan niin paljon, että hän varoitti heitä tästä vaarallisesta taipumuksesta vuorisaarnassaan vielä neljä muuta kertaa (Matt. 6:27, 28, 31, 34). Jeesus oli hyvin selvillä ihmisten jokapäiväisistä tarpeista. Lisäksi hän tiesi, että vuosisatoja myöhemmin, ”viimeisinä päivinä”, hänen opetuslapsensa eläisivät ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Tim. 3:1). Nuo ajat ovat tuoneet tullessaan työttömyyttä, inflaatiota, elintarvikepulaa ja äärimmäistä köyhyyttä. Jeesus oli kuitenkin selvillä siitä, että ”sielu merkitsee enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet”. w16.07 1:8–9

Jos me täyttäisimme kaikki Jehovan vaatimukset täydellisesti, ansaitsisimme hänen hyvyytensä. Emme kuitenkaan pysty siihen. Viisas kuningas Salomo kirjoittikin: ”Maan päällä ei ole vanhurskasta ihmistä, joka tekee jatkuvasti hyvää eikä tee syntiä.” (Saarn. 7:20.) Apostoli Paavali totesi: ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla.” Hän sanoi myös, että ”synnin palkka on kuolema”. (Room. 3:23; 6:23a.) Me siis ansaitsemme kuoleman. Jehova kuitenkin osoitti rakkauttaan syntistä ihmiskuntaa kohtaan lähettämällä ”ainosyntyisen Poikansa” kuolemaan puolestamme (Joh. 3:16). Tämä oli ylivertainen ilmaus ansaitsemattomasta hyvyydestä. Kuten Paavali kirjoitti, Jeesus on nyt ”kruunattuna kirkkaudella ja kunnialla kuoleman kärsimisen vuoksi, että hän Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä maistaisi kuolemaa jokaisen ihmisen puolesta” (Hepr. 2:9). Tosiaankin ”Jumalan lahja on ikuinen elämä Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, välityksellä” (Room. 6:23b). w16.07 3:3–4

Avioliitto on tärkeä osa elämää. Katsaus sen alkuperään ja tarkoitukseen auttaa meitä suhtautumaan siihen oikein ja nauttimaan siihen liittyvistä siunauksista täydemmin. Kun Jumala oli luonut ensimmäisen ihmisen, Aadamin, eläimet tuotiin hänen luokseen, jotta hän voisi antaa niille nimet. Mutta ”ihmiselle ei löytynyt auttajaa hänen täydennyksekseen”. Siksi Jumala vaivutti Aadamin sikeään uneen, otti yhden hänen kylkiluistaan, rakensi siitä naisen ja toi hänet Aadamin luo. (1. Moos. 2:20–24.) Avioliitto on siis lähtöisin Jumalasta. Jeesuksen mukaan juuri Jehova sanoi: ”Mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat olemaan yhtä lihaa.” (Matt. 19:4, 5.) Se että Jumala käytti Aadamin kylkiluuta, kun hän loi ensimmäisen naisen, luultavasti tähdensi ensimmäiselle ihmisparille, miten läheinen heidän suhteensa oli. Ei tehty mitään järjestelyä, joka olisi mahdollistanut avioeron tai useamman kuin yhden puolison pitämisen samanaikaisesti. w16.08 1:1–2

Jeesus puhui usein ihmisille Valtakunnasta. Hän kävi eloisan ja hedelmällisen keskustelun esimerkiksi erään naisen kanssa Jaakobinlähteen luona lähellä Sykarin kaupunkia (Joh. 4:5–30). Hän puhui myös Matteus Leeville, joka oli veronkantaja. Tämä otti vastaan Jeesuksen kutsun tulla hänen seuraajakseen. Matteus ja muut kuulivat Jeesuksen keskustelevan monien ihmisten kanssa pidoissa, jotka järjestettiin Matteuksen kodissa. (Matt. 9:9; Luuk. 5:27–39.) Jeesus puhui ystävällisesti myös Natanaelille, joka suhtautui kielteisesti Nasaretin asukkaisiin. Natanaelin ajattelutapa kuitenkin muuttui. Hän halusi tietää enemmän siitä, mitä Nasaretista kotoisin oleva Jeesus opetti. (Joh. 1:46–51.) Meillä on siis hyvät syyt opettaa uusia julistajia keskustelemaan ihmisten kanssa ystävällisesti ja vapautuneesti. Ne joita autamme tällä tavoin, todennäköisesti iloitsevat nähdessään, että heidän henkilökohtainen kiinnostuksensa ja ystävälliset sanansa herättävät vastakaikua rehellissydämisissä ihmisissä. w16.08 4:7–9

