Sunnuntai, 12. lokakuuta
[Jehova] tekee teistä lujia, hän tekee teistä vahvoja, hän asettaa teidät vakaalle perustalle. (1. Piet. 5:10)
Raamatussa kerrotaan monista uskollisista Jehovan palvelijoista, jotka olivat vahvoja. Heistä itsestään ei kuitenkaan aina tuntunut siltä. Esimerkiksi Daavid sanoi kerran olevansa ”luja kuin vuori”, mutta toisella hetkellä hän ”hätääntyi” (Ps. 30:7). Simson oli poikkeuksellisen voimakas silloin, kun hän sai Jehovalta pyhää henkeä, mutta hän sanoi, että ilman sitä hän ”heikkenee ja tulee kaikkien muiden ihmisten kaltaiseksi” (Tuom. 14:5, 6; 16:17). Molemmat miehet olivat vahvoja, koska Jehova antoi heille voimaa. Paavali tunnusti, että hän tarvitsi voimaa Jehovalta (2. Kor. 12:9, 10). Hänellä oli vakavia terveysongelmia (Gal. 4:13, 14). Oikein toimiminen oli hänelle välillä hyvin vaikeaa (Room. 7:18, 19). Hän joutui ahdistaviin tilanteisiin, jotka aiheuttivat hänelle huolta ja epävarmuutta (2. Kor. 1:8, 9). Paavali sanoi kuitenkin: ”Silloin kun olen heikko, olen voimakas.” Miten se oli mahdollista? Jehova antoi hänelle voimaa selviytyä haasteista, joista hän ei olisi mitenkään selviytynyt omin voimin. w23.10 43:1–2
Maanantai, 13. lokakuuta
Jehova näkee sydämeen. (1. Sam. 16:7)
Jos kamppailemme huonon itsetunnon kanssa, meidän kannattaa muistaa, että Jehova on itse vetänyt meitä puoleensa (Joh. 6:44). Hän tuntee meidät läpikotaisin ja huomaa nekin hyvät asiat, joista me emme ole selvillä (2. Aik. 6:30). Hän ei valehtele, kun hän sanoo, että olemme hänelle hyvin arvokkaita (1. Joh. 3:19, 20). Olemme saattaneet tehdä ennen totuuden oppimista jotain sellaista, mistä tunnemme vieläkin syyllisyyttä (1. Piet. 4:3). Vaikka olisimme palvelleet Jehovaa uskollisesti jo pitemmän aikaa, joudumme edelleen taistelemaan omia heikkouksiamme vastaan. Tuntuuko sinusta joskus, että Jehova ei voi antaa sinulle anteeksi? Muista siinä tapauksessa, että Jehovan palvelijoilla on aikaisemminkin ollut samanlaisia tunteita. Esimerkiksi Paavali tunsi olevansa kurja ihminen, kun hän mietti omia puutteitaan (Room. 7:24). Vaikka hän oli katunut syntejään ja käynyt kasteella, hän sanoi olevansa ”vähäisin apostoleista” ja ”huomattavin” syntinen (1. Kor. 15:9; 1. Tim. 1:15). w24.03 13:5–6
Tiistai, 14. lokakuuta
He hylkäsivät – – Jehovan temppelin. (2. Aik. 24:18)
Opimme kuningas Joasin elämästä, miten tärkeää on valita ystäviä, jotka rakastavat Jehovaa ja joilla on meihin hyvä vaikutus. Meillä voi olla eri-ikäisiä ystäviä. Esimerkiksi Joas oli paljon nuorempi kuin ystävänsä Jehojada. Kysy itseltäsi: Auttavatko kaverini minua vahvistamaan uskoa Jehovaan? Elävätkö he Jehovan ohjeiden mukaan, ja kannustavatko he minuakin tekemään samoin? Onko heillä tapana puhua Jehovasta ja hengellisistä asioista? Kertovatko he minulle aina vain sen, mitä haluan kuulla, vai onko heillä rohkeutta neuvoa minua tarpeen vaatiessa? (Sananl. 27:5, 6, 17.) Suoraan sanoen jos ystäväsi eivät rakasta Jehovaa, et tarvitse heitä. Jos taas Jehovan palvonta on heille tärkeää ja he auttavat sinua toimimaan oikein, pidä heistä kiinni. (Sananl. 13:20.) w23.09 38:6–7