Maanantai, 13. lokakuuta
Jehova näkee sydämeen. (1. Sam. 16:7)
Jos kamppailemme huonon itsetunnon kanssa, meidän kannattaa muistaa, että Jehova on itse vetänyt meitä puoleensa (Joh. 6:44). Hän tuntee meidät läpikotaisin ja huomaa nekin hyvät asiat, joista me emme ole selvillä (2. Aik. 6:30). Hän ei valehtele, kun hän sanoo, että olemme hänelle hyvin arvokkaita (1. Joh. 3:19, 20). Olemme saattaneet tehdä ennen totuuden oppimista jotain sellaista, mistä tunnemme vieläkin syyllisyyttä (1. Piet. 4:3). Vaikka olisimme palvelleet Jehovaa uskollisesti jo pitemmän aikaa, joudumme edelleen taistelemaan omia heikkouksiamme vastaan. Tuntuuko sinusta joskus, että Jehova ei voi antaa sinulle anteeksi? Muista siinä tapauksessa, että Jehovan palvelijoilla on aikaisemminkin ollut samanlaisia tunteita. Esimerkiksi Paavali tunsi olevansa kurja ihminen, kun hän mietti omia puutteitaan (Room. 7:24). Vaikka hän oli katunut syntejään ja käynyt kasteella, hän sanoi olevansa ”vähäisin apostoleista” ja ”huomattavin” syntinen (1. Kor. 15:9; 1. Tim. 1:15). w24.03 13:5–6
Tiistai, 14. lokakuuta
He hylkäsivät – – Jehovan temppelin. (2. Aik. 24:18)
Opimme kuningas Joasin elämästä, miten tärkeää on valita ystäviä, jotka rakastavat Jehovaa ja joilla on meihin hyvä vaikutus. Meillä voi olla eri-ikäisiä ystäviä. Esimerkiksi Joas oli paljon nuorempi kuin ystävänsä Jehojada. Kysy itseltäsi: Auttavatko kaverini minua vahvistamaan uskoa Jehovaan? Elävätkö he Jehovan ohjeiden mukaan, ja kannustavatko he minuakin tekemään samoin? Onko heillä tapana puhua Jehovasta ja hengellisistä asioista? Kertovatko he minulle aina vain sen, mitä haluan kuulla, vai onko heillä rohkeutta neuvoa minua tarpeen vaatiessa? (Sananl. 27:5, 6, 17.) Suoraan sanoen jos ystäväsi eivät rakasta Jehovaa, et tarvitse heitä. Jos taas Jehovan palvonta on heille tärkeää ja he auttavat sinua toimimaan oikein, pidä heistä kiinni. (Sananl. 13:20.) w23.09 38:6–7
Keskiviikko, 15. lokakuuta
Minä olen Alfa ja Omega. (Ilm. 1:8)
Alfa on kreikkalaisten aakkosten ensimmäinen kirjain ja omega viimeinen. Jehova sanoo itseään ”Alfaksi ja Omegaksi”, koska kun hän aloittaa jotain, hän myös tekee sen valmiiksi. Aadamin ja Eevan luomisen jälkeen Jehova sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.” (1. Moos. 1:28.) Jehovan tarkoitus oli siis, että maa olisi täynnä Aadamin ja Eevan täydellisiä jälkeläisiä ja että he tekisivät siitä paratiisin. Kun Jehova kertoi tämän, hän ikään kuin sanoi ”Alfa”, ja kun hänen sanansa tulevaisuudessa toteutuvat, hän sanoo ”Omega”. Kun Jehova oli saanut valmiiksi taivaan ja maan sekä kaiken, mitä niissä on, hän antoi takeen lupaustensa toteutumisesta. Seitsemännen päivän päättyessä hänen tarkoituksensa ihmisten ja maan suhteen on takuuvarmasti täyttynyt. (1. Moos. 2:1–3.) w23.11 46:13–14