Vakavat pitkäaikaiset ongelmat avioliitossa voivat saada joko toisen tai kummankin puolison harkitsemaan erilleen muuttamista tai avioeroa. Puolisosta erilleen muuttamiseen ei tulisi suhtautua kevyesti. Vaikka se saattaa näyttää hyvältä ratkaisulta vakavien ongelmien ilmaantuessa, se usein lisää vaikeuksia. Kun Jeesus oli toistanut Jumalan sanat, joiden mukaan mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, hän lisäsi: ”Minkä Jumala on sitonut yhteen, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:3–6; 1. Moos. 2:24.) Tämä tarkoittaa myös, ettei kumpikaan aviopuoliso itse saa erottaa sitä, ”minkä Jumala on sitonut yhteen”. Jehova pitää avioliittoa koko elämän kestävänä siteenä. (1. Kor. 7:39.) Kun aviopuolisot pitävät mielessään sen, että kaikki ovat tilivelvollisia Jumalalle, he pyrkivät selvittämään ongelmansa ripeästi, jotta ne eivät pahenisi entisestään. w16.08 2:10–11

Vihollisemme voivat hyökätä kimppuumme silloin, kun sitä vähiten odotamme, ja iskeä meitä, kun jo olemme aivan maassa. Siksi meidän täytyy pysyä koko ajan valppaina. Rohkaisevat sanat ”älä anna pahan voittaa itseäsi” osoittavat, että me voimme voittaa pahan. Voimme tehdä niin, jos jatkuvasti taistelemme sitä vastaan. Jos taas emme pysyisi valppaina emmekä jatkaisi kamppailemista, Saatana, hänen paha maailmansa ja oma epätäydellisyytemme saisivat meistä yliotteen. Ethän koskaan anna Saatanan pelotella sinua niin että lannistut ja annat käsiesi vaipua! (1. Piet. 5:9.) Menestys riippuu siitä, ettei koskaan kadota näkyvistään kamppailun syytä. Saadaksemme Jumalan hyväksynnän ja siunauksen meidän täytyy pitää mielessä se, mitä sanotaan Heprealaiskirjeen 11:6:ssa: ”Jumalaa lähestyvän täytyy uskoa, että hän on ja että hänestä tulee niiden palkitsija, jotka hartaasti etsivät häntä.” Sanoilla ”hartaasti etsivät” käännetty kreikan verbi on muodossa, joka ilmaisee intensiivisyyttä ja keskittynyttä ponnistelua (Apt. 15:17). w16.09 2:4–5

Jumalan sanassa on käytännöllisiä ohjeita, joiden avulla voimme tehdä viisaita valintoja ja näin tuoda kunniaa Jumalalle. Henkilökohtaiset mieltymyksemme vaikuttavat kuitenkin siihen, miten pukeudumme. Meillä jokaisella on erilainen maku ja erilaiset taloudelliset resurssit. Joka tapauksessa vaatteidemme tulisi aina olla siistit, puhtaat, säädylliset sekä paikkaan ja tilanteeseen sopivat. On myönnettävä, ettei aina ole helppo tehdä arvostelukykyistä ratkaisua ja ottaa huomioon kaikkia asianhaaroja. Koska monissa kaupoissa tarjonta keskittyy siihen, mikä on muotia, voi olla työn ja tuskan takana löytää säädyllisiä hameita, mekkoja ja puseroita tai pukuja ja housuja, jotka eivät ole liian tiukkoja. Todennäköisesti veljemme ja sisaremme kuitenkin huomaavat pyrkimyksemme löytää viehättäviä ja säädyllisiä vaatteita ja arvostavat sitä. Tyydytys, jota saamme tuottaessamme kunniaa rakastavalle taivaalliselle Isällemme, korvaa monin verroin kaiken vaivannäön, jota soveliaiden vaatteiden löytäminen ehkä vaatii. w16.09 3:15–16

Lapsilla on yleensä vilkas mielikuvitus. Vanhemmat, yrittäkää siis käyttää opetuksessanne runsaasti vertauksia ja esimerkkejä. Toimivat havaintoesimerkit voivat myös vahvistaa lapsen uskoa Raamatun luotettavuuteen. Ajatellaanpa esimerkiksi tämän päivän tekstiä. Miten voisit osoittaa, että tämä raamatunkohta on Jumalan henkeyttämä? Mitäpä jos et vain luettelisi tosiasioita vaan antaisit virikkeitä lapsen mielikuvitukselle? Mainitse, että Job eli kauan ennen teleskooppien ja avaruusalusten keksimistä. Voisit antaa lapsesi tehtäväksi osoittaa, miten vaikea ihmisten oli uskoa, että jokin suuri kappale, kuten maapallo, voisi pysyä tyhjän päällä. Lapsi voisi havainnollistaa pallon tai kiven avulla, että kaikkien esineiden ja kappaleiden täytyy olla jonkin varassa. Tällainen opetus painaa lapsesi mieleen, että Jehova kirjoitutti Raamattuun tosiasioita kauan ennen kuin ihmiset pystyivät todistamaan ne. (Neh. 9:6.) w16.09 5:9, 12

Usko on enemmän kuin sitä, että ihminen ymmärtää Jumalan tarkoituksen järjellään. Se on vahva motivoiva voima, joka saa hänet toimimaan Jumalan tahdon mukaan. Usko pelastukseen, jonka Jumala on järjestänyt, kannustaa kertomaan hyvää uutista toisille. Ikuinen elämämme Jumalan uudessa maailmassa riippuu selvästikin siitä, että meillä on uskoa ja että pidämme sen vahvana. Uskoamme voidaan verrata kasviin. Toisin kuin tekokukka, elävä kasvi muuttuu koko ajan. Jos tervettä kasvia kastelee säännöllisesti, se kukoistaa, mutta ellei se saa riittävästi vettä, se kuihtuu ja lopulta kuolee. Sama pitää paikkansa uskostamme: ellemme pidä siitä huolta, se kuihtuu ja kuolee. (Luuk. 22:32; Hepr. 3:12.) Jos taas huolehdimme uskostamme asianmukaisesti, se säilyy elävänä ja ”kasvaa” ja me pysymme ”terveinä uskossa” (2. Tess. 1:3; Tit. 2:2). w16.10 4:4–5

Kun Daniel ja hänen toverinsa vietiin pakkosiirtolaisuuteen, babylonialaiset yrittivät sulauttaa heidät kulttuuriinsa opettamalla heille ”kaldealaisten – – kieltä”. Tämän lisäksi hovivirkamies, joka oli vastuussa heidän valmentamisestaan, antoi heille babylonialaiset nimet. (Dan. 1:3–7.) Danielille annettu nimi viittasi Beliin, Babylonin pääjumalaan. Kuningas Nebukadnessar halusi todennäköisesti iskostaa Danielin mieleen ajatuksen, että Babylonin jumala oli alistanut Danielin Jumalan, Jehovan. (Dan. 4:8.) Vaikka Danielille tarjottiin syötäväksi kuninkaan herkkuja, hän ”päätti sydämessään, ettei hän saastuttaisi itseään” (Dan. 1:8). Koska hän tutki pyhiä kirjoja omalla äidinkielellään, hän säilytti hengellisyytensä vahvana vieraassa maassa (Dan. 9:2). Siksi hänet tunnettiin heprealaisella nimellään vielä 70 vuoden päästä siitä, kun hän oli saapunut Babyloniin (Dan. 5:13). w16.10 2:7–8

Jeesus Kristus on valinnut uskollisen orjan ainoaksi kanavaksi, jonka kautta hengellistä ravintoa jaetaan (Matt. 24:45–47). Vuodesta 1919 lähtien hän on tämän orjan välityksellä auttanut seuraajiaan ymmärtämään Jumalan sanaa ja noudattamaan sen neuvoja. Kun toimimme Jumalan sanan ohjeiden mukaan, edistämme seurakunnan puhtautta, rauhaa ja yksimielisyyttä. Meidän jokaisen on hyvä kysyä itseltämme: olenko minä uskollinen sille kanavalle, jota Jeesus käyttää nykyään? Jehovan kirjoitettu sana tutustuttaa meidät hänen järjestönsä taivaalliseen osaan. Profeetta Hesekiel sai näyn, jossa Jumalan järjestön taivaallista osaa edustavat taivaalliset vaunut (Hes. 1:4–28). Nyt kun Kristus ja enkelit ovat valmiina tuhoamaan nykyisen pahan maailman, Jehovan vaunut kulkevat nopeasti kohti suuria tapahtumia: pian hänen suvereeniutensa saatetaan kunniaan ja hänen pyhä nimensä pyhitetään. w16.11 3:9–10

Jeesuksen varhaisten seuraajien tavoin mekin kokoonnumme yhteen saamaan opetusta ja rohkaisua (1. Kor. 14:31). Rohkaisua tarvitsevat nekin, jotka ovat palvelleet Jumalaa kauan. Ajatellaanpa esimerkiksi Joosuaa. Vaikka hän oli ollut uskollinen Jehovan palvelija jo vuosikausia, Jehova käski Mooseksen rohkaista häntä ja sanoi: ”Valtuuta Joosua ja rohkaise häntä ja vahvista häntä, sillä hän menee yli tämän kansan edellä ja hän antaa heidän periä sen maan, jonka näet.” (5. Moos. 3:27, 28.) Joosua saisi pian vastuullisen tehtävän johtaa israelilaisia Luvatun maan valloituksessa. Hän kokisi vastoinkäymisiä ja kävisi ainakin yhden tappiollisen taistelun. (Joos. 7:1–9.) Ei ihme, että Joosua tarvitsi rohkaisua! Me voimme nykyään rohkaista kierrosvalvojia ja muita vanhimpia, jotka näkevät kovasti vaivaa Jumalan lauman hyväksi (1. Tess. 5:12, 13). w16.11 1:12–13

Raamatuntutkijat ymmärsivät, että heidän piti tehdä muutakin kuin vain kertoa sukulaisille, ystäville ja seurakuntalaisille, miten he suhtautuivat väärään uskontoon. Koko maailmalle täytyi paljastaa, että Suuri Babylon on uskonnollinen portto! Siksi innokkaat raamatuntutkijat, joita oli vain muutama tuhat, levittivät vuoden 1917 joulukuussa ja vuoden 1918 alussa 10 miljoonaa traktaattia ”Babylonin kukistuminen”. Siinä esitettiin kärkeviä syytöksiä kristikuntaa vastaan. Kuten kuvitella saattaa, papit olivat raivoissaan. Raamatuntutkijat eivät silti antaneet periksi. He olivat päättäneet ”totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä” ja jatkoivat tärkeää työtään (Apt. 5:29). Mitä tästä voidaan päätellä? Nämä kristityt miehet ja naiset eivät ensimmäisen maailmansodan aikana suinkaan joutuneet Suuren Babylonin orjuuteen vaan pikemminkin irrottautuivat sen otteesta ja auttoivat toisia tekemään samoin. w16.11 5:2, 4

Jotkut voisivat ajatella, että tässä on kyse ei-kristityistä ja kristityistä. Paavali kirjoitti kuitenkin niille, ”jotka ovat Roomassa Jumalan rakkaita, kutsuttuja olemaan pyhiä” (Room. 1:7). Paavali asetti siis vastakkain kristityt, jotka vaelsivat lihan mukaan, ja kristityt, jotka vaelsivat hengen mukaan. Roomalaiskirjeen 7:5:ssä hän sanoi: ”Kun elimme lihan mukaan, niin syntiset intohimot, joita Laki kiihotti, vaikuttivat meidän jäsenissämme.” Paavali yhdistää tässä ”lihan mukaan elämisen” ja ”syntiset intohimot” toisiinsa. Lihan mukaan elävät ihmiset keskittyvät siis omiin syntisiin haluihinsa, kuten seksuaalisiin himoihinsa, ja toteuttavat niitä. w16.12 2:5, 7

Joskus ihmiselle voivat aiheuttaa huolta virheet, joita hän on tehnyt menneisyydessä. Menneet virheet loivat toisinaan synkän varjon kuningas Daavidin elämään. Hän tunnusti: ”Olen parkunut sydämeni voihkinan takia.” (Ps. 38:3, 4, 8, 18.) Tällaisissa tilanteissa Daavid turvautui viisaasti Jehovan armoon ja anteeksiantoon (Ps. 32:2, 3, 5). Huolta voi aiheuttaa myös se, mitä tapahtuu parhaillaan. Kun Daavid kirjoitti psalmin 55, hän pelkäsi, että hänet tapettaisiin (Ps. 55:2–5). Hän ei kuitenkaan antanut huolten riistää häneltä luottamusta Jehovaan. Daavid rukoili palavasti ongelmiensa johdosta, mutta hän myös ymmärsi, että hänen täytyi tehdä jotain tilanteen helpottamiseksi (2. Sam. 15:30–34). Toimi niin kuin Daavid. Älä anna huolten lamaannuttaa itseäsi, vaan tee voitavasi tilanteen korjaamiseksi ja jätä sitten luottavaisena asiat Jehovan käsiin. w16.12 3:14–15

Daavid otti vastaan oikaisua Jehovan edustajalta profeetta Natanilta. Hän myös tunnusti syntinsä rukouksessa Jehovalle ja ilmaisi vilpittömän halunsa päästä takaisin hänen suosioonsa (Ps. 51:1–17). Sen sijaan, että Daavid olisi antanut syyllisyyden lamauttaa itsensä, hän oppi virheistään. Hän ei koskaan syyllistynyt uudestaan näihin vakaviin synteihin. Vuosia myöhemmin hän kuoli uskollisena, ja sellaisena Jehova muistaa hänet (Hepr. 11:32–34). Mitä opimme Daavidista? Jos syyllistymme vakavaan syntiin, meidän täytyy katua vilpittömästi ja pyytää Jehovalta anteeksi. Meidän tulee tunnustaa syntimme hänelle (1. Joh. 1:9). Lisäksi meidän täytyy puhua vanhimmille, koska heiltä saamme hengellistä apua (Jaak. 5:14–16). Kun käytämme hyväksemme Jehovan järjestelyjä, osoitamme, että luotamme hänen lupaukseensa parantaa meidät hengellisesti ja antaa meille anteeksi. Meidän on tärkeää ottaa virheistä opiksemme ja jatkaa Jehovan palvelemista luottavaisin mielin (Hepr. 12:12, 13). w17.01 1:13–14

Mitä ovat ”julkeat teot”? Julkeutta on se, että ihminen tekee harkitsemattomasti tai röyhkeästi jotain, mihin hänellä ei ole valtuuksia. Perisynnin vuoksi me kaikki toimimme joskus julkeasti. Kuningas Saulin esimerkistä kuitenkin opimme, että jos meille tulee tavaksi ylittää valtuutemme, joudumme ennemmin tai myöhemmin vastaamaan teoistamme Jumalalle. Psalmissa 119:21 sanotaan Jehovasta: ”Sinä olet nuhdellut – – julkeita.” Miksi Jehova toimii näin? Julkeat teot ovat luonteeltaan vakavampia kuin tahattomat erehdykset. Ensinnäkin kun toimimme julkeasti, osoitamme epäkunnioitusta Jehovaa, Suvereenia Hallitsijaamme, kohtaan. Toiseksi jos ylitämme valtuutemme, joudumme todennäköisesti ristiriitaan toisten kanssa (Sananl. 13:10). Kolmanneksi kun käy ilmi, että olemme toimineet julkeasti, tilanne voi olla meille kiusallinen tai jopa nöyryyttävä (Luuk. 14:8, 9). Julkeat teot eivät johda mihinkään hyvään. Kuten Raamattu osoittaa, meidän on aina hyvä toimia vaatimattomasti. w17.01 3:4–5

Aadam ei enää ollut täydellinen, joten hän ei pystynyt täydellisesti jäljittelemään Jumalan ominaisuuksia. Hän itse menetti edessään olevan hienon tulevaisuuden, ja lisäksi hän jätti lapsilleen perinnöksi epätäydellisyyden, synnin ja kuoleman (Room. 5:12). Hän riisti jälkeläisiltään ikuisen elämän mahdollisuuden. Aadam ja Eeva eivät voineet saada täydellisiä lapsia, eivätkä voineet myöskään heidän jälkeläisensä. Sen jälkeen kun Saatana sai Aadamin ja Eevan kääntymään Jumalaa vastaan, hän on eksyttänyt ihmisiä aina meidän päiviimme saakka (Joh. 8:44). Jehova rakastaa ihmisiä edelleen. Aadamin ja Eevan kapinasta huolimatta hän haluaa, että ihmisillä olisi hyvä suhde häneen. Hän ei toivo kenenkään kuolevan (2. Piet. 3:9). Siksi Jehova teki heti kapinan jälkeen järjestelyjä sen hyväksi, että ihmiset voisivat jälleen olla hänen ystäviään. Samalla hän kuitenkin piti kiinni omista normeistaan. (Joh. 3:16.) w17.02 1:12–14

Yksi tapa kasvattaa vaatimattomuutta on se, että etsimme toisista hyvää. Emme pyri olemaan huomion keskipisteenä tai yritä aina ottaa ohjaksia omiin käsiimme, vaan kysymme vaatimattomasti neuvoja toisilta ja otamme vastaan heidän ehdotuksiaan. Kun toiset saavat joitain tehtäviä, iloitsemme yhdessä heidän kanssaan. Kiitämme Jehovaa siitä, että meillä kaikilla on oma osamme hänen palveluksessaan ja että hän siunaa ”koko veljesseuraamme maailmassa” (1. Piet. 5:9). Lisäksi arvostelukykymme kehittyy, kun pyrimme vaatimattomasti näkemään asiat Jehovan näkökulmasta. Voimme valmentaa omaatuntoamme rukoilemalla, tutkimalla säännöllisesti ja soveltamalla oppimaamme käytäntöön (1. Tim. 1:5). Samalla opimme panemaan toisten edut omiemme edelle. Jos teemme oman osamme, Jehova lupaa ”saattaa itse päätökseen valmennuksemme”. Hän opettaa meitä ilmaisemaan vaatimattomuutta ja muita hyviä ominaisuuksia. (1. Piet. 5:10.) w17.01 4:17–18

Hengelliset veljemme ja sisaremme ansaitsevat varmasti sen, että arvostamme ja kunnioitamme heitä. Tämä pitää paikkansa varsinkin vanhimmista, jotka ottavat johdon keskuudessamme. Kunnioitamme näitä veljiä riippumatta heidän kansallisuudestaan, koulutuksestaan, varallisuudestaan tai yhteiskunnallisesta asemastaan. Raamatussa heitä sanotaan ”lahjoiksi ihmisinä”, ja heillä on merkittävä osa järjestelyssä, jonka välityksellä Jumala huolehtii palvelijoistaan (Ef. 4:8). Ensimmäisellä vuosisadalla kristityt kunnioittivat syvästi niitä, jotka oli nimitetty ottamaan johto. Mekin suhtaudumme samoin seurakunnan vanhimpiin, kierrosvalvojiin sekä haaratoimistokomiteoiden ja hallintoelimen jäseniin. Emme kuitenkaan nosta näitä kristillisen seurakunnan edustajia jalustalle emmekä käyttäydy heidän seurassaan ikään kuin keskuudessamme olisi enkeleitä. Arvostamme ja kunnioitamme heitä heidän kovan työnsä ja nöyryytensä vuoksi. (2. Kor. 1:24; Ilm. 19:10.) w17.03 1:13

Jeesuksella oli täysin päinvastainen asenne kuin Herodes Agrippa I:llä, josta tuli Juudean kuningas. Eräässä diplomaattisessa tapahtumassa Herodes ”pukeutui kuninkaalliseen asuun”. Häntä ihaileva ihmisjoukko huusi: ”Jumalan ääni eikä ihmisen!” Herodes selvästikin paistatteli suosion loisteessa. Mutta ”samassa Jehovan enkeli löi häntä, koska hän ei antanut kunniaa Jumalalle, ja madot söivät hänet, ja hän kuoli”. (Apt. 12:21–23.) Yksikään puolueeton tarkkailija ei olisi tullut siihen tulokseen, että Jehova oli valinnut Herodeksen johtajaksi. Toisaalta Jeesus osoitti kiistattomasti, että Jehova oli nimittänyt hänet. Hän antoi aina kunnian Jehovalle, kansansa ylimmälle Johtajalle. Jeesuksen ei ollut tarkoitus toimia johtajana vain joitakin vuosia. Ylösnousemuksensa jälkeen hän julisti: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Hän jatkoi: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.” (Matt. 28:18–20.) w17.02 3:20–